Sinä, joka pärjäsit peruskoulussa erityisen hyvin: voitko tuolloin henkisesti hyvin?

Vierailija kirjoitti:

Suhteellisesti ottaen koulunkäynti oli helpointa peruskoulun yläasteella, sillä silloin vertailukohtana oli koko ikäluokka verrattuna lukioon, jossa joutui tekemään enemmän töitä numeroiden eteen. Yliopisto-opiskelussa saisi sitten keskittyä juuri niihin oppiaineisiin, joissa oli hyvä vaikka samalla piti omaksua uutta tietoa isompina annoksina.

Peruskoulun yläasteella parhaat kaverini asuivat samassa kaupunginosassa ja kolme heistä oli samalla luokalla. Omat kaverini peruskoulussa ja lukiossa olivat niitä poikia, jotka olivat hyviä lukuaineissa ja lähes kaikki heistä päätyivät opiskelemaan yliopistoon eri aloilla ja eri kaupunkeihin. Peruskoulun päästötodistuksessa lukuaineiden keskiarvo oli muistaakseni 9,2. Vaikka harrastin aktiivisesti liikuntaa kuten jalkapalloa ja jääkiekkoa minimivarusteissa ulkojäällä lähinnä kavereitten kanssa, koulun liikuntanumero ei varmaan koskaan ollut 8 parempi. Myöhemmin aloin harrastamaan kestävyysjuoksua omaksi huvikseni, en kilpailumielessä.

Vanhemmat tukivat aina koulunkäyntiä ja opiskelua, sillä he molemmat olivat opetus- ja kasvatusalan ammattilaisia.

Itse asiassa älykkäillä on tutkitusti jonkin verran enemmän mielenterveysongelmia; bipolaarisuutta, masennusta ja ahdistuneisuushäiriöitä.

-sivusta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap etsii väkisin ongelmaa sieltä missä sitä ei ole.

Pärjäsin koulussa hyvin. Koulunkäynti oli helppoa, kotiolot olivat hyvät, kavereita ja harrastuksia oli, en ollut masentunut.

Kuten joku sanoi, niin loogisesti se menee näin päin, että kun kaikki on hyvin, niin koulukin sujuu. Ja sama toisin päin: kotiongelmat heijastuvat kouluun.

Mitenniin etsin ongelmaa? Huonot kotiolot, lapsen masennus ja syrjäytyminen ovat ongelmia, joita ei tarvitse etsiä.

Minä kysyn, että onko yleistäkin, että kympin tyttö/poika voi huonosti, tai että onko se oletus, että kympin tytöllä/pojalla menee muutenkin tosi hyvin.

Itse olin vajaan kympin tyttö, päättötodistuksen keskiarvo 9,6. Vanhempani olivat alkoholisteja ja hakkasivat toisiaan läpi alakoulun ja erosivat kun olin seiskalla. Koska olin outo ja yksinäinen, ajauduin väärään kaveriporukkaan. Aloin polttaa tupakkaa ja juoda keskikaljaa ennen eroa, kutosluokalla. Iltaisin viiltelin ja itkin itseni uneen.

Kirjoitin kolme ällää ja kolme eetä.

Olen kai vain poikkeus, joka vahvistaa säännön.

Ap

Kyllä se niin menee, että tilastollisesti käytännössä kaikki positiivisina listatut ominaisuudet korreloivat positiivisesti toisiinsa. Älykkäät ihmiset ovat väestötasolla terveempiä psyykkisesti kuin fyysisestikin, pärjäävät paremmin koulussa, ovat kauniimpia jne. Yksilötasolla tietysti voi olla ihan mitä tahansa. (Oletan, että kympin tyttönä ymmärrän vaivatta korrelaation käsitteen. 😊)

Perheväkivallan ja alkoholismin keskellä kasvaessa kuka tahansa voi masentua ja ahdistua. Et voi mitenkään syyttää itseäsi siitä, että olet tuollaisissa oloissa ollut 12-vuotiaana masentunut ja huonossa kaveriporukassa. Ole armollisempi itsellesi tässä asiassa.

Sen sijaan sulla on nyt aikuisena kaikki valta vapautua siitä masennuksesta. Ei sun lapsuutesi ja nuoruutesi tarvitse olla määrättäviä tekijöitä aikuisuudellesi. Voimia! 🌺

Itse asiassa tutkimusten mukaan juuri älykkäät ja lahjakkaat masentuvat herkemmin. 

Kyllä. Muutimme usein eikä mulla ollut ehjää ydinperhettä eli olot olivat vaihtelevat, mutta opin tykkäämään muuttuvasta elämästä. Tutustuin ja ystävystyin helposti, tosin aikuisiälle kantaneita ystävyyssuhteita alkoi kehittyä vasta sitten, kun asetuimme aloillemme ollessani yläasteikäinen. Opettelin jo ala-asteen lopulla tehokkaita opiskelutekniikoita, niin että ei tarvinnut kauan päntätä, vaan jäi aikaa muuhunkin kuten harrastuksiin ja kavereiden kanssa hengailuun. Harrastin musiikkia, joukkueurheilua, juoksua ja taidetta. Mulla oli myös pienestä asti rikas mielikuvitusmaailma, johon pystyin hyppäämään ellei todellisuus tarjonnut tarpeeksi kiinnostavia juttuja juuri sillä hetkellä. Keskiarvoni oli aina yli ysin, parhaimmillaan pari kertaa 9,8 ja niihin todistuksiin sain kaikista lukuaineista kympin. Olen kyllä joskus aikuisena miettinyt, että miten niin risaisista lähtökohdista huolimatta asiat kuitenkin menivät kohdallani hyvin. Suuri kiitos kuuluu äidilleni, joka aina kannusti ja oli sitä mieltä, että pärjään ja osaan. Vaikka jossain sain kyllä osakseni kateutta, kiusaamista ja ulkopuolelle sulkemista, niin pääosin olen kohdannut mukavia ja järkeviä ihmisiä, joiden kanssa olen tullut hyvin toimeen. 

Ainut lapsi olin perheessä. Isä rapajuoppo alkoholisti, äiti ei niinkään mutta täysi tossu. Rahat meni viinaan ja kotiin ei koskaan voinut tuoda ketään. Äidin masentumisen jälkeen about 11v. lähtien huolehdin kodista, koirista jne. Hyvä ilta oli kun molemmat vanhemmat makasi kännissä sammuneena = rauhallinen ilta. Oli yksinäistä.

Yläasteella ka oli 9.2. Lukion päättö 9.7. Nykyään Di.

Onneksi oma elämä kantaa.

Suoriuduin tosi hyvin koulussa mutta en voinut hyvin. Kavereita oli ja näin, en ollut kiusattu, mutta kotona meni huonosti. Sain hyvällä koulumenestyksellä aikuisten hyväksyntää ja hallinnan tunnetta kun vanhemmat joivat ja riitelivät. Muu kuin kymppi kokeesta oli katastrofi enkä luottanut pärjäämiseeni ollenkaan.

Mie olin kympin oppilas, peruskoulun päättötodistus koulun paras, 9,8 (vieläkin muistan 😂). Lukiossa vähän repsahti omaa laiskuuttani mutta koulu yleensäkin oli helppo. Ehdin tehdä yleensä läksyt tunneilla kun muut pähki vielä asioita 😄. Kirjoitin keskiarvoisesti, jälleen laiskuuttani. Yliopistossa ihan samaa tasoa, en vain viitsinyt juuri panostaa mihinkään. FM ja DI tutkinnot nakutin.

Kotiolot ok, harrastuksia ei -90 luvulla Lapin pikkukylässä juuri ollut eikä varmaan duunarivanhemmillani olisi ollut varaakaan ylimääräisiin, en ollut enkä ole mitenkään suosittu tyttö ja tykkäsin olla itsekseni. Kukaan ei kiusannut varmaan koska ei uskaltanut: olin jo teininä hyvin puolenipitävä ja puolustin muitakin. En kyllä kokenut että meillä oikeastaan juuri kiusaamista oli mutta saattoikin niinkin olla.

Pari hyvää kaveria oli. Nyt ei ole niitäkään mutta ei haittaa yhtään. Hyvin olen pärjännyt elämässä, päällikkötason työt jne ja perhe-elämäkin kunnossa. Koen olevani onnellinen juuri näin.

N36

Yläaste oli ihanaa aikaa. Ap:n aloituksesta kaikki osui paitsi, että en osannut lukea koulun alkaessa. Oli kavereita, harrastuksia ja kotona kiva olla. Matikka oli 7 luokalla haastavaa, mutta sitten myöhemmin opiskelin sitä yliopistossa. Liikunta oli kivaa, itseasiassa kukaan ei valittanut liikuntatunneista. Seinäjoella 90 luvun alussa.

Kaikkiin kysymyksiin kyllä. Olin myös ns. suosittu ja oli ystäviä ja kavereita ja muutama harrastuskin. Koulu oli aina helppoa ja kokeisiin ei tarvinnut juuri lukea jos jaksoi vähän kuunnella tunnilla.

Olin melko masentunut ja syrjäytynyt suurelta osin yläasteen ja lukion ajan. High functioning kuitenkin. Keskiarvot huitelivat ysin päällä, koska koulu oli minulle helppoa. Tein läksyt yleensä välitunnilla, jos tein. En lukenut kirjoituksiin. Nykyään voin onneksi hyvin, kiitos psykoterapian.

En tiedä voiko kukaan kauhean hyvin sillä yläasteella.

Olin kympin oppilas, kirjoitin kuusi laudaturia, kotona oli kaikki hyvin ja kavereitakin löytyi. Oli onnellinen lapsuus ja nuoruus. Aikuisenakin menee hyvin. Olen tosi kiitollinen tästä kaikesta, ei ole itsestäänselvyys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suhteellisesti ottaen koulunkäynti oli helpointa peruskoulun yläasteella, sillä silloin vertailukohtana oli koko ikäluokka verrattuna lukioon, jossa joutui tekemään enemmän töitä numeroiden eteen. Yliopisto-opiskelussa saisi sitten keskittyä juuri niihin oppiaineisiin, joissa oli hyvä vaikka samalla piti omaksua uutta tietoa isompina annoksina.

Peruskoulun yläasteella parhaat kaverini asuivat samassa kaupunginosassa ja kolme heistä oli samalla luokalla. Omat kaverini peruskoulussa ja lukiossa olivat niitä poikia, jotka olivat hyviä lukuaineissa ja lähes kaikki heistä päätyivät opiskelemaan yliopistoon eri aloilla ja eri kaupunkeihin. Peruskoulun päästötodistuksessa lukuaineiden keskiarvo oli muistaakseni 9,2. Vaikka harrastin aktiivisesti liikuntaa kuten jalkapalloa ja jääkiekkoa minimivarusteissa ulkojäällä lähinnä kavereitten kanssa, koulun liikuntanumero ei varmaan koskaan ollut 8 parempi. Myöhemmin aloin harrastamaan kestävyysjuoksua omaksi huvikseni, en kilpailumielessä.

Vanhemmat tukivat aina koulunkäyntiä ja opiskelua, sillä he molemmat olivat opetus- ja kasvatusalan ammattilaisia.

Itse asiassa älykkäillä on tutkitusti jonkin verran enemmän mielenterveysongelmia; bipolaarisuutta, masennusta ja ahdistuneisuushäiriöitä.

-sivusta

Mikäli älykäs ihminen toimii järkevästi hän osaa välttää ongelmia ja muokkaa ympäristöään haluamaansa suuntaan. Fiksut kaverit tukevat toinen toisiaan ja heidän ansiosta ei ole tarvetta miellyttää kaikkia. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Osa ihmisistä on kummia synkistelijöitä.

En voinut hyvin. Äiti oli hullu ja isä juoppo. Olin itse koulukiusattu lähes koko peruskouluiän. Masennuin jo ala-asteikäisenä.

Opiskelu oli tapa kadota kotioloista oman pään sisälle. Teininä ostin läppärin, niin aika alkoi kulumaan enemmän netissä. Arvosanat alkoivat laskemaan lukiossa, vaikka olivat vieläkin keskivertoa paljon paremmat.

Nykyään olen amk-tutkinnon käynyt tasapainoinen aikuinen. Elän normaalia perhe-elämää, minulla on ystäviä ja olen tyytyväinen elämääni. Nuori aikuisuus oli todella rankkaa, mutta pääsin ongelmieni yli, ja se on vahvistanut minua.