Vapaaehtoinen lapsettomuus vs. vapaaehtoinen sinkkuus

Mun mielestä vapaaehtoinen sinkkuus ei oikein edes voi olla ilmiö.

Vaikkei suhdetta hakisikaan eikä haluaisi, niin jotenkin tuntuu ainakin siltä, että harvassa on ihminen, joka pistää tunteilleen vastaan eikä suostu parisuhteeseen vaikka miten joku veisi jalat alta.

Vapaaehtoinen lapsettomuus toki perustuu valtaosalla ennen kaikkea tunteeseen, mutta se on myös valinta, voi valita tekeekö lapsen vai ei vielä silloinkin, kun lapsi olisi jo aluillaan. 

Rakastumista sen sijaan ei voi kaapia pois.

[quote author="Vierailija" time="28.11.2013 klo 20:34"]harvassa on ihminen, joka pistää tunteilleen vastaan eikä suostu parisuhteeseen vaikka miten joku veisi jalat alta.

[/quote]

Mille tunteille? Puhutko jostain "rakkautta ensisilmäyksellä" -tapauksesta?

Minä en tunne ketään miestä. Työpaikallani on vain naisia, enkä harrasta mitään. Käyn töissä ja tulen kotiin netin ääreen. Ainoat paikat, joissa voisin miehen tavata ovat siis kauppa, bussi tai kirjasto. Voin kyllä vakuuttaa, että jos joku tulisi yllättäen noissa paikoissa ehdottamaan treffejä, niin ei siinä minulla mitkään tunteet heräisi. Nauraisin varmaan mokomalle vitsille.

[quote author="Vierailija" time="28.11.2013 klo 16:06"]

Mutta eivätkö nuo MGTOW-tyypit ole vähän laasasmaisia? Ainakin sen perusteella, mitä olen heidän juttujaan lukenut, siihen kuuluu jonkin verran naisvihaa.

(Ymmärrän toki, että vanhemmista voi tuntua samalta, kun he lukevat vela-palstaa.)

[/quote]

Tuskinpa sitä on mitään yhtä ainoaa oikeaa tapaa elää MGTOW-elämää. Oletettavasti porukasta löytyy naisiin katkeroituneitakin tapauksia - kuka mistäkin syystä. Onhan niitä miehiin katkeroituneita naisiakin. Ja viha nyt on joka tapauksessa niistä tunteista turhimpia...

Oma "omia-polkujani"-elämäntapani on kestänyt jo seitsemän vuotta ja viimeiseksi (?) jäänyt parisuhde päättyi sekin varsin sopuisasti. Suhtaudun naisiin samalla peruspositiivisuudella kuin muihinkin kanssaihmisiin, mutta nykyään ilman mitään tarvetta/kiinnostusta parisuhteeseen. Aina silloin tällöin toki kaipaan aitoa seksiä ja toisen ihmisen läheisyyttä, mutta ainakin toistaiseksi tämä omien polkujen kulkeminen on tuntunut paremmalta vaihtoehdolta.

Ympäristön reaktioista en tiedä mitään - tai en ainakaan itse ole kuullut. Tuskin tämä oma valintani on nyt sen enempää kadehtimisen kuin säälimisenkään kohde.

[quote author="Vierailija" time="28.11.2013 klo 20:56"]

[quote author="Vierailija" time="28.11.2013 klo 20:34"]harvassa on ihminen, joka pistää tunteilleen vastaan eikä suostu parisuhteeseen vaikka miten joku veisi jalat alta.

[/quote]

Mille tunteille? Puhutko jostain "rakkautta ensisilmäyksellä" -tapauksesta?

Minä en tunne ketään miestä. Työpaikallani on vain naisia, enkä harrasta mitään. Käyn töissä ja tulen kotiin netin ääreen. Ainoat paikat, joissa voisin miehen tavata ovat siis kauppa, bussi tai kirjasto. Voin kyllä vakuuttaa, että jos joku tulisi yllättäen noissa paikoissa ehdottamaan treffejä, niin ei siinä minulla mitkään tunteet heräisi. Nauraisin varmaan mokomalle vitsille.

[/quote]

Joskus kohtalo vaan sanelee toisin.

Tunnen naisen, joka meni vanhoilla päivillään naimisiin kaapeliasentajan kanssa ;-)

Ja ei, en puhu mistään "rakkautta ensi silmäyksellä"- jutusta vaan ennemminkin sellaisesta, joka alkaa vahingossa. Se voi olla vaikka se kirjaston uusi musiikkipuolen vastuuhenkilö, jonka kanssa vaan sattumalta tulee jutusteltua aina, kun käy kirjastossa.

Mä muuten löysin aikoinaan miehen kaupan jonosta. Meillä oli sama rytmi eli satuttnin kauppaan usein samaan aikaan. Loppujen lopuksi siitä kehittyi suhde, mutta ei kylläkään kestänyt kuin vajaan vuoden.

[quote author="Vierailija" time="28.11.2013 klo 16:42"]

Aikaisemmin ketjussa on sanottu, että hyvässä parisuhteessa ei esiinny rajoittavuutta mutta kyllä tällaiset parisuhteet ovat todella harvassa. Tutkimusten mukaan n. 10 prosenttia ihmisistä on persoonallisuudeltaan sellaisia, jotka eivät rakastuessaan koe (tätä on vaikea lyhyesti kuvailla, joten älkää please hermostuko sanavalinnoista) intohimoista kiinnittymistä kumppaniin. Näillä ihmisillä on parisuhteessa suuri itsenäisyyden tarve ja he eivät helposti päädy yhteen, koska eivät yleensä aktiivisesti etsi parisuhdetta.

[/quote]

Tunnut olettavan, että rakastuminen ja toiseen ihmiseen kiintyminen rajoittaisivat jotenkin ihmisen vapautta. Tämä on ihan mielenkiintoinen oletus. Mutta jos ihminen päättää itse ryhtyä suhteeseen ja pysyy siinä vapaasta tahdostaan, eikö hän silloin juuri käytä vapauttaan sen sijaan että rajoittaisi sitä? Kun ei ole lapsia eikä minun tapauksessani edes yhteistä asuntolainaa, voisin tosiaan häipyä milloin tahansa. Toistaiseksi olen kuitenkin päättänyt jäädä suhteeseen, koska se on minusta valtavan tyydyttävää ja oma elämäni sen vuoksi rikkaampaa. -2

Se ero ainakin on, jos vannoutunut sinkku hairahtuu parisuhteeseen, niin hän voi kuitenkin lopettaa sen jos siltä tuntuu. Jos hankkii lapsen, hänestä on vastuussa koko loppuelämän. Eli ihminen joka pohjimmiltaan sopii paremmin yksineläjäksi voi kokeilla parisuhdetta. Sitä ei sen sijaan oikein voi kokeilla, että josko itsestä olisi vanhemmaksi.

[quote author="Vierailija" time="28.11.2013 klo 21:09"]

Joskus kohtalo vaan sanelee toisin.

Ja ei, en puhu mistään "rakkautta ensi silmäyksellä"- jutusta vaan ennemminkin sellaisesta, joka alkaa vahingossa. 

[/quote]

Eiköhän noissa ole kuitenkin kyse ihmisistä, jotka haluavat parisuhteen?

Minä en halua, enkä käsitä, kuinka voisin esim. "vahingossa" päätyä treffeille.

Tottakai tiedän, että ihmiset voivat tavata mitä kummallisemmissa paikoissa.

Parisuhde vaatii vastavuoroisuutta, ei sitä, että vain toinen on kiinnostunut tai ihastunut.

(10)

[quote author="Vierailija" time="28.11.2013 klo 21:32"]

[quote author="Vierailija" time="28.11.2013 klo 16:42"]

Aikaisemmin ketjussa on sanottu, että hyvässä parisuhteessa ei esiinny rajoittavuutta mutta kyllä tällaiset parisuhteet ovat todella harvassa. Tutkimusten mukaan n. 10 prosenttia ihmisistä on persoonallisuudeltaan sellaisia, jotka eivät rakastuessaan koe (tätä on vaikea lyhyesti kuvailla, joten älkää please hermostuko sanavalinnoista) intohimoista kiinnittymistä kumppaniin. Näillä ihmisillä on parisuhteessa suuri itsenäisyyden tarve ja he eivät helposti päädy yhteen, koska eivät yleensä aktiivisesti etsi parisuhdetta.

[/quote]

Tunnut olettavan, että rakastuminen ja toiseen ihmiseen kiintyminen rajoittaisivat jotenkin ihmisen vapautta. Tämä on ihan mielenkiintoinen oletus. Mutta jos ihminen päättää itse ryhtyä suhteeseen ja pysyy siinä vapaasta tahdostaan, eikö hän silloin juuri käytä vapauttaan sen sijaan että rajoittaisi sitä? Kun ei ole lapsia eikä minun tapauksessani edes yhteistä asuntolainaa, voisin tosiaan häipyä milloin tahansa. Toistaiseksi olen kuitenkin päättänyt jäädä suhteeseen, koska se on minusta valtavan tyydyttävää ja oma elämäni sen vuoksi rikkaampaa. -2

[/quote]

Kyllä parisuhde osittain rajoittaakin. Olen mennyt naimisiin mieheni kanssa. Olen luvannut olla hänen rinnallaan vaikeissakin asioissa, vaikka itseäni ei huvittaisi. Juuri viimeksi mietittiin mieheni kanssa, että jos sisareni yhtäkkiä kuolisi, haluaisin ottaa hänen lapsensa omakseni ja miehellä ei käytännössä olisi mitään muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä tämä asia ja seistä ja tukea minua. Parisuhteeseen kuuluu aina kompromissit ja luopumiset. Olen itse joutunut luopumaan muutamasta omasta unelmastani mieheni takia. Vaikka se on ollut kova pala, ymmärrän, ettei kaikkea voi saada. 

Rakastan miestäni, ja hän tuo elämääni niin paljon enemmän kuin olen menettänyt. Silti koen, että ole vastuussa tekemisistäni ja menemisistäni miehelleni. Ehkä tämä korostuu vielä lisää, koska meillä on lapsia. 

Mikä ehkä erottaa vapaaehtoisen lapsettomuuden vapaaehtoisesta sinkkuudesta on se, että rakastuminen tulee jälkimmäisen kohdalla niin konkreettisesti vastaan. Tunteet tulee päätöksen tielle, kun taas velat voivat päättää, etteivät edes altista itseään tunteilleen. Ainakin omalla kohdallani, kun rakastuin mieheeni, en voinut sen jälkeen enää olla ilman häntä. 

Sama asia kuin vapaaehoinen tossunalaisuus tai vapaaehtoinen nyrkin ja hallan välisyys.

[quote author="Vierailija" time="28.11.2013 klo 21:52"]

Mikä ehkä erottaa vapaaehtoisen lapsettomuuden vapaaehtoisesta sinkkuudesta on se, että rakastuminen tulee jälkimmäisen kohdalla niin konkreettisesti vastaan. Tunteet tulee päätöksen tielle, kun taas velat voivat päättää, etteivät edes altista itseään tunteilleen. Ainakin omalla kohdallani, kun rakastuin mieheeni, en voinut sen jälkeen enää olla ilman häntä. 

[/quote]

Kyllä voi päättää, ettei altista itseään rakastumisen tunteelle. Jos sinä et olisi halunnut suhdetta, niin olisit vältellyt tuota miestä etkä olisi mennyt treffeille tms.

Tunteet laimenevat kyllä, jos niitä ei ruoki.

(10+15)

[quote author="Vierailija" time="28.11.2013 klo 14:47"]

Ja siinä missä vapaaehtoiseen lapsettomuuteen, niin myös vapaaehtoiseen sinkkuuteen liittyy hyviä puolia, jotka menettää sitoutuessaan: vapaus tulla ja mennä, voi vaikka muuttaa toiselle puolelle maapalloa lyhyellä viikon varoitusajalla, saa olla rauhassa kun sitä haluaa, ei tarvitse tehdä ikäviä asioita toisen mieliksi. Välttyy riidoilta, joissakin parisuhteissa on kontrollointia, henkistä ja fyysistä väkivaltaa yms.

[/quote]

Ongelma on varmaankin siinä, että nämä negatiiviset puolet ovat läsnä lähinnä huonoissa suhteissa.

Itse olen vapaaehtoisesti lapseton, mutta en ole aikuisiälläni ollut sinkkuna kuin korkeintaan muutaman kuukauden kerrallaan. Minusta hyvä parisuhde lisää vapautta ja mahdollisuuksia elämääni, ei suinkaan vie niitä pois. En esimerkiksi olisi itse uskaltanut lähteä pitkälle kaukomatkalle tai tajunnut opetella vierasta kieltä, ellei puolisoni olisi ollut valmiiksi näistä asioista kiinnostunut. Meillä on yhteisiä harrastuksia, joissa sparraamme toisiamme, emme riitele emmekä edellytä toisiltamme. Seksi muiden kumppanien kanssa ei ole tässä suhteessa mahdollista, mutta toisaalta seksin määrä ja laatu on parempaa kuin mitä se olisi sinkkuna.

Ymmärrän pointtisi oikein hyvin, ja minusta yksin asuvien asioita pitäisi ehdottomasti ajaa yhteiskunnassa paljon näkyvämmin kuin nyt. Mutta nämä sinkkuuden hyödyt pitävät paikkaansa vain, jos oikeasti elää mieluummin yksin kuin parisuhteessa tai jos sinkkuutta verrataan huonoon suhteeseen.

Suurin osa sinkuista kuitenkin jossain vaiheessa haluaa sen parisuhteen, se ei heille ole samanlainen elämänkestävä valinta kuin ve-lapsettomuus toisille. Tietysti meidän yhden hengen talouksien asiat saisivat olla enemmän julkisuudessa, mutta itsekin ryhtyisin parisuhteeseen vaikka heti jos sopivanlainen mies löytyisi...

[quote author="Vierailija" time="28.11.2013 klo 14:47"]

Miksi velaus on niinkin näkyvä juttu kuin on, mutta vapaaehtoista sinkkuutta ei ilmiönä samalla tavalla ole?

Miksi kukaan ei koe tarvetta puolustaa sinkkuuttaan yhteiskunnan painetta vastaan?

[/quote]

Jotkut velat nyt vain ovat kauhean äänekkäitä ja suoraan sanottuna heistä tuntuu olevan hauskaa mesota siitä, että vauvat/lapset ovat kuvottavia otuksia. Minä olen myös vapaaehtoisesti lapseton, mutten tunnista itseäni niistä mielipiteistä, joita av:lla näkee. Monet velat (eivät toki kaikki) ovat todella viha- ja ylimielisiä.

Vapaaehtoisesti parisuhteettomat (joka myös olen) eivät hauku miehiä samalla tavalla, vaikka joskus voisi olla aihettakin. En tiedä, miksi näin on. Todennäköisesti ainakin paljon suurempi joukko haluaa parisuhteen kuin lapsen.

Minä en tunne tarvetta selitellä tai puolustella omaa olemistani, enkä mitään painetta ole edes kokenut. Tiedän, että yksinelävien asemaa voisi parantaa, mutta en ole lähdössä barrikadeille. Ajattelen, että on tärkeämpiäkin asioita.

Vapaaehtoinen sinkkuus ei ole ilmiö, koska toistaiseksi sosiaalinen stigma siihen liittyen on liian suuri. Ainakin USA:ssa tunnetaan ns. "men going their own way" -ilmiö, joka äärimmäisen helposti niputetaan naisvihaisiin etuoikeuksiaan suojeleviin men's rights activisteihin ja pilkataan kyvyttömyydestä kaataa naisia. Toisaalta taas parisuhteettoman naisen ajatellaan olevan liian ruma/huono (tuossa järjestyksessä) kaadettavaksi kelvatakseen.

Mutta eivätkö nuo MGTOW-tyypit ole vähän laasasmaisia? Ainakin sen perusteella, mitä olen heidän juttujaan lukenut, siihen kuuluu jonkin verran naisvihaa.

(Ymmärrän toki, että vanhemmista voi tuntua samalta, kun he lukevat vela-palstaa.)

Olen lapseton yksineläjä (inhoan sanaa sinkku!). Mikä sitten on syy ja mikä seuraus. Jos sopiva kumppani olisi löytynyt, siis sellainen kunnollinen mies, jolla olisi ollut riittävästi rohkeutta ja itseluottamusta ottaa ruma nainen vaimokseen, olisin todennäköisesti hankkinut myös lapsia. Ilman vakituista partneria en halunnut ryhtyä lapsen hankintaan. Syy on yksinkertainen: olen itse avioton lapsi enkä halunnut jatkaa perinnettä. Tietysti jonkinlaisen reppahousun olisin löytänyt, mutta olen sitä mieltä, että rumallakin saa olla laatuvaatimuksia kuten muillakin.

Perheettömistä yksineläjistä puhutaan aika vähän ja jos puhutaankin, niin joko säälitellen (voi, voi, kun se ei ole päässyt naimisiin) tai halveksien (mikähän vika siinäkin on). Puhua voisi enemmän, mutta asiallisesti. Vaikkapa siitä, että yksineläjän elämä tulee suhteellisesti aika paljon kalliimmaksi kuin pariskunnan. Sanomalehti maksaa yhtä paljon, samoin sähkö ja asuminen. Ruuat myydään isoissa pakkauksissa, jämät joutuu melkein aina heittämään pois. Hotellissa pari asuu edullisemmin per nuppi kuin yksineläjä. Monet tarjoukset ovat myös pareille tarkoitettuja. Jne. jne. listaa voisi jatkaa pitkälle.

[quote author="Vierailija" time="28.11.2013 klo 16:06"]

Mutta eivätkö nuo MGTOW-tyypit ole vähän laasasmaisia? Ainakin sen perusteella, mitä olen heidän juttujaan lukenut, siihen kuuluu jonkin verran naisvihaa.

(Ymmärrän toki, että vanhemmista voi tuntua samalta, kun he lukevat vela-palstaa.)

[/quote]

En ole lukenut mitään aiheeseen liittyviä foorumeita mutta varmasti mukana on naisia vihaavia katkeroituneita miehiä aivan kuin sinkkuutta suosivissa naisissa on niitä, jotka katkeroituneena vihaavat kaikkia miehiä. Itse tuntemani tuohon suuntaan kallellaan olevat miehet ovat yksinkertaisesti niin intohimoisia kiinnostuksen kohteittensa suhteen, etteivät halua tehdä kompromisseja ajankäytöstä arjessa kovin paljoa. 

Aikaisemmin ketjussa on sanottu, että hyvässä parisuhteessa ei esiinny rajoittavuutta mutta kyllä tällaiset parisuhteet ovat todella harvassa. Tutkimusten mukaan n. 10 prosenttia ihmisistä on persoonallisuudeltaan sellaisia, jotka eivät rakastuessaan koe (tätä on vaikea lyhyesti kuvailla, joten älkää please hermostuko sanavalinnoista) intohimoista kiinnittymistä kumppaniin. Näillä ihmisillä on parisuhteessa suuri itsenäisyyden tarve ja he eivät helposti päädy yhteen, koska eivät yleensä aktiivisesti etsi parisuhdetta. Itse lukeudun tähän ryhmään ja asetan yksinkertaisesti huomattavan määrän asioita tärkeysjärjestyksessä parisuhteen edelle, minkä vuoksi olen koko ajan lähellä vapaaehtoista sinkkuutta, vaikka tällä hetkellä olenkin suhteessa minua ymmärtävän miehen kanssa.

Mielestäni velat koetaan uhkana juuri siksi, että emme elä niinkuin suurin osa naisista.

Jos suoraan sanotaan niin muut tässä on ylimielisiä veloja kohtaan. On itsekeskeistä ajatella velojen olevan jotenkin huonompia naisia.

On parempi jättää lapset tekemättä, jos ei niitä halua oikeasti. Ja ei ne lapset takaa välttämättä sitä, että elämä lasten kanssa olisi ihanaa ja onnellista.

On narsistinen piirre oltava muilla naisilla, jos lapsenteko on naiseuden ainoa mittari.

Miksi meitä veloja sitten saa arvostella, miten tahansa? Jokaisella naisella on oikeus päättää omasta kropastaan ja siitä haluaako lapsia vai ei?

Muut naiset, kun eivät uskalla elää eri tavalla, kuin muut niin ovat aina arvostelemassa meitä vela-naisia.

Kyse on pelosta, kun me ollaan erilaisia, kuin yhteiskunta naiselta odottaa.

Kaikille ei sopi elämä: pullantuoksuisena äitinä puhumattakaan kotiäitiydestä.

On itsekästä tehdä lapsia vain sen vuoksi, että niin muutkin tekevät ja sitä yhteiskunta naisilta odottaakin, sekä vaatii.

Itse tiesin jo teininä, etten halua lasta/lapsia.

Silloin on parempi jättää lapset tekemättä. Varsinkaan, kun sopivaa puolisoa ei ole löytynyt.

Minulla ei ole mielentervysongelmia, enkä vihaa lapsia. Näen usein tuttavapiirissä olevia lapsiperheitä, mutta siitä huolimatta en toivo omia lapsia.

En muuta muiden painostuksen alla omia mielipiteitäni, koska valitsen oman tieni joka sulkee seurustelun mahdollisuuden ja sen olen hyväksynyt oman päätökseni takia.

Jokainen eläköön omalla tavallaan.

Päätökseni petustuu siihen, että:

En halua avo,-tai avioliittoa, enkä lapsia.

En halua kommentoida asiaa, sen enempää.

Tarkoitus on herätellä, että jokainen nainen päättää itse omasta kropastaan.

On outoa, miten veloja arvostellaan kovin sanankääntein, muttei mietitä mistä omat tuntemukset jopa vihamielisyys vela-naisia kohtaan tulee?

Siinä on jokaiselle lapselliselle pulma. Kaduttaako lasten teko?

Siinä olisi jokaiselle vähän mietittävää, koska yhtä oikeaa tapaa elää ei ole vaan monia.

Jokainen on oikeutettu elämään valitsemallaan tavalla ilman muiden haukkumista, pilkkaamista ja ivaamista.

Tyhmintä, mitä kukaan nainen voi tehdä on tehdä lapsia painostuksen tai yhteiskunnan odotusten takia.

Elämä on valintoja täynnä, enkä lähde kritisoimaan muiden valintoja.

Toin esille vain oman kantani.

Unohdin sanoa, että olen sinkku tosin en omasta tahdostani. En vain ole löytänyt sopivaa puolisoa, joten päädyin siksi tälläiseen päätökseen.

Lapseetomuutta ei tarvitse harrastaa kuin 40-50 vuotiaaksi sitten se on peruttamatonta.

 Sinkku ehtii olla lasten jälkeenkin, mutta sitä voi olla lähes missä elämänvaiheessa tahansa, ja se ei ole peruttamatonta.

Itse olemme puolisoni kanssa valinneet lapsettoman elämän. Ei voisi vähempää kiinnostaa mitkään "kulttuuriset paineet" tämän asian tai muunkaan suhteen. En ole koskaan tajunnut lampaita, jotka uhraavat oman hyvinvointinsa ja elämänsä vain siksi, että joku naurettava normi määrittelee niin. Ihminen on vapaa kun se uskaltaa ajatella omilla aivoillaan eikä anna lauman päättää omasta elämästään. Ja tällä en tietenkään tarkoita, että lapsia hankkivat olisivat jotenkin typeriä. Ei: jos lapsia haluaa omasta halustaan, se on mahtavaa. Jos lapsia tehdään siksi, että "niin on tehtävä", se on perseestä.