Identiteettikriisi neurologisen häiriön diagnoosin takia

Minulle on nyt ilmesesti tulossa sekä ADD- että jonkinlainen autismiin viittaava diagnoosi. Tuntuu, että melkoinen myllerrys on käynnissä. Välillä olen masentunut ja mietin aiempaa elämää ja sitä, miten monista vastoinkäymisistä on selvinnyt ilman minkäänalaista tukea. Toisaalta lohduttaa ajatus, että nyt, 33-vuotiana, alan vihdoinkin saamaan kaipaamaani tukea. Myös yliopisto, jossa opiskelen, on suhtautunut asiaan hyvin. Välillä tosin tuntuu, että olen jotenkin huonompi kuin muut ja että tarvitsen "sääliä", vaikka todellisuudessa tarvitsen minulle kuuluvaa tukea. Päällekkäin oman prosessini kanssa on myös lapseni tuleva diagnoosi, ja hänellä omat ongelmansa.

Olisi kiva kuulla kokemuksia niiltä, joille on tullut joku diagnoosi aikusiällä ja miten olette selvinneet tilanteesta. Muutenkin toivon keskustelua aiheesta.