Kokenut SH kertoo: saikkuhaukkojen suosikkivaivat
Migreeni, limakalvojen sirotttuminen, selkävaivat. Nämä ovat SAIKKUHAUKKOJEN suosikkivaivat. Mikä niille on pienin yhteinen nimittäjä? Kyllä. Kaikki nämä vaivat ovat VAIKEASTI TODENNETTAVISSA. Kipu on niin subjektiivinen kokemus. Onneksi kokenut sairaanhoitaja tunnistaa kyllä, milloin oikeasti vain kakka on pehmeää. 😂
Kokenut sairaanhoitaja
Kommentit (85)
Vierailija kirjoitti:
Riippuu myös alasta. Tulkaa toki kaikki kokeilemaan millaista on olla töissä päiväkodissa, varhaiskasvatuksen opettajana, kun ryhmässä on 21 lasta, joista 3 yhteensä 7 erityislapsia. Ei avustajia, työpari sairauslomalla, desibelit yli 80 n 5 tuntia päivässä. Palkka paska.
Jossain vaiheessa sitä uupuu, ja sitten oletkin ” mielenterveyspotilas”
Miesvaltaisissa duunarihommissa jääkiekon MM-kisat aiheuttaa sellaisen epidemia-aallon, että korona on pientä verrattuna siihen.
Juu. Oli todellinen lottovoitto että kohdun limakalvoa alkoi kasvaa paksusuolessani, ja se alkoi kiinnittää suolta toisen mutkaan. Vielä herkullisempaa oli saada sitä hermojen ympärille ja sitten vatsakalvoihin/peitteisiin. Leikkauksia on silloin tällöin ja lapsia en saa koskaan, mutta tokihan tällä on maukkaan helppoa saikuttaa, pikkuvaivalla.
Vierailija kirjoitti:
Tällä hetkellä ei tartte sanoa kuin että on kurkku kipeä
No jos huvittaa mennä testiin niin siitä vaan.
Terkuin täältä migreenikko, joka on ollut töissä hammasta purren, itkien ja halaten vessanpönttöä, koska en kehtaa anoa sairaslomaa vaikka olo on järkyttävä, kun tiedän että kuitenkin mun migreenin aitoutta epäillään. Olen nuori nainen ja migreeni iskee mulle yleensä viikonloppuna (en juo, kiitos kaikille epäilijöille, se on vain tuo stressin laukeaminen kun viikko on ohi ja lauantai meneekin sit jo sängyn pohjalla) ja vielä maanantaina olisin usein sängyn pohjalla jos vaan uskaltaisin pyytää saikkua. Jos vaan mitenkään pystyn, otan lääkkeet ja yritän jotenkin selvitä työpäivästä. Nuori nainen ja maanantaimigreeni - kukapa sitä uskois.
Joskus tuskat on toki niin kovat etten pääse sängystä ylös edes lääkkeiden voimalla, silloin on pakko olla saikulla. Ja kyllä, joskus tulee vain lyhyt kohtaus ja joudun lähtemään vaikka töistä vähän aikaisemmin kun kipu alkaa nousta niin kovaksi, mutta seuraavana aamuna kohtaus onkin jo ohi ja olen töissä iloisena. Kiitos tosi paljon kaikille epäilijöille. Erityisesti ärsyttää nuo krapulaepäilyt, kun migreenin takia en ole pystynyt vuosiin juomaan yhtään...
Ja kyllä, varmasti on niitäkin jotka väittävät kärsivänsä migreenistä vain saadakseen saikkua. Siitä sit me oikeat migreenikot saadaan kärsiä tuplana.
Vierailija kirjoitti:
Selkävaivaiset eivät aina tarvitse sairaslomaa, esim. toimistotöissä kun on sähköpöydät, parasta mitä voi tehdä on olla istumatta ja makoilematta. Eli töihin vaan.
Mitenkäs tunnin työmatka autolla hoidetaan istumatta ja kolmiolääkkeiden vaikutuksen alaisena?
Vierailija kirjoitti:
Selkävaivaiset eivät aina tarvitse sairaslomaa, esim. toimistotöissä kun on sähköpöydät, parasta mitä voi tehdä on olla istumatta ja makoilematta. Eli töihin vaan.
Vielä kun näkiskin töissä sähköpöydät 😄
Joskus olen pohtinut sairauslomien epätasaista jakautumista eri toimialojen kesken. Ymmärrän, että fyysistä työtä tekevillä todennäköisyys esim selkävaivoille on suurempi kuin tietotyöläisellä. Silti, kynnys hakea ja jäädä sairaslomalle on erilainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
-- seuraavana päivänä "migreenikohtauksen" jälkeen tullaan töihin iloisena ja hyvinvoivana.
Kyllä, koska kohtauksen mentyä ohi on jonkin aikaa todella euforinen, suorastaan taivaallinen olo. Elimistö erittää endorfiineja kipukohtauksen aikana ja niitä on jäljellä kehossa vielä migreenin mentyä ohi. Itselleni ylitunnollisena työntekijänä tuli kyllä migreeni aina työviikon päätyttyä vapaa-ajalla.
Itsellä sama fiilis tuli migreenilääkkeestä. Tunnistan myös tuon "hyvän työntekijän viikonlopun", koin samaa kouluaikana.
Vierailija kirjoitti:
Korona-aika on ollut saikuttelijoiden juhla-aikaa.
Nythän riittää pelkkä soitto terveysasemalle, ja helposti lähtee 5-7 päivää lomaa.6kk mennyt helpolla vinkumisella, eikä loppua näy!
No ehkä sulla. Monet meistä ovat sen ajan etätöissä eivätkä suinkaan saa saikkua.
Vierailija kirjoitti:
Mun vakio taas on ahdistus-/masennusoireet. Siinähän yrittävät kiistää oireiden olemattomuuden, etenkin kun sairaushistoriassani on jo merkintöjä noiden kärsimisestä. Tiedän saavani saikkua ihan milloin vaan. Lastenleikkiä.
T: Saikuttaja pro
Saikuttaja-provo sinä olet. Kun sinut lähetetään psykiatrille tai psykologille, nämä viimeistään huomaavat jos oletkin vain lusmu.
Hohhoijaa sun kanssas AP.
Nuo nyt vaan sattuvat olemaan yleisiä vaivoja, ja moni krooninen sairaus lisää tuollaista oireilua. 🙄
Terveydenhuollon henkilöstö tuntuu toisinaan aika yksinkertaiselta. Mitään sellaista ei voi olla olemassa mitä he eivät näe. Tai vaikka näkyisivät niin ei sitä ole jos sairaus on harvinainen.
Arvaatkos AP kuinka monta vuotta meillä meni lapsen marfan-diagnoosin saamiseen?
Useita vuosia saatiin kuulla että oireilu on vain psykosomaattista tai äidistä johtuvaa. Lapsen käskettiin reipastua, lähteä lenkille ja syödä enemmän kun on niin laihakin. Äidille suositeltiin psykiatrista hoitoa 😒
Tämä ihan vaan siksi kun lääkärit ja hoitajat "näkevät milloin oireilu on todellista".
Ei varmaan olisi vieläkään diagnoosia jos ei itse oltaisi etsitty yksityiseltä lääkäriä joka tunnistaa ko. sairauden. Itse oltiin google-lääkärin avulla saatu selville että joku sidekudosairaus lapsella on. - "Ei voi olla sellaista, ne on tosi harvinaisia" sanoi sairaalan lääkäri. Mutta niin vaan oli. Osattiin onneksi oman googlediagnoosin perusteella etsiä oikea lääkäri.
Vierailija kirjoitti:
Joskus olen pohtinut sairauslomien epätasaista jakautumista eri toimialojen kesken. Ymmärrän, että fyysistä työtä tekevillä todennäköisyys esim selkävaivoille on suurempi kuin tietotyöläisellä. Silti, kynnys hakea ja jäädä sairaslomalle on erilainen.
Kuule kyllä istumatyö on juurikin selälle myrkkyä.
En ole käynyt yli 15 vuoteen sairaanhoitajalla, ainoastaan lääkärissä. Kaikista epäempaattisimmat naiset joita tunnen tai tiedän ovat joko terveyden- tai sairaanhoitajia. Suosittelen ap:lle joko alanvaihtoa tai terapiaa. Terveisin migreenikko
En panisi paljon painoa sellaisen "kokeneen" sairaanhoitajan jutuille, joka puhuu "limakalvojen sirottumisesta". Putkimieskin tietää, että kyseessä on endometrioosi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Selkävaivaiset eivät aina tarvitse sairaslomaa, esim. toimistotöissä kun on sähköpöydät, parasta mitä voi tehdä on olla istumatta ja makoilematta. Eli töihin vaan.
Mitenkäs tunnin työmatka autolla hoidetaan istumatta ja kolmiolääkkeiden vaikutuksen alaisena?
Ristiselkä oli tohjona, menin bussilla töihin, vaikka istuminen oli tuskaa ja kyyneleet valuivat kivun vuoksi silmistäni. En itke oikeastaan koskaan.
Fysiatri antoi väärän diagnoosin ja välilevytyrääni hoidettiin fysioterapeutilla, joka venytti alakroppaani. Kipukyyneleet valuivat kivuliaan - ja täysin sopimattoman - hoidon jälkeen, kun onnuin töihin.
Minulle luvattiin sähköpöytä, jonka saamisessa meni kolme viikkoa.
En saanut sairauslomaa, koska minua pidettiin lintsarina myös työterveydessä.
Saman lääkärin toimesta, joka ei ymmärtänyt minun sairastavan pitkälle edennyttä luuydinsyöpää.
Elämä voi toisinaan olla erittäin hankalaa.
Työyhteisössä on jotain pahasti pielessä jos siellä saikutetaan paljon.
Vierailija kirjoitti:
Fibromyalgia on myös hyvä. Milloin kolottaa kyynärpäästä, milloin olkapäästä. Ja sitten onkin selkä kipee. Yleensä silloin, kun töissä on vähän kiireisempää tai stressaavampaa.
Jos fibroa käyttää keksittyä syynä, kannattaa opiskella, minkä pisteiden painelusta kannattaa älähtää ja minkä pisteiden painelusta ei 😁
Vierailija kirjoitti:
En panisi paljon painoa sellaisen "kokeneen" sairaanhoitajan jutuille, joka puhuu "limakalvojen sirottumisesta". Putkimieskin tietää, että kyseessä on endometrioosi.
Sairaanhoitajat ovat inhimillisiä, mukavia ja taitavia ihmisiä.
Yksikään heistä ei kirjoittaisi tuollaista soopaa.
Hän on sairaanhoitaja, joka salakuuntelee lääkärin oven takana.