Kerrotko puolisolle jos ihastut toiseen ilman aietta tehdä asialle mitään?

En kerro enkä halua tietää.

En. Tunteille ei voi mitään. Niitä tulee ja menee ja on täysin turhanpäiväistä pahoittaa toisen mieltä, jos ei ole mitään aikomusta tehdä asialle mitään. Sitoutuminen on se mikä merkkaa.

En kerro. Jotain lyhytaikaisia ihastumisia on tullut. Ne on unohtuneet yhtä nopeasti kuin alkoivatkin. Turha pahoittaa toisen mieltä sellaisilla.

Miksi ihmeessä kertoisin? Haluaisitko itse kuulla, että puolisosi on ihastunut johonkin toiseen?

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä kertoisin? Haluaisitko itse kuulla, että puolisosi on ihastunut johonkin toiseen?

Minulle on ihan ok kuulla siitä, jos hänellä sattuu sellainen asia olemaan mielen päällä. Se, että hän rehellisesti kertoo minulle asiasta, saa minut vain enemmän luottamaan siihen, että hän ei aio viedä asiaa eteen päin. ap

Mieheni rakastui Ruma-Tiinaan niin huomaamatta ettei itsekään tajunnut. Ei voinut kertoa siis.

Asian kertominen ei todellakaan ole mikään "luottamuksen osoitus", vaan sillä muistutetaan puolisoa "äläpä unohda että virta on täynnä muitaki kaloja mitä katsella ". Pistetään puoliso paikalleen, ettei nyt vaan liikoja luulisi itsestään. Hahhaa myös sille, että siitä muka tietää että puoliso ei mitään muuta tekisi, jos kertoo ns totuuden ihastuksesta. Tuohan on klassinen vedätys. Katsellaan muita ja varaudutaan suunnitelma B:hen jos parempi löytyy. Puoliso ei edes epäile mitään kun niin "rehellinen " suhde eikä edes outo käytös haittaa. Aika lapanen pitää olla että tuollaista jaksaa kuunnella kerta toisensa jälkeen.

Se että sä et uskalla kertoa samaa mitä puolisosi kertoo sinulle, kertookin kaiken teidän suhteestanne: se ei ole tasa-arvoinen eikä reilu. Et sinä edes kysyisi täällä asiaa, jos et epäilisi tilanteen olevan jollain tasolla epänormaali. Olet altavastaaja, jota mies pitää varpaillaan.

Vierailija kirjoitti:

Se että sä et uskalla kertoa samaa mitä puolisosi kertoo sinulle, kertookin kaiken teidän suhteestanne: se ei ole tasa-arvoinen eikä reilu. Et sinä edes kysyisi täällä asiaa, jos et epäilisi tilanteen olevan jollain tasolla epänormaali. Olet altavastaaja, jota mies pitää varpaillaan.

Kiitos näkökulmasta, mutta en pidä itseäni altavastaajana. Syy miksen uskalla kertoa hänelle on se, että tunnen hänet ja tiedän hänen olevan tunneherkempi ihminen kuin minä. Eli hän pahoittaisi mielensä.

En koe olevani varpaillani siitä, että hän puhuu minulle tunteistaan. Ihan mielellänikin tiedän, mitä hänen päässään liikkuu ja mitä hänelle kuuluu. En ole pelkästään hänen puolisonsa vaan myös se, jolle hän saa uskoutua halutessaan.

ap

Vierailija kirjoitti:

Asian kertominen ei todellakaan ole mikään "luottamuksen osoitus", vaan sillä muistutetaan puolisoa "äläpä unohda että virta on täynnä muitaki kaloja mitä katsella ". Pistetään puoliso paikalleen, ettei nyt vaan liikoja luulisi itsestään. Hahhaa myös sille, että siitä muka tietää että puoliso ei mitään muuta tekisi, jos kertoo ns totuuden ihastuksesta. Tuohan on klassinen vedätys. Katsellaan muita ja varaudutaan suunnitelma B:hen jos parempi löytyy. Puoliso ei edes epäile mitään kun niin "rehellinen " suhde eikä edes outo käytös haittaa. Aika lapanen pitää olla että tuollaista jaksaa kuunnella kerta toisensa jälkeen.

Minä en sinänsä pidä ongelmana, että muistutetaan faktoista, jotka ovat olemassa silloinkin, kun niitä ei sanota ääneen. ap

Vain jos se vaikuttaa käyttäytymiseen. Esim. ihastus on niin vahva, että oma puoliso tuntuu lähinnä ällöttävältä. Siinä tulee sitten huomaamattakin torjuttua hempeilyt yms. Puoliso sitten miettii mitä teki väärin.

Ollaan sovittu, että ihastumisista ei puhuta (koska niillä ei ole mitään väliä), mutta jos se syvenee, niin sitten puhutaan asiasta. Puhutaan muuten ihan kaikesta. Kesällä kerroin, että olen miettinyt eroa ja kun saimme senkin asian kunnolla käsiteltyä, tuli taas rakkauden tunne takaisin.

Eikö teille ihastuminen tarkoita sitä, että haluaa sen toisen??????

Siis ymmärrän, että voi olla ihastumisia, joihin ei aio reagoida, mutta en tajua, miksi kutsutte niitä ihastumiseksi? Eikö kyseessäsilloin ole toisesta viehättyminen, eli pitäminen. Ihastuminen taas on halua saada se toinen.

Joten ihastumista ilman halua vaihtaa kumppania ei mielestäni ole.

Joten kerron, jos viehätyn, mutta kerron myös, jos ihastun.

Ihastuinkin avosuhteessani (jossa lapsia) toiseen ja lopulta lähdin suhteesta, vaikka suhdetta ei tullutkaan. koska tajusin, miltä oikea rakkaus tuntuu, enkä tuntenut sitä kumppaniani kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Ollaan sovittu, että ihastumisista ei puhuta (koska niillä ei ole mitään väliä), mutta jos se syvenee, niin sitten puhutaan asiasta. Puhutaan muuten ihan kaikesta. Kesällä kerroin, että olen miettinyt eroa ja kun saimme senkin asian kunnolla käsiteltyä, tuli taas rakkauden tunne takaisin.

Se ei ole ihastuminen, jos et halua elää sen toisen kanssa. Se on viehättyminen, mikä taas on muista pitämistä, ei ihastumista. Ihastuneena omalla vanhalla kumppanilla ei ole enää väliä.

Vierailija kirjoitti:

Vain jos se vaikuttaa käyttäytymiseen. Esim. ihastus on niin vahva, että oma puoliso tuntuu lähinnä ällöttävältä. Siinä tulee sitten huomaamattakin torjuttua hempeilyt yms. Puoliso sitten miettii mitä teki väärin.

Ihme juttu, jos tässä kohtaa haluat vielä jatkaa puolisosi kanssa. Tai hän varsinkaan sinun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se että sä et uskalla kertoa samaa mitä puolisosi kertoo sinulle, kertookin kaiken teidän suhteestanne: se ei ole tasa-arvoinen eikä reilu. Et sinä edes kysyisi täällä asiaa, jos et epäilisi tilanteen olevan jollain tasolla epänormaali. Olet altavastaaja, jota mies pitää varpaillaan.

Kiitos näkökulmasta, mutta en pidä itseäni altavastaajana. Syy miksen uskalla kertoa hänelle on se, että tunnen hänet ja tiedän hänen olevan tunneherkempi ihminen kuin minä. Eli hän pahoittaisi mielensä.

En koe olevani varpaillani siitä, että hän puhuu minulle tunteistaan. Ihan mielellänikin tiedän, mitä hänen päässään liikkuu ja mitä hänelle kuuluu. En ole pelkästään hänen puolisonsa vaan myös se, jolle hän saa uskoutua halutessaan.

ap

Tuonhan pitäisi olla itestään selvää suhteessa.

Miten suhteenne on tasapainoinen, jos itselläsi ei ole kumppania, jolle voit uskoutua?

Vierailija kirjoitti:

Asian kertominen ei todellakaan ole mikään "luottamuksen osoitus", vaan sillä muistutetaan puolisoa "äläpä unohda että virta on täynnä muitaki kaloja mitä katsella ". Pistetään puoliso paikalleen, ettei nyt vaan liikoja luulisi itsestään. Hahhaa myös sille, että siitä muka tietää että puoliso ei mitään muuta tekisi, jos kertoo ns totuuden ihastuksesta. Tuohan on klassinen vedätys. Katsellaan muita ja varaudutaan suunnitelma B:hen jos parempi löytyy. Puoliso ei edes epäile mitään kun niin "rehellinen " suhde eikä edes outo käytös haittaa. Aika lapanen pitää olla että tuollaista jaksaa kuunnella kerta toisensa jälkeen.

Millälailla muka? Eikö se ole sinänsä riski, että ei puoliso siitä välttämättä ajattele, että hänen pitää nyt takertua kumppaniinsa kahta kauheammin, vaan yhtä hyvin voi ajatella, että en olekaan niin rakastettu, kuin haluan ja ottaa hatkat.

Niin mä ainakin siitä ajattelisin, ja haluaisin tietää, jos en ole aidosti enää puolisolleni niin rakas, kuin ennen, tai kuin kuvittelin. En mä ainakaan halua panostaa sellaisessa suhteessa toiseen sitten.

Joten kyllä se on nimenomaan iso luottamuksen osoitus. Kerrotaan, vaikka on riskinä, että toinen lähtee. Mutta toinen ei ehkä lähde, koska olit rehellinen. Se on aivan siitä kiinni, miten se kerrotaan. Jos sillälailla, että haluan yhdessä selvittää tunteeni kanssasi sitä kolmatta kohtaan, niin se on minusta reilumpaa, kuin selvitellä niitä ilman minua.

Vierailija kirjoitti:

Eikö teille ihastuminen tarkoita sitä, että haluaa sen toisen??????

Siis ymmärrän, että voi olla ihastumisia, joihin ei aio reagoida, mutta en tajua, miksi kutsutte niitä ihastumiseksi? Eikö kyseessäsilloin ole toisesta viehättyminen, eli pitäminen. Ihastuminen taas on halua saada se toinen.

Joten ihastumista ilman halua vaihtaa kumppania ei mielestäni ole.

Joten kerron, jos viehätyn, mutta kerron myös, jos ihastun.

Ihastuinkin avosuhteessani (jossa lapsia) toiseen ja lopulta lähdin suhteesta, vaikka suhdetta ei tullutkaan. koska tajusin, miltä oikea rakkaus tuntuu, enkä tuntenut sitä kumppaniani kohtaan.

Ihastuksia tulee ja menee pitkissä suhteissa. Järkevä ihminen tietää tämän eikä vaihda toimivaa suhdetta pelkkään ihastukseen vaikka kuinka haluaisi tätä. Se sinun "oikea rakkautesi" oli vain alkuhuumaa tähän ihastukseen. Samaa arkista pskaa sekin suhde olisi ollut jonkin ajan päästä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmeessä kertoisin? Haluaisitko itse kuulla, että puolisosi on ihastunut johonkin toiseen?

Minulle on ihan ok kuulla siitä, jos hänellä sattuu sellainen asia olemaan mielen päällä. Se, että hän rehellisesti kertoo minulle asiasta, saa minut vain enemmän luottamaan siihen, että hän ei aio viedä asiaa eteen päin. ap

Mä ihastuin toiseen ja halusin siitä tulevan jotain, mutta olin tosi epäileväinen. Kerroin miehelleni, joka suhtautui niin, että aina tunteita maailmaan mahtuu. Ihmettelin suhtautumistapaa. Eli olikin siis ihan ok se, mitä mä tunsin. No, mähän tunsin niin, että halusin paljon mieluummin sen toisen miehen.

Lähdin sen takia sitten rohkeammin selvittämään, voisinko saada siitä suhteen. Ihan vain itseni takia. Lopulta otin tosiaan eronkin, koska tajusin, etten kokenut silloisessa suhteessaitseäni rakastetun.

Ei puolisolle tarvitse aina kaikkea olla kertomassa.