Oletteko hyväksyneet lapsenlapseksi lapsen, jonka biologinen äiti/isä lapsesi ei ole?

Vierailija kirjoitti:

Tämä on tabu, ja tiedän olevani kamala ihminen mutta uskon että kamalatkin asiat täytyy kohdata eikä asian kieltäminen auta ketään.

Minulla on kaksi lasta. Heistä nuoremmalla on kaksi biologista lasta, ja vanhemmalla yksi adoptoitu lapsi. En koe samanlaista tunnesidettä adoptoitua lapsenlastani kohtaan. Olen aina kohdellut lapsiani tasapuolisesti kaikin puolin, ja pyrin tekemään samoin lastenlasteni kohdalla. Mutta jostain syystä tuota samanlaista kiintymystä ja rakkautta en koe adoptoitua lasta kohtaan. En tiedä miksi, joku alitajuinen asia varmasti. En halua tuntea näin, enkä pidä siitä että asiat ovat kuten ovat. Olen pettynyt itseeni, mutta tuon tosiasian kiistäminen itseltäni tekisi vain hallaa. Biologiset lapsenlapseni ovat paljon rakkaampia minulle, ja vietän heidän kanssaan mieluummin aikaa.

Omalla naamalla en tätä myöntäisi, ja lapsilleni tai heidän lapsilleen en aio asiasta kertoa koskaan.

Miksi sulle omat geenit ovat niin jumalaisen upeat, että niillä on tuollainen vaikutus tunteisiisi?

Ei kai siitä tarvitse automaattisesti ketään syyllistää jos pohdiskelee tällaista asiaa kuin aloittaja? Hänkin myöhemmin kirjoitti, että toivoisi tuntevansa eri tavalla. Olen kahden lapsen äiti, ja kummankaan lapsen syntymän kohdalla en ole heti kokenut mitään maagista yhteyttä. On ollut vain tarve huolehtia vauvasta. Se suuri rakkaus ja tunneside on syntynyt ajan kanssa. Vähän armoa.

Vierailija kirjoitti:

Kysytkin vielä. Pelkkä loinenhan semmonen on. Kaikkea te ihmiset aprikoittekin! :D Hei nyt oikeesti. Isovanhemmalla on jotakin vikaa päässä, jos ei hyväksy ei-biologista lastenlasta.

Miksi? Ei kaikille ole itsestäänselvyys, että kykenisivät adoptioon, mutta isovanhemmille se tulee automaationa?

Minun mielestä ap:n tilannetta ei voi verrata adoptioon tai lahjasoluihin.

Jos hänen poikansa kumppani hankkii naisen kanssa lapsen, lapsen vanhemmat ovat silloin kumppani ja se nainen. Ap:n poika voi toki olla lapsen elämässä mukana mutta ei hän silti mikään vanhempi ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on tabu, ja tiedän olevani kamala ihminen mutta uskon että kamalatkin asiat täytyy kohdata eikä asian kieltäminen auta ketään.

Minulla on kaksi lasta. Heistä nuoremmalla on kaksi biologista lasta, ja vanhemmalla yksi adoptoitu lapsi. En koe samanlaista tunnesidettä adoptoitua lapsenlastani kohtaan. Olen aina kohdellut lapsiani tasapuolisesti kaikin puolin, ja pyrin tekemään samoin lastenlasteni kohdalla. Mutta jostain syystä tuota samanlaista kiintymystä ja rakkautta en koe adoptoitua lasta kohtaan. En tiedä miksi, joku alitajuinen asia varmasti. En halua tuntea näin, enkä pidä siitä että asiat ovat kuten ovat. Olen pettynyt itseeni, mutta tuon tosiasian kiistäminen itseltäni tekisi vain hallaa. Biologiset lapsenlapseni ovat paljon rakkaampia minulle, ja vietän heidän kanssaan mieluummin aikaa.

Omalla naamalla en tätä myöntäisi, ja lapsilleni tai heidän lapsilleen en aio asiasta kertoa koskaan.

Miksi sulle omat geenit ovat niin jumalaisen upeat, että niillä on tuollainen vaikutus tunteisiisi?

En ole tuo, mutta luulisinpa, että kyseessä on ihan biologinen juttu.

"Poikani miesystävä on biologinen isä mutta poikani sanoo että tuleva lapsi on yhtä lailla hänen lapsensa"

No ei todellakaan ole. Ei se heteroillakaan niin mene, että mies käy laittamassa kaverinaisen raskaaksi ja syntyvä lapsi olisi sitten miehen ja hänen vaimonsa yhteinen. Kyllä se lapsi olisi miehen ja kaverinaisen yhteinen, ja sama pätee ap:n pojan tapaukseen.

Vierailija kirjoitti:

Miksi sulle omat geenit ovat niin jumalaisen upeat, että niillä on tuollainen vaikutus tunteisiisi?

Täällä jotkut jyrkästi tuomitsevat ilmeisesti kuvittelevat, että kaikenlaiset tunteet on jotenkin järjellä selitettävissä. Tuonkin viestin kirjoittaja aika selkeästi ilmaisi ettei se ole tahallista, vaan luultavasti jonkinlainen alitajuinen asia. 

Vertaan tähän nyt ihan surutta tuota transkeskustelua, joka tuolla toisessa ketjussa on ollut. Siellä myönnetään, että vaikka sosiaalisesti voi tulla nähtynä toisena sukupuolena ei, ei se kaikille ole silti mikään totuut ja itsestään selvyys. Kaikille adoptio ei ole sama asia, kuin verisukulaisuus, mutta ilmeisesti kaikkien mielestä sen olisi oltava. Se on hienoa jos se on ja tietenkin se VOI olla. Silti eikö tämän tapaiset tunteet ole ihan ymmärrettäviä? Ja edelleenkin eihän tässä ole kyse siitä, että toista saisi kohdella huonosti.

Ymmärrän sinua ap. En minäkään pitäisi lapsen kumppanin lapsia minun lapsenlapsinani, kun he eivät sitä selvästikään olisi.

Voisit suhtautua lapseen vähän samalla tavalla kuin suhtautuisit poikasi kummilapsiin. Eli et ole hänelle mummi/mummu/tms. vaan pyydät kutsumaan etunimellä.

Kannattaa jo etukäteen varautua siihen, että jos ero tulee niin lapsi todennäköisesti katoaa poikasi elämästä. Harva jaksaa leikkiä mitään "kahden isän perhettä" enää eron jälkeen, vaan lapsi luultavasti jäisi kokonaan äitinsä ja oikean isänsä kasvatettavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No eihän se ole lapsenlapsi, kun ei kerran ole lapsesi lapsi.

Eli adoptiolapset tai lahjasoluilla alkunsa saaneetkaan lapset eivät ole omia lapsia?

Minä kyllä uskon täysin, että ihan heteropariskunnallakin, joka adoptoi selkeästi ulkomaalaisen näköisen lapsen voi olla isovanhemmilla tällaisia tunteita. Noita tunteita, kun voi herätä ihan jopa niillä vanhemmillakin. Ja olkoonkin tämä kuinka ikävästi sanottua tahansa, onhan tässä vielä sekin, että koska kaikki tietää ettei kaksi miestä voi oikeasti saada biologisia jälkeläisiä, tuo adoption tietoisuus ikään kuin roikkuu aina ilmassa. En sano, että siinä on mitään pahaa, mutta mielestäni ymmärrettävää. Heteropariskunnalla sen adoption (etenkin jos ulkonäöllisesti asiaa ei voi arvata) voi kuitenkin normaaliarjessa helposti unohtaa.

Juu, minun pojallani on thaimaalainen vaimo ja lapsenlapset ovat sitten sen näköisiäkin. On hieman vaikea hyväksyä sitä, että meidän suku on vastedes aasialaisen näköistä. Kääntyisi kyllä isoisovanhemmat haudassaan.

Mutta en minä tietenkään sitä näytä, vaan olen ihan tavallinen mummo heille. Kun käyn kaupoilla lastenlasten kanssa, joku tuntemattomampi tuttu saattaa kysellä, että onko he adoptoitu ulkomailta.

Ihana kuulla rehellistä puhetta! en minäkään hyväksyisi että sukuni näyttää aasialaiselta tai muultakaan kun vaaleita suomalaisia ollaan oltu iät ja ajat. onneksi kukaan sukulaisistani ei ole ottanut erinäkösitä puolisoa. ulkolaista on, ruotsalaista yms mutta heitä ei loppepeleissä erota suomalaisesta varsinkkaan jälkikasvun merkeissä. 

Vierailija kirjoitti:

Anoppini on hyväksynyt lapseni ikäänkuin lapsenlapsekseen, ottaa kylään leipomaan keksejä ja ostaa hänelle samanarvoisen lahjan jouluna ja synttäreillä kuin muillekin lapsenlapsilleen. Hänen poikansa ei ole lapseni biologinen isä, sillä tämä oikea isä on kuollut, mutta hän kasvattaa lasta kuin omaansa. Selvästi hyvä sydän on periytynyt. Olen kiitollinen molemmista.

Mahtavaa että tuollaisia ihmisiä on... Arvostan, todellista sydämen sivistystä 💖

Miksi mennä pilaamaan suomalainen suku sekarotuiseksi? hyi.

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestä ap:n tilannetta ei voi verrata adoptioon tai lahjasoluihin.

Jos hänen poikansa kumppani hankkii naisen kanssa lapsen, lapsen vanhemmat ovat silloin kumppani ja se nainen. Ap:n poika voi toki olla lapsen elämässä mukana mutta ei hän silti mikään vanhempi ole.

Käsitän aloituksesta, että lapsi hankitaan kolmestaan. Vaikka vain toinen miehistä voi olla biologinen isä, molemmat voivat olla isiä, jos he niin keskenään sopivat. Asia on täysin perheen sisäinen.

Ap voi varautua välien viilenemiseen poikansa kanssa, jollei hyväksy lasta poikansa lapseksi.

Vierailija kirjoitti:

Miksi mennä pilaamaan suomalainen suku sekarotuiseksi? hyi.

Mitähän sieltä sinunkin geeneistäsi löytyisi jos tutkittaisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestä ap:n tilannetta ei voi verrata adoptioon tai lahjasoluihin.

Jos hänen poikansa kumppani hankkii naisen kanssa lapsen, lapsen vanhemmat ovat silloin kumppani ja se nainen. Ap:n poika voi toki olla lapsen elämässä mukana mutta ei hän silti mikään vanhempi ole.

Käsitän aloituksesta, että lapsi hankitaan kolmestaan. Vaikka vain toinen miehistä voi olla biologinen isä, molemmat voivat olla isiä, jos he niin keskenään sopivat. Asia on täysin perheen sisäinen.

Ap voi varautua välien viilenemiseen poikansa kanssa, jollei hyväksy lasta poikansa lapseksi.

No tietysti tuo on lähtökohta, mutta onko tuo oikeasti pitkällä tähtäimellä kovin realistista? Lapsella on kolme vanhempaa? Aika harvinaista.

Tietenkin hyväksyisin jos se lapsi olisi lapseni mielestä hänen lapsensa.

Ei mun omat lapsenikaan ole biologisesti minun, vaan adoptoituja.

Vierailija kirjoitti:

Miksi mennä pilaamaan suomalainen suku sekarotuiseksi? hyi.

Kestää monta sukupolvea että ulkolaisten piirteet häviää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysytkin vielä. Pelkkä loinenhan semmonen on. Kaikkea te ihmiset aprikoittekin! :D Hei nyt oikeesti. Isovanhemmalla on jotakin vikaa päässä, jos ei hyväksy ei-biologista lastenlasta.

Miksi? Ei kaikille ole itsestäänselvyys, että kykenisivät adoptioon, mutta isovanhemmille se tulee automaationa?

Isovanhemmat ovat vain isovanhemmat. Eri asia. Eiköhän kaikki terveet vähintään hyväksy, vaikka osalle ne biologiset olisivatkin vielä rakkaampia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No eihän se ole lapsenlapsi, kun ei kerran ole lapsesi lapsi.

Eli adoptiolapset tai lahjasoluilla alkunsa saaneetkaan lapset eivät ole omia lapsia?

Minä kyllä uskon täysin, että ihan heteropariskunnallakin, joka adoptoi selkeästi ulkomaalaisen näköisen lapsen voi olla isovanhemmilla tällaisia tunteita. Noita tunteita, kun voi herätä ihan jopa niillä vanhemmillakin. Ja olkoonkin tämä kuinka ikävästi sanottua tahansa, onhan tässä vielä sekin, että koska kaikki tietää ettei kaksi miestä voi oikeasti saada biologisia jälkeläisiä, tuo adoption tietoisuus ikään kuin roikkuu aina ilmassa. En sano, että siinä on mitään pahaa, mutta mielestäni ymmärrettävää. Heteropariskunnalla sen adoption (etenkin jos ulkonäöllisesti asiaa ei voi arvata) voi kuitenkin normaaliarjessa helposti unohtaa.

Juu, minun pojallani on thaimaalainen vaimo ja lapsenlapset ovat sitten sen näköisiäkin. On hieman vaikea hyväksyä sitä, että meidän suku on vastedes aasialaisen näköistä. Kääntyisi kyllä isoisovanhemmat haudassaan.

Mutta en minä tietenkään sitä näytä, vaan olen ihan tavallinen mummo heille. Kun käyn kaupoilla lastenlasten kanssa, joku tuntemattomampi tuttu saattaa kysellä, että onko he adoptoitu ulkomailta.

Tämänkin varmaan monet kauhulla tuomitsevat, mutta ymmärrän täysin. Olen itsekin huomannut pohdiskelleeni usein kun näen suomalaisen ulkomaalaisen lapsen kanssa, että mikähän heidän suhteensa on.

Olen iloinen molempien puolesta, jos näen vanhemman ja hänen lapsensa, jotka joko ovat verisukulaisia tai sitten ei. - Itse adoptiolapsena tunnistan vain sen vanhemman ja lapsen välisen suhteen.

Vierailija kirjoitti:

Miksi mennä pilaamaan suomalainen suku sekarotuiseksi? hyi.

Suomalaiset on sisäsiittoisia mongoloideja, niin parempi saadakin vähän tervettä geeniperimää tänne.