Tunnusta tässä jotakin, mitä et uskaltaisi sanoa ääneen (ev)

Haen jatkuvasti ihmisten hyväksyntää. 

Minua kiihottaa ulostaminen. - nainen 35v.

Minulla on suhde, petän nykyistä seurustelukumppaniani vanhan tuttavan kanssa. Olen aiemmin retostellut näillä mutta nyt tuntuu että tämä on paras pitää omana tietonani.

Multa saa todella huonoa seksiä (ruma ulkonäkö, epävarmuus, löysä alapää).

Olen aina tiennyt tai tuntenut, että tulen lähtemään täältä oman käden kautta, nuorena.

[quote author="Vierailija" time="23.11.2013 klo 20:53"]

[quote author="Vierailija" time="23.11.2013 klo 20:07"]

Vihaan susia. Rumia sekarotuisia jolkottajia kulkee pitkin pihoja nuuskimassa olisiko esim. meidän tessut vaikka joskus pihalla yksin. Olen aina mielissäni kun niitä salametsästetään.

[/quote]

Itse olet sekarotuinen jolkottaja

[/quote]

Juuri tämän takia ei kiinnosta sanoa ääneen. Toiset nyt vaan ei tykkää vaikka kissoista tai koirista, minä en tykkää susista. Erityisen paljon vaan saa huomiota jos uskaltaa inhota susia. Mielestäni ne nyt vaan ovat rumia takkuturkkeja ja kulkevat kyllä jolkottaen luihusti ja ärsyttää kun ei voi pitää koiria irti pihassa kun alueella susia jotka syövät koiria. Hyi. Lisäksi inhoan minkkejä. Mutta voin paljastaa että pidän esimerkiksi karhuista, ne syä välillä puolukoita ;)

Esimieheni haisee virtsalle lähes jatkuvasti. 

Olen alkoholisti, tiedän sen mutta en vaan osaa lopettaa,,mitenkään.

Haluaisin myös anoreksian että laihtuisin, muuten minusta ei taida olla

laihduttamaan.

Päältäpäin olen tasapainoinen, fiksu ja kaunis äiti-ihminen. Sisältä olen kävelevä ihmisraunio, ahdistuneisuushäiriö, traumoja, pakkoajatuksia ja pelkoja. En pysty elämään normaalia elämää, käymään edes kaupassa ilman että ahdistun siellä. Paniikkikohtauksia saan kun olen yksin kotona. Lenkillä en voi käydä kun pelkään kuollakseni koiria.

Mies vain tietää osasta noista...

Niin ja en pidä eläimistä juuri ollenkaan, enkä toisten lapsista yhtään.

Ahdistun menojen suunnittelusta. Haluan elää spontaanisti ja mennä fiiliksen, en kalenterin mukaan. Inhottaa kun yksi ystävä painostaa joka viikko tapaamisiin ja vielä lapsellisiin sellaisiin. Hänen lapset on liian villejä ja äänekkäitä seka tahdittomia.

Vihaan auktoriteettejä, joita/joiden olemassaololle ei ole kunnon perusteluita ja järkevää syytä.

Olen usean muun tapaan kaappipersu. Aion ehdottomasti äänestää persuja seuraavissa vaaleissa. Pelkään maahanmuuttajamiehiä. Maahanmuuttajanaiset sen sijaan säälittävät. 

Olen edelleen rakastunut exääni, vaikka olen seurustellut nykyisen puolisoni kanssa jo vuosia. Ajattelen exääni päivittäin ja haaveilen hänen tapaamisestaan.

Haluaisin itsekin syömishäiriön, kropan tarkkaileminen olisi sitä, mitä tarvitsisin. Ja olisi mitä pudottaa, sellaiset 40 kiloa...

Olen valinnut väärän miehen, en oikeasti rakasta häntä. Tykkään vain.

Mies, joka saa tunteeni hereille on onneton siipirikko, kaikinpuolin epäonnistunut tapaus, paitsi ei kyllä juo, polta eikä käy baareissa, mutta on erakko, epäsosiaalinen, naisista mitään tajuamaton ja viihtyy vanhojen naisten seurassa. Silti olen kiinnostunut jostain hänessä, vaikka minulla ja miehelläni on lapsia!! Tämä on ihan kauheaa.

Toisten lapset on lähes kaikki pelkästään rasittavia.

Haaveilen kotirouvan elämästä, vaikka olen korkeasti koulutettu ja menestynyt urallani hyvin.

Halveksin persuja, mutta toisaalta tunnen maahanmuuttajia kohtaan vastenmielisyyttä, en haluaisi Suomeen oikeasti yhtään pakolaista.

Haluaisin todella kovasti panna työkaverini kanssa. En tee niin, koska hän on pienten lasten isä. Olen itsekin varattu, mutta sitä en näe samanlaisena esteenä.

Ärsyttää kaverini marttyyrimainen asennoituminen silloin, jos jokin ei mene hänen mielensä mukaan. Samoin ärsyttää hänen liika stressaaminen ja huolehtiminen asioista ja valittaminen. Kuten myös se, että hän paheksuu herkästi kaikkia, jotka eivät elä juuri niin kuin hänen ihanteensa mukaan pitäisi elää. 

Ärsyttää myös, että ärsyynnyn tuollaisista asioista. Kyseessä on kuitenkin tunnollinen, kiltti ja perinteisiä arvoja noudattava suloinen kaverini. <3

Vihaan ystävääni, koska hän petti miestään ja haukkuu lapsiaan.

Seksi mieheni kanssa on pääosin tylsää.

Olen kateellinen tutuilleni jotka uskaltavat ottaa asuntolainaa. Me kituutetaan vuokra-asunnossa.

Aloin miettiä tätä ketjua enemmänkin, siis itse kysymystä. Ei mulla sellaista asiaa olekaan, mitä en ääneen uskaltaisi sanoa sellaiselle ihmiselle johon luotan kuten ihmiseen ihan parhaimmillaan voi luottaa. Sitten muille puhun tietenkin sen mukaan miksikä koen sen kyseisen ihmissuhteen luottoasteen, eli joillekin enemmän, joillekin vähemmän, ihan kuten muutkin ihmiset keskimäärin tekevät. Eikä minusta ole fiksua puhua mitä tahansa missä tahansa koskaan ihan holtittomasti. Enkä todellakaan arvosta sellaista "rehellisyyttä ja suoruutta", minkä perimmäinen tarkoitus on kylläkin vain alistaa tai nolata jotakuta toista ihmistä, pohjimmiltaan purkaa omia patoutumia vääriin kohteisiin. Rehellisyys ja suoruus aidosti toisenkin kannalta hyvällä tarkoitusperällä on sen sijaan jotain kehittyneempää ja tasokkaampaa, mitä voinkin pitää arvossa. Mutta puhetta on liikaa maailmassa joka tapauksessa, niin minä sen koen.

Pelkään,sitä, etten saa koskaan omia lapsia ja että loppujen lopuksi en enään kestäisi lapsettomuutta ja kaikkia näitä alkuraskauden keskenmenoja(...joita on ollut jo 9kpl tähän 30v ikään mennessä)..ja sen vuoksi sekoaisin ja tekisin itsarin,vaikka olen aina halveksinut sen valinnan tehneitä ihmisiä ja vähän muutenkin mieleltään epävakaita ihmisiä pitänyt heikkoina.. Tunnen itseni toisinaan äärettömän tyhjäksi sisältä,sekä tosi surulliseksi,kun pikkusisko saa pian toisen lapsen ja minulla ei ole ensimmäistäkään. Tuntuu etten edes kuulu enään kauempana asuvaan perheeseeni,koska minulla vain synkkiä keskenmenoja taustalla ja perus työssä käyntiä,reissailua ja heillä perhe ympärillä kun vauva ensimmäinen lapsenlapsi. Myös eks mieheni saa piakkoin lapsen vaikka hän täys alkoholisti ja yksi lapsi jo huostassa. Mulla kuitenkin hyvä työ ym.perusasiat kunnossa,mutta tämä asia tekee minusta pelottavan surullisen..eikä lapsettomuustutkimuksissakaan ole löytynyt mitään selitystä,miksi näin..ennen uskoin kohtaloon ja tarkoitukseen,nyt olen pohtinut että onko minun tarkoitukseni lakata olemasta vai miksi elämä näin rankaisee. 

Käyn tasaisin väliajoin katsomassa saavuttamattoman ihastukseni FB-profiilia.

En voi sietää mieheni sukua. Juonittelevia tekopyhiä kaappijuoppoja kaikki. Esitän kuitenkin pitäväni vaikka välillä tekisi mieli huutaa suoraan näköön mitä ajattelen.

En malta odottaa että lapseni syntyy jotta pääsen laittamaan kehoni kuntoon, käydä uusimassa silarit ja pienentää nännejä. Olen lopen kyllästynyt kävelemään maha pystyssä, haluan laittaa näyttävät vaatteet päälle ja kääntää päitä, sillä iihen olen tottunut. 

Ja ei, en ole teini-äiti tai muutenkaan huono äiti-ihminen, olen vaan järjettömän kontrollifriikki ulkonäköni suhteen. Toinen lapsi on jo entuudestaan ja on ihanaa olla äiti, mutta tätä kroppaa en jaksa tämän kokoisena. Ja mitään lörppätissejä en katsele omassa vartalossani! Ja ärsyttää se että joku ottaa herneet nenään tästäkin. 

Harmittaa että kaveri otti 30kg lisäpainoa raskaana eikä sitä kiinnosta laihduttaa tai laittaa itseään kondikseen. Inhottaa kun ihmiset tyytyy itseensä, kun voisi oikeasti tehdä asialle jotain.

Hei, se näkyy siinä FB-profiilissa kuka käynyt eniten.

Nyt just minua ÄRSYTTÄÄ ANOPIN KIEKUMINEN.