20-vuotias tyttäreni avoliittoon.

Lapset pidetään kotona kunnes täyttävät 40 vuotta. Ei missään nimessä avoliittoon ennen sitä. kauhean vastuutonta edes kysyä tuollaista!!!

Aloitin avoliiton 16-vuotiaana. Asiat sujuvat paljon helpommin ja vieläkin yhdessä ollaan. :)

Yksi lapsilin meille siunaantunut jo ja kihloissa ollaan. Naimisiin mennään parin vuoden sisällä, säästetään ensin vähän rahaa.

Minä muutin vanhemmiltani pois 19- vuotiaana, silloinen poikaystäväni oli armeijassa silloin, vietti kaikki lomansa luonani. Kun hän pääsi armeijasta hän muutti luokseni asumaan. Oltiin silloin 20-vuotiaita. Nykyään asutaan edelleen yhdessä, olemme 25-vuotiaita, meillä on kaksi koiraa ja elämä rullaa hyvin :) 

Onneksi oma äitini ei ollut samanlainen kuin sinä olet tyttärellesi. Joko avoliitto toimii tai ei, elämä opettaa. Älä pidä aikuista lasta lasipurkissa vaan anna hänen elää omaa elämää :)

Minä muutin suoraan lapsuudenkodista poikaystävän kanssa yhteen reilu vuoden seurustelun jälkeen. Se oli kaikista viisain päätös. Muutin samalla paikkakunnalle opiskelemaan kuin missä poikaystäväni jo asui. Yhteiseloa on takana 6 vuotta ja hyvin menee :)

Niin ne lapset kasvaa ja aikuistuu, ajatteles! Itse taidat olla jo vanha ämmä ja sen takia paniikissa, kun noin painaa tämä aikuisen tyttäresi itsenäinen elämä.

Itse muutin pois kotoa 19-vuotiaana ja tapasin samaan aikaan poikaystäväni. Puolen vuoden jälkeen muutimme yhteen, nyt olemme asuneet yhdessä 3 vuotta eikä kertaakaan ole kaduttanut. 

Samassa asemassa olevalle ystävälleni olisin ehdottomasti sanonut muuton olevan surkea idea, olin aina ajatellut että yhteenmuuton kuuluu olla parisuhteessa haman tulevaisuuden juttuja. Sen takia pohdin asiaa todella tarkasti (poikaystäväni ehdotti muuttoa) enkä lopulta keksinyt yhtään syytä olla muuttamatta.

Totesin, että ei erillään asumisessa ole mitään järkeä (opiskelijat pitää omia asuntojaan, molemmille tulee hintaa enemmin kuin hotelliöille kun vklp ollaan vanhemmilla tai muualla...) ja ei se lopulta olekaan niin suuri asia. Muuttamallahan siitäkin pääsee jos siltä tuntuu. 

Vanhempani alkoivat kysyä, olenkohan miettinyt tarpeeksi... Kunnes hiljensivät toinen toisensa ja mainitsivat, että itseasiassa hehän meni kihloihin puolen vuoden jälkeen. Olen aina ollut verrattain järkevä teini ja kyllä olisi vituttanut, jos sellaisen vakavasti mietityn päätöksen jälkeen omat vanhemmat olisi alkaneet komennella ihan kuin jotain lasta.

Älä missään nimessä ala enää holhota tytärtäsi.

Niin, isovanhempani nalkuttivat aikanaan vanhemmilleni heidän nopeahkosta muutostaan+kihlauksestaan, mutta siinäpä ovat vieläkin yhdessä. Minut opettivat silti paheksumaan moista kiirehtimistä, mutta eivät siis onneksi jatkaneet samaa linjaa uutisia kuullessaan...

Olin 18v kun menin naimisiin. Vanhempien luona asuin ja vasta 3kk päästä häistä muutin mieheni kanssa  yhteiseen kotiin. Naimisissa olemme nyt olleet 28v.

En yrittäisi puhua lastani ympäri, ellei kyse olisi väkivaltaisesta poikaystävästä.

Itse muutin yhteen silloisen poikaystäåväni kanssa 20-vuotiaana, nyt on oltu yhdessä 15 vuotta ja naimisissa niistä 12.

Oh dear...17v poikani aikoo muuttaa yhteen tyttöystävänsä kanssa suoraan kotoa kun ovat täysi-ikäisiä. Suhde alkoi kaveripohjalta ja molemmat ovat järkeviä, vastuuntuntoisia nuoria joilla on samanlaiset harrastukset, he opiskelevat ja aikovat yliopistoon Jokainen elää oman elämänsä, meni se syteen tai saveen. En todellakaan puuttuisi parikymppisen lapsen valintoihin. Miksi et ap antaisi lapsesi tehdä omat valintansa ja myös mahdolliset virheet elämässä. Et sinä voi tietää mikä on hänelle se tapa elää joka tuntuu omalta. Lapset ovat meillä vaan lainassa, päästä jo irti ja katkaise se napanuora. 

Ap kanssa olisin ihan samoissa ajatuksissa, siitäkin huolimatta että itse olen mennyt naimisiin tuon ikäisenä tai ehkä juuri siitä syystä.

Toisaalta jokainen meistä elää oman elämänsä  ja meillä vanhemmilla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin olla aina tukena niin lapsen myötä- kuin vastamäessä, vaikka ollaan vanhoja ämmiä ja sydän sykkyrällä että lapsella, sillä ihanalla kääröllä, jota vasta äsken ihmetti käsivarsillaan, olisi kaikki hyvin ja maailma auki taivasta myöden.

onks tää nyt taas tämä ikähullu?? :P

mut siis ite muutin kuitenkin 17-kesäisenä nykyisen mieheni kanssa yhteen. ihan suoraan äidin ja isän helmoista ilman minkäänlaista kokemusta yksin olemisesta eikä ole kaduttanut! ja mainittakoon vielä että olimme tunteneet 4viikkoa. minä vaihdoin koulua ja ilmotin toisella paikkakunalla asuvalle uudelle tuttavuudelle, että mulla ei ole menetettävää, toivottavasti ei sullakaan ja tässä edelleen ollaan. :)

[quote author="Vierailija" time="15.11.2013 klo 19:43"]

onks tää nyt taas tämä ikähullu?? :P

mut siis ite muutin kuitenkin 17-kesäisenä nykyisen mieheni kanssa yhteen. ihan suoraan äidin ja isän helmoista ilman minkäänlaista kokemusta yksin olemisesta eikä ole kaduttanut! ja mainittakoon vielä että olimme tunteneet 4viikkoa. minä vaihdoin koulua ja ilmotin toisella paikkakunalla asuvalle uudelle tuttavuudelle, että mulla ei ole menetettävää, toivottavasti ei sullakaan ja tässä edelleen ollaan. :)

[/quote]

ja ikää on nyt?

http://aboutmeandmy.blogspot.fi/

Muutin 16 vuotiaana pois kotoa, toiselle paikkakunnalle 80 km päähän, poikaystäväni kanssa yhteiseen asuntoon.

nyt melkein 10 vuotta myöhemmin, tämä sama mies on aviomieheni, meillä on 2 ihanaa lasta, omakotitalo,  2 koiraa, kissa ja kani.

koen että kaikki mitä olen toivonut, on toteutunut.

olen onnellinen valinnoistani, ja siitä että vanhempani antoivat minun muuttaa.

muuten tuskin olisimme tässä.

minun mielestäni, jokaisen täytyy tehdä omat virheensä ja oppia niistä.

jos se suhde toimii, hyvä niin.

jos ei, se ei ole maailmanloppu, vaan yksi osa pienistä elämän vaiheista.

tukemalla ja antamalla lisää köyttä varmistat, että teillä on tulevaisuudessa hyvät välit.

hän on kuitenkin aikuinen, jos puutut liikaa, hän käy joko vastarintaan tai sulkee ulos elämästään.

Näin minä sen koen, toivottavasti pääsette molemmille mieluisaan lopputulokseen.