Mitä mieltä äidistä, joka on ''liiankin'' innokas?
Omasta mielestäni ystäväni on jopa liiankin innokas lapsensa suhteen. Koko ajan pitää olla leikkimässä ja keksimässä uudenlaista virikettä, hellitellä sylissä ja pusutella. Kotityöt jäävät vähän niin ja näin, ei piittaa sotkusta koska ''kotityöt eivät ole niin tärkeitä''. Kämppä ei siis ole mikään sikolätti, mutta ei koe tarpeelliseksi siivota. Haluaa vaan roikkua lapsessaan jatkuvasti. Lapsi nyt puolivuotias ja hän odottaa innolla aikaa, jolloin lapsi kasvaa ja voivat askarrella ja alkaa tekemään kaikkea enemmän. Ulkoleikkejä, uimista kesällä ym.. Huhhuh.. Antaisi lapsen hengittää :O
Välillä kylässä ollessa tuntuu että äiti on enemmän innoissaan leikeistä, mitä nyt sattuukaan puuhaamaan lapsen kanssa.. Liekkö aivot hieman pehmenneet lapsen saannin yhteydessä :D
No mieluummin noin päin kun äiti joka ei ole kiinnostunut lapsen tarpeista kun hoitaa vaan pakosta.
Minulta löytyy tuollainen äiti kaveri. Lapsi tehtiin huonoon suhteeseen jos se vaikka pelastaisi suhteen. Sitten äiti alkoi haaveilemaan sinkku elämästä kun ei ollut koskaan seurustellut muiden kun tämän yhden kanssa. Lapselle ei voi koskaan ostaa uusia ja siistejä vaatteita, kaikki vaan kirppikseltä ja parisataa omiin bilemekkoihinsa! Rikkoi sitten lapseltaan perheen ja juo nykyään joka viikonloppu. Isälle tyrkkää lapsen viikonlopuiksi koska tarvitsee rauhaa lapsesta ja joka viikko uusi mies kuvioissa. Sitten selittää onneissaan miten hienoa olla haluttu ja saada huomiota. Ei sen puoleen on muutenkin niin itsekeskeinen ihminen, raskausaikanakin poltti tupakkaa koska HÄN ei kestä ilman.
Pistää niin vihaksi edes kirjoittaa tämä, käy lasta niin sääliksi. :/ Ei lapsen jälkeen tarvitse täysin hurahtaa ja olla vain vanhempi. Mutta huomaan tästä kaveristani, että hän paheksuu minua kun itse en ole samanlainen äiti lapselleni kun hän. Ja lisäksi vielä koittaa saada minutkin toimimaan hänen tavallaan.
Joten jos nyt miettii tuota vai sitä että äiti on hyvin omistautunut lapselleen niin kumpiko on lapselle hyväksi.