Huom! Vm. -78 olevat. Millainen elämäntilanne teillä on?

Mä olen vm.- 78. Avoliitossa jo 12 vuotta. Kaksi alle kouluikäistä lasta. Mulla ja miehellä molemmilla AMK tutkinnot ja asuntolainaa omakotitalosta maksellaan. Tavallista elämää ja arkea, ei sen kummempaa. Köyhiä ei olla, mutta rahassakaan ei kylvetä. 

20v hankittiin eka omistusasunto,joka on vaihtunut jo omistusrivariin velkaa maksellaan seuraavat 18v.Naimisissa vuodesta 1999.Kolme lasta 15v,13v,ja 1v.

Keskituloisia ollaan.

Freelancer-websuunnittelijana töissä, tällä hetkellä asun Lontoossa. Ei miestä eikä lapsia eikä oikeastaan kiinnostusta kumpaankaan :) Teen paljon vapaaehtoistyötä ja minulla on ystäviä eri puolilla maailmaa.

Nuorena luulin, että minunkin elämästäni vain "tulee" samanlaista kuin muilla, ennen kuin tajusin, että se on täysin oma valintani.

kaksi lasta 11 ja 9. Yh:na 5 vuotta, sitä ennen 16 vuotta saman miehen kanssa, ja siiitä 11 vuotta naimisissa. Kaksi yliopistotutkintoa. Oma rivitaloneliö, josta vielä velkaa 40 000 ja uudehko maksettu auto.

Keskituloinen. Lapset onnellisia. Itse en viihdy yksinhuoltajana, mutta en aio seurustellakaan niin kauan kuin lapset asuvat kotona.

Uusperheessä asutaan. Isot lapset on jo 12, 10 ja 9 vuotiaita ja yhteinen vauva.

Keskituloisia ollaan, vakituisissa työpaikoissa. Etsitään omakotitaloa tai tonttia.

Perusarkea varmaan elellään pitkälti lasten ehdoilla. Paljon harrastetaan ja touhutaan yhdessä. Ollaan keskivertoa onnellisempia. Ainakin omasta mielestämme. :)

Vakituinen työ, naimisissa kuudetta vuotta, ei lapsia (eikä tulossakaan). Elämästä nauttimista, uusia kokemuksia, ystävyyssuhteiden syventämistä, työssä ja harrastuksissa kehittymistä meillä enimmäkseen. Haaveillaan vuorotteluvapaasta ja maailman ympäri kiertämisestä. Sopivasti elämästä juopunut olo. :)

Mä olen ollut saman miehen kanssa 20-vuotiaasta, naimisissa 6v. Meillä on 1 lapsi (5v) ja toinen tulossa, haaveilemme vielä kolmannesta (ikä tekee sen, että haaveilu on aloitettava jo nyt :D). Olemme molemmat korkeasti koulutettuja ja luovalla alalla. Pk-seudulta kotoisin, nyt asutaan omassa velkaisessa kerrostaloasunnossa lähellä helsingin keskustaa. Aika paljon harrastetaan ja mennään ystävien kanssa vuorotellen, lapsenhoito on jaettu hyvin tasan. Olen tällä hetkellä hyvin onnellinen ja tyytyväinen elämääni. Kaipaan matkustelua kahdestaan miehen kanssa, pieniä matkoja olemme tehneet mutta nyt kun kakkonen syntyy niin jäävät taas tauolle hetkeksi.

Amk-tutkinto, nyt sijaisena. 3- ja 5-vuotiaat lapset ja viikolla 39 raskaana. Omistusasunto ostettu 5v sitten, miehen kanssa yhdessä 14v, naimisissa 9v. Mies oman alansa maisteri ja vakituisessa työssä. Pääkaupunkiseudulla syntyneet, täällä edelleen. Välissä asuin itse Ranskassa, au pairina ja opiskelin. Ehdin aloittaa kahta koulutusta lukion jälkeen ennen nykyistä tutkintoa. Nyt tuntuu siltä, että kaikki on mallillaan.

[quote author="Vierailija" time="17.11.2013 klo 13:41"]

Uusperheessä asutaan. Isot lapset on jo 12, 10 ja 9 vuotiaita ja yhteinen vauva.

Keskituloisia ollaan, vakituisissa työpaikoissa. Etsitään omakotitaloa tai tonttia.

Perusarkea varmaan elellään pitkälti lasten ehdoilla. Paljon harrastetaan ja touhutaan yhdessä. Ollaan keskivertoa onnellisempia. Ainakin omasta mielestämme. :)

[/quote]

Kysäisepä ovatko lapsesi onnellisia? Entä mies, kykenetkö vastaamaan omien lastesi kuluista asumis- ja ruokamenoissa vai käytätkö miestä hyväksesi?

Ihana lukea, että noin monella on elämä mallillaan. Joskus tuntuu, että uusperheitä on enemmänkin, mutta tämä ketju onneksi osoittaa, että toiset osaavat vielä hoitaa asiansa hyvinkin eikö kaikilla ole pakkomiellettä lisääntyä useamman kuin yhden kanssa.

Olen ollut mieheni kanssa yhdessä 8v ja ostimme yhteisen asuntomme 7v sitten. Meillä on kaksi lasta 4&2v. Olemme molemmat amk-koulutuksen saaneita, minä en ole omalle alalleni työllistynyt, mutta mies on omalleen. Hänellä on hyvä työpaikka, minä olen pienpalkkaisella palvelualalla kun en oikein ole muuta osannut hakea, enkä oikein tiedä mitä haluaisin oikeasti työkseni tehdä. Lastensaanti on ollut tervetullut tauko työelämään, on ollut ihanaa olla kotona lasten kanssa. Kuopus on kohta 3v. joten kai sitä on taas töihin mentävä, ellen keksi jotain uutta..

Kysäisepä ovatko lapsesi onnellisia? Entä mies, kykenetkö vastaamaan omien lastesi kuluista asumis- ja ruokamenoissa vai käytätkö miestä hyväksesi?

Kyllä lapset ovat sanoneet olevansa onnellisia ja varmasti ovatkin. Mikseivät olisi, kun heillä on kaikilla elämä mallillaan ja saavat harrastaa mitä haluavat ja mekin vietämme lasten kanssa paljon aikaa. (uskon, että enemmän mitä keskiveroperheessä)

Meillä on ollut alusta asti yhteiset rahat ja avioliitossa ollaan. On selvä, että äitiyslomalla ollessani rahaa ei ole niin paljon kuin silloin kun olen töissä, mutta kyllä tässä toimeen tullaan. En kyllä mitenkään koe olevani mieheni elätettävänä. Surullista jos joku muu äitiyslomalla ollessaan näin kokee. Tosin tiedän, että kaikki eivät ole saaneet sovituksi miten raha-asiat hoidetaan ja rahasta riidellään. Meillä ei ole ikinä ollut rahasta riitaa. Myös niillä pareilla on varmasti hankalampaa, joilla on tiukasti omat rahat. Silloin voi tehdä tiukkaa jäädä äitiyslomalle.

Vakituinen työpaikka löytyy, oma asunto ja ammatteja on kolme. Elämä hymyilee ja olen tosi tyytyväinen tähän tilanteeseen :)

Minä ja mies kumpikin vm78, mies kirurgi, minä lääkäri, omaa kotia makseltu nyt vuosikymmenm lapsia 2 ja ovat jo kumpikin koulussa.

Aika peruseloa, töitä riittäisi enemmän kuin jaksaa tehdä, mutta tehtiin jo lasten ollessa pieniä että perhe ensin ja työ sitten. Kauhistuttaa katsoa joitakin työkavereita jotka painaa 12-16h päiviä ja haaveilee samaan aikaan perheestä.

Naimisissa oltu 10 -vuotta, lapsia kolme (8v, 6v, ja 3kk), nyt äitiyslomalla vakituisesta työstä. Koulutus amk. Asutaan Helsingissä omakotitalossa. Se paljon parjattu koirakin löytyy ;)

Minulla on kaksi pientä lasta. Oli kolme, mutta yksi kuoli vauvana. En ole aikeissa hankkia enää useampia. Saman miehen kanssa olen ollut jo 15 vuotta, josta naimisissa 12 vuotta. On 4h+keittiö+kh+sauna-omistusasunto, josta hirveä velka. Ensimmäisen asunnon ostimme kun olin 24v, myimme sen neljä vuotta myöhemmin ostaessamme tämän nykyisen perheelle sopivan. Miehellä on vakituinen työ, minulla määräaikainen ja työn ohella opiskelen ammatillista lisätutkintoa (varsinainen perusammattitutkinto minulla on ollut 24-vuotiaasta). Rahaa ei tällä hetkellä jää säästöön. Rahat ovat olleet yhteisiä siitä asti, kun opiskelijoina muutimme yhteen. Olen ihan tyytyväinen elämääni.

Lapset 8 ja 11v., kaksi korkeakoulututkintoa, vakityö. Ikiomaa kotia etsitään.

Naimisissa kohta 10 v, meillä on 4 v poika, ei näillä näkymin tule lisää lapsia. Mies vakitöissä, mutta epävarmalla alalla. Mulla oli vakityö mutta vaihdoin työpaikkaa ja vähän kadun sitä. Ostimme omistusrivarin Espoosta4 v sitten, laina lyhenee reipasta vauhtia ja silti pystymme matkusteleman. Mutta lapsen synnyttyä sairastuin masennukseen, paranin mutta masennus uusi viime talvena. Olen yksinäinen ja alakuloinen. Ulkoisesti kaikki on reilassa, mutta en ole onnellinen.

Seurustellut 2 vuotta, asutaan vielä erillään kunnes miesystävä valmistuu (on reippaasti itseä nuorempi). Mulla yliopistokoulutus ja alan vakutuisissa töissä tulee 8v täyteen. Velaton auto, vuoden päästä maksettu rivarikolmio. Harrastan paljon liikuntaa ja "kotoilen", lapsia ei ole suunnitelmissa ollut ikinä. Usein yllätän itseni ajattelemasta kuinka ihan mun elämä on, on aikaa harrastaa ja rahaakin tehdä sitä mitä huvittaa! Köyhästä perheestä tulleena sitä osaa arvostaa kun esim. harrastuksia ei tartte valita sen mukaan mihin on rahaa, ja matkustaa voi ihan niin paljon kuin töiltä vaan kerkeää. En vaihtaisi mihinkään elämääni.

Täälläkin yksi vm.-78. Saman miehen kanssa oltu 18-vuotiaasta, naimisissa 10v. 2 ja 4v lapset. Miehellä AMK-tutkinto ja vakityössä. Itsellä ensin AMK-tutkinto, vaihdoin alaa ja opiskelin FM-tutkinnon ja nyt myös vakityössä. Maksellaan asunto- ja autolainoja, eletään varmaankin perus keskiluokan elämään. Onnellisia ollaan. Suurin ongelma on se, että työt vaatisivat enemmän kuin voin antaa ja koti vaatisi enemmän kuin voin antaa, jatkuva riittämättömyyden tunne suuntaan ja toiseen.