Ovatko vanhempasi pussanneet tai osoittaneet pientä hellyyttä sinun nähtesi?

Ei osoitettu hellyyttä, ei me, eikä meidän vanhempamme.

Ei myöskään halattu. Olisi hienoa jos nuoremmat rikkoisi tämän perinteen. On suuri puute suomalaisessa kulttuurissa.

Terv. Hopeakettu

Ei.

Itsekin olen tätä miettinyt, sillä vanhempieni suhde oli ihan kaamea sivusta seurattuna, enkä halua tätä mallia lapselleni toistaa. Suukotan ja halaan miestäni tullessa ja mennessä, sanon rakastavani. Kerron myös lapselle että hän on meille rakas, sitä en koskaan kuullut itse omilta vanhemmiltani.

Äärettömän harvoin ja isästäi huomasi, että kiusaantui.

On. Lapsena vaivaannuin aina siitä kovasti, jotenkin se tuntui siltä että näkee jotain mikä ei ole tarkoitettu omille silmille. 

Sen sijaan meitä lapsia ei kyllä hellitty eikä sylitelty ihan vauvaiän jälkeen, piti olla itsenäinen eikä mikään sylivauva.

Vierailija kirjoitti:

Äärettömän harvoin ja isästäi huomasi, että kiusaantui.

Tänään pussasin miestä kun lähti töihin, kiusaantui vaikka meidän lapsi on vasta 1-vuotias niin ei osaa edes kommentoida mitään. Itsestäkin tuntui vähän hassulta

Ap

En muista juuri ajasta ku vanhemmat oli yhdessä mut molemmat löysi uudet puolisot. En nähny heidän osoittavan hellyyttä puolisolle lainkaan.

Itse miehen kanssa kyllä halataan ja pussataan toisiamme lapsen nähden ja meillä on koko perheen halikerhokin ❤️ ängetään kaikki samalle sohvalle ja vaihdellaan haleja

Eivät, eivätkä myöskään miesystäväni vanhemmat hänen seurassaan.

Aloimme seurustelemaan, kun miehen lapset olivat vielä hyvin pieniä. Päätimme heti, että tämä koti on täynnä rakkautta ja halauksia ei säästellä.

Hyvin on toiminut, kun tuo 13-vuotiaskin on vielä omatoiminen halaaja.

Kyllä meillä vanhemmat pussaili ja halaili. Lapsena tietysti oli hauska mennä väliin "sahaamaan" ja muuttaa se kimppahaliksi.

Lisäksi muistan, kun mummulassa oikein käskettiin mennä halaamaan mummua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äärettömän harvoin ja isästäi huomasi, että kiusaantui.

Tänään pussasin miestä kun lähti töihin, kiusaantui vaikka meidän lapsi on vasta 1-vuotias niin ei osaa edes kommentoida mitään. Itsestäkin tuntui vähän hassulta

Ap

Mun vanhemmat osoitti kyllä hellyyttä toisilleen, mutta lapsia ei halattu. Ollaan puhuttu siitä, ja ovat kertoneet kuinka eivät itsekään saaneet minkäänlaista hellyyttä omilta vanhemmiltaan. Lapsenlapsia ovat jo sitten paremmin osanneet halailla, mikä osittain kyllä johtuu siitä, että minä ja siskoni olemme antaneet lapsillemme paljon positiivista fyysistä läheisyyttä, joten menevät ihan itsekseenkin halailemaan isovanhempia.

En ollut ennen lainaamaan viestiä edes tajunnut kuinka hankalaa hellyyden osoittaminen edelleenkin voi olla nuoremmillekin sukupolville. Itse opettelin sen aika tietoisesti ja nykyisin olen hyvinkin luonteva halailija ja pusuttelija. Lapseni ovat nähneet minun halailevan ja silittelevän ja pusuttelevan isäänsä.

Kaikista lapsista on tullut halailijoita. Kaksi vanhinta, 20- ja 17-vuotiaat pojat, halaavat edelleen, niin minua kuin isäänsäkin. Ja sellaisia kunnon halauksia, ei mitään pikaisia ja vaivaannuttavia. Olen tästä kyllä hyvin onnellinen.

Toivottavasti saatte hellyyden näyttämättömyyden kulttuurin murrettua oman perheenne kohdalla, ap!

N46

Aika vähän, mutta välillä. Kyllä se sen verran harvinaista kuitenkin oli, että pusuun kiinnitti huomiota. Itselle se nykyään tuntuu oudolta, koska me mieheni kanssa osoitetaan hellyyttää toisillemme useasti päivän aikana ja en voisi kuvitella, että tämä loppuisi lasten myötä. Tietenkään en voi tietää, kun lapsia ei ainakaan vielä ole, mutta tietoisesti en ainakaan sitä lopettaisi ja se on meille molemmille todella tärkeää, eli vaikka olisi kiirettä ja väsymystä ja muuta, niin tätä kyllä ehtisi silti. Miksi en jatkaisi miehen kainalossa istumista vaikka lapsi oliskin? No joo, jos lapsi haluaa istua välissä. Mutta muuten? Vaikka lapsi istuisi sylissä tai toisessa kainalossa, niin onnistuu. Kädestä voi pitää kiinni missä vaan, milloin vaan, vaikka olisi lapsi toisessa kädessä. 

Mun vanhemmat pussailivat, halailivat ja koskettelivat toisiaan. Joskus näin, että he istuvat vierekkäin sohvalla tai terassilla ja äiti nojasi isän rintaan. Minua halailtiin myös, he silittivät hiuksiani (tai oikeammin sotkivat. Sillekin on varmaan suomeksi oikea sana, mutta en tiedä sitä). Molemmat pussailivat minua myös.

Ne ovat onnellisia muistoja.

Äitini on kuollut. Isä edelleen halaa kun tapaamme, joskus pussaa otsalle. Mutta äiti ei ole enää halailemassa häntä. Välillä mietin, että isä tuntee olonsa varmaan yksinäiseksi.

En nähnyt kertaakaan vanhempieni pussaavan tai edes halaavan tai pitävän kädestä tai koskettavan olkapäätä. Sohvalla istuessa oli vähintään metrin väli. Meitä lapsiakaan ei halattu tai kosketettu. Meidän kissat olivat ainoat, joita silitettiin ja joille puhuttiin hellivästi.

Meillä oli muuten hyvät ja läheiset välit, mutta kaikki rakkauden ja tunteiden osoittaminen puuttui. Meillä ei edes puhuttu tunteista eikä näytettu mitään ns. negatiivisia tunteita kuten itkua, väsymystä tai suuttumusta. Kipeänä oleminen oli häpeällistä.

En haluaisi ikinä, että omat lapseni joutuvat kokemaan tunnekylmää ilmapiiriä kotona. En pystyisi olemaan yhdessä sellaisen puolison kanssa, joka ei näytä rakkautta tai joka inhoaa kosketusta. Minä tarvitsen haliterapiaa ja pusuja joka päivä ja haluan hukuttaa läheiseni halauksiin ja syliini.

No ehkä joskus kun olin alle 10.

Eivät, he vihaavat toisiaan.

Ei ikinä. Huomasin sittemmin olevani kova halaamaan, joten halaan ja pussaan miestä päivittäin. Lapset teininä joskus kiusaantuivat, mutta olen halannut ja pussannut heitäkin aina. Mieskin oppi halaamaan lapsia.

Ei mitään hellyydenosoituksia koskaan. Appivanhemmilla on tapana vaihtaa pieniä pusuja, kosketella ja halata, ja onneksi se kulttuuri on siirtynyt meidän perheeseen. Omat vanhempani eivät ole osanneet lapsianikaan halata vauva-ajan sylittelyjen jälkeen.

Vanhemmat eivät halailleet toisiaan, eikä lapsia halailtu. Itse taas olen täysin päinvastainen. Halaan omaa lasta usein ja kerron iltaisin, että rakastan häntä. Omat vanhemmat eivät koskaan sanoneet niin minulle, mutta osoittivat muuten välittämistä.

Kyllä. Olen ihmetellyt asiaa jälkeenpäin, koska vanhempieni liitto oli riitaisa, he erosivat äidin uskottomuuden takia yli 20 vuotta sitten, eivätkä tulleet toimeen eron jälkeenkään. Siitä huolimatta he suutelivat, halailivat ja kehuivat toisiaan meidän lastenkin nähden. Kai heillä oli sitten kemiaa, vaikka erosivatkin. 

Ei mitään hellyyttä koskaan. Isä lähinnä hakkasi ja nöyryytti äitiä, ja sama kohtelu - hakkaaminen ja alistaminen ja nöyryytys ja häpäisy - koitui meille lapsillekin. Lapsuus oli kauhea väkivaltahelvetti ja pelkoa ja kauhua täynnä. Vihasin joka hetkeä.

Tän takia aikuisena olin pitkään vela, en halunnut perhettä. Onneksi kuitenkin sitten yli kolmekymppisenä viimein uskalsin, ja huomasinkin että perhe voi olla myös ihana ja rakastava. Omille lapsille olen todellakin toisenlainen äiti.

Jostain luin että boomeri ikäluokalla 10-15% on persoonallisuushäiriö. Siis narsismi, sosiopatia, psykopatia. Ei ihme että nuo ovat hirveintä vanhenmpisakkia päällä maan. Edeltävä sukupolvi oli hellempi, lämpimämpi ja rakastavampi, boomerit sitten taas ovat tunnevammaisia sekoja.

Eivät ikinä. Tapana vielä lisäksi naureskella ihmisille jotka jotain PDA:ta harjoittaa. Ei kuulu kulttuuriin.