Lue keskustelun säännöt.
Onko kiireinen elämä riittävä syy omien perheenjäsenten sivuuttamiseksi?
28.11.2013 |
Meillä tilanne jossa yksi meistä sisaruksista ei anna yhtään aikaa meille muille tai vanhemmillemme. Hänellä on todetusti kiireinen elämä; 3 lasta, omakotitalo ja todella vaativa työ, ja nämä asiat vievät hänen kaiken aikansa.
Mutta nyt minulle on jotenkin ruvennut valkenemaan se, että kysehän on loppujen lopuksi myös priorisoinnista; eli jos ja kun minä esim. enää joskus soitan hänelle, niin sen sijaan että hän sanoisi suoraan ettei ehdi puhua kanssani hän voisi ottaa sen 3-5 minuuttia elämästään ja vaihtaa kanssani kuulumisia. Tai edes joskus ottaa kantaa johonkin yhteisiin asioihin, eikä aina vedota siihen ettei "ole ehtinyt ajatella asioita kun on niin kiire koko ajan".
Oonko mä nyt vaan itsekäs, vai onko kyse siitä että hän oikeasti kokee ettei hänellä riitä aikaa mihinkään muuhun kuin pakolliseen? Ja eikö se silloin ole hieman hakusessa olevaa elämänhallintaa? Vai minäkö tässä nyt olen hakusessa? Ja me muut lähiomaiset?
Kommentit (15)
[quote author="Vierailija" time="28.11.2013 klo 11:55"]
Et ole tosissasi. Ei perheellisellä ihmisellä ole mitään velvollisuutta käyttää aikaansa sisarustensa tai edes vanhempiensa viihdyttämiseen. Ja todellakin töissä ja kolmessa lapsessa on arkeen ihan riittävästi tekemistä.
[/quote]
Ok, kiitos vastauksesta. Mutta siinä tapauksessa mun mielestä hänellä ei ole oikeutta odottaa, että kaikki asiat hoituvat itsestään, ja että me muut ollaan olemassa aina valmiina häntä varten kun hänelle sattuu sopimaan. Esim. kesämökkiä ajatellen - hänellä ei tietenkään ikinä ole aikaa tehdä siellä mitään, mutta sitten kun pyyhältää paikalle pitää kaiken kuitenkin olla kunnossa ja niinkuin aina ennenkin.
Niin ja on meillä muillakin lapsia ja työpaikat...
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen perheellinen, vaativa työ (päivätyö) ja mies vuorotyössä. Kyllä se elämän pyöritys vaan vie sitä aikaa eikä ehdi kaikkea ajatella (kun ei ehdi niitä oman perheenkään asioita). Koko perheenä olemme vapaalla ehkä viikonlopun kuussa, aina ei sitäkään. Eli yhteistä aikaa on vähän.
Äitini ei tätä ymmärrä, aina pitäisi olla menossa hänelle kylään tai puhua maraton puheluita (ei ymmärrä, että puhelu voi kestää sen 3-5min ja puhua tärkeimmät, vaan hänestä ei pääse puhelimessa eroon vaikka yrittää kuinka lopettaa puhelua). Heti jos kuulee, että meillä on se koko perheen vapaa, niin pitäisi rynniä päiväksi hänen luokseen (ei tod. mennä). On kotihommia, työhommia, lasten kanssa touhuamista, harrastuksiin vientiä. Ja kun niitä ei ole, niin en vain jaksa lähteä kyläilemään (tai meille vieraita) tai istua puhelimessa puhumassa niitä näitä. Välillä poden huonoa omaatunta surkastuneesta sosiaalisesta elämästämme, mutta sitten en välitä. Nyt vain on kiirettä ja muut saavat sen hyväksyä. Pahalla en ole käymättä kylässä tms., mutta en vain jaksa/ehdi.
No kun kyse ei ole mistään maratonpuheluista tai vierailuista, vaan mielestäni jo käytöstapojen puutteesta ja itsekeskeisyydestä. Tiedän, että vanhempammekin kokevat itsensä unohdetuiksi vaikka yrittävät ymmärtää tilannetta.
Ja toistan että on meillä muillakin melko täyteentungetut elämät, mutta jossain vaiheessa minä ainakin ymmärsin, että ellen nyt anna edes hieman aikaa myös muille perheenjäsenille niin sitten kun Minulle sopii niin heitä ei ehkä enää kiinnosta/ole olemassa. Tämän olen yrittänyt viestittää myös kyseiselle sisarukselle, mitään muutosta ei kuitenkaan ole tapahtunut.
ap
Lisää näkemyksiä olisi kiva kuulla, asia on nimittäin taas ajankohtainen näin joulun alla ja nyt olen jo suunnitellut että sanon asiasta napakasti tälle kyseiselle henkilölle. Pilaanko nyt sitten kaikkien joulun jos yritän saada hänet ymmärtämään miltä meistä muista tuntuu?
ap
Priorisointiahan tuo on. Hänelle ovat muut asiat tärkeitä kun sukulaiset. Mulla on ihan sama juttu, vanhempien kanssa soittelen n. kerran viikossa n. 5-10 minuuttia skypellä, käymme n. kolme kertaa vuodessa. Sisarusten kanssa harvempi tahti ja muiden sukulaisten kanssa en ole tekemisissä kuin hautajaisissa mistä ei ilkeä olla pois. Välimatkaa ~150 kilometriä.
Mulla tämä johtuu siitä että maksoin vanhempien lainanloppuja yksin pois 97000e että saavat vanhuutensa elää rauhassa ilman että talo lähti alta, sisarukset ja sukulaiset eivät osallistuneet vaan löysivät tämän saman takaus/pankkiautomaatin.
En tosin suostunut ja se lopetti tämän yhteydenpidon. Mieluummin käytän aikani kavereiden ja ystävävien kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olettaako hän, että te muut olette sitten valmiina aina, jos hänelle sopii? Ja että hän on aina tervetullut valmiille siellä mökillä ja jouluna jne.? Jos näin on, niin sitten pitää vaan itse vetää rajat. Et voi häntä pakottaa "arvostamaan perhesuhteita". Kyllähän ajankäyttö ja käytös siitä kertoo, että te ette ole hänelle mitenkään tärkeitä ihmisiä. Kannattaa varmaa se hyväksyä ja sitten rakentaa niitä sen mukaan eli muistaa, että ei sinullakaan ole mitään velvollisuutta joustaa omissa aikatauluissasi tai vastaanottaa siskoasi valmiille pöydälle sinne mökille/jouluksi jne. Voit vaan todeta, että "olen sopinut jo jotain muuta, valitettavasti nyt ei käy, meillä on kiireitä jne."
Ja ennen kaikkea olisi hyvä, jos ihan kaikki perheenjäsenet lopettaisivat roikkumisen ja siskon palvomisen. Antakaa olla. Ja kuten sanottu, sinun ei tarvitse kantaa huolta siitä, kiinnostaako siskoasi sun vanhemmat tai muu suku. Se on hänen asiansa. Hoida sinä omat asiasi kuten haluat ja muista, että sulla ei ole velvollisuutta siskoosi päin, jos kerran sinäkään et hänelle mitään merkitse. Ja tämän ei siis tarvi olla mitään mielenosoitusta tai kostoa tai katkeruutta vaan ihan vaan irtipäästämistä ja sitä, että et niele mitään sellaista, mitä et halua. Ei tarvitse olla kenenkään kynnysmatto vaan siksi, että kys henkilö sattuu olemaan ns. perhettä.
Ehkä hänelle vain riittää vähempikin kanssakäyminen. Jos työn ja kolmen lapsen lisäksi jää aikaa, ehkä hän tarvitsee sitä ihan vain itselleenkin. Esimerkiksi.
Miten niitä muiden valintoja onkin niin vaikea kunnioittaa? Jos sisar on rakas, sinuna olisin iloinen niistä yhteisistä tilanteista ja asioista, joita teillä on, enkä valittaisi siitä, mitä ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen suosiolla tiputtanut tälläiset ihmiset pois elämästäni. Nyt toista kertaa en edes osta yksipuolisesti joululahjoja, ainoastaan kummilapsille ostan vaikka en saa heiltä mitään ( tietenkään ). Olen ollut aina aivan liian kiltti.
Tässä n kk sitten törmäsin yhteen ihmiseen, jonka olen tuntenut lähes tulkoon aina. Hän sanoi miksi en ole soitellut tai ottanut yhteyttä, olenko suuttunut ? Sanoin puhelin toimii toisinkinpäin. Yhtenä päivänä heräsin kun puhelinlaskuni oli suuri ja se koostui täysin minun tekemistä puheluista. Ajattelin jos vähän aikaa odottelis jos joskus jollain olisi minulle asiaa. Ja arvaa mitä ? Hän ei ole tämänkään jälkeen soittanut kertaakaan.
Joten jokainen omalla tyylillään. Itse soitan omille vanhemmilleni 2 krt viikossa, puhelu kestää yht n 30 min.
Jos joku minulle soittaisi ja en kerkeisi silloin juttelemaan, kyllä soittaisin takaisin.
Vaikka työni ei ole vaativa ja eikä perheeni ole suurperhe, kyllä kaikkeen saa aikaa menemään. Jos viikossa ei ole 10 min antaa tutulle, silloin on suunnitteluongelma aika paha. Tai ei vaan osaa suunnitella. Tai viitsi
Voi olla, että sisarus on oikeasti todella kaaoottisessa elämäntilanteessa, mahdollisesti masentunut tai perheessä on suuria ongelmia, joista ei jaksa tai halua puhua. Jokainen voimiensa mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko kyseessä veli vai sisko? Ehkä häntä ei vaan kiinnosta teidän asiat? Kuten jo moni kirjoittanut, jos oikeasti kiinnostaa, niin silloin on myös aikaa. Mutta tiedän erään lähisukulaisen kautta, että vaikka olisi sitä kiinnostusta, niin ehkä aika ei kuitenkaan tahdo riitää...
Älä pilaa toisten joulua "tarttumalla härkää sarvista" vaan tee se jo nyt ennen joulua. Ja jos joku ei tee mökillä mitään, niin ehkä häntä pitäisi laskuttaa siitä? Juu, vanhemmat ei suostu, mutta se voisi olla hyvä herätys.
Ap tässä.
Kiitos näkemyksistä. Taidan tosiaan selvittää tämän asian hyvissä ajoin ennen joulua, joko vain itseni kanssa tai sitten sisareni kanssa.
Ymmärrän kyllä "kummankin puolen" argumentit. Olen ehkä vain liian pitkään toivonut että tilanne muuttuisi. Ja olen tietenkin myös loukkaantunut.
Kai tämä tästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap tässä.
Kiitos näkemyksistä. Taidan tosiaan selvittää tämän asian hyvissä ajoin ennen joulua, joko vain itseni kanssa tai sitten sisareni kanssa.
Ymmärrän kyllä "kummankin puolen" argumentit. Olen ehkä vain liian pitkään toivonut että tilanne muuttuisi. Ja olen tietenkin myös loukkaantunut.
Kai tämä tästä.
Oma sisareni on ihan samanlainen. Hänen elämä, hänen tekemiset, menot, harrastukset ja työ. Jossain sivussa hänellä hoituu se oma perhekin. Muille ei ole aikaa, kuin silloin kun hän itse tarvitsee jotain, esim. lastenvahtia.
Kyllästyin ja lopetin itsekin yhteydenpidon. Helpotti kummasti kun ei enää tarvitse miettiä sopiiko/ehtiikö tai kiinnostaako häntä ylipäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen itse asiassa samaa mieltä kanssasi, ap, mutta otsikkosi sananvalinta hämää. Sisaruksellasihan on oma perhe ja omat perheenjäsenet. On selvää, että se on hänen prioriteettinsa. Minäkin olisin silti pettynyt, jos siskollani tai vanhalla läheisellä ystävälläni ei olisi minulle yhtään aikaa. Toisen puolesta ei voi tehdä valintoja, mutta ei toisen valinnoista tarvitse iloinenkaan olla.
Ne, joiden mielestä kannattaa olla panostamatta liikaa suhteeseen, johon toinen ei ole valmis panostamaan yhtään, ovat oikeassa. Minulla on pari ruuhkavuosien nielaisemaa ystävää, joissa roikkuminen olisi pitänyt lopettaa vuosia ennen kuin lopulta annoin periksi.
Et ole tosissasi. Ei perheellisellä ihmisellä ole mitään velvollisuutta käyttää aikaansa sisarustensa tai edes vanhempiensa viihdyttämiseen. Ja todellakin töissä ja kolmessa lapsessa on arkeen ihan riittävästi tekemistä.