Sinä positiivisen ajattelumallin löytänyt. Miten jaksat muita ihmisiä?

Pidän suun supussa, enkä välitä. Hommaan ite jotain kivaa.

Ehkpä ainulla ap on vielä opettelua tuon itsesi kanssa tuossa positiivisessa asenteessa. Jos koet, että voit nähdä kaikessa positiivisen puolen, niin miksi et näe sitä toisten valituksessa? Osalla on sellainen luonne, että kun tuo kaikki huolensa ja murheensa esiin ts. saattaa niitä voihkia, niin ne eivät tunnu enää niin pahalta. Mikään pintapuolinen positiivinen höpöttely ei auta tuollaiseen. parasta olisi, jos silloin kysyisi, että kuvitellaan, että tuo kaikki tapahtuu (tili on tyhjä, lapsi tarvitsee lääkkeitä, ei varaa bensaan apteekkiin). Mitä silloin voi tehdä? Sitten sanot, että jos noin käy, niin soita vaikka minulle. Minä lainaan tarvittaessa, kuskaan sinut ja lapsesi lääkäriin ja apteekkiin.

Tuo on sitä todellista positiivisuutta, joka auttaa muitakin.

Mun mielestä tollanen positiivisuus kuulostaa jotenkin teeskentelyltä. En kyllä itsekään jaksa ihmisiä, jotka valittaa ja olen lakannut valittamasta ja teen muutoksia elämääni, niin ettei siitä tarvitse valittaa. Mutten kyllä osaa mainostaa olevani positiivinen ja kun olen muuttanut elämääni paremmaksi, niin kyllä osa on myöntänyt olevansa kateellisia, kun olen niin uskaltanut tehdä, mutta katkera ei ole kyllä ollut kukaan.

Ja tuohon teeskentelyyn siis: kuulostatte siltä, että koette kuitenkin olevanne parempia kuin muut, kun olette "positiivisia" ja luulen, että se nyppii muita enemmän, kuin se että olisitte vaan positiivisia. Ihan älytön ajatuskin "käännyttää" muita positiivisuuteen. Ihan vastaavaa kuin uskovat kuvittelee olevansa parempia kuin muut ja koittaa sit käännyttää muita tai terveysintoilijat on parempia kuin muut ym. Kandee tulla alas sieltä positiivisten jalustalta ja ottaa muut ihan ihmisinä, eikä positiivisina tai negatiivisina. Mutta kai teillä on joku trauma, kun haluatte erottua tuolla positiivisuudellanne.

[quote author="Vierailija" time="28.11.2013 klo 23:07"]

Itse löysin positiivisen ajattelutavan parin vuoden harjoittelulla. 

Päätin silloin n. pari vuotta sitten tulla onnelliseksi ja tänä aikana olen

ymmärtänyt, että onni lähtee omasta itsestä, omasta tavasta ajatella 

asioita.

Niin typerältä, kuin se saattaakin kuulostaa, olen oppinut näkemään asioissa ja tilanteissa ne positiiviset puolet, enkä enää jää murehtimaan tai jankkaamaan niitä negatiivisia. Tiedostan toki ne

negatiiviset asiat ja puolet, mutten näe mitään järkeä vatvoa niitä, 

vaan menen mieluummin eteenpäin ajatuksella "ihan varmasti tästä 

selvitään"

Mutta mitä tehdä kun läheiset eivät niin ajattelekaan, vaan vatvovat (omasta mielestäni) turhia asioita ja rypevät itsesäälissä? Eikä niiden asioiden tarvitse olla kuin huominen työpäivä, tai rahat vähissä seur. 3 päivää ennen palkkaa, tuleva auton katsastus tai vitutus pomosta.

Jotenkin tuntuu turhauttavalta kuunnella ja katsella vierestä, lohdutan toki, että asiat järjestyvät, mutta ei se vaan mene perille. Tuntuu jotenkin tyhjänpäiväiseltä energian haaskaukselta moinen rypeminen, mutta toisaalta..mikäpä minä olen sanomaan, entinen itse negatiivisuus..

[/quote]

Oletkos vähän nostanut itsesi muiden yläpuolelle :D Kaiken a ja o on toisen ihmisen kunnioitus. Se ettei hän ole sama kuin sinä, eikä sinun oikeasi välttämättä ole paras oikea. JOkainen kulkee omaa tietään omassa kohdassaan kykynsä mukaan, eikä sinulla ole mitään oikeutta mennä' mestaroimaan omilla oikeassaolemisen höperyyksilläsi toisten tietä. Tuo sun sun juttusi, ei muiden. En tajua mitä ideaa on tuollaisessa positiivisessa ajattelussa missä kuitenkin jämähtää ihmisenä omaa napaansa tuijottamaan. Aika pinnallinen ja hölmötapa, minun mielestäni. Jos haluat muutosta elämääsi niin kannattaisi alkaa oikeasti kehittää itseään henkisesti.

MInun mielestäni sen lähtökohta on kunnioittaa ja arvostaa n iin itseään kuin uita sellaisina kuin ovat, hyväksyä se mitä on. Ja vain itseään voi kasvattaa, ei muita. Kun tajuntasi vähän laajenee ymmärrät että jokainen -myös sinä- on vajaa omalla tavallaan ja se on arvokasta. Ei mikään pinkeä pinnallinen positiivisuus. Kun rakastat itseäsi ja omia huonojakin puoliasi, on helpompaa rakastaa myös toisia sellaisian kuin he ovat, kaikkine rasittavuuksineenkin. Yleensä vielä ihminen joka tuntee tulevansa hyväksytyksi myös rasittavana, alkaakin muuttua vähemmän rasittavaksi. Että lakkaa nyt ensin ainakin luulemasta että sä tiedät jonkun ainoan oikean totuuden ja sen jälkeen kuvittelemasta että sun tehtäväsi on muuttaa ja kasvattaa muita.

[quote author="Vierailija" time="29.11.2013 klo 09:46"]

Ehkpä ainulla ap on vielä opettelua tuon itsesi kanssa tuossa positiivisessa asenteessa. Jos koet, että voit nähdä kaikessa positiivisen puolen, niin miksi et näe sitä toisten valituksessa? Osalla on sellainen luonne, että kun tuo kaikki huolensa ja murheensa esiin ts. saattaa niitä voihkia, niin ne eivät tunnu enää niin pahalta. Mikään pintapuolinen positiivinen höpöttely ei auta tuollaiseen. parasta olisi, jos silloin kysyisi, että kuvitellaan, että tuo kaikki tapahtuu (tili on tyhjä, lapsi tarvitsee lääkkeitä, ei varaa bensaan apteekkiin). Mitä silloin voi tehdä? Sitten sanot, että jos noin käy, niin soita vaikka minulle. Minä lainaan tarvittaessa, kuskaan sinut ja lapsesi lääkäriin ja apteekkiin.

Tuo on sitä todellista positiivisuutta, joka auttaa muitakin.

[/quote] Me onnelliset harvoin höpötämme tuollaista joutavaa positiivista höpötystä. Minä ainakin tajuan milloin ihminen ei edes halua mitään ratkaisuja tilanteeseensa vaan haluaa vain valittaa. Ei silloin kannata sanoa mitään. En muutenkaan pyri neuvomaan ketään mutta jos kysyt minulta jotain ratkaisumallia ongelmaasi, saatat saada sellaisen vastauksen jota et halua. Kuten että ei raha huonosti nukkumalla lisäänny eli unohda koko asia.

Mä näen sen niin että voin päättää omasta asenteestani mutta en muiden. En saarnaa enkä opeta, en usko siitä seuraavan mitään hyvää tai pysyvää. Olen positiivinen ja valitsen sen, että keskityn elämässä hyviin puoliin ja mahdollisuuksiin. Omalla esimerkilläni voin innostaa muita. Jokaisella on kuitenkin oikeus päättää miten omalla kohdallaan suhtautuu auton katsastukseen tai kolmen päivän rahapulaan. En myöskään kuvittele että omat murheeni olisivat isompia tai tärkeämpiä kuin muiden. Toiselle se auton katsastus voi olla iso juttu. 

Lähiystäväpiirissä pyrin keskittymään ihmisiin jotka tuovat minulle hyvää oloa ja positiivista energiaa. Valittajat ja haukkujat jäävät vähemmälle yhteydenpidolle. 

AP, olen itse ollut samassa tilanteessa kuin sinä! Tiedän, miten turhauttavalta tuntuu, kun muut vaan rypevät itsesäälissä ja syyttävät pahasta olostaan kaikkia muita eivätkä ymmärrä, että se kaikki lähtee vaan omasta ajattelutavasta.

Mutta minä ymmärrän myös heitä, ja olenhan itsekin ollut sellainen. Ymmärrän, että kaikki eivät halua ottaa vastuuta itsestään ja omasta hyvinvoinnistaan -se vaatii hirveästi vaivaa ja uskallusta myöntää, että ehkä sittenkin nimenomaan omassa toiminnassa on jotain väärää ja korjaamisen varaa. Se turhauttaa, se tuntuu tyhmältä, mutta eihän sille mitään voi. Muutos lähtee jokaisesta itsestään, kaikki eivät ole valmiita.

Ja koen oikeastaan, että se on heidän oma häviönsä. Jos valitsee olla negatiivinen, niin sitten kärsii sen seuraukset. Olen empaattinen ja myötätuntoinen ihminen, mutta olen oppinut, että en voi ottaa vastuuta niiden muiden hyvinvoinnista. Voin antaa neuvoja ja vinkkejä, ns. istuttaa siemeniä positiivisuudesta, mutta vastaanottaja ihan itse valitsee, kasvattaako siitä siemenestä puun vai heittääkö sen menemään. Minä olen kuitenkin tehnyt voitavani, ja uskon, että kaikki kyllä tajuavat jossain vaiheessa, että elämän voi käyttää muuhunkin kuin murehtimiseen ja stressaamiseen ja pahan olon ruokkimiseen -jos sitä ei tajua nyt, niin yleensö viimeistään siellä kuolinvuoteellaan.

Mutta kaikessa on kultareunat, kaikesta löytyy jotain positiivista. Ne asiat, joille en voi mitään, niistä on turha murehtiakaan. Mieluummin keskityn positiivisiin asioihin ja ne negativiiset asiat, joihin voin vaikuttaa, niiden eteen teen töitä.

Ja vaikka moni sitä aina epäileekin, niin ei, en todellakaan koe itseäni mitenkään paremmaksi ihmiseksi. Koen itseni positiivisemmaksi ja optimistisemmaksi, mutta ei se tee minusta mitenkään parempaa. Tai negatiivisesti ajattelijasta mitenkään huonompaa. Se, että joku näkee toisen jotenkin huonossa valossa, kertoo yleensä enemmän siitä näkijästä kuin kohteesta -tämän yritän muistaa myös omalla kohdallani silloin, kun joku toinen ärsyttää tai aiheuttaa negatiivisia fiiliksiä.

Ap hei, jos olet itse sinut itsesi kanssa, se mitä toiset tekevät ei hetkauta sinua. Eli jos olisit oikeasti saavuttanut sen kadehdittavan mielenrauhan, sulla olisi varaa jakaa sitä myös niille rasittaville ihmisille. Eli se ettet kestä muita kertoo sinusta, jostain mitä et itsessäsi kestä. Ehkä juuri se valitus ja negatiivisuus? Eli et ole oikeasti mihinjkään kehittynyt, olet opetellut positiivisen ihmisen roolin. Ja se on ihan eri asia. Jos olisit oikeasti syvästi positiivinen, ei muiden negatiivisuus tarttuisi.

Miksi et osaa ap suhtautua positiivisesti ihmisiin, jotka ajattelevat toisin kuin sinä? Itse osaan kyllä. Ei minulla ole mitään halua puuttua ihmisten erilaisiin valintoihin katsoa elämää ja ajatella sitä, eikä minua ärsytä yhtään esim. elämäntapavalittajat. Mukavaa vaan että meitä on erilaisia.

[quote author="Vierailija" time="29.11.2013 klo 10:03"]

Ap hei, jos olet itse sinut itsesi kanssa, se mitä toiset tekevät ei hetkauta sinua. Eli jos olisit oikeasti saavuttanut sen kadehdittavan mielenrauhan, sulla olisi varaa jakaa sitä myös niille rasittaville ihmisille. Eli se ettet kestä muita kertoo sinusta, jostain mitä et itsessäsi kestä. Ehkä juuri se valitus ja negatiivisuus? Eli et ole oikeasti mihinjkään kehittynyt, olet opetellut positiivisen ihmisen roolin. Ja se on ihan eri asia. Jos olisit oikeasti syvästi positiivinen, ei muiden negatiivisuus tarttuisi.

[/quote] Minä veikkaan että ap on löytänyt positiivisuuden ihan äskettäin ja on siksi vielä vähän raakile. Kyllä se siitä tasaantuu. Olin itsekin 7 vuotta sitten samanlainen :)

Minä olen peruspositiivinen, mutta muiden valittaminen ei ole koskaan haitannut minua. Ihmisillä on aina syynsä valittaa. Joku saa siitä energiaa ja stimulaatiota, koska suuttuminen nostaa adrenaliinitasoa, eivätkä he oikein tiedä, miten muuten nostaa vireystilaansa. Jotkut ovat niin solmussa oman itsensä kanssa, etteivät osaa puolustaa itseään kun sen aika on, mutta purkavat sitä epäreiluuden kokemusta sitten selän takana.  Joillakin on isompia murheita taustalla, ja se heijastuu sitten siinä, että huolestutaan ja murheditaan kaikesta. Kun elämän perusta järkkyy, tuntuu että mitä tahansa voi tapahtua milloin tahansa.

Minä olen saanut elämässä niin paljon, että voin aivan hyvin kuunnella valitusta.  Sellaisia jotkut ihmiset nyt vaan on, ei ole minun hommani yrittää muuttaa heitä.

Minä luulin, että ystävät ja rakkaat on sitä varten, että heille voi kertoa huolensa. Huom, puolin ja toisin! Riittää, että toinen kuuntelee, eikä yritä tarjota jotain ratkaisua.

Kaikki ei aina edes kysy ratkaisua, toiset vaan on aina neuvomassa ja tekemässä

korjausehdotuksia toisten elämään.

Aika jännä, että osa pystyy jakamaan ihmiset positiivisiin ja negatiivisiin! Minusta ihmiset on vähän moniulotteisempia!

eräs entinen ystäväni syytti olosuhteita ja muita ihmisiä kaikesta mitä hänelle tapahtuu: huonosta koulutusalastaan (joka oli itse valittu, tietenkin), työpaikoistaan, vaatteistaan, asuinpaikastaan, jopa siitä mitä hän oli itse ostanut ruokakaupasta(!)

kovaääninen mäkätys alkoi samalla sekunnilla kun hänet tapasi ja jatkui koko tapaamisen ajan. Hän ei nähnyt mitään yhteyttä omilla toimillaan siihen millaiseksi hänen elämänsä oli muodostunut. Miten ihminen ei tajua, että hän itse on vastuussa siitä mitä kaupasta ostaa ja mihin hakee töihin? 

lopetin pitämästä yhteyttä tähän krooniseen valittajaan, koska itsesuojeluvaisto.

Kyllä se joskus ärsyttää kun joku valittaa pikkuasioista. Ja sekin on vielä minun mielestäni ok, kuuntelen kyllä. Mutta kun valitetaan vain valittamisen riemusta eikä esim. apua oteta vastaan vaikka sitä tarjotaan. Sitä en oikein jaksa.

Positiivinen ihminen ei ole täydellinen ihminen vaan katsantokanta on erilainen kun negatiivisilla/pessimisteillä. Siksi voi olla että jos joku on 24/7/365 negatiivisia asioita suoltava tyyppi, jää sellainen kaveri aika pian pois kuvioista.

Mä opin tuollaisen valitustyylin kotoa enkä ensimmäiseen 30 vuoteen edes tajunnut sitä. Nyt kyllä jälkeenpäin hävettää, mutta minkäs teet. Positiivista minusta ei kyllä koskaan taida saada tekemälläkään, sen verran syvässä tuntuu istuvan sellainen lapsena opittu epäluulo elämää kohtaan. Muistan joitakin valaistumisen hetkiä, esim. kun nuorena miniänä anoppilassa anoppi antoi minulle lahjaksi jotenkin epäsopivan vaatteet. Kun asia todettiin anoppi sanoi että no, mulla on kuitti, käyn välipäivinä katsomassa mihin vaate vaihdetaan. Ja thäts it. Olin ihan äimänä että mitä, voiko noinkin tehdä! Ei tuskaisia ilmeitä ja ahdistusta siitä miten vaatteen osto on mennyt pieleen, aina kaikki menee pieleen, ei spekulaatioita siitä miten sitä ei kuitenkaan saa vaihdettua, ja jos saakin, niin ei ainakaan sopivaan. Näin meillä kotona olisi toimittu.

[quote author="Vierailija" time="29.11.2013 klo 10:37"]

Minä luulin, että ystävät ja rakkaat on sitä varten, että heille voi kertoa huolensa. Huom, puolin ja toisin! Riittää, että toinen kuuntelee, eikä yritä tarjota jotain ratkaisua.

Kaikki ei aina edes kysy ratkaisua, toiset vaan on aina neuvomassa ja tekemässä

korjausehdotuksia toisten elämään.

Aika jännä, että osa pystyy jakamaan ihmiset positiivisiin ja negatiivisiin! Minusta ihmiset on vähän moniulotteisempia!

[/quote]

Samoja ajatuksia! Millainen ystävä oikein olet, jos et jaksa toisen huolia ja murheita kuunnella?

Oijoi, uskon kyllä että pääset tuosta lapsena opitusta epäluulosta joku päivä. Tajuat selkeästi että se ei ole jokaisen toimintatapa ja olet jo nähnyt esimerkkejä muusta. Tsemppiä :)

Mietihän ap tuota otsikkoasi. Onko se positiivisen ihmisen piirre, että "ei jaksa muita ihmisiä"? Ei millään pahalla, mutta kyllä niitä muitakin tavoiteltavia arvoja on elämässä kuin positiivisuus, esimerkiksi suvaitsevaisuus, ymmärtäväisyys jne...

Mä ajattelen joskus niistä negatiivisista valittajista että tässähän mulle on hyvä haaste tähän optimismin tielle.  Jos oikeasti haluan harjoitella ja kehittää omaa positiivisuuttani niin sehän onnistuu parhaiten ankeiden mäkättäjien seurassa. Kivojen ja positiivisten seurassa on ihan helppoa olla itsekin positiivinen.

Päälle liimatusssa positiivisuudessa ei ole mitään tavoiteltavaa. Samaa mietin tuota otsikkoa, on sukua näille- olis kiva jos ei olis köyhiä rumentamassa mun rikasta elämääni-aivopieruille. Ylipäätään asiat harvoin on positiivisia tai negatiivisia. Erittäin rajoittava ja typerä tapa nähdä maailmaa :)