Tunnusta! Oletko kohdellut hyvännäköistä puolisoa/seurustelukumppania paremmin kuin ei-hyvännäköistä?

Vierailija kirjoitti:

Äitinikään ei koskaan esim letittänyt tukkaani päiväkotiin tai kouluun tai ostanut minulle kauniita vaatteita, mikä ainakin nykyään olisi tosi epänormaalia. Olen miettinyt myöhemmin, että ehkä ulkonäköni oli hänelle jonkinasteinen pettymys, koska hän itse oli ihan hyvännäköinen, samoin kuin isäni, mutta en ollut jotenkin onnistunut yhdistelmä heidän geeneistään. Uskon että jopa lasten kohdalla on näin että kauniit lapset ovat rakastetuimpia ja kyllä tästä joku tutkimus taisi ollakin että päiväkoti lapsista hyvännäköiset pääsevät helpommin hoitotätien syliin.

Jaa, minulla on kolme kerubinkaunista tytärtä, enkä ole ikinä letittänyt heidän tukkaansa. Vaatteet on kirpparilta ja alennusmyynneistä.

Ex miesystäväni oli ihan tajuttoman komea ja hyväkroppainen, lihaksikas, timmi ja treenattu. Mulla oli heti alusta alkaen tunne, että hän on ulkonäöllisesti niin paljon mun yläpuolella, että oli tosi epävarma olo. Tiesin hänen instastaan, että hänen eksänsä olivat olleet minua 15 vuotta nuorempia fitnesspimuja. Ex miesystävä oli myös ainakin tietyllä tavalla tosi itsevarma ja ulospäinsuuntautunut. Pidin häntä aidosti vahvana ja itsevarmana. Olisin ollut valmiiksi antamaan hänelle vaikka pettämisen anteeksi, jos hän olisi sellaista tehnyt. Onneksi ei kuitenkaan pettänyt, mutta erosimme kun tajusin miten komean ja itsevarman kuoren sisällä oli henkinen pikkupoika, joka oli aika eksyksissä elämässään. 

AP lisää vielä, että toki ketään ei minun mielestäni saa kohdella huonosti ulkonäön perusteella, enkä siis itsekään mikään törkimys todellakaan ensimmäiselle puolisolleni ollut, hän se minua huonosti kohteli jos jompikumpi. Mutta nykyisenikin osaa kyllä olla toisinaan hankala, mutta huomaan että niinä hetkinä en käy riitelemään samalla tavalla kuin kävin exän kanssa. Vaikka kyllä riitelyynkin minusta on oikeus jos tulee kohdelluksi huonosti. Epäilen vaan, että nyksän kohdalla pelkään enemmän sitä, että hän jättää minut kuin pelkäsin exän kohdalla, ja siksi suojelen tätä avioliittoani vaistomaisesti ja tiedostamattanikin enemmän. Ekaan avioliittoon ajauduin enemmän miehen painostuksesta. Ja en siis tässä puhuu asioista jotka ovat oikein tai väärin (toki voivat olla sitäkin), vaan puhun asioista joita sitä vaan huomaa tässä maailmassa ja itsessäänkin.

Ja pettämistä pidän itse kyllä syntinä.

Mmm no joo, minä olen usein kauniiksi kehuttu nainen ja hyvin nätti ainakin. Yksi teini-iän poikaystävä sähelsi kanssani ja pistettiin poikki moneen kertaan, mutta aina sille tuli kova ikävä. Mieheni oli täysin epätoivoinen kun jätin hänet vaikka en ole mikään huippupuoliso. Oikein kiva, empaattinen ja ymmärrän häntä, mutta myös laiska (mistä miehellä ei kyllä ole varaa valittaa) ja kiukkuinen. Erottuamme tapailin paria miestä, jotka molemmat empivät kanssani, mutta varmaan ulkonäkö (tuskin vain seksi kun sitä saivat muutenkin) sai heidät aina yrittämään vielä. Kunnes en itse jaksanut heitä. Eksän otin takaisin ja viimeksi tänään hän oli jo ottamassa eroa koska en jousta tarpeeksi enkä seksiäkään nyt halua. Kuitenkin, eromme jälkeen taisi huomata ettei saa yhtä hyvännäköistä naista vaikka vielä kivempia varmaan kyllä, joten vaikka olin samaa mieltä, että senkus erotaan niin mies alkoi sovitella. Jäin nyt sitten. Luulen, että ulkonäköni on ainoa avuni, jolla saan miehet pidettyä koska muutoin olen aika vaikea ja rasittavakin ihminen niin usein. Saada nähdä miten yksinäinen vanhuus koittaa, onneksi lapset varmaan eivät ulkonäöstä välitä.