Kertokaa minulle kauhujuttunne raskaudesta ja synnytyksestä.

Kaikki kauheuteni ensimmäisessä synnytyksessä:

- Synnytyksen aikana pissasin elämäni ainoan kerran housuihin. No samalla kun menivät lapsivedet.

- Peräruiske annettiin liian nopeasti pruutaten ja sattui (tahdoin, että suoli tyhjennetään, jotta synnytyksen jatko olisi siistimpi ilman ulostetta).

- Synnytystä yritettiin saada nopeutumaan kädellä sisältä ronkkien, mutta se sattui (sama huono hoitaja, kuin em peräruiskeessakin, en ole seuraavissa synnytyksissä tuntenut kipua näissä toimenpiteissä)

- Synnytys kesti toista vuorokautta.

- En saanut tehokasta kivunlievitystä melkein vuorokauteen. (vasta kun sain epiduraalipuudutteen, aloin aukeamaan eli turhaan kärsin jo vuorokauden, kun epiduraali ei keskeyttänyt synnytystä, van päinvastoin nopeutti ). En aivan meinannut kuolla kipuun ennen puudutettakaan.

- Välilihanleikkaamisen jälkeen sattui istua kaksi viikkoa.

- Ryhti  hävisi synnytyksessä useammaksi viikoksi. Vei aikaa oppia käyttämään taas vatsalihaksia ja tottua uuteen painopisteeseen ilman vauva vatsassa.

- Imettäminen sattui kaksi viikkoa. Nännit vuotivat verta, kun vauvan imu oli niin kova ja maito erittyi alussa hitaasti ja tuntui, että repii siksi maitotiehyet ulos (vasta  4-5 vrk synnytyksestä maitoa erittyi paremmin).

Suunniteltu sektio, ei mitään huonoa sanottavaa.

Synnytyksestä itselläni ei ole mitään huonoa sanottavaa, vaikka jonkun korviin oma synnytykseni varmaan kuulostaa kamalalta (vaurioiden takia). Olin vain kiitollinen vuosien odotuksen jälkeen saamastani vauvasta ja synnytin ilman kipulääkkeitä, kun supistukset olivat mielestäni siedettäviä.

Raskaus sen sijaan oli omalla kohdallani rankkaa aikaa ja kaukana oli se raskausajan hehku minusta.

Verenpaineeni ja hemoglobiini laskivat reilusti kun raskauduin eikä oma kroppani sitä kestänyt. Eli toisin sanoen pyörtyilin jatkuvasti, en jaksanut seistä edes 10 minuuttia pyörtymättä eli aina oli välissä levättävä ja istuttava, jos jonnekin menin ja töissä oli siirryttävä istumatöihin. Pyörtyilin myös selälläni maatessa, kuten esim. rakenneultrassa. Tätä kesti koko raskauden ajan eli 9kk. Pyörtyilyn lisäksi kärsin 24/7 pahoinvoinnista ja oksentelin usein enkä kestänyt mitään hajuja enkä suurinta osaa ruoista. 

Lohdutuksena kuitenkin, että toinen raskauteni oli paljon ensimmäistä helpompi, vaikka silloinkin oksentelin 9kk. En kuitenkaan kertaakaan pyörtynyt eikä ollut edes huimausta, joten pystyin elämään normiarkea oksennuspussien ja -ämpärien kanssa. 

Ehkä ihmiset ei puhu kauheuksista kun niitä ei kaikille edes tapahdu. Minulla on takana kolme ihanaa synnytystä, joissa jännitystäkin riitti, mutta minusta ne kuuluu asiaan. Silloin on asiat hyvin, kun kaikki pääsee kotiin hengissä ja huonotkin tapahtumat pyyhkiytyy pois niissä onnen huuruissa.

Pahin kohdallani oli kun lapsella oli napanuora kaulan ympärillä, eikä sitä edes (kätilöiden) kiireessä huomattu. Onneksi lapsi selvisi ilman pahempia vammoja. Pieni oppimishäiriö jäi hapenpuutteesta, mutta voisi olla paljon huonomminkin.

Yhdessä synnytyksessä verenvuoto vaan jatkui ja jatkui ilman syytä ja vuosin melkein 2l verta. Se on paljon, kun normaali verimäärä koko ihmisessä on yleensä 5-6 litraa. Onneksi se loppui, eikä tarvinnut mennä leikkuriin.

Synnytyskivusta sen verran, että ei ollut ollenkaan niin pahat minusta kuin olin muiden puheista/ teksteistä ymmärtänyt. Lähinnä viimeisen tunnin aikana oli kovaa alaselkäsärkyä, mutta hyvin sen kyllä kesti puristaessa sängynlaitoja aina supistuksen tullessa. Itse ponnistaminen taas helpotti kipua, joten se oli helppoa.

Kivuliainta oli varmaan ensimmäiset 5 päivää synnytyksen jälkeen aina kun kävi pissalla ja episiotomian sekä repeämien kohtiin kirveli. Tämäkin tosin helpotti, jos pissasi viileässä suihkussa. Istuessa ei tietenkään ensimmäisinä päivinä kannata ihan täysillä istua suorassa vaan vähän vinossa, niin ei tikkeihin kiristä, mutta en kyllä kokenut istumista kipeänä. Ja rohkeasti kannattaa syödä se 1-2 viikkoa suositeltuja särkylääkkeitä, jos on yhtään särkyä alapäässä tikkien jäljiltä. Mukavampi sitten nauttia arjesta vauvan kanssa.

Synnytyksen jälkeen harvinainen komplikaatio. Hengenlähtö sekuntien päässä. Suuria leikkauksia, kipua, tuskaa. Loppuelämä kipujen, oireiden ja haavojen kanssa.

Tämän perusteella et kuitenkaan voi omaa päätöstäsi tehdä. Sinun kohdallasi kaikki voi mennä hyvin, vaikka minulla ei mennyt.

3 raskautta ja synnytystä, ei kauhutarinoita. Jos nyt jotain pitää sanoa niin pa*koin kolmannessa synnytyksessä siihen "pöydälle", kahdessa ekassa sain peräruiskeen. Ja tuokin tilanne hoitui kätilön toimesta hyvin ammattimaisesti ja hienotunteisesti. Hieman silloin nolotti, nykyään naurattaa.

en ole itse synnyttänyt mutta mua jotenki hirvittää tuo kun kuulee että on tullut repeämiä :o 

osaako kukaan vastata että kuinka yleisiä repeämät on, tapahtuuko kaikille vai onko harvinaisempaa?

Vierailija kirjoitti:

en ole itse synnyttänyt mutta mua jotenki hirvittää tuo kun kuulee että on tullut repeämiä :o 

osaako kukaan vastata että kuinka yleisiä repeämät on, tapahtuuko kaikille vai onko harvinaisempaa?

Pienet repeämät yleisiä ja paranevat helposti. Ennen episiotomia (välilihan leikkaus) oli yleinen, nykyään käsittääkseni tehdään harvemmin ja silä pyritään estämään pahoja repeämiä. Itselle tehty 1 episiotomia ja 2 kertaa pienet repeämät tikattu muutamin tikein. Hyvin kaikki parantuneet, toki jonkun aikaa istuminen ja vessassa käynti tehnyt kipeää.

Vatsanahkani ei palautunut raskaudesta, vaan roikkuu ikävästi. Siksi en usko enää kelpaavani kenellekään.

Mun kauhujuttu on se, että toinen lapsista meni yliajalle 2vko. Oli kamala pelätä että maailman rakkain asia vois kuolla kohtuun. :(( Meinasin hajota totaalisesti henkisesti. MUTTA totuus on se että nämä jutut hoidetaan Suomessa aivan huippuhyvin! Ei meilläkään ollut lopulta mitään hätää.

Ja toisen synnytyksessä tuli pieni repeämä, joita monet niin pelkää. No joo, itse en huomannut koko asiaa synnytyksessä. Pari tikkiä laitettiin ja en todella ole uhrannut ajatustakaan koko asialle, en silloin tai sen jälkeen.

Eli ehdottomasti kyllä raskaudelle ja lapsille! :) Se on vaan elämän parasta aikaa, jotenkin taianomaista. Kaikki tuntuu niin hyvältä, on onnellisempi kuin koskaan muulloin elämässä. Mulla oli sellainen olo kun oli nuo vauvat ja pikkutytöt, että en vain voi lakata hymyilemästä. Sellainen ruusunpunainen elämänvaihe. Eli onnea matkaan!

3c repeämät, sulkijalihakseen tikit 3 kerrokseen. Uloste karkailee ja ilma.. Kiva näin 27 vuotiaana.

Ei se raskaus ja synnytys vaan synnytyksen jälkeinen aika. On huumori kaukana kun vuodat aivan liikaa ja terveydenhuollon mukaan ainut ongelma on mielenterveys.

Pyydä epiduraali ajoissa, se on neuvoni. Näin tein kahdessa synnytyksessä ja ei ollut mitään ongelmaa kivun kanssa. Ei todellakaan pahinta kipua mitä olen tuntenut, ehkä 6 siinä 1-10 asteikolla.

Ponnistuksessa pääsee vähän helpommalla jos on jo valmiiksi hyvä peruskunto.

Sanoisin että synnytys ei ole juuri sen rankempi kuin kova perustreeni. Voisin lähteä milloin vain taas synnyttämään, ja oli ihana kun synnärillä passattiin ja neuvottiin kaikki jutut.

7 raskautta / 7 synnytystä

Jos kauhujuttuja olisi kerrottavana niin lapsia ei olisi seitsemää.

Raskaudet ovat olleet minulla raskaita. Väsymys ja pahoinvointi on ollut rajua. Jatkuvaa oksentamista. Närästys ollut myös raskausaikana pahana. Samoin issias myöhemmin. Tuon uskon kuitenkin johtuvan huonoista vatsa/selkälihaksista. Kaikesta huolimatta voin sanoa että raskausaika oli aivan ihanaa aikaa. Samoin ajattelee mieheni.

Synnytyksiä ollut monenlaisia, hitaita ja syöksysynnytyksiä. On ollut synnytyksiä joissa ei ole tullut yhtään repeämä, ja niitä joissa ei tikkien määrää ole pystynyt edes laskemaan. On ollut synnytys jossa ei pystynyt saada mitään kivunlievitystä ja synnytys jonka jälkeen lääkärin piti irrottaa istukka käsin (tässä ei kivut jäänyt heti vauvan synnyttyä vaan vuosin melkein kuiviin ja päädyimme leikkaussaliin).

Kaiken kaikkiaan jäänyt ajatus että synnytykset on ihania tapahtumia ja elämän tärkeimpiä hetkiä. Olen palautunut kaikista hyvin eikä mitään vaivoja ole jäänyt.

Vauvani syntyi mutta konttasi takaisin sisääni. Sarvetkin sillä oli päässä.

Hmm. Musta pelottavinta oli kun sanoin heti epiduraalin jälkeen, että on pakko ponnistaa. Sanoin 2 kertaa, kätilö käveli pois ja sanoi et lepää vaan. Mua ei otettu tosissaan.. onneksi mies kuunteli ja sanoi, olin kokonaa auki ja poika syntyi puolessa tunnissa. Eikä kyllä kukaa tilannetta pahoitellut.

Mun mielestä raskaus oli mukavaa aikaa. Tiesin ennen testiä jo olevani raskaana. Tissit olivat tosi arat ja vatsa sekaisin pari viikkoa. Mutta sen jälkeen ei ongelmia.

Ei paleltanut, se oli kivaa, koska yleensä olen aina jäässä. Mieli oli tyyni, mikään ei ärsyttänyt/kiukuttanut. Ihan viimeisillä viikoilla oli närästystä hiukan. Kiloja tuli 10, arpia ei ja vatsanahka palautui hyvin.

Se itse synnytys. Viikolla meni yli lasketusta ajasta. Aamulla alkoivat supistukset ja illalla 10 olivat sen verran rajut, että oksennus tuli aina, kun supistuskin. Pääsin suoraan saliin, kun sairaalaan mentiin. Sain pahoinvoinnin estolääkkeen ja kipupiikin. Myöhemmin 3 x epiduraalin ja itse ponnistus vaiheessa, en tuntenut yhtään mitään. Monitorista katsoin, koska supistus tulee ja pitää ponnistaa. Eppari leikattiin, koska repeämä oli todennäköinen. Tikkejä tuli sen verran, että kätilö ei niitä ruvennut laskemaan. Kylkiluu murtui, toisen kätilön painaessa. Sitäkään en toki tuntenut. Verta meni sen verran, että vessaan/suihkuun en saanu itsekseni mennä ennen kuin kolmantena päivänä, koska taju lähti ekoilla kerroilla. Verta en kuitenkaan saanut, koska hemoglobiini ei ollut tarpeeksi alhaalla.

Olin sairaalassa 7 päivää, tällöinkin kysyttiin, että olenko varma, että pärjään. Oltiin miehen ja vauvan kanssa perhehuoneessa...se oli hyvä juttu👍

Keho palautui puolessa vuodessa entiselleen, että paikat tuntuivat taas omilta.

En pitänyt imetyksestä, että ensimmäiset 7kk oli sen takia tuskaa. Imetyshormoonit veivät yöunet. Vauva kyllä nukkui. Nukkumattomuus taas toi muut ongelmat.

Nyt lapsi jo neljä, joten aika jo kullannut muistoja.

Vauva vuoden fiiliksiin verrattuna raskaus ja synnytys olivat helpoimmat näistä.

Synnytyksestä mulla ei ole pahaa sanottavaa. No kivut oli kovat, mutta epiduraali vei ne kokonaan pois enkä revennytkään yhtään. Mutta raskausaika oli raskasta, puolestavälistä alkaen todella kovat liitoskivut jättivät mut sohvan vangiksi, koska kävely sattui niin paljon. Lisäksi hampaiden pesu kunnolla oli mahdotonta, koska oksennusrefleksi oli niin herkällä läpi raskauden, vaikka varsinaista pahoinvointia mulla ei ollut. Lisäksi sain vaivakseni lievän laskeuman. Ärsyttää kun raskausaikana ei oikein selvinnyt _miksi_ sitä lantionpohjaa pitää treenata, luulin että liittyy vain ryhtiin ja virtsankarkailuun ja ehtii sitten kyllä jumpata jos vaivaa tulee. Noh, tämä laskeuma olisi varmaan ollut jumpalla ehkäistävissä, mutta en mä sitä tietoa silloin mistään saanut. Pelottaa seuraavat raskaudet tämän takia, mutta ainakin voisi päästä leikkaukseen sitten kun lapsiluku on täynnä.

Raskausajan alussa oli valtava väsymys, palelu ja hiukan pahoinvointia - keskiraskaus mukavaa aikaa - viimeinen kolmannes joka kerta hirveä (supisteli koko ajan, nukkuminen tosi huonoa, pelkäsin kohtukuolemaa). Kolme suunniteltua pelkosektiota, tosin kaksi kertaa myös perätila, takana, hyviä kokemuksia kaikki. Ehkä eniten yllätti, miten kivuliasta maidon nousu on, samoin imetys. Maitoa tuli valtavasti eikä se lähtenyt "irtoamaan" rinnoista muuta kuin oksitosiininenäsumutteella. Jälkisupistelut kaameita, ei vielä ekan lapsen jälkeen. Vatsan painaminen synnytysvuodeosastolla järkyttävää kidutusta. 

Minuakin pelotti raskaus, olen kuitenkin onnellinen, että uskalsin kitua sen kolme kertaa. Vauvojen kanssa olikin sitten jo mukavaa!