Millaista on sitten elämä lapsilla, joilla on pieni ikäero?

ainakin lapset ovat läheisiä ja toistensa parhaat kaverit. Ikäeroa heillä on vuosi poika on 6 vuotta ja tyttö 5 vuotta. Kotona he leikkivät loistavasti keskenään, normaaleja riitatilanteita toki tulee, mutta ei hirveää kilpailua huomiosta. Kumpikin on voimakastahtoisia ja " johtavat" leikkejä yhtäpaljon. Heitä on myös kehuttu kilteiksi pk:ssa ja kummallakin on omiakin kavereita eivätkä he nysvää kahdestaan liikaa.. Mukavaa on kun lähtee vaikkapa reissuun niin lapsilla on toisistaan leikkiseuraa, aina ei aikuisetkaan jaksa olla leikkimässä!

Tämä on minun mielipiteeni, mutta ymmärrän myös niitä ketkä eivät jaksa useamman pienen kanssa yhtäaikaa..

ja ihan onnellisislta lapsilta nuo vaikuttaa

Mulla on omaan sisareen vajaan kolmen vuoden ikäero. Aina oli seuraa, jos ei pihassa ollut muita, samoin viikonloppuna mökillä oli sisko aina seurana. Hiottiin toistemme persoonia; sisarukset ovat ankaria valvomaan oikeudenmukaisuutta eli ne " kamalat" riidat ovat opettavaisia. Ainoastaan murrosiässä ei ollut mitään yhteistä. Nykyisin aikuisina ollaan erilaisia ihmisiä, mutta hyviä ystäviä. Siskolle ei tarvi selittää kaikkea a:sta alkaen.



Mun omat lapset on kahden vuoden ikäerolla. Kuopuksen vauva-aika oli rankkaa välillä, mutta voihan se olla yhdenkin lapsen kanssa. Lapsista on seuraa toisilleen, ja he koulivat toisiaan. En voisi kuvitella elämää yhden lapsen äitinä. Säälitti jo katsella esikoista yksin leikimässä.



Silti ainoasta lapsesta voi kasvaa sosiaalinen ja muut huomioiva. Ainakin mun ystävistä ainoat " lapset" , siis nyt aikuiset, osaavat solmia ja ylläpitää ystävyyssuhteita loistavasti.

Muistakaa nyt hyvät ihmiset, ettei lapsia tehdä millään ikäerolla, vaan voidaan yrittää ja onnellinen saa olla jos se millään ikäerolla onnistuu. Ja se, onko ainoa vai yksi 15:stä ei tosiaan määrää millainen lapsesta tulee.



Ainoa lapsi, sosiaalisesti lahjakas, epäitsekkäämpi kuin moni useampilapsisessa perheessä kasvanut kaverini

Teettekö sittenkin heti kaksi lasta peräkkäin, vai jääkö se yksi sitten ihan yksin?



Niin ja mua oikeesti kiinnostaa, koska omassa lähipiirissäni ei juurikaan ole aikuisia, joilla olisi ollut samanikäinen sisarus. Yhdet kaksoset on ja muistan että he tappelivat lähes aina, mutta ovat kyllä myöhemmin tulleet paremmin toimeen. Ja sitten mun ystävällä on kaksi sisarusta pienellä ikäerolla ja näistä keskimmäinen teki nuorena itsemurhan. Ystäväni sanoikin joskus , lähes vahingossa, että ei tosiaan itse halua kolmea lasta, joko 2 tai 4 ja suurella ikäerolla...

Mutta nämä on varmaan ollut niitä kärjistettyjä tilanteita, mutta meidän suvussa lapset on tehny n.4 v. ikäerolla ja oikeesti en tiiä juurikaan muusta.



ap

Meillä oli paljon yhteisiä kavereita (ja on edelleen) ja ollaan aina oltu paljon tekemisissä toistemme kanssa. Laspena oli kivaa, kun oli isoveikka kaverina ja sitten 18-vuotiaana saatiin hyvät bileet pystyyn, kun molemmat kutsuivat kavereitaan (2 mun kaveria onkin nyt naimisissa mun veljen kavereiden kanssa). Niin ja lukiossa voi käyttää veikan vanhoja kirjoja. Todella kätevää! Omilla lapsilla ihan sama ikäero ja on ihanaa katseltavaa, kun veljekset leikkivät yhdessä. Tuntuisi ihan väärältä, jos esikoinen olisi jäänyt ainokaiseksi...

ja päiväkodista saimme juuri palautetta siitä, kuinka kilttejä, auttavaisia, reippaita ja taitavia lapsia ovat. Tuskin olisivat vaivautuneet suitsuttamaan, jos lapset oikeasti olisivat riiviöitä johtuen siitä, että ovat epäonnekkaasti sattuneet syntymään lähekkäin.



Olet ap todella asennevammainen, kuten monet muutkin kirjoittelijat. Mulla on ystäväpiirissäni esimerkkejä surkeista ihmisistä: jotkut ovat ainoita lapsia, jotkut isolla ikäerolla siskoihinsa ja veljiinsä nähden ja jotkut taas pienellä ikäerolla. Se lasten onnellisuus on ihan muusta kiinni. Leikkikavereita on varmasti omasta takaa, jos ikäero on pieni ja se oli meillä selkeä syy, kun täällä ei niitä naapureita ole. Ja olemme kyllä silmin nähden " onnistuneet" : niin kilttejä lapsia ovat. Tuota jonkun provon mainitsemaa kilpailua ei todellakaan ole ollut. Tottakai sisarukset tappelevat joskus mutta niin tosiaankin tekevät tuttavaperheiden lapset, joilla on iso ikäero, sillä erotuksella, että niissä isompi tosiaan osaa kiusata pienempäänsä koko ikänsä tuomalla taidolla. Meillä ollaan ainakin tasaväkisiä.



Muuten en voi kuin todeta, että kyllä ison ikäeron äitejä taitaa todella kyrsiä se, että joku jaksaa enemmän kuin he ;)!

mulla oli siskon kanssa iso ikäero ja tapeltiin AINA. voinko nyt sun periaatteen mukaisesti yleistää, että isojen ikäerojen sisarukset tappelevat aina ja ovat onnettomia??????????? VOINHAN?

olen huomannut, että heistä on kyllä todella paljon hyötyäkin toisilleen mm. kerhon ja hoidon aloitukset ovat aina sujuneet hyvin kun on ollut toisesta tukea, MUTTA:



-- toinen on tosiaankin se joka päättää ja mielestäni itsenäistyvät huonommin kuin samanikäiset yksöset, kun tukeutuvat liikaa toisiinsa. Heidän on hankalampi löytää ystäviä!

-- luulen, että ovat osittain kärsineet siitä, että on aina ollut se toinenkin sisarus viemässä vanhempien huomiota. Vaikka meitä vanhempia on kaksi, niin kyllä minä äitinä silti olen paljon yksinkin heidän kanssaan ollut. Lisäksi toisella on ollut erityisongelmia, joiden johdosta en ole ehtinyt olla toisen kanssa ehkä riittävästi. Erityisesti vauvaiässä tämä oli kamalaa ja luulen, että se joka sai vähemmän huomiota on oikeasti kärsinyt siitä (on nykyäänkin vielä epävarma ja epäitsenäinen).

-- lasten välillä vallitsee kova taistelu vanhempien huomiosta. Hyvä vaiko huono juttu en tiedä? Ei kai sekään hyvä ole jos aina saa olla huomion keskipisteenä?



Äitinikin tokaisi lasten ollessa pieniä että kyllä lasten olisi hyvä syntyä yksittäin... olen mä hänen kanssaan samaa mieltä. Sama pätee mielestäni esim. n.1-2-vuoden ikäeroonkin. Ei sitä yksi ihminen yksinkertaisesti repeä kahtaalle vaikka kuinka yrittäisi!

että millainen lapsesta tulee. Tappeleeko leluista ja onko huomion kipeä jne. Meillä jää 2,5v esim katsomaan hölmönä kun muut vie lelut ja on hurjan reipas ja sosiaalinen. On ainoa lapsi vielä n. 7kk. Samanlaisia lapsia on myös isoissa perheissä. Lapsi voi olla yhtä lailla sosiaalinen tai epäsosiaalinen sisarusten määrästä riippumatta. Ei se sisarusten määrä näitä ratkaise vaan vanhempien jaksaminen

Vanhemmat voivat omalla käytöksellään vaikuttaa siihen stereotypiaan ainoasta hyvin itsekkäästä lapsesta ja pienellä ikäerolla jatkuvasti huomiota kerjäävistä sisaruksista.



Meillä vauva ei syntynyt viemään äidin huomiota. Hän syntyi osaksi perhettä, jossa oli vajaa 10kk vanhempi isoveli. Ei ollut mustasukkaisuutta, isoveli sai olla vauva ja pieni poika aivan rauhassa. Neljän kuukauden ikäinen vauva sitten jo ryömikin taapertavan isoveljen perässä. Välit olivat erittäin läheiset. Isomman ollessa 4, erotin heidät eri ryhmiin päiväkodissa, kun halusivat aina olla yhdessä. Erittäin hyvä ratkaisu. Ensimmäiseen kuuteen vuoteen ei tarvinnut riitoja selvitellä, nyt myöhemmin on päästy ne rähinäriidatkin kokemaan, kun putkiaivo ja tippaleipäaivo ottavat yhteen. :) Kavereita ovat kuitenkin, vaikka molemmilla on omatkin kaverit.



Nuorimmainen ei saanut kaveria seurakseen, vaan jäi viimeiseksi. Isosiskoon ja -veljeen on ikäeroa liikaa, leikit eivät suju, eivätkä ole mitenkään erityisen läheisiä. Kuopus on seurankipeä, itsekäs ja pomotteleva, olisi toden totta tarvinnut heti hankkia toinen seuraksi. Näihin kahden isomman vauva- ja pikkulapsiaikaan verrattuna tämän " ainokaisen" vauva- ja pikkulapsiaika on ollut paljon raskaampi.

Vierailija:

Vanhemmat voivat omalla käytöksellään vaikuttaa siihen stereotypiaan ainoasta hyvin itsekkäästä lapsesta ja pienellä ikäerolla jatkuvasti huomiota kerjäävistä sisaruksista.

--- luonteissa on niin paljon eroja. En usko että tuohon huomion kerjuuseen voi paljon vaikuttaa. Meillä toinen kaksosista kerjää huomiota vaikka saa sitä mielestäni enemmän kuin tämä joka ei kerjää sitä ollenkaan.

Meillä vauva ei syntynyt viemään äidin huomiota. Hän syntyi osaksi perhettä, jossa oli vajaa 10kk vanhempi isoveli. Ei ollut mustasukkaisuutta, isoveli sai olla vauva ja pieni poika aivan rauhassa. Neljän kuukauden ikäinen vauva sitten jo ryömikin taapertavan isoveljen perässä. Välit olivat erittäin läheiset. Isomman ollessa 4, erotin heidät eri ryhmiin päiväkodissa, kun halusivat aina olla yhdessä. Erittäin hyvä ratkaisu. Ensimmäiseen kuuteen vuoteen ei tarvinnut riitoja selvitellä, nyt myöhemmin on päästy ne rähinäriidatkin kokemaan, kun putkiaivo ja tippaleipäaivo ottavat yhteen. :)

-- tuon etteivät ole riidelleet on enemmänkin luonnekysymys. Jos toinen aina esim. antaa periksi ei tarvitsekaan riidellä mistään! Eikä kaikilla ole mahdollisuutta tarjota eri ryhmiä päiväkodissa tms.

vanhemmat voivat vaikuttaa yhtään mihinkään eikös niin? Ainakaan silloin, jos on lapsilla pieni ikäero ;). Ja suuren ikäeron lapset ovat absoluuttisesti onnellisia eikö ;), vaikka vanhemmat syljeskelisivät seinille eivätkä pitäisi koskaan sylissä?



Yksi ihminen ei repeä kahtaalle mutta kaksi vanhempaa repeää ja silloin lapsilla on käytössä kaksi syliä, joihin mahtuu. Jännä juttu, mun laajasta tuttavapiiristäni yksikään ison ikäeron äideistä ei ole sanonut tehneensä lapsia isolla ikäerolla lasten parhaaksi vaan KOSKA ei ITSE jaksaisi muuten. Jännää, että täällä vanhemmat ajattelevat vain lastensa parasta ;) ;)! Kyllähän te ison ikäeron äidit olisitte muuten tehneet lapset pienellä ikäerolla mutta ajattelitte lasten parasta. Uskokoon ken tahtoo.



Lapsi voi olla onnellinen ja kasvaa tasapainoiseksi huolimatta siitä, kuinka suuri ikäero hänellä on sisaruksiinsa. Vanhempien asenteesta ja käytöksestä on myös paljon kiinni se, kuinka hyvin esim. 6 vuoden ikäero perheessä toimii!!



Tuttavapiirissäni on myös useita pienen ikäeron perheitä ja missään niissä ei lapsilla ole käytösongelmia, lapset ovat tasapainoisen oloisia, osaavat leikkiä toisten kanssa eivätkä kilpaile aikuisten huomiosta. Sen sijaan ne muutamat myöhäiseen ikään ainoat lapset kyllä osaavat varastaa aikuisten huomion. Mutta sitähän ei av:lla saa sanoa.

Kun on saanut kaksi yhtä vanhaa lasta (ja silloin voi tosiaankin puhua pienestä ikäerosta!) niin vähintäänkin huomaa miten sama kohtelu johtaa niin erilaisiin lapsiin. Esim. toisella lapsillani on hyvinkin kilpaileva luonne ja hän haluaa aina päihittää sisarensa kaikessa. On hyvin samankaltainen kuin setänsä, eli miehen veli. Vaikea se on meidän vanhempien pojan luonteeseen paljon vaikuttaa muuta kuin yrittää selittää, että kyllä sisarenkin pitää joskus saada voittaa:).



Mä en yleensäkään usko mihinkään yleistyksiin. Lapset ja sisarukset joko sopivat yhteen tai ei, siihen eivät vanhemmat paljon voi vaikuttaa. Ikäerollakaan ei ole suurta merkitystä loppujen lopuksi.

Tuo ajattelumaailma josta kerroit on varmaankin paljon sisaruksista kiinni. " Yleensä" yksilapseiset ym lapset ovat paljon itsekkäämpiä, nämä jotka ovat tottuneet kasvaa yhdessä, ovat tottuneet että toiselle pitää myös antaa.. Meidän lapsilla ei kotona ainakaan ole tylsää kun saavat kahdestaa leikkiä, jos emme jaksa joka päivä mennä leikkikentälle ym.

Noin pienellä ikäerolla on alkuvuodet rankempia kuin jos olisi vaikka jättänyt vähän suuremman ikäeron, varsinkin ensimmäinen vuosi on vanhemmille rankka, paljon myös riippuu molempien vanhempien osallistuminen kasvatukseen/hoitamiseen. Meillä on itsellä ollut kaksi helppoa lasta, joten vauva-aika on mennyt suht hyvin. Nyt kun mietin jos kolmas tulisi, ikäeroa haluaisin 2,5-3vuotta, se olisi vanhemmillikkin hyvä. Minä kumminkin pidän hyvänä tuota pientä ikäeroa sillä ettei ole ollut mustasukkaisuutta eikä mitään sen tapaista laisinkaan, nyttemmin alkaa kyllä olla tönimistä ym...

Kyllä meillä pienempi menee isoveikan perässä kuin hailaiva... ihan vain mielenkiinnosta.... mutta isompi ei kyllä " johda" vielä mitään tai määräile, voi toki sanoa, että mene pois ja anna tänne ym huutaa ja ehkä välillä yllyttää, mutta se on sitä ihanaa sisarusrakkautta...

Itselläni on paria vuotta vanhempi sisko ja kolme vuotta nuorempi sisko, ja me olemme tulleet hyvin toimeen aina. Paraskaverini on vanhempi siskoni, jolla on myös lapsia... joten ehdottomasti suosittelen kaikille 2-3 vuoden ikäeroja.... Mutta jos mies ei ole valmis niin.,,, no eihän ne ole koskaan, niitä pitää vähän yllyttää ja innoittaa...

Onhan se elämä huomattavasti helpomaa 1 kanssa kuin 2, elämä muuttuu aivan täysin kuin niitä on kaksi, no sen huomaa vasta sitten kun niitä on kaksi.... kaikki on kaksin hankalempa, kalliimpaa ym...

Liikaa kilpailua kaikesta.

Me kun muutettiin aina kesäksi mökille jossa ei ollut muita lapsia lähimaillakaan. Talviajat sitten asuttiin " kotona" missä oli paljon lapsia naapurustossa, jokaiselle omia kavereita. Nyt aikuisenakin olemme läheisiä, ja yhteiset lapsuusmuistot lähentää.

Heillä on omat kaverit ja osa kavereista yhteisiä. Toinen on sosiaalinen ja toinen taas ei. Toinen osaa piirtää ja toinen ei. Toinen on lahjakas matematiikassa ja toinen ei. Jos heidät laittaisi yhteen niin syntyisi yksi täydellinen ihminen, missä ei ole mitään puutteita tai vikoja.



Heitä on hyvin vaikea hahmottaa erillisinä ihmisinä, mutta ei se heidän vikansa ole jos muut ei osaa ajatella. He ovat kuitenkin kuin yö ja päivä ja tietävät sen.

Yksilapsisista perheistä tulee ekana mieleen miehen kaveri, joka on niin lellitty pentu, ettei toista. Kolmekymppisenäkin pitää vielä äidin ostaa sille ruuat, kun ite käyttää rahansa muuhun. Ja sen sanaan ei voi yhtään luottaa ja se on niin maailman napa, ettei sen kanssa voi mitään suunnitelmia tehdä. Tosi paska ukko on siitä tullu.



Mulla ja miehellä ei oo sisaruksiin suuret erot, ja molemmat ollaan kaikkien sisarusten kanssa hyvissä väleissä ja säännöllisesti yhteyksissä ja tehdään yhteisiä suunnitelmia välillä ja vietetään jouluja yhdessä. Meidän suvun puolella varsinkaan ei oo ikinä ollu mitään sisaruskateutta, en edes ymmärrä, miksi joillain muilla on. Me ollaan aina eletty sopuisasti, vaikka ollaan kaikki neljä peräkkäin syntyneitä.



Joten ei niistä pienistä ikäeroista ainakaan haittaa ole. Mutta tuosta yksin kasvamisesta kyllä näyttäis olevan.

Sinä se vasta asennevammainen olet! Miedän ainokaisesta tuli tarhasta viestiä että on koko ryhmän kiltein ja sosiaalisin, ei kiusaa muita, osaa jakaa lelut ym, hoivaa mm pienempiä tyttöjä! On siis poika. sanoivat että " kyllä huomaa että kotona saa rakkautta ja huomiota, niin tasapainoinen lapsi." Itse olen myös ainokainen ja ollut yhtä kiltti lapsi, enkä mikään lellitty. Siitäs sait.