Eipä ole kumma, että olen niin "läheisyysestoinen"... Tapahtui mummolassa.

Hyvä kun katkaiset kolkon sukuperinteen. Voisit yllättää äitisikin opettamalla halaamiseen.

Meillä sama. Nyt koitan katkaista tuon kierteen, vaikka vaikeaa se on. Hellyyden ja rakkauden osoittamista on pitänyt tosissaan opetella. 

Mä en tykkää halailla, en tiedä johtuuko mistään lapsuuden perinteestä. Inhoan vaan halailua ja läheisyyttä, ei ole mun juttu ollenkaan. En muista lapsuudesta että olisi oltu erikoisemmin halailu-kielteisiä kuin -myönteisiäkään. Uskoisin, että muuten vaan tää on mun persoonakohtainen juttu. En ainakaan ketään kavereita tai työkavereita (esim. onnittellessa) pysty halaamaan.

Erosin juuri estoisesta tunnevammaisesta miehestäni ja nyt aion etsiä latinorakkautta!

Mieheni vanhemmat ovat samanmoisia. Minkään näköisiä hellyyden tunteita ei koskaan näytetä. Ei sanallisia eikä ruumiillisia. Minusta se on tosi sääli. Ajattelin itse ainakin aikuisena halailla poikiani aina kun heidät näen. Halusivat tai eivät :D

Tunteettomien vanhempien kasvattama minäkin, koskaan ei kotona halattu, kehuttu tai - hui kamalaa - sanottu että rakastetaan. Omia lapsiani olen kuitenkin halinut ja pussaillut täysin luontevasti ja melkein aina, kun tulevat lähelle. Omille lapsille olen halunnut antaa erilaisen lapsuuden ja mielestäni onnistunutkin. On hellyttävää katsoa, kun veljekset halaavat spontaanisti toisiaan, kun hyvästelevät toisensa päiväkotipäivän ajaksi.

Sama juttu meillä, en muista että olisi koskaan halailtu saati sitten sanottu että rakastetaan! Omaa lasta hellin paljon. Silti rakastamisen sanominen on vieläkin vaikeaa.

Meillä halailtiin ja sanottiin, että rakastetaan ja miten tärkeitä olette jne. Ja sen vastakohtana lyötiin, jos tein jotain väärin.

Minusta halailu on toisen reviirille menemistä siinä kuin lyöminenkin enkä ole ikinä ymmärtänyt, miki pitää halata. Kyllä se välittäminen voidaan näyttää monin muin tavoin kuin tyhjin sanoin ja käsien puristukseen ottamisena.

Meillä lapset saavat lämpöä ja läheisyyttä vaikka siitä, että istuskelevat sylissä, kiehnäävät kyljessä, olivat pienenä kantoliinassa jne. Jonkun serkunvaimonkaiman halaamisessa ei ole kyse muusta kuin tavasta, ei siihen liity kiintymystä tai välittämistä.

Minusta rehti kädenpuristus on paljon suurempi arvon- ja välittämisenosoitus kuin halaaminen, jossa voi vaikka irvistää toisen olan yli.

Aika monella lienee tilanne, että kotona ei 70-90-luvuilla hirveästi tunteita näytetty, mutta omassa elämässään toimivat nyt eri tavalla. Hienoa ja arvostettavaa, niin minäkin teen. Mutta silti olen sitä mieltä, että sallittakoon se meidän vanhemmille, että niitä tunteita ei edelleenkään ole pakko näyttää eikä sellaista käyttäytymistä opetella. Jokainen tyylillään!

Olen kasvanut isättä ja kymmenen jälkeen äidittäkin. Mua ei halailtu, ei osoitettu välittämisen tunteita. Ne on vaikeita mulle, halailen ja pidän hyvänä kissoja ja koiria ihan liiankin kanssa (koiran mielestä ;), lapsiani olen halaillut ja pitänyt sylissä pienempänä, nyt teinejä en oikein enää osaa, mutta kerron aina välillä kuinka tärkeitä ovat.

Mieheni kotona taas on haliltu ja välitetty, mutta tunteettomampaa ihmistä saa etsiä.

Meillä ei ole aikuisten välistä hellyyttä ollenkaan. Ehkä etsin tarkoituksella itselleni tuollaisen miehen, kun ei tuo tunteiden näyttäminen ole helppoa, mutta jossain sisälläni kaipaisin hellyyttä ja halailua.

Vieraita tai tutujakaan en halua halata, minulle ne tilanteet ovat kauhistus.

Tunnevammaiseksi eräs poikaystävä sanoi, oikeassa oli vaikka tuntuikin pahalta.

[quote author="Vierailija" time="10.11.2013 klo 13:26"]

Tunteettomien vanhempien kasvattama minäkin, koskaan ei kotona halattu, kehuttu tai - hui kamalaa - sanottu että rakastetaan. Omia lapsiani olen kuitenkin halinut ja pussaillut täysin luontevasti ja melkein aina, kun tulevat lähelle. Omille lapsille olen halunnut antaa erilaisen lapsuuden ja mielestäni onnistunutkin. On hellyttävää katsoa, kun veljekset halaavat spontaanisti toisiaan, kun hyvästelevät toisensa päiväkotipäivän ajaksi.

[/quote] Meillä myös lapset halaavat välillä toisiaan. Ja usein myös halaavat kun näkevät toisensa iltapäivällä toisensa koulun ja pk:n jälkeen. Meillä vanhempi lapsi oli kirjoittanut minun syntymäpäiväkorttiini kuukausi sitten ja nyt isänpäiväkorttiin monta kertaa "Rakastan sinua! Olet kaikista paras isä! I love you!" :D Ihana!

12 = ap

Sama täällä. Perheeni olisi viimeinen porukka jota halaisin.

Ei vaan ole luontevaa. En halaa ystäviänikään oma-aloitteisesti.

Lastani olen halannyt ja hellinyt, toivottavasti etäisten perheenjäsenten kierre loppuu tähän.

Miksi kaikkia pitää halata? Halaatteko te aamulla töissä kaikki työkaverit, bussipysäkillä puolitutut bussinodottajat, päiväkodin pihassa muut lapsiaan noutavat aikuiset? Ei minusta joku sukujuhlakaan ole tilaisuus, jossa pitää halata tutut ja tuntemattomat, koska en ihan oikeasti ymmärrä, mitä kukaan saa siitä, että halaa ensimmäistä kertaa tapaamaansa serkun poikaystävää.

Halaus on minulle osoitus läheisyydestä. En koe läheisyyttä työpaikan vahtimestarin kanssa, joten en halaa häntä ja tervehdin sanoilla. Nähtävästi pitää opetella uusi tapa.

Parille vastaajalle sanoisin, että jokainen saa olla sellainen kun haluaa. Jos halaaminen tuntuu pahalta, niin eihän se pakko ole. Ehkä te osoitatte kuitenkin välittämistä lapsillenne jotenkin muuten? Ainakin toivon niin. Minut tätä aihetta kirjoittamaan sai ehkä se puhdas halveksunta mikä äitini käytöksestä huokui. Että sellaista hössötystä ja teennäistä touhua! Kun ei se kaikille ole teennäistä.

Itse koen, että olen jäänyt jostain paitsi kun en ole saanut mitään hellyyttä kotona. Totta puhuen, en kyllä edes tiedä rakastavatko vanhempani minua. Kait kuitenkin jotenkin välittävät? En tiedä.

Ap

Olin teini-ikäisenä kuukauden perhevaihdossa Yhdysvalloissa. Siellä sattui olemaan isänpäivä. 

Suuni loksahti auki kun perhe halaili toisiaan ja isä sanoi rakastavansa kaikkia. Minä aloin hämmästyksestä ja liikutuksesta itkeä!!!!

Perhe meni ihan hämilleen, ei ymmärtäneet lainkaan mikä minua asiassa liikutti..

Tuli vielä mieleen että poislähtiessä isä oli tehnyt minulle kirjeen koko perheen puolesta missä kirjoitti minusta todella kauniisti ja kiitti vierailusta. HUh huh, en ole vieläkään toipunut siitä :)

Ja jos jo arvailitte, niin meidän perheessä ei halattu, rakastettu, eikä kannustettu..

Tuolla aiemmin joku kirjoitti, että halaaminenkin on toisen reviirille menemistä. Siinä on ihan perää. En vastusta halaamista tosiaankaan, ja esim. ystävien kanssa aina halataan jos ei olla pitkään aikaan nähty jne. Meillä ei kuitenkaan kotona hirveästi halailtu, ja mä olin aika sulkeutunut nuorena. Äiti joskus halasi ns. väkisin, ja se tuntui vaan ikävältä  ja juuri sellaiselta reviirille tunkeutumiselta. Halaamisessakin täytyy osata vähän tulkita toista eikä vaan "jyrätä" toista omien mieltymysten mukaan.

Mä en kans jaksa sellaista jatkuvaa klääppimistä. Enkä erityisesti silloin tykkää yhtään, jos halailemaan tulee joku hyvänpäivän tuttu jossain sukukokouksessa tai juhlassa.

Halailen hyvin pientä ihmisryhmää; lapsiani, miestäni, ystävääni silloin kun on pitkä aika viime kerrasta kun on nähty. Äitiäni olen halannut viimeksi kun hän täytti 70-v, eli kuusi vuotta sitten. Äitini halailee kyllä lapsenlapsiaan + muita. Meillä ei perheen kesken ylipäätään muutenkaan suuremmin halailla (sisarusten kesken) saati söpöstellä jollain äitelillä rakkaudentunnustuksilla. Sanotaan silloin kun siihen on sellaisen aika. 

Jos toiset haluavat niin tehdä, niin aivan vapaasti kunhan ei mua sotketa moiseen. Ei ainakaan selvinpäin.

Mun mielestäni sellainen jatkuva halailu ja tunteiden lörpöttely on teennäistä ja vaivaannuttavaa jos se tapahtuu isommassa piirissä.

Ja mitä tulee kehumiseen; tästä oli joskus puhetta kun eräs tuttu vanhempi rouva kehui mulle kassajonossa omia lapsiaan ja lapsenlapsiaan ja sitä miten erinomaisia he ovatkaan. Mainitsin siitä kun oltiin sunnuntaikahvilla mummolassa, ja sisarusten kanssa mietittiin että millaista se oliskaan jos äitimme alkaisi samalla tavalla jonoissa meitä kilvan kehumaan. Ei se tuntuisi hyvälle. Ja äiti sanoi siihen keskusteluun aika hyvin, meidän mielestämme: "ei mun tarvitse teitä kylillä kehua, riittää että tiedän itse teidän kaikkien olevan hyviä".

[quote author="Vierailija" time="10.11.2013 klo 14:24"]

Tuolla aiemmin joku kirjoitti, että halaaminenkin on toisen reviirille menemistä. Siinä on ihan perää. En vastusta halaamista tosiaankaan, ja esim. ystävien kanssa aina halataan jos ei olla pitkään aikaan nähty jne. Meillä ei kuitenkaan kotona hirveästi halailtu, ja mä olin aika sulkeutunut nuorena. Äiti joskus halasi ns. väkisin, ja se tuntui vaan ikävältä  ja juuri sellaiselta reviirille tunkeutumiselta. Halaamisessakin täytyy osata vähän tulkita toista eikä vaan "jyrätä" toista omien mieltymysten mukaan.

[/quote]

Minunkin äitini halasi minua usein väkisin, se ei tuntunut kivalta vaan ahdistavalta.  Nyt hänellä on koiria, joita hän halailee ja pussailee koko ajan, vaikka koirat eivät selvästikään siitä aina nauti. Joillakin ihmisillä tarve osoittaa hellyyttä menee vain ihan överiksi.

[quote author="Vierailija" time="10.11.2013 klo 14:55"]

[quote author="Vierailija" time="10.11.2013 klo 14:24"]

Tuolla aiemmin joku kirjoitti, että halaaminenkin on toisen reviirille menemistä. Siinä on ihan perää. En vastusta halaamista tosiaankaan, ja esim. ystävien kanssa aina halataan jos ei olla pitkään aikaan nähty jne. Meillä ei kuitenkaan kotona hirveästi halailtu, ja mä olin aika sulkeutunut nuorena. Äiti joskus halasi ns. väkisin, ja se tuntui vaan ikävältä  ja juuri sellaiselta reviirille tunkeutumiselta. Halaamisessakin täytyy osata vähän tulkita toista eikä vaan "jyrätä" toista omien mieltymysten mukaan.

[/quote]

Minunkin äitini halasi minua usein väkisin, se ei tuntunut kivalta vaan ahdistavalta.  Nyt hänellä on koiria, joita hän halailee ja pussailee koko ajan, vaikka koirat eivät selvästikään siitä aina nauti. Joillakin ihmisillä tarve osoittaa hellyyttä menee vain ihan överiksi.

[/quote]

Koirat eivät nauti ihmisten tavoin halailusta sen takia, että koirille on tyypillistä näyttää laumanjohtajuutta laittamalla tassua selän päälle, eli alistaa toinen koiraeläin.