Supistelee ja kuumetta, sairaalaanko?
Olen raskausviikolla 29+2 ja jouduin jo jokin aika sitten sairaslomalle supistusten vuoksi. Supistukset ovat levolla rauhoittuneet, kunnes tänään taas alkoivat. Niitä pn tullut pitkin päivää, välillä 10 minuutin välein, välillä taas on puolen tunnin välejä. Supistukset eivät ole erityisen kivuliaita, mutta eivät kivuttomiakaan. Ne tuntuvat lähinnä epämiellyttäviltä. Lisäksi välillä on nelko ikävää kuukautiskipumaista särkyä kohdunsuulla.
Olo on tuntunut koko päivän tosi nuutuneelta, surkealta ja yleisesti huonovointiselta ja vatsan alue omituisen aristavalta muutenkin. Äsken mittasin miehen ehdotuksesta kuumeen ja sitä olikin sitten yllättäen 39,2. Pitäisikö mun käydä näytillä lääkärissä vai miten tässä nyt pitäisi toimia?
Kommentit (31)
Minä menisin näytille. Oireet voivat viitata kohdunsisäiseen tulehdukseen. Puhelimessa käsketään usein seurata kotona, koska sillä saadaan ei-niin-kiireelliset tapaukset pysymään kotona ruuhkauttamasta päivystystä. Valitettavasti arviointi puhelimen välityksellä ei kuitenkaan aina onnistu.
Sanot, että panadol ei auta(vaikka kuunmetta laskisikin).
Kuume laski 1,5 tunnissa sillä panadolilla ja on nyt 37,2 kainalosta. Vessassa käydessä kuitenkin huimaa ja on aika hutera olo, samoin kun kurotuin sängystä nostamaan lattialle pudonneen kuumemittarin. Makuulla olo on ihan ok ja supistelukin on vähän tasaantunut. Uskaltaisikohan sitä jäädä seurailemaan tilannetta? Vauva on liikkunut, ehkä vähän vaisummin kuin vilkkaina päivinään, mutta liikkunut kuitenkin.
-Ap
Soita synnärille ja selitä toi, mitä tänne kirjoitit.
[quote author="Vierailija" time="24.11.2013 klo 20:39"]
Kuume laski 1,5 tunnissa sillä panadolilla ja on nyt 37,2 kainalosta. Vessassa käydessä kuitenkin huimaa ja on aika hutera olo, samoin kun kurotuin sängystä nostamaan lattialle pudonneen kuumemittarin. Makuulla olo on ihan ok ja supistelukin on vähän tasaantunut. Uskaltaisikohan sitä jäädä seurailemaan tilannetta? Vauva on liikkunut, ehkä vähän vaisummin kuin vilkkaina päivinään, mutta liikkunut kuitenkin.
-Ap
[/quote]
Mee nyt sinne synnärillä käymään. Tai polilla.
Lähdet heti päivystykseen, ihan tosi, tulet katumaan jos jotain käy!
Tule sitten kertomaan miten kävi!
13, oon soittanut synnärille n. puoli seiskan maissa. (Katso viesti nro 7)
Siellä ohjeistettiin toimimaan niin, että ensin kokeillaan panadolilla, helpottaako tilanne. Ja jos ei, niin sitten herkästi näytille. En nyt vain tiedä, miten tulkitsisin tätä tilannetta. Enkä millään viitsisi soittaa uudelleenkaan, koska vahvasti epäilen että jos soitan, niin sanovat että jatka seuraamista kotona, kun kuume kerran on laskenut ja supistukset vähentyneet. Olen todennut, että täällä ruotsinkielisellä rannikolla etenkin ruotsinkieliset hoitajat jostain syystä antavat hyvin hanakasti ohjeen seurata tilannetta kotona. Voin olla väärässä, mutta aina joskus valitettavasti epäilen sen johtuvan siitä, että eivät ymmärrä täysin kaikkea mitä suomenkielinen potilas sanoo.
Itseäni kuitenkin huolettaa tuo huimaus, joka tietenkin voi johtua kuumeesta ja/tai sen laskusta, ja koko kuumekin saattaa johtua jostain ihan raskauteen liittymättömästä syystä, esim alkavasta flunssasta.
-Ap
HEI HUOMENTA, älä odota vauvapalstalta vastauksia kysymykseen johon meistä kukaan ei tiedä vastausta, mene nyt hyvä ihminen lääkäriin - tämä jos joku on asia jonka suhteen on parempi katsoa kuin katua! Jos sinulla (toivotaan että näin ei ole) todella olisi kohtutulehdus ja istuisin vaan kotona kyselemässä neuvoa vauvapalstalta, niin olisihan se nyt IHAN HIRVEÄÄ. ALA MENNÄ. <3 Toivotaan että on vain peruskuumetta.
No mutta mene sinne päivystykseen vain. Et todellakaan ole liian pienestä liikkeellä, parempi ottaa varman päälle. Sitäpaitsi päivystyksistä tuntuu saavan tosi usein tuollaisia "ota särkylääkettä ja seuraile"-ohjeita. Minäkin soitin kuumeesta ja sain ohjeen seurata jos yleisvointi on muuten hyvä. Seurasin ja menin seuraavana aamuna vasta päivystykseen ja sitten ei ehdittykään ajoissa. 4