Jos sinua haastatellaan telkkariin, ihan sovitusti
miksi et kampaa hiuksiasi? Taas katson tuossa ohjelmaa jossa haastateltiin, vieläpä naisihmistä, jolla oli jotenkin takkuisesti hiukset kiinni, hiukset näytti kummallisilta, jotenkin jopa likaisilta, ja todella takkuisilta. Monesti miehiäkin haastatellaan joilla hiukset on ihan kuinka sattuu, näyttää kuin pipo olisi otettu juuri päästä, eikä edes käsillä olisi yhtään yritettykään tarkistaa että törröttääkö jostain hiukset.
Kyllä jos mulle sanottaisiin että sua tullaan haastattelemaan, niin katsoisin ennen kuvausta peiliin, ja jos hiukset törrötäisi takkuisina, niin vaikka joltain lainaisin kampaa ja kampaisin hiukseni. Luulisi että nuo kuvaajatkin katsoisivat sen verran kuvattavia että huomauttaisivat jos on ihan järkyttävät pörröt kuvattavan päässä.
Kommentit (13)
On haastateltu parikin kertaa telkkariin, lyhyesti työpaikalla, työasioihin liittyen, ruotsiksi, vaikka en sitä kovin hyvin osaa. Töissä on niin kiire, etten ole edellisestä työtehtävästä edes ehtinyt pois, ennen kuin kameramiehet ovat jo rynnineet paikalle. En siis ole ehtinyt kaunistautumaan ja siltähän se telkkarissa sitten valitettavasti näyttikin.
Samanmoisia kokemuksia kuin nelosella. Toki ne kerrat kun olen studiossa käynyt niin on kyllä siistitty hyväksi ennen sitä. Valitettavasti vääränvärinen meikkivoide sattui kerran..
Kai sen peruukinkin voi laittaa jos haluaa, kunhan kampaa sen, todella ärsyttävän näköistä kun ei ole edes yritetty kammata yhtään, suoraan sängystä noustu + pipo päässä työmatka... eikö yhtään huoleta miltä näyttää kymmenien jopa satojen tuhansien ihmisten edessä?
[quote author="Vierailija" time="15.11.2013 klo 19:39"]
On haastateltu parikin kertaa telkkariin, lyhyesti työpaikalla, työasioihin liittyen, ruotsiksi, vaikka en sitä kovin hyvin osaa. Töissä on niin kiire, etten ole edellisestä työtehtävästä edes ehtinyt pois, ennen kuin kameramiehet ovat jo rynnineet paikalle. En siis ole ehtinyt kaunistautumaan ja siltähän se telkkarissa sitten valitettavasti näyttikin.
[/quote]
Ei voi olla niin kiire, että ei ehdi muutamaa kammanvetoa tehdä, minkälainen sekunttiaikataulu teillä työpaikalla on, eikö voi telkkariesiintymisen takia minuuttia joustaa?
[quote author="Vierailija" time="15.11.2013 klo 19:43"]

Niin, ei varmaan muuten, mutta kun todellakin edellinen asiakas on vasta nousemassa tuoliltaan ja tekemässä lähtöä, niin jo tuppaa toimittaja huoneeseen, kamera käynnissä ja mikki heti minulle suun eteen. En ole siinä kuvauksen jo ollessa käynnissä sitten kehdannut alkaa inistä, että haluaisin käydä puuteroimassa nenäni. Toki joku studiokuvaus olisi varmasti eri asia. Meillä on töissä kiireinen aikataulu, olen yleensä aina aikataulusta myöhässä.
Parempi se aitous yleensä on. Jos on töissä tukka pystyssä niin olkoon sitten kamerankin edessä, ettei välitä mitään teeskenneltyä kuvaa. Telkkarissa näkee niitä nuottien mukaan viritettyjä ulkoasuja muutenkin riittävästi.
Minua on haastateltu pari kertaa telkkariin oman alani asiantuntijana, ja ei kyllä se ulkonäkö ole minulle äärimmäisen tärkeää edes telkkariin mennessä. Joo, haluan olla perus-siisti kuten aina, mutta minä olen tutkija ja asiantuntija, en missi tai malli, eikä minun tarvitse näyttää viimeisen päälle huolitellulta.
No jos asiakaspalvelussa on töissä, niin kai sitä töihin mennessä katsoo että tukka ei ole pystyssä tai takkuinen? Eikä se siinä itsekseen päivän mittaan takkuunnu jos et hinkkaa päätäsi johonkin tekstiiliin ja pörrötä käsillä? Ja taas nämä asiantuntijat jotka ei yleensä piittaa ulkonäöstä, niin onko tosiaan niin että olette töissä aina kampaamattomin hiuksin? Kampaatteko koskaan hiuksianne? Tapaatteko laittaa rasvaiset takkuiset hiukset ponnarillekin vain vetäisemällä käsin jotenkuten? Miksi ei voi kampaa käyttää?
Perussiistiin ulkonäköön kuuluu se että ei toisella puolella päätä ole kymmenen sentin pörröä ylöspäin, ei tarvi olla malli tai missi sen käsittääkseen, harvoin näkee edes haisevilla juopoilla kaupassa sellaisia kampauksia.
[quote author="Vierailija" time="15.11.2013 klo 19:58"]

Ei kai tässä ollutkaan kyse pelkästään ihan ekstreemeistä pörröpäistä, vaan kysyttiin, miksei käytä hetkeä peilin edessä ja kampaa hiuksiaan ennen haastattelua.
4
kaipa useimmst katsovat peiliin, mutta kylmä tosiasia on, että se mitä peilistä näkyy ei ole samaa kuin mitä telkkari näyttää. Kampaus joka peilissä on ihan ookoo tai suorastaan hyvä,voi hyvin näyttää telkkarissa kasalta likaisia klimppejä. Sama pätee lehtikuviinkin. Stä varten poliitikoilla ja työkseen esiintyvilä hmisillä on ammattiapua.
[quote author="Vierailija" time="15.11.2013 klo 19:51"]
Minua on haastateltu pari kertaa telkkariin oman alani asiantuntijana, ja ei kyllä se ulkonäkö ole minulle äärimmäisen tärkeää edes telkkariin mennessä. Joo, haluan olla perus-siisti kuten aina, mutta minä olen tutkija ja asiantuntija, en missi tai malli, eikä minun tarvitse näyttää viimeisen päälle huolitellulta.
[/quote] Olis edes hampaat kunnossa mutta yleensä ei. Ei kovin monella ole joten hammaslääkäriin mars!
Jaa, ettäkö peruukki päähän?