Sinä, joka pärjäsit peruskoulussa erityisen hyvin: voitko tuolloin henkisesti hyvin?

Usvametsä kirjoitti:

Pärjäsin koulussa hyvin ja sain enimmäkseen ysejä ja kymppejä. Kotiolot olivat kunnossa, mutta olin todella ujo, ylitunnollinen ja liian kiltti. En ollut koskaan mikään suosittu vaan aika näkymätön ja hiljainen. Olin kiusattukin yläasteella. Teini-iässä aloin jännittää sosiaalisia tilanteita ja kärsiä paniikkikohtauksista ja olin masentunut. Koulumenestykseni alamäki alkoi lukiossa. Näin jälkikäteen ajateltuna olisin tarvinut apua jo nuorena, mutta en osannut mennä puhumaan näistä minnekään. Olin näkymätön ja kiltti tyttö, joka istui hiljaa pulpetissa, joten ongelmani jäivät huomaamatta. Toivottavasti nykyään ymmärretään paremmin, että etupulpetin tunnollinen oppilaskin voi voida henkisesti huonosti, vaikka ei oireile yhtä näkyvästi kuin jotkut toiset. 

Samaistun.

Opin lukemaan 5v, ope kehui erityislahjakkaaksi ja olin hyvä koulussa matikkaa lukuunottamatta. Olin kiusattu koko peruskoulun ajan, mutta oli mulla kavereitakin. Kotona jouduin kestämään väkivaltaista narsisti-isää.

Koulussa kiusattiin 'hikareita'. Itselle koulu oli helppoa ja olisin nauttinut oppimisesta. Olin tiedonjanoinen, mutta se oli sosiaalisesti kiellettyä. Opin siis alisuoriutumaan. Muutenkin innostuksen osoittamisesta pilkattiin, paitsi ehkä urheilussa se olisi ollut hyväksyttyä. Ja siinä olin huono. Opin piilottamaan omat ajatukset.

Vierailija kirjoitti:

Koulussa kiusattiin 'hikareita'. Itselle koulu oli helppoa ja olisin nauttinut oppimisesta. Olin tiedonjanoinen, mutta se oli sosiaalisesti kiellettyä. Opin siis alisuoriutumaan. Muutenkin innostuksen osoittamisesta pilkattiin, paitsi ehkä urheilussa se olisi ollut hyväksyttyä. Ja siinä olin huono. Opin piilottamaan omat ajatukset.

Siksi tuntuukin häkellyttävältä, että omien lasten kouluissa koulumenestystä ihan tavoitellaan. Sama.

Opin lukemaan 5-vuotiaana. Koulussa minulla oli paljon kavereita aina, vaikka olin hiljaisempi. Tein kyllä töitä arvosanojen eteen, mutta oli minulla myös jonkinlaista "lahjakkuutta", eli sain kiitettäviä vähemmällä työllä kuin moni muu. En ottanut sitä kuitenkaan itsestäänselvyytenä, koska kotoa tuli kovat paineet saada hyviä arvosanoja. Sen(kin) takia kotona oli ahdistavaa varsinkin ylemmillä luokilla. Lukiossa olin masentunut, mutta tarvoin tutkinnon läpi hyvin arvosanoin, koska tiesin etten voi pysähtyä nyt kun olen juuri pääsemässä muuttamaan pois kotoa.

En saanut kotoa kannustusta tai tukea, pelkkiä paineita ja lyttäämistä. Yseihin ja kymppeihin vanhemmat olivat tyytyväisiä. Tämä opetti minusta kovin suorituskeskeisen ja ulkoisesti motivoituvan - se kostautuu työelämässä, jota en meinaa jaksaa, koska en saa "palkintoa" hyvästä suorituksesta.

Peruskoulu löysästi läpi 9,8 keskiarvolla. En lukenut koskaan. Minulla on valokuvamuisti. Ihan hyvää elämää keskiluokkaisessa perheessä maaseudulla. Kavereita ja harrastuksia oli.

Osasin lukea ennen koulua, mutta muuten koulu meni mulla rajaa hipoen. Oli keskittymisvaikeuksia. Olin "kiltti tyttö", mutta huono oppimaan. Olin kova haaveilemaan, omasin ihan mielettömän mielikuvituksen ja olin todella herkkä. Opin oikeastaan vain ne asiat mitkä mua muutenkin kiinnosti. Isäni oli alkoholisti, jonka takia vanhempani erosivat ja siitä nyt seurasi kaikenlaista, tuli äitipuolia ja isäpuolia, mitkä vähän sekoitti pakkaa. Tuntui, että molemmilla vanhemmillani meni suurin osa energiastaan niihin uusiin ihastuksiinsa kuin mun numeroista piittaamiseen. Ja kun ei kerran kukaan aikuinen ollut kiinnostunut numeroistani, en ollut itsekään. Mutta silti sanoisin lapsuuteni olleen ihan hyvä. Minusta huolehdittiin ja se oli ihanaa aikaa kun ei ollut internettiä. Monilla kavereillani oli paljon huonommin asiat kotona. 

Masennuin 16 vuotiaana ja se on seurannut koko elämäni eri asteisina. En ole kouluttautunut vaan jämähtänyt hanttihommiin. Se vähän harmittaa jälkeenpäin ajatellen, koska olisi minussa ollut potentiaalia parempaankin jos vaan vanhemmat olisivat jaksaneet keskittyä minuun omien suhdesekoilujensa sijasta.

Mutta on mulla silti asiat ok, en halua valittaa turhasta. Töitä ainakin riittää matalapalkka-aloilla, se hyvä puoli niissä on. Ja olen ihan yksin asunut ja asuntolainani maksanut surkeasta palkastani näinkin. 

Saitko koulussa pelkkiä ysejä ja kymppejä?

- Kyllä

Olitko lukutoukka, jolle koealueen läpikäyminen ja siitä oppiminen oli lastenleikkiä?

- En, muistin vain kaiken kertaalleen kuulemani ja päättelin sen pohjalta loput.

Oliko sinulla ”matikkapäätä”?

- On

Osasitko kenties lukea jo ennen ekaluokkaa?

- En. Pikkuveljeni kyllä osasi, oppi lukemaan kanssani yhtä aikaa ja pärjäsi koulussa melkein yhtä hyvin. Ei ehkä keskittynyt kuuntelemaan tunneilla yhtä tarkasti koska joutui lukemaan kokeeseen, teki läksyjäkin..

Jos vastaat edes osaan noista myöntävästi, niin kysyn, että voitko tuolloin hyvin.

- Voin ja en voinut, yleensä paremmin.

Oliko sinulla lapsena ja teini-ikäisenä esimerkiksi vaikeuksia sulautua ikätovereiden joukkoon

- Eipä juuri vaikken enää yläasteella ollut erityisen suosittu. Kavereita oli sopivasti, ystäviäkin aina yksi tai kaksi jossakin.

tai olivatko kotiolosi huonot?

- Kotiolot eivät olleet aivan idylliset, oli alkoholismia, skitsofreniaa, psykoosia, avieroa, muuttoa ja levottomuutta... Oli kuitenki myös rakastavat ja sivistystä (käytöstavat, lukeminen, musiikki, taiteet, käsityöt, kielet, filosofia...) arvostavat vanhemmat, jotka mahdollistivat monipuoliset harrastukset. Matkan varrella oli paljon hyviä ja ihania ihmisiä, isä, äiti, sisko, veli, mummo, naapurin mummo, monta ystävää ja heidän vanhempansa, kaukaiset sukulaiset, soitonopettajat, lukion rehtori... Elinpiirini oli mielestäni erityisen hyvä.

Tunsitko olosi usein jopa masentuneeksi?

- En juuri koskaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap etsii väkisin ongelmaa sieltä missä sitä ei ole.

Pärjäsin koulussa hyvin. Koulunkäynti oli helppoa, kotiolot olivat hyvät, kavereita ja harrastuksia oli, en ollut masentunut.

Kuten joku sanoi, niin loogisesti se menee näin päin, että kun kaikki on hyvin, niin koulukin sujuu. Ja sama toisin päin: kotiongelmat heijastuvat kouluun.

Mitenniin etsin ongelmaa? Huonot kotiolot, lapsen masennus ja syrjäytyminen ovat ongelmia, joita ei tarvitse etsiä.

Minä kysyn, että onko yleistäkin, että kympin tyttö/poika voi huonosti, tai että onko se oletus, että kympin tytöllä/pojalla menee muutenkin tosi hyvin.

Itse olin vajaan kympin tyttö, päättötodistuksen keskiarvo 9,6. Vanhempani olivat alkoholisteja ja hakkasivat toisiaan läpi alakoulun ja erosivat kun olin seiskalla. Koska olin outo ja yksinäinen, ajauduin väärään kaveriporukkaan. Aloin polttaa tupakkaa ja juoda keskikaljaa ennen eroa, kutosluokalla. Iltaisin viiltelin ja itkin itseni uneen.

Kirjoitin kolme ällää ja kolme eetä.

Olen kai vain poikkeus, joka vahvistaa säännön.

Ap

Kyllä se niin menee, että tilastollisesti käytännössä kaikki positiivisina listatut ominaisuudet korreloivat positiivisesti toisiinsa. Älykkäät ihmiset ovat väestötasolla terveempiä psyykkisesti kuin fyysisestikin, pärjäävät paremmin koulussa, ovat kauniimpia jne. Yksilötasolla tietysti voi olla ihan mitä tahansa. (Oletan, että kympin tyttönä ymmärrän vaivatta korrelaation käsitteen. 😊)

Perheväkivallan ja alkoholismin keskellä kasvaessa kuka tahansa voi masentua ja ahdistua. Et voi mitenkään syyttää itseäsi siitä, että olet tuollaisissa oloissa ollut 12-vuotiaana masentunut ja huonossa kaveriporukassa. Ole armollisempi itsellesi tässä asiassa.

Sen sijaan sulla on nyt aikuisena kaikki valta vapautua siitä masennuksesta. Ei sun lapsuutesi ja nuoruutesi tarvitse olla määrättäviä tekijöitä aikuisuudellesi. Voimia! 🌺

Opin lukemaan ennen kouluikää ja pärjäsin koulussa hyvin, vaikka se ei ollut minulle erityisen tärkeää eikä minulta vaadittu koulumenestystä. Kotioloni olivat vakaat ja turvalliset. Minulla oli paljon kavereita. Olin luonteeltani varovainen ja monissa asioissa pidättyväinen. En uskaltanut puhua syvimmistä tunteistani, kuten peloistani tai vaikkapa ihastuksistani. Muut pitivät minua fiksuna ja rauhallisena.

Opin lukemaan koulussa. Pidin kaikista oppiaineista, olin kiinnostunut monenlaisista asioista ja tykkäsin monenlaisista työskentelytavoista. Tein läksyt ja luin kokeisiin, mutta edes lukiossa koulunkäynti ei tuntunut yhtään kuormittavalta, vaikka opiskelin laajaa matematiikkaa ja fysiikkaa sekä C-kieltä. 

Minua kiusattiin peruskoulussa, mutta minulla oli myös hyviä ystäviä enkä tuntenut itseäni masentuneeksi kiusaamisen vuoksi. Menin kouluun mielelläni, koska nautin oppimisesta ja tosiaan niitä kavereitakin oli. Kiusaaminen loppui lukiossa kokonaan, ja silloin koulunkäynti oli aivan mahtavaa. Jatkoin heti lukion jälkeen opintojani yliopistossa alalla, joka oli ykkösvaihtoehtoni, ja valmistuin tohtoriksi alle 30-vuotiaana. Opiskelu tuntui vielä siinäkin vaiheessa ihanalta ja rennolta.

Minulla oli ihana koti. Vanhempani ovat pienituloisia duunareita, mikä vaikutti tietysti rahankäyttöön. Siitä huolimatta minä ja veljeni saimme mahdollisuuden harrastaa liikuntaa ja musiikkia. Meillä oli todella terveelliset elämäntavat, ja sain erinomaisen kasvatuksen liikunnalliseen elämäntapaan. Vanhemmillani oli todella paljon aikaa minulle ja veljelleni. En ole nähnyt vanhempieni riitelevän koskaan. Alkoholia he eivät käyttäneet lainkaan, koska eivät halunneet tuhlata vähiä rahojaan päihteisiin. Tunsin, että minusta välitettiin ja minua rakastettiin. 

En ollut onnellinen mutta kotiolot olivat hyvät. En keskittynyt kouluun lainkaan ja oli valtavasti poissaoloja. Silti ka oli yli 9. Poissailojen takia tehtiin älykkyystesti mistä löytyi syy hyvään koulumenestykseen. Sivistynyt kotitausta myös vaikutti tulokseen. Olin menevä, hyvännäköinen tyttö ja suosittu poikien keskuudessa. Siitä osittain myös ongelmat.

Vierailija kirjoitti:

En ollut onnellinen mutta kotiolot olivat hyvät. En keskittynyt kouluun lainkaan ja oli valtavasti poissaoloja. Silti ka oli yli 9. Poissailojen takia tehtiin älykkyystesti mistä löytyi syy hyvään koulumenestykseen. Sivistynyt kotitausta myös vaikutti tulokseen. Olin menevä, hyvännäköinen tyttö ja suosittu poikien keskuudessa. Siitä osittain myös ongelmat.

Ps.

Ooin nelivuotiaana lukemaan. Siitä kähtien olen ollut kova lukemaan, ammattini on nykyään tutkija.

Keskiarvoni oli peruskoulussa 9,2. Minulla oli asiat kotona todella hyvin, sain niin henkistä tukea kuin taloudellisestikin oli asiat erinomaisesti.

Minulla oli koulussa kavereita, olimme kaikki kiinnostuneita lukemisesta ja älyllisemmästä toiminnasta. Mutta oli todella tylsää olla siellä oppitunneilla niiden hitaampien oppijoiden kanssa. Puhumattakaan niistä, joita oppiminen ei kiinnostanut yhtään. Tuntui, että koulussa vietetty aika meni täysin hukkaan, kun iso osa oppitunneista meni itsestään selvien asioiden kertaamiseen tai käytöshäiriöiden selvittelyyn.

Inhosin ryhmätöitä. Niitä meillä ei onneksi ollut kuin parissa aineessa kerran vuodessa. Opettaja laittoi taitavat oppilaat aina samoihin ryhmiin niiden avuttomien tapausten kanssa. Lopputuloksena me hyvät tehtiin ne ryhmätyöt ja ne avuttomat katsoi päältä ja hengaili.

Koulussa olin kympin oppilas ja kavereita oli mutta voin henkisesti aika huonosti. Koti oli vaativa ja kärsin pakko-oireista, ortoreksiasta sekä perfektionismin tuomista paineista.

Pärjäsin hyvin ja olin ahdistunut anorektikko, joka alkoi juoksemaan 10 km:n lenkkejä päivittäin. Kavereita ei juuri ollut.

Vierailija kirjoitti:

Keskiarvoni oli peruskoulussa 9,2. Minulla oli asiat kotona todella hyvin, sain niin henkistä tukea kuin taloudellisestikin oli asiat erinomaisesti.

Minulla oli koulussa kavereita, olimme kaikki kiinnostuneita lukemisesta ja älyllisemmästä toiminnasta. Mutta oli todella tylsää olla siellä oppitunneilla niiden hitaampien oppijoiden kanssa. Puhumattakaan niistä, joita oppiminen ei kiinnostanut yhtään. Tuntui, että koulussa vietetty aika meni täysin hukkaan, kun iso osa oppitunneista meni itsestään selvien asioiden kertaamiseen tai käytöshäiriöiden selvittelyyn.

Inhosin ryhmätöitä. Niitä meillä ei onneksi ollut kuin parissa aineessa kerran vuodessa. Opettaja laittoi taitavat oppilaat aina samoihin ryhmiin niiden avuttomien tapausten kanssa. Lopputuloksena me hyvät tehtiin ne ryhmätyöt ja ne avuttomat katsoi päältä ja hengaili.

Koin aivan samoin. Lintsasin koulusta koska siellä oli niin uskomattoman pitkäveteistä ja ryhmätyöt ärsutti samasta syystä. Vasta yliooistossa pääsin nauttimaan oppimisesta.

Pärjäsin peruskoulussa, lukiossa ja teknillisessä yliopistossa erittäin hyvin. Samoin työelämässä, ura on tullut vaivatta. Koskaan en ole voinut erityisen hyvin, joskus olen ihan ok, monesti maailma näyttäytyy negatiivisena ja surullisena. Koti oli kai ok, vähän tunne köyhä. Koskaan en ole tuntenut kuuluvani joukkoon, muuta kaveri löytyy mutta aika pieni sosiaalinen piirini on.

Pärjäsin koulussa erinomaisesti, vaikka useimmiten en tehnyt läksyjä kuin vasta tunnin alussa. Kavereita oli, ei kiusattu. 

En voinut hyvin, koska koin koulun vankilana. Samojen asioiden loputonta toistoa, jota oli pakko istua kuuntelemassa päivästä toiseen. Sain lisätehtäviä, jotka tein nopeasti kunnes niitä ei ollut enää lisää. Olen joskus yrittänyt kuvailla muille, tätä olotilaani, mutta harva ymmärtää miten pahalta se tuntui. Yhdeksän vuoden vankila, josta tosin pääsi kesälomille, mutta silti.

Lukiossa helpotti koska siellä oli niin korkea keskiarvoraja, että tunneilla pystyttiin menemään eri tahtia ja minäkin sain järkevää tekemistä ja pohdittavaa. Lisäksi siellä oli paljon taito- ja taideaineita rinnalla. Sekin auttoi. Peruskoulusta jäi kuitenkin syvät arvet ja aikuisena olen sietänyt tylsistymistä tai tehottomuutta todella huonosti. Lähden heti pois tilanteista, joissa minulle tulee se sama fiilis jota jouduin peruskoulussa sietämään päivittäin. Tämä vaikuttaa jonkin verran mm. siihen, millaisia töitä pystyn tekemään.

En voinut hyvin.

Hoidin useaa nuorempaa sisarustani 9-vuotiaasta asti, sain pelätä milloin äiti kuolee väkivallan takia tai sairauksiinsa, sain pelätä milloin joku muu kuolee väkivallan takia, jatkuva vähättely ja henkinen väkivalta, huuto, raivoaminen. En edes jaksa luetella kaikkea.

Osa ihmisistä tiesi, osa ei. Kukaan ei tehnyt mitään. Lasuja olisi pitänyt tehdä useampi joka viikko.

En koskaan unohda opettajien ilmeitä kun kaikki tuli ilmi kun olin lukiossa ja vanhemmat erosivat.

Ensimmäisen opiskeluvuoden loppuun asti jaksoin vielä mutta sitten loppui jaksaminen ja kävin terapiassa vuosikausia. Opinnot venyneet vuosikausia mutta kohta maisteri.

Jos en tiedä, en oleta kenenkään elämästä mitään minkään perusteella. Kulissit on monella kunnossa vaikka tilanne olisi mikä.