Kotiäidit, joiden nuorinkin lapsi jo eskari-/kouluikäinen

Hyvin saa ajan kulumaan. Ulkoilen koiran kanssa. Joka päivä joutuu imuroimaan elukka- ja lapsiperheessä. Leivon, luen, katson telkkaria, ulkoilen, kierrän kaupoissa, käyn kirjastossa, syömässä, siivoan, sisustan. Teen itse paljon kaikkea vanukkaasta leipiin. Eikä ne lapsetkaan kauaa ole pois kotoota, kun on monta lasta ja erilaiset lukkarit. Mä rakastan olla kotona ja voisin olla loppuelämäni kotona, mutta en tiedä tunnenko elämäni tyhjäksi, kun lapset muuttavat kotoa pois.

Tässä kotona olossa on muutama huono puoli: taloudessa vain yksi tienaa. Kavereita ei voi nähdä päivällä, koska he ovat töissä. Jää kaikesta työpaikkojen sosiaalisista menoista pois, kuten pikkujoulut ja kaiken maailman rentoutus- ja liikuntapäivät.

Eikö sulle tule "syyllinen" olo, kun vaan oleskelet ja teet omia kivoja juttujas muiden paiskiessa palkkatöissä? Mulle meinaan tulee, siltikin vaikka lapsi on vasta ihan pieni. Oletko alunperinkin valinnut kotonaolon vai ajautunut siihen? ap

Tarkoititko kotiäitejä vai työttömiä? Jos olet seurannut taloustilannetta, aika moni on tahtomattaan kotona, ja päivät kuluu työpaikkasivuja selatessa, hakemuksissa ja yrittämisessä olla masentumatta tilanteesta. Lisäksi tietysti kaikki normikotityöt, jotka automaattisesti on sen kotona olevan "ilona". Ilman tykypäiviä ja pikkujouluja tosiaan.

Käyn tekemässä työkeikkaa välillä. En rahan takia vaan siksi, että ammattitaito pysyy yllä ja saan irtioton kotoa. Eläkkeestäni ei tarvitse teistä kenenkään olla huolissaan, se on jo kauan sitten hoidettu kuntoon.

Muuten päivät ovat melko samanlaisia, aamulla herään ja hoidan eläimet, syön aamupalaa, hoidan asioita ja kotia. Iltaisin on eri luottamustoimia tai harrastusjuttuja.

Tällä hetkellä pysyttelen aika tiiviisti kotona, sillä meillä on 8 pientä koiranpentua.

En koe huonoa omatuntoa, sillä en kuluta kenenkään verorahoja.

olen omaishoitaja ja lapseni käy koulua jos sattuu olemaan tarpeeksi hyvässä kunnossa. eli parina päivänä viikossa. mitäs minä nyt teen... hoidan lastani, jos hän on kotona ja kotiani, jos ei ole. elämä on fyysisesti helppoa, koska illat saa kuluttaa pelkkään perhe-elämään, mutta rahallisesti ja välillä psyykkisesti raskasta. toisaalta, kun vaihtoehtona olisi lapsen laitokseen lähettäminen, en vaihtaisi tätä mihinkään. 

No tätä ei varmaan lasketa, mutta vastaan kumminkin - omat lapset on 16v, 12v ja 8v, hoidan kotona esikoiseni vauvaa.

Täälläkin yksi. En koe oloani yhtään syylliseksi, miksi ihmeessä kokisin? En saa työttömyys- tai muitakaan korvauksia (paitsi normaalit lapsilisät). Tähän on mahdollisuus kenellä vaan. Monelle maksetaan yhteiskunnan varoja kyllä turhemmastakin. Elämme puolison tuloilla ja pienellä sijoitusomaisuudella. 

Päivät kuluvat kotipuuhissa, liikuntaa harrastaen ja muutamia kotona olevia ystäviä tavaten. Leivon paljon, laitan ruokaa ja lenkkeilen. Lapset ovat kotona useana päivänä jo puolilta päivin. Aina on joku kotona kun he tulevat kotiin. Arkemme on aika stressitöntä ja kiireetöntä.

Eniten kaipaa  sosiaalista puolta, sillä useimmat ystävät ovat päivät töissä. Tarkoituksena on jossain vaiheessa mennä töihin, mutta nyt on hyvä näin. 

[quote author="Vierailija" time="19.11.2013 klo 14:02"]Eikö sulle tule "syyllinen" olo, kun vaan oleskelet ja teet omia kivoja juttujas muiden paiskiessa palkkatöissä? Mulle meinaan tulee, siltikin vaikka lapsi on vasta ihan pieni. Oletko alunperinkin valinnut kotonaolon vai ajautunut siihen? ap

[/quote]

Miksi olisi syyllinen olo? Mies maksaa 4 tavan palkkatyöläisen verot.:)

2 vastaa. En mäkään ymmärrä miksi tuntisin syyllisyyttä. En kuitenkaan tuo pahemmin kuluja yhteiskunnalle, miehelleni vain ja hänelle tämä järjestely sopii paremminkin kuin hyvin.

Mä ja mun mies päätettiin jo ennen mun ekaa raskautta, että jos mun pää kestää, niin olen mahdollisimman pitkään kotona. Meidän molempien äidit ovat olleet pitkään kotona ja se oli meistä mukavaa ja haluttiin jatkaa sitä "perinnettä", jos mahdollista.

Itse olen tosiaan alkanut miettimään, että mitä tekisin lasten lennettyä pesästä. Ehkä jo ennen sitä pitäisi keksiä jotain. Luulen meinaan, etten sillon enää viihdy kotona niin hyvin kuin nyt, kun on jotain ohjelmaa ja asioita joita pitä hoitaa päivittäin.

Onko teillä jotain koulutusta peruskoulun jälkeen? Eikö koulutus mene hukkaan kotona leipoessa, ystäviä tavatessa ja ulkoillessa koiran kanssa?

[quote author="Vierailija" time="19.11.2013 klo 14:02"]

Eikö sulle tule "syyllinen" olo, kun vaan oleskelet ja teet omia kivoja juttujas muiden paiskiessa palkkatöissä? Mulle meinaan tulee, siltikin vaikka lapsi on vasta ihan pieni. Oletko alunperinkin valinnut kotonaolon vai ajautunut siihen? ap

[/quote]

En ymmärrä tätä ajattelutapaa, että "pitäisi" tulla syyllinen olo siitä, kun muuta käyvät töissä. Onko se niiltä työssäkäyviltä jotenkin pois, että joku elää eri tavalla?

2. vastaa taas. Mä olen aikoinaan kouluttautunut ammattiin ja ollut töissäkin jonkun vuoden. Ehkä mä olen hieman yksinkertainen ihminen, kun mua ei haittaa edes se vanhentunut koulutus. Mulle lapset vain ovat niin tärkeitä ja kotona olo mukavaa etten viitsi murehtia moisia.

Voi olla, että tulen joskus katumaan tätä ratkaisua, mutta ainakin vielä se tuntuu hyvältä ja uskon pääseväni johonkin koulutukseen, kun haluan ja sitä kautta työllistyn tavalla tai toisella.

Kotiäidit, joiden nuorinkin lapsi jo eskari-/kouluikäinen

Miten oikein vietätte kaikki päivänne?

Ei eläkeläisiltäkään tivata, miten he viettävät kaikki päivänsä, ja minulla on sentään pyöritettävänä lapsiperheen ruokahuolto ja siivous ja kauppa-asiat. Kyllä minulla puuhaa riittää. Palstailullekin jää mukavasti aikaa.

Miten olette päätyneet tilanteeseenne?

Oliko ihan tietoinen ja aiottu päätös jäädä niin pitkäksi aikaa kotiin vai ettekö vaan pääse takaisin työelämään oltuanne vuosikausia sieltä poissa?

Pääosin tietoinen päätös. Osin pakon sanelemaa.

Aiotteko olla loppuelämänne kotona?

Ehkä en. En ole kuitenkaan vielä tehnyt mitään suunnitelmia asian suhteen.

Eikö sulle tule "syyllinen" olo, kun vaan oleskelet ja teet omia kivoja juttujas muiden paiskiessa palkkatöissä?
Jos olisin töissä, oloni syyllistäisin itseäni siitä varmasti paljon enemmän. En koe tekeväni niin paljoa omia kivoja juttuja. Sen ajan, kun olen yksin kotona, käytän pääasiassa hyödyllisesti perheen hyväksi. Ehkä pikemminkin yhteiskunnan pitäisi tuntea syyllisyyttä siitä, ettei kukaan ota minua töihin.

Tarkoitin imenomaan niitä kotiäitejä, jotka ovat "vain" kotona. En siis työttömiä työnhakijoita, satunnaisen keikkatyön tekijöitä, omaishoitajia tms. Tunnen muutamia tällaisia naisia, joilla on jopa ihan akateeminen koulutus, mutta ovat olleet kotona keskeytyksettä siitä asti, kun ensimmäinen lapsi syntyi ja ovat edelleen, vaikka nuorinkin jo koulussa. Eivät edes etsi työtä. En tiedä, eivätkö enää uskalla palata työelämään oltuaan niin kauan pois vai ovatko vain päättäneet, että ovat loppuelämänsä kotona. Ja sen siis halusin tietää :). ap

Täällä yksi akateeminen leipuri:-)

Minulla on korkeakoulututkinto ja yli 10v työkokemus ennen tätä kotijaksoa. Nyt elämässä on tällainen vaihe. Menen varmaan vielä joskus töihin, koen kotonaolon mielekkäänä nimenomaa siksi että meillä on lapsia kotona. "Vaan kotona" on itse asiassa aika halveksuva nimitys tälle mitä teen. Päivääni sisältyy monenlaista, vaikka se onkin erilainen kuin työssäkäyvän päivä. 

Ratkaisuja on varmasti yhtä monta kuin yksilöitä. Et tule saamaan yksiselitteistä kaikenkattavaa vastausta, jolla voit niputtaa kaikki koiranulkoiluttajat yhteen kategoriaan. 

Miks täällä kotona ei sais olla kivaa? Onko tää jotenki hyväksyttävää jos mulla on tylsää ja haluaisin mielummin tehdä muuta? Olen kotona ja nautin siitä. Piste. Koittakaa kestää kaikki töissä raatajat! 

Teen ruokaa, leivon, siivoan, pesen pyykkiä, katson telkkaria, surffailen netissä. Harvoin edes jaksan lähteä aamupäivisin mihinkään pois kotoa.

En suunnitellut tätä. Sain kolme lasta aika peräkkäin ja olin 8 vuotta putkeen kotona. Menin opiskelemaan, enkä valmistuttuani ole saanut töitä. En hirveän aktiivisesti ole etsinytkään, noin 1-2 työhakemusta lähetän kuukaudessa. Olen ollut opiskelujen jälkeen jo 2 vuotta kotona, nuorin lapsi on tokaluokkalainen.

Mies tienaa sen verran, ettei töihin ole mikään kiire. Välillä haluaisin kyllä itse tehdä jotain, olla jotain, eikä vain vaimo/äiti. Minulle ei koskaan kuulu mitään, kun joku kysyy. Samaa arkea, josta kylläkin nautin.

Jos jostain työpaikka tarjotaan, menen töihin. Ellei, jatkan tätä kotona olemista.

Miten käytännössä MENETTE töihin oltuanne vaikkapa 12 vuotta täysin yhtäjaksoisesti kotona?

up

[quote author="Vierailija" time="19.11.2013 klo 14:39"]

Tarkoitin imenomaan niitä kotiäitejä, jotka ovat "vain" kotona. En siis työttömiä työnhakijoita, satunnaisen keikkatyön tekijöitä, omaishoitajia tms. Tunnen muutamia tällaisia naisia, joilla on jopa ihan akateeminen koulutus, mutta ovat olleet kotona keskeytyksettä siitä asti, kun ensimmäinen lapsi syntyi ja ovat edelleen, vaikka nuorinkin jo koulussa. Eivät edes etsi työtä. En tiedä, eivätkö enää uskalla palata työelämään oltuaan niin kauan pois vai ovatko vain päättäneet, että ovat loppuelämänsä kotona. Ja sen siis halusin tietää :). ap

[/quote]

Mitä sitten, vaikka eivät uskaltaisikaan palata työelämään? Onko se niin vakavaa? Jos mies tuo leivän pöytään, niin ollaan me onnellisia.