20-vuotias tyttäreni avoliittoon.

No jos homma ei sitten toimi niin ei ole kovin vaikea vielä erota. Ole onnellinen että eka muuttavat yhteen, eivätkä sentään naimisiin mene.

Hyvähän tuota on kokeilla yhdessä asumista ennen sormusjuttuja...

Ja vuokrakämpästä pääsevät nopeesti eroon ja omille teilleen tarvittaessa.

Mikä sitten mahtaisi olla sopiva aika yksineloa..?.. Aika mahdotonta sanoa, eikös? Voithan toki kertoa mielipiteesi tyttärellesi, mutta tuskin "puhun sulle nyt vähän järkeä tähän touhuun" auttaa. Asiallista neuvomista siis.

Itse muutin yhteen poikaystäväni kanssa ollessani 18v, suoraan lapsuudenkodistani siis. Se suhde ei tosin kestänyt, mutta varmasti olisi kaatunut, vaikka oltaisiin muutettu yhteen vasta myöhemmin.

Sen jälkeen asuin omillani alle puoli vuotta, kunnes lähdin nykyisen mieheni matkaan. Nyt 11v yhdessä asumista.

Ei mikään takaa mitään.

Hohhoijaa. Sitä päästiin viikonloppulomille laitoksesta?

En tiedä, mitä tekisin. Olen ap sun kanssa samaa mieltä. Mutta: suhde voi olla myös elämänpituinen, me ei voida olla varmoja. Jos nyt menet puhumaan sen puolesta, että ei kannata muuttaa yhteen ja elä vielä muoruutta jne., niin se voi jäädä kaivelemaan välejänne loppuiäksi. Jos tämä mies onkin hänen elämänsä rakkaus ja ovat loppuelämän yhdessä, niin aina muistetaan se, että äiti ei olisi tätä suhdetta hyväksynyt.

Jos tytär kysyy mielipidettäsi, sanoisin suoraan, että itse ehkä harkitsisin vielä.

Jos mielipidettäsi ei kysytä ja mies on kaikinpuolin kunnollinen tyyppi, en kommentoisi asiaa. Olisin onnellinen tytön puolesta ja auttaisin kaikessa missä voisin.

Jos mies olisi jonkin sortin hunsvotti, sanoisin asiasta suoraan.

Joopa joo. Ehkäpä tyttäresi tietää ihan itse mitä haluaa. Itse menin naimisiin 18-vuotiaana (mies oli 22), ja useamman vuoden jälkeen olemme edelleen yhdessä. Nyt on ensimmäinen lapsi tulossa. Avoliitossa emme koskaan olleet, vaan muutimme yhteen naimisiinmenon yhteydessä.

[quote author="Vierailija" time="15.11.2013 klo 10:32"]

En tiedä, mitä tekisin. Olen ap sun kanssa samaa mieltä. Mutta: suhde voi olla myös elämänpituinen, me ei voida olla varmoja. Jos nyt menet puhumaan sen puolesta, että ei kannata muuttaa yhteen ja elä vielä muoruutta jne., niin se voi jäädä kaivelemaan välejänne loppuiäksi. Jos tämä mies onkin hänen elämänsä rakkaus ja ovat loppuelämän yhdessä, niin aina muistetaan se, että äiti ei olisi tätä suhdetta hyväksynyt.

Jos tytär kysyy mielipidettäsi, sanoisin suoraan, että itse ehkä harkitsisin vielä.

Jos mielipidettäsi ei kysytä ja mies on kaikinpuolin kunnollinen tyyppi, en kommentoisi asiaa. Olisin onnellinen tytön puolesta ja auttaisin kaikessa missä voisin.

Jos mies olisi jonkin sortin hunsvotti, sanoisin asiasta suoraan.

[/quote]Voisitko perustella, miksi 20-vuotias ei ole mielestäsi kypsä avoliittoon? Todella monet tuon ikäiset asuvat yhdessä kumppaninsa kanssa. 

höpö höpö juttua.  Avioliitto voi kestää ihan yhtälailla ilman yksinasumisia ja monen vuoden avoliitto/ seurustelusuhdetta.

Itse en ole koskaan asunut yksin. Muutin 18vuotiaana poikaystävän kanssa yhteen, muutama kuukausi myöhemmin menimme kihloihin ja siitä noin puolivuotta myöhemmin mentiin naimisiin. Naimisiin menosta noin vuosi niin meillä oli ensimmäinen lapsi ja siitä vuosi myöhemmin tuli toinen lapsi.

Nyt lapset ovat jo ala-aste ikäisiä ja olemme edelleen naimisissa.

Pitäisikö vielä mainita että emme ole kumpikaan seurustelleet aikaisemmin kenenkään toisen kanssa eli olemme toistemme ensirakkauksia.

Hyvin voi onnistua myös niin.

Ennen yhteenmuuttoa oltiin kyllä tunnetttu toisemme muutaman vuoden, mutta silloinkin tavattiin lähinnä viikonloppuisin kun asuttiin eri paikkakunnilla.

Teidtkö ap, ei tässä elämässä ole mitään yhtä ainoaa kaavaa jonka mukaan tulisi elää että kaikki menisi hyvin. Et sä voi tietää miten tyttäresi elämä tulee menemään ja mikä olisi oikea hetki muuttaa yhteen. Joten anna vaan tyttäresi tehdä omat päätöksensä (ja kantaa niistä seuraukset). Mielipiteesi toki voit kertoa mutta muista että tyttäresi elää kuitenkin omaa elämäänsä, etkä sinä tosiaan voi lopulta tietää miten hänen tulisi se elää.

Itse en henk koht usko että tuolla yksinasumisajalla on lopulta juurikaan mitään merkitystä, sen verran esimerkkejä olen nähnyt puoleen jos toiseenkin.

Osa on 20-vuotiaana valmis avoliittoon tai vaikka avioliittoon ja äidiksi ja vaikka mihin. Iso osa ei ole. Ajattelun ja moraalin kehitys ja omien arvojen ja ideologioiden tunnistaminen voi olla vielä pahasti kesken. Ap varmaan tuntee tyttärensä ja tietää tähän keskusteluun osallistuvista parhaiten tilanteen.

Moni liian varhain aloitettu suhde kariutuu. Ei kaikki, mutta moni.

Monelle nuorelle tekee hyvää itsenäistyä, viettää nuoruutta niin, että ei ole tilivelvollinen kellekään menemisistään jne. Tiedämme varmasti kaikki tapauksia, joissa menovaihe on jäänyt väliin ja iskee päälle 30-40 -vuotiaana, kun on lapset ja miehet ja asuntovelat. Useimmille sopii parhaiten se, että vähän katselee ensi maailmaa ja sitoutuu ja asettuu aloilleen vasta sitten. Mutta kuten jo aikaisemmassa viestissä sanoin, voihan olla, että ap:n tytär viettää loppuelämänsä onnellisena tämän miehen kanssa.

Itse muutin avoliittoon 20-vuotiaana ja yhdessä ollaan vieläkin kera kolmen lapsen. Tästä aikaa nyt 24 vuotta.

[quote author="Vierailija" time="15.11.2013 klo 10:42"]

Osa on 20-vuotiaana valmis avoliittoon tai vaikka avioliittoon ja äidiksi ja vaikka mihin. Iso osa ei ole. Ajattelun ja moraalin kehitys ja omien arvojen ja ideologioiden tunnistaminen voi olla vielä pahasti kesken. Ap varmaan tuntee tyttärensä ja tietää tähän keskusteluun osallistuvista parhaiten tilanteen.

Moni liian varhain aloitettu suhde kariutuu. Ei kaikki, mutta moni.

Monelle nuorelle tekee hyvää itsenäistyä, viettää nuoruutta niin, että ei ole tilivelvollinen kellekään menemisistään jne. Tiedämme varmasti kaikki tapauksia, joissa menovaihe on jäänyt väliin ja iskee päälle 30-40 -vuotiaana, kun on lapset ja miehet ja asuntovelat. Useimmille sopii parhaiten se, että vähän katselee ensi maailmaa ja sitoutuu ja asettuu aloilleen vasta sitten. Mutta kuten jo aikaisemmassa viestissä sanoin, voihan olla, että ap:n tytär viettää loppuelämänsä onnellisena tämän miehen kanssa.

[/quote]Olet ilmeisesti se, joka kirjoitti tuon viidennen kommentin? 

Ei 20-vuotias ole mielesäni liian nuori, oleellisempaa ehkä olisi se, kuinka kauan pariskunta on ehtinyt seurustella ennen yhteen muuttoa ja millaisella pohjalla suhde on. 20-vuotias on aikuinen ihminen joten tehkööt omat ratkaisunsa, ei siinä taitaisi paljon äidin sanat painaa :) Toki varoituksen sana olisi paikallaan jos poika vaikuttaisi vastuuttomalta, mutta joskus lasten vain täytyy antaa tehdä omat virheensä ja vanhempien sitten tukea jos kaikki meneekin mönkään.

Itse muutin omilleni lukion jälkeen vieraaseen kaupunkiin yhdessä poikaystäväni kanssa, jonka kanssa olimme seurustelleet parisen vuotta. Nyt yhteistä avoelämää takana 5 vuotta, onneksi ei ollut äiti varoittelemassa suhteen päättymisestä vaan auttoi kaikessa, josta olen hänelle hyvin kiitollinen. 

Älä hyvä äiti puutu enää lapesesi, aikuisen lapsesi elämään. Johan hän on asunut vuodenpäivät omillaan ja astuu elämässään seuraavaan vaiheeseen. Jos tyttäresi itse on valmis naimisiin, niin sinun ei auta kuin hyväksyä ja mahdollisesti kannustaa häntä tekemissään valinnoissa. Vaikka avioliitto ei onnistuisikaan, pitää muistaa se tosiasia, että elämässä vain ei voi koskaan olla varma tulevaisuudesta, mitä tahansa saattaa tulla eteen ja yllättää, niin positiivisesti kuin negatiivisestikin.

Toivottavasti et ole osoittanut omaa epäilyäsi tyttärellesi vaan kannustanut, iloitse hänen puolestaan. Vaikka sulhaskandi olisi millainen, asia ei sinulle kuulu, LAPSESI ON AIKUINEN JA IHAN LAINKIRJAIMENKIN MUKAAN PÄÄTTÄÄ OMISTA ASIOISTAAN! Kaltaistesi äitien mielestä hän tuskin on kykenevä päättämään vielä 40 vuotiaanakaan asioistaan, mieti nyt uudelleen asiaa tttäresi kannalta ja unohda itsesi siinä sivussa!

siinä taas ei vanha lehmä muista omaa vasikkana oloaan. Koskas ap itse lähdit miehen matkaan?

Voi hyvänen aika. 20-vuotias on aikuinen ihminen, joka saa päättää omasta elämästään ja kykenee päättämään itse, mitä elämässään haluaa tehdä. Joku 20-vuotias haluaa lähteä Afrikkaan vuodeksi yksin, toinen haluaa asua äidin helmoissa ja kolmas muuttaa poikaystävänsä kanssa yhteen, joka kuuluu kasvamiseen ja aikuistumiseen ja on normaalia. Älä elä tyttäresi elämää, vaan anna hänen elää sitä itse.

Itse olin 20-vuotias kun poikaystävä muutti luokseni. Olin asunut noin puoli vuotta omillani. Samoihin aikoihin yhteen muuton kanssa saimme myös tietää odottavamme esikoistamme. 
Olimme toki seurustelleet tuossa vaiheessa jo kuusi vuotta. 
Edelleen olemme yhdessä. 

Tuohan on vain hyvä asia. Kulut puolittuu ja oppii näkemään toisen kunnolla arjessa :)

[quote author="Vierailija" time="15.11.2013 klo 10:47"]

[quote author="Vierailija" time="15.11.2013 klo 10:42"]

Osa on 20-vuotiaana valmis avoliittoon tai vaikka avioliittoon ja äidiksi ja vaikka mihin. Iso osa ei ole. Ajattelun ja moraalin kehitys ja omien arvojen ja ideologioiden tunnistaminen voi olla vielä pahasti kesken. Ap varmaan tuntee tyttärensä ja tietää tähän keskusteluun osallistuvista parhaiten tilanteen.

Moni liian varhain aloitettu suhde kariutuu. Ei kaikki, mutta moni.

Monelle nuorelle tekee hyvää itsenäistyä, viettää nuoruutta niin, että ei ole tilivelvollinen kellekään menemisistään jne. Tiedämme varmasti kaikki tapauksia, joissa menovaihe on jäänyt väliin ja iskee päälle 30-40 -vuotiaana, kun on lapset ja miehet ja asuntovelat. Useimmille sopii parhaiten se, että vähän katselee ensi maailmaa ja sitoutuu ja asettuu aloilleen vasta sitten. Mutta kuten jo aikaisemmassa viestissä sanoin, voihan olla, että ap:n tytär viettää loppuelämänsä onnellisena tämän miehen kanssa.

[/quote]Olet ilmeisesti se, joka kirjoitti tuon viidennen kommentin? 

[/quote]

En ole kirjoittanut tuota viidettä kommenttia!

jos poika on asunu omillaan niin ok. Muuten joutuu tyttö äidiksi

Sinä olet äiti ja kasvatat hänet itse. Älä kysele palstoilla teet itse omat päätöksesi, jos kaikki olisimme samallaisia ei lapsistakaan tulisi erilaisia. Olen sitä mieltä, että kaikki tekee lapsensa kohdalla miten parhaiten näkee. Voit puhua ja kertoa kokeuksia, muttet pakottaa, etkä estää, etkä edes sanoa, että ei muuttaisi. Kerrot vain mitä kokemuksia sinulla on ja toivotat onnea. Tuskin kääntyy pää