Mies suuttui kun sanoin että jos hän halvaantuisi ja joutuisi pyörätuoliin,

Vierailija kirjoitti:

Myötä- ja vastamäessä, niissä oikea rakkaus punnitaan. Loukkaantuisin minäkin jos jo etukäteen tietäisin, että vastamäessä sitä rakkautta ei enää riitäkään. Jos kyseinen tilanne joskus tulisi eteen, voisi hyvinkin olla, että miehesi ajattelisi samoin, mutta näin etukäteen kerrottuna ilmoituksesi on julma. 

Päinvastoin. Valehtelu se vasta julmaa olisi. Ensin laittaa toisen uskomaan, että tukea löytyy, mutta toden tullen ei sitten löydykään. Se on julmaa, ja itsekästä.

Olen samaa mieltä aloittajan kanssa. Jos mies halvaantuisi, en pystyisi jatkamaan suhdetta vaikka häntä rakastankin. Seksuaaliset halut rapistuisivat enkä voisi nähdä häntä enää samalla tavalla haluttavana kuin terveenä. Tietysti ystävänä voisin pysyä, mutta intohimoa tuskin enää vammautunutta kumppania kohtaan kokisin. Parisuhteessa minulle seksuaalinen vetovoima on todella tärkeää, enkä haluaisi olla liitossa vain ystävyyden kaltaisten tunteiden takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet julma. Vammauduttuaan ihminen tarvitsee läheisiään enemmän kuin koskaan.

Totta. Jos mennään naimisiin, sitoudutaan rakastamaan toista myötä-ja vastoinkäymisissä. Tämä koskee myös sairastumista. Vaikka toinen olisi neliraajahalvaantunut, ei toista hylätä.

Nykyään ei enää sitouduta, vaan erotaan. Mitäs se odotettu elinikä avioliitolle nykyään onkaan? Muutama vuosi? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Myötä- ja vastamäessä, niissä oikea rakkaus punnitaan. Loukkaantuisin minäkin jos jo etukäteen tietäisin, että vastamäessä sitä rakkautta ei enää riitäkään. Jos kyseinen tilanne joskus tulisi eteen, voisi hyvinkin olla, että miehesi ajattelisi samoin, mutta näin etukäteen kerrottuna ilmoituksesi on julma. 

Päinvastoin. Valehtelu se vasta julmaa olisi. Ensin laittaa toisen uskomaan, että tukea löytyy, mutta toden tullen ei sitten löydykään. Se on julmaa, ja itsekästä.

Kyllä, valehtelu on julmaa mutta ihan kaikkea ei parisuhteessakaan tarvitse aivan suoraan sanoa. Sitäpaitsi aloittajan oma mielipidekin saattaa vuosien saatossa muuttua. Kukaan ei tiedä, miten hän oikeasti toimisi jos puoliso vammautuisi vakavasti. Tässä tapauksessa kyllä ero voisi olla paras vaihtoehto ja aloittajan kannattaisi elää yksin koska nykyiselle ja tuleville puolisoille tai lapsille saattaa sattua mitä vaan elämän aikana. Jos ei voi pysyä heidän tukenaan vaikeina aikoina, kannattaa olla yksin. 

Arvostan rehellisyyttäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Niin myötä kuin vastoinkäymisissä." Älä mnee koskaan naimisiin jos et pysty tätä lupaamaan.

Nainen nyt nostaa kytkintä heti ensimmäisen vastoinkäymisen tullen. Naisen vihkivala menee suurinpyörtein näin: "Niin sinun myötä kuin minun vastoinkäymisissä".

Tilastollisesti miehet jättävät vammautuneen/sairastuneen kumppaninsa paljon useammin kuin naiset. Ota asioista selvää ennen kuin kommentoit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Niin myötä kuin vastoinkäymisissä." Älä mnee koskaan naimisiin jos et pysty tätä lupaamaan.

Nainen nyt nostaa kytkintä heti ensimmäisen vastoinkäymisen tullen. Naisen vihkivala menee suurinpyörtein näin: "Niin sinun myötä kuin minun vastoinkäymisissä".

70% omaishoitajista on naisia, että mitäs sinne miesutopiaan taas kuuluu?

Vierailija kirjoitti:

Minä en jättäisi, mutta riippuisi ihan hänen toimintakyvystä ja avuntarpeesta, että pystyisinkö auttamaan häntä kotona. Mies on 199 cm/125 kg, minä pieni ja heikkovoimaisempi nainen. Kotimme on vanha rintamamiestalo, jota ei välttämättä edes saisi muutoskorjattua sellaiseksi, että pystyisi apuvälineinkään hoitamaan kotona. En kyllä eroaisi, rakastaisin loppuun asti, mutta ehkä sitten pitäisi asua erillään niin, että hän tuetussa hoitokodissa. Riippuu niin paljon. Jos jalat ei toimi mutta kädet kyllä, ihminen pärjää kyllä pitkälle. Mutta jos olisi täysin neliraajahalvaantunutu, syötettävä, vessassa käytettävä/vaipoissa, niin realiteetit tulisi vastaan enkä pystyisi hoitamaan. Toki tiedän, että hän olisi oikeutettu kotihoitoon ja / tai henkilökohtaiseen apuun myös. 

Ei kai se nyt siitä kiinni jäisi, ettei sieltä rintsikasta voi muuttaa muualle? Muutoin ymmärrän kyllä täysin.

Minä en katselisi edes pyörätuoliin joutuvaa ystävää! Mikä häpeä ja riippakivi!

M56, länsirannikko

Vierailija kirjoitti:

Olen samaa mieltä aloittajan kanssa. Jos mies halvaantuisi, en pystyisi jatkamaan suhdetta vaikka häntä rakastankin. Seksuaaliset halut rapistuisivat enkä voisi nähdä häntä enää samalla tavalla haluttavana kuin terveenä. Tietysti ystävänä voisin pysyä, mutta intohimoa tuskin enää vammautunutta kumppania kohtaan kokisin. Parisuhteessa minulle seksuaalinen vetovoima on todella tärkeää, enkä haluaisi olla liitossa vain ystävyyden kaltaisten tunteiden takia.

Et rakasta häntä. Luulet niin, mutta jos oikeasti pystyt edes kuvittelemaan luopuvasi hänestä vapaaehtoisesti, et taida edes tietää mitä rakkaus on! Sinulla on varmaan hauskaa hänen kanssaan, ja haluat häntä seksuaalisesti, mutta rakautta tuo ei ole todellakaan!

Vierailija kirjoitti:

Arvostan rehellisyyttäsi.

Mä en! No ehkä rehellisyyttä, mutta en todellakaan arvomaailmaa ja mielipidettä. Jättäisin ap:n jos olisin hänen miehensä.

Miten sitten jos kyse on nuoresta ihmisestä jolla on haaveena perustaa perhe? Jos nainen haluaa lapsia eikä halvaantuneen miehen kanssa onnistu niitä "tekemään"? Tai vaikka se puoli jotenkin onnistuisi niin omaishoitajana vauvan hoito voi myös olla liian rankkaa kun on hoidettava aikuinenkin siinä lisäksi? Moni perhe-elämästä haaveileva nainen tai miksei mieskin varmasti lähtisi etsimään uutta kumppania. Ei omakohtaista kokemusta ja vaikeita ja kauheita asioita tällaiset mutta tuli aiheesta mieleen...

Ei minua haittaisi, että mies olisi pyörätuolissa. Jos olisi muuten valoisa ja positiivinen ihminen. Mutta jos hänelle tulisi pitkäaikaisia mielrnterveysongelmia ja negatiivisuutta, en jaksaisi. Suhteella ei olisi enää mitään annettavaa.

Ei pyörätuolissa olo haittaisi yhtään mitään. Jos muuten olisi valoisa ja iloinen ihminen. Vammautuneen ihmisen pitää antaa henkisesti enemmän itsestään.

Ihme syyllistämistä täällä. Olit rehellinen. Itse päätät minkä verran olet valmis uhrautumaan. Ei tarvitse alkaa marttyyriksi ja nuorena pilata elämäänsä, jos ei aidosti halua jäädä pyörätuolimiehen kelkkaan.

Eikö olisi paljon kylmempi teko väittää jäävänsä rinnalle, kun tositilanteessa juoksisi karkuun? Olet antanut miehelle rehellisen tiedon ja hänelle mahdollisuuden toimia totuuden pohjalta.

(Keskimäärinhän miehet todennäköisemmin lähtevät vastaavassa tilanteessa, joten marttyyriteoissa mitään takuita vastavuoroisuuteen ei naisena ole.)

Ymmärrän myös, jos miehesi haluaa erota.

Mun mies vihjasi jotain tämän suuntaista ja sai kyllä miettimään, millaisessa avioliitossa elän. Eikä tämä koske pelkkiä onnettomuuksia, vaan myös monet etenevät sairaudet vievät pyörätuoliin.

On olemassa termi 'syöpäleski'. Tarkoittaa käsittääkseni syöpään sairastunutta ihmistä (usein naista), jonka puoliso on jättänyt sairastumisen jälkeen. Läheskään kaikki heistä eivät ole pyörätuolissa ja osa voi olla jopa syövästä sittemmin parantuneita.

Mutta käsittääkseni on melko yleistä, että vakavan sairastumisen jälkeen parisuhde saattaa päättyä. Toki sairastuminen muuttaa ihmistä jne. Mutta itseäni häiritsee ajatus, että on nimenomaan niin, että syöpään sairastuneista ihmisistä nimenomaan naiset saattavat tulla jätetyiksi. (miehen sairastuessa saattaa nainen hyvinkin pysyä rinnalla ja alkaa ehkä jopa omaishoitajaksi, jos tilanne niin etenee. Toki omaishoitajuutta ei keneltäkään voi edellyttää.)

Asia kai häiritsee, koska minulla on tunne, että mieheni haluaisi ehkä päättää parisuhteen, jos minä sairastuisin. Ei ole hoivaajatyyppiä. Tuntee empatiaa melko vähän. Häntä kiinnostavat lähinnä itseään koskevat asiat, ja minä en niihin useinkaan kuulu (paitsi jos haluaa seksiä).

Näin meillä nyt. Tulevaisuus näyttää, miten meillä jatkossa. Voi olla, ettei ole parisuhdetta, vaikka en vakavasti sairastuisikaan.

Ihmiset usein suuttuu jos niiden kanssa on rehellinen. Valkoiset valheet ovat olennainen osa jokapäiväistä elämää näin olen havainnut.

Kenelle tahansa voi tapahtua mitä tahansa, ja koska tahansa.

Kyllä tuo on pätevä syy. Suuri osa naisista jättää miehensä jo pelkästä kyllästymisestä.