Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Milloin suru avioerosta hälvenee?
19.09.2020 |
Erosta kohta pari vuotta ja edelleen tunnen ajoittain todella kovaa surua asian vuoksi. Olin erossa aktiivinen osapuoli, joten tavallaan koen ettei minulla ole oikeutta surra niin paljoa, vaikka koen etten olisi avioliiton eteen voinut tehdä enää mitään. Tilannetta ei helpota se, että ex syyttää minua koko ajan erosta, vaikka itse ei suostunut yhtään mihinkään muuttaakseen parisuhteemme tilaa. Eron jälkeen mies on tehnyt kaikesta vaikeaa. Hän ei ole suostunut omaisuuden ositukseen eikä lastenvalvojalle. Hän on kaikesta tehnyt todella vaikeaa. Vaikka tilanne on hieman helpottanut tässä parin vuoden aikana, selvittämättömiä asioita on edelleen ja ex välillä sivaltaa todella ilkeästi vyön alle. Hän syyttää minua aivan kaikesta eikä suostu yhteistyöhön. En haluaisi tunnustaa itselleni, mutta eroprosessimme on saanut aika rumia piirteitä.
Tunnen suunnatonta surua siitä, etteivät lapset saa kasvaa turvallisessa ydinperheessä, jossa heidän elämänsä olisi kaikinpuolin turvattua. Pohdin myös sitä miten valitsin niin väärin puolisoni ja lasteni isän. Miksi en tajunnut ajoissa, ettei suhteesta tule mitään? Vai oliko jotain varoitusmerkkejä, joita en tajunnut? Kuitenkin olimme yhdessä ennen lapsia useita vuosia. En olisi uskonut, että lopulta kaikkien vuosien jälkeen käy näin.
Haluaisin kuulla samassa tilanteessa olleiden selviytymiskeinoja? Milloin ja miten saitte asiat järjestymään?
Kommentit (33)
Oman kokemukseni mukaan parin vuoden jälkeen alkoi helpottaa, vaikka olin petetty ja jätetty osapuoli. Koska lapset oli pieniä, pääsin psykoterapiaan melko nopeasti ja kävin siellä asioita läpi. Vältyin katkeruudelta, mutta ajoittain tunnen yhä surua siitä, ettei ydinperhe pysynyt koossa, erosta kuitenkin aikaa jo parikymmentä vuotta. Ja valitettavasti kuvaamasi ”jälkipelin” vuoksi erossa menettää hyvät muistot yhteiseltä ajalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeus surra!?! Kaikenlaista. Kuule unohda se exä, lukemastani päätellen hän ei ole suremisesi arvoinen. Etsi jotain muuta tilalle, joka saa ajatuksesi muualle.
En kaipaa exääni, en todellakaan. Mutta kun meillä on yhteisiä lapsia, minun on pakko olla hänen kanssaan tekemisissä. Enemmän kaipaan ydinperhe-elämää ja sitä, että vanhemmat voisivat yhdessä kasvattaa lapsensa. Epäonnistuimme exän kanssa täysin tässä ja siitä koen syyllisyyttä.
ap
Eihän sinun tartvitse olla missään tekemisissä hänen kanssaan? Missä tilanteissa olet exäsi kanssa tekemisissä?
Lasten asioissa sopimisessa. Eivät lapset ole aikuisten sanansaattajia. En voi blokata exää, koska pääasiassa pidämme yhteyttä viestien välityksellä.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lakimiehen tarvitset. Ositus kuntoon. Ja oma elämä
Mies on todistanut olevansa paskiainen
Näin minäkin ajattelen toisinaan. Toisaalta mietin sitä, että mies alkaa puimaan asiaa lasten kuullen tai avautua lapsille, kun he ovat isällään. Ex on jo elatusmaksuista kitissyt lapsille. Ei hän muuta käyttäytymistään, vaikka miten yrittäisin puhua. Ex myös lähettelee minulle katkeria viestejä, jos olen ostanut lapsille esimerkiksi merkkivaatteita tai olemme olleet reissussa. Kuulema hän maksaa liikaa elatusmaksuja, kun sellaisiin on varaa. Hänen mielestään hänen pitäisi maksaa vain silloin, kun hänelle sopii ja vasta sitten, kun minun omat rahani ovat aivan loppu. En olisi koskaan uskonut, että exästä paljastuu tällaisia piirteitä.
Ositusta ei varmaankaan saada tehtyä ilman lakimiesten apua. Luulen, että oikeudessa riitelemällä ositettava omaisuus sulaa pelkkiin asianajajien kuluihin. Lopulta omaisuus on haihtunut savuna ilmaan ja kaikilla on entistä pahempi olla.
ap
Mikä osituksessa on hankalaa? Miten ex haluaa osituksen tapahtuvan, miten sinä? Kai kuitenkin omasi olet saanut. Yhteinen omaisuus sitten jaetaan. Sano exälle, että asiasta on pakko sopia tai tuhansia euroja menee asianajajille.
Omaisuus vanhenee, rapistuu. Kaikki ilmeisesti on miehen hallussa. Kun vitkuttelee?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lakimiehen tarvitset. Ositus kuntoon. Ja oma elämä
Mies on todistanut olevansa paskiainen
Näin minäkin ajattelen toisinaan. Toisaalta mietin sitä, että mies alkaa puimaan asiaa lasten kuullen tai avautua lapsille, kun he ovat isällään. Ex on jo elatusmaksuista kitissyt lapsille. Ei hän muuta käyttäytymistään, vaikka miten yrittäisin puhua. Ex myös lähettelee minulle katkeria viestejä, jos olen ostanut lapsille esimerkiksi merkkivaatteita tai olemme olleet reissussa. Kuulema hän maksaa liikaa elatusmaksuja, kun sellaisiin on varaa. Hänen mielestään hänen pitäisi maksaa vain silloin, kun hänelle sopii ja vasta sitten, kun minun omat rahani ovat aivan loppu. En olisi koskaan uskonut, että exästä paljastuu tällaisia piirteitä.
Ositusta ei varmaankaan saada tehtyä ilman lakimiesten apua. Luulen, että oikeudessa riitelemällä ositettava omaisuus sulaa pelkkiin asianajajien kuluihin. Lopulta omaisuus on haihtunut savuna ilmaan ja kaikilla on entistä pahempi olla.
ap
Mikä osituksessa on hankalaa? Miten ex haluaa osituksen tapahtuvan, miten sinä? Kai kuitenkin omasi olet saanut. Yhteinen omaisuus sitten jaetaan. Sano exälle, että asiasta on pakko sopia tai tuhansia euroja menee asianajajille.
Omaisuus vanhenee, rapistuu. Kaikki ilmeisesti on miehen hallussa. Kun vitkuttelee?
Ex ei suostu mihinkään. Lähdin yhteisestä kodista vain lapset ja vaatteet kainalossa. Kaikki jäi exälle. Ex on sitä mieltä, ettei minulle kuulu mitään, koska hän tienasi enemmän. Itse hoidin lapset ja kodin yksin. Meillä ei ole avioehtoa, joten periaatteessa tilanteessa ei ole mitään epäselvää.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lakimiehen tarvitset. Ositus kuntoon. Ja oma elämä
Mies on todistanut olevansa paskiainen
Näin minäkin ajattelen toisinaan. Toisaalta mietin sitä, että mies alkaa puimaan asiaa lasten kuullen tai avautua lapsille, kun he ovat isällään. Ex on jo elatusmaksuista kitissyt lapsille. Ei hän muuta käyttäytymistään, vaikka miten yrittäisin puhua. Ex myös lähettelee minulle katkeria viestejä, jos olen ostanut lapsille esimerkiksi merkkivaatteita tai olemme olleet reissussa. Kuulema hän maksaa liikaa elatusmaksuja, kun sellaisiin on varaa. Hänen mielestään hänen pitäisi maksaa vain silloin, kun hänelle sopii ja vasta sitten, kun minun omat rahani ovat aivan loppu. En olisi koskaan uskonut, että exästä paljastuu tällaisia piirteitä.
Ositusta ei varmaankaan saada tehtyä ilman lakimiesten apua. Luulen, että oikeudessa riitelemällä ositettava omaisuus sulaa pelkkiin asianajajien kuluihin. Lopulta omaisuus on haihtunut savuna ilmaan ja kaikilla on entistä pahempi olla.
ap
Mikä osituksessa on hankalaa? Miten ex haluaa osituksen tapahtuvan, miten sinä? Kai kuitenkin omasi olet saanut. Yhteinen omaisuus sitten jaetaan. Sano exälle, että asiasta on pakko sopia tai tuhansia euroja menee asianajajille.
Omaisuus vanhenee, rapistuu. Kaikki ilmeisesti on miehen hallussa. Kun vitkuttelee?
Ex ei suostu mihinkään. Lähdin yhteisestä kodista vain lapset ja vaatteet kainalossa. Kaikki jäi exälle. Ex on sitä mieltä, ettei minulle kuulu mitään, koska hän tienasi enemmän. Itse hoidin lapset ja kodin yksin. Meillä ei ole avioehtoa, joten periaatteessa tilanteessa ei ole mitään epäselvää.
ap
Ilmoita exälle, että laki on puolellasi ja aiot viedä asian oikeuteen. Se maksaa ja siltikin saat puolet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lakimiehen tarvitset. Ositus kuntoon. Ja oma elämä
Mies on todistanut olevansa paskiainen
Näin minäkin ajattelen toisinaan. Toisaalta mietin sitä, että mies alkaa puimaan asiaa lasten kuullen tai avautua lapsille, kun he ovat isällään. Ex on jo elatusmaksuista kitissyt lapsille. Ei hän muuta käyttäytymistään, vaikka miten yrittäisin puhua. Ex myös lähettelee minulle katkeria viestejä, jos olen ostanut lapsille esimerkiksi merkkivaatteita tai olemme olleet reissussa. Kuulema hän maksaa liikaa elatusmaksuja, kun sellaisiin on varaa. Hänen mielestään hänen pitäisi maksaa vain silloin, kun hänelle sopii ja vasta sitten, kun minun omat rahani ovat aivan loppu. En olisi koskaan uskonut, että exästä paljastuu tällaisia piirteitä.
Ositusta ei varmaankaan saada tehtyä ilman lakimiesten apua. Luulen, että oikeudessa riitelemällä ositettava omaisuus sulaa pelkkiin asianajajien kuluihin. Lopulta omaisuus on haihtunut savuna ilmaan ja kaikilla on entistä pahempi olla.
ap
Mikä osituksessa on hankalaa? Miten ex haluaa osituksen tapahtuvan, miten sinä? Kai kuitenkin omasi olet saanut. Yhteinen omaisuus sitten jaetaan. Sano exälle, että asiasta on pakko sopia tai tuhansia euroja menee asianajajille.
Omaisuus vanhenee, rapistuu. Kaikki ilmeisesti on miehen hallussa. Kun vitkuttelee?
Ex ei suostu mihinkään. Lähdin yhteisestä kodista vain lapset ja vaatteet kainalossa. Kaikki jäi exälle. Ex on sitä mieltä, ettei minulle kuulu mitään, koska hän tienasi enemmän. Itse hoidin lapset ja kodin yksin. Meillä ei ole avioehtoa, joten periaatteessa tilanteessa ei ole mitään epäselvää.
ap
Ilmoita exälle, että laki on puolellasi ja aiot viedä asian oikeuteen. Se maksaa ja siltikin saat puolet.
Näin haluaisin toimia, mutta se tekisi tulehtuneista väleistä entistä tulehtuneemmat. Pelkkä elatustuen maksu on ollut exälle tosi vaikeaa. Hän alkoi sekoilla maksujen kanssa, joten ilmoitin asiasta kelalle. Ex on maksellut siis niitä nyt ihan miten sattuu ja väärin, joten nyt on aikamoinen sotku minullakin vielä uudestaan selvittää mitä hän on maksanut ja milloin.
ap
Et pääse elämässäsi eteen päin ennen kuin ero on selvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
2 vuotta sitten eronnut kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä aiemmin päästää irti illuusiosta millaisen "ehjän perheen idyllin" ihminen tarvitsee muka eläkseen poikkeuksellisen onnellisen elämän vain ja ainoastaan ydinperheessä, sitä nopeammin toipuminen alkaa ja uuden tulevaisuuden mahdollisuuksien hahmottaminen. Antaa itselleen luvan kokea onnea jälleen.
Näin se varmaan menee. Itse en kaipaa exää ollenkaan, mutta suren edelleen ihan hirveästi sitä että meillä ei ole sitä ydinperhettä. Se tulee niin vahvasti esiin jokapäiväisessä arjessa... hoidat lapset ja niiden asiat arjessa yksin, kotona ei ole koskaan toista käsiparia apuna, viikonloppuisin mennään lasten kanssa uimaan ja museoihin - missä olen niiden kanssa aina yksin. :( Kun lapset itkee isän perään... Toisaalta ei meillä koskaan ole ollutkaan onnellista ydinperhettä, paitsi ehkä silloin kun lapset oli ihan ihan pieniä. Jossain kohtaa tuli ilmi exän pettämiset ym, ei sellaisesta mitään onnellista ydinperhettä rakenneta millään. Joten järjellä ajateltuna oma haihattelu on aivan turhaa.
Meillä ei onneksi ole repiviä riitoja, paljon erimielisyyksiä kyllä esim. lasten kasvatukseen liittyen. Ex on mennyt eteenpäin ja perustanut uusperheen. Minä en ole vielä sallinut itselleni edes miesystävää. Koska koen että on joku velvollisuus saada "lasten asiat kuntoon" ennen kuin voisin edes ajatella itseäni (ettei lapset enää oireilisi erosta). No, sitä ootellessa... :,D
Samaistun täysin tähän kirjoitukseen ja erityisesti tuohon boldattuun kohtaan! Kun ei ole ketään, jonka kanssa jakaa tätä arkea! Kenen kanssa keskustella miten johonkin lapsiin liittyvään asiaan kannattaisi reagoida. Tuntuu pahalta katsoa perheitä, joissa on äiti ja isä, jotka yhdessä huolehtivat lapsista. Toki en voi tietää onko aina kyseessä lapsen biologiset vanhemmat, mutta ainakin siinä on kaksi aikuista jakamassa.
Kun ei ole ketään, jonka kanssa vuorotella hoitoonviemisiä tai -hakuja. Tää ei tosin ollut edes avioliittomme aikana. Yksin sain tehdä silloinkin. Ex touhuili viikonloput omia juttujaan täysin omia aikojaan, jonka aikana huolehdin yksin lapsista ja tein asioita heidän kanssaan. Jos ex lähti mukaan, hän aloitti valittamisen ensimmäisenä. Olin jo avioliiton aikana kateellinen perheille, jotka tekivät asioita yhdessä.
Välillä olen aivan uupunut kaikessa tästä paineesta ja stressistä, mutta ei ole mistään mistä voisin vähentää. Lapset on pakko hoitaa, ruokkia, vaatettaa joka päivä. Kotiä täytyy siivota ja järjestellä. En jaksaisi enää riidellä. Toisaalta olin myös uupunut avioliiton aikana. Silloin se johtui siitä, että jouduin aina pettymään exän tyhjiin lupauksiin. Nyt minun ei tarvitse enää pettyä, mutta ex tekee edelleen asioista vaikeita.
ap
En olisi koskaan voinut aavistaa millainen mies on 20 vuoden liiton jälkeen . Hän muuttui täysin. En syytä itseäni huonosta valinnasta koska en nähnyt mitään merkkejä siitä mikä miehestä tulee ajan myötä.
Mies alkoi 15 vuoden jälkeen pettämään. Annoin ekan kerran anteeksi mutta sitten paljastui lisää uusia pettämisiä. Se oli systemaattista yhden yön seuralaisten etsintää, ei siis suhteita .
En voinut muuttaa miestä ja hänen arvomaailmassa . Kun mies sanoi että perheemme (4 lasta ) ei anna hänelle mitään tiesin, että loppu koitti. Eli surutyö tapahtui avioliiton aikana.
En sure mitään. Itse olin uskollinen ja asetin aina lapset ja miehen elämässäni ykköspaikalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Et pääse elämässäsi eteen päin ennen kuin ero on selvä.
Näin minäkin luulen. Aplla on asiat niin kesken ja levällään, joten eroprosessi on kesken pahasti. Ei se surukaan lopu, ennen kuin ”lopetustyöt” on saatu päätökseen.
Itsesi talia pa sun pitäisi nyt voedä nuo viralliset asiat loppuun. Kyllä, se maksaa on kallista ja exä heittäytyy entistä hankalammaksi, mutta pakkohan ne on joskus loppuun saattaa. Lasten asiat loppuu kun tulevat täysi-ikäisiksi, mutta taitaa olla jäljellä niin paljon, että h*lvetti on irti monet kerrat vielä teillä ilman asioiden sopimista.
Ja se ositus on joskus tehtävä kuitenkin, vaikka lapset olisikin jo aikuisia. Viimeistään ensin kuolleen perunkirjoituksess tähän asiaan palataan. Siinä se sitten on sotku käsissä.
Lakimiehet kehiin viimeistään kun lapset on koululaisia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En olisi koskaan voinut aavistaa millainen mies on 20 vuoden liiton jälkeen . Hän muuttui täysin. En syytä itseäni huonosta valinnasta koska en nähnyt mitään merkkejä siitä mikä miehestä tulee ajan myötä.
Mies alkoi 15 vuoden jälkeen pettämään. Annoin ekan kerran anteeksi mutta sitten paljastui lisää uusia pettämisiä. Se oli systemaattista yhden yön seuralaisten etsintää, ei siis suhteita .
En voinut muuttaa miestä ja hänen arvomaailmassa . Kun mies sanoi että perheemme (4 lasta ) ei anna hänelle mitään tiesin, että loppu koitti. Eli surutyö tapahtui avioliiton aikana.
En sure mitään. Itse olin uskollinen ja asetin aina lapset ja miehen elämässäni ykköspaikalle.
Itsekin koin välittömästi eron jälkeen, että olen suruprosessin käynyt läpi. Olin täysin varma päätöksestäni. Exän perseily tuli aivan puskista. Toki se on vahvistanut ajatuksiani oikeasta ratkaisusta.
ap
Alue: Aihe vapaa
Näin se varmaan menee. Itse en kaipaa exää ollenkaan, mutta suren edelleen ihan hirveästi sitä että meillä ei ole sitä ydinperhettä. Se tulee niin vahvasti esiin jokapäiväisessä arjessa... hoidat lapset ja niiden asiat arjessa yksin, kotona ei ole koskaan toista käsiparia apuna, viikonloppuisin mennään lasten kanssa uimaan ja museoihin - missä olen niiden kanssa aina yksin. :( Kun lapset itkee isän perään... Toisaalta ei meillä koskaan ole ollutkaan onnellista ydinperhettä, paitsi ehkä silloin kun lapset oli ihan ihan pieniä. Jossain kohtaa tuli ilmi exän pettämiset ym, ei sellaisesta mitään onnellista ydinperhettä rakenneta millään. Joten järjellä ajateltuna oma haihattelu on aivan turhaa.
Meillä ei onneksi ole repiviä riitoja, paljon erimielisyyksiä kyllä esim. lasten kasvatukseen liittyen. Ex on mennyt eteenpäin ja perustanut uusperheen. Minä en ole vielä sallinut itselleni edes miesystävää. Koska koen että on joku velvollisuus saada "lasten asiat kuntoon" ennen kuin voisin edes ajatella itseäni (ettei lapset enää oireilisi erosta). No, sitä ootellessa... :,D