Suurin osa vieraitten kielten opettajista on kieliopista nipottavia naisia

Vierailija kirjoitti:

Voihan sitä purnata vastaan, mutta kielioppi on kielen rakenne, eikä ilman sitä tule kuin ulkoa opeteltuja sanapötköjä peräkkäin.

Kun tuntee kielioppia, voi myös itse syventää ja kehittää kielitaitoaan pidemmälle.

Näin on! Pystyt myös lukemaan ja analysoimaan kirjoitettua kieltä! Lisäksi, pystyt kirjoittamaan esim. lyhyen kirjeen tai sähköpostin vieraalla kielellä. Kielenopiskelun rungon muodostavat: ääntäminen, kielioppi ja sanavarasto. Jos nämä ovat kunnossa, niin kommunikointi onnistuu kyllä, jos sitä on oppitunneilla harjoiteltu niin kuin nykyään tehdään. 

Heidän ansiostaan minustakin tuli kielimiehiä, heh

Ap, ruotsi ei edes ole vieras kieli. Se on toinen kotimainen.

Jos ajatellaan miten ihminen luontaisesti oppii kielen, niin aika erilainenhan se menetelmä tosiaan on kuin se mitä kouluissa yritetään. 

Ei vauva / lapsi mitään kielioppia opiskele. Vaan kuuntelee, omaksuu, jäljittelee ja yrittää kommunikoida. 

Ap on joku ammattiloukkaantuja.

Kaiken pitäisi olla kivaa ja helppoa, myös kielen oppimisen.

Mistään ei saisi sanoa mitään tai puuttua mihinkään, ettei vaan uniikki lumihiutale suutu.

Itselläni parhain oppi on jäänyt mielen just niiltä opettajilta, jotka nipottivat ja jaksoivat muistuttaa eri kielioppisäännöistä. Pelkällä kivalla paapomisella ei oppi jää mieleen.

Vierailija kirjoitti:

Jos ajatellaan miten ihminen luontaisesti oppii kielen, niin aika erilainenhan se menetelmä tosiaan on kuin se mitä kouluissa yritetään. 

Ei vauva / lapsi mitään kielioppia opiskele. Vaan kuuntelee, omaksuu, jäljittelee ja yrittää kommunikoida. 

Vaikeapa tätä on alapeukuttajien kiistääkään. 

Lapsi oppii puhumaan käytännössä täydellisesti tuntematta lainkaan kieliopin teoriaa. Ja oppii samaan aikaan toisenkin kielen jos sitä vain hälle puhutaan. 

Minulla oli ihana ranskan opettaja yläasteella. Opettelimme, miten asiat sanotaan. Miten siitä tehdään kielteinen versio tai mennyt ja tuleva aikamuoto. Opettelimme sanoja. Meillä pääpaino oli siinä, että opitaan kieltä, ei paahdeta kielioppia.

Muissa kielissä (saksa, englanti, ruotsi) mentiin sitten kielioppi edellä. Opin huomattavasti paremmin ranskan opettajan menetelmällä eli pää edellä sinne sekaan.

Olin lukiossakin vielä surkea englannissa. Minulle ei vaan mene perille kielioppitavaamisella mikään. Arvosanani oli 7.

Olen käyttänyt ja joutunut käyttämään englantia lukion jälkeen päivittäin. Ihan sillä pää edellä-meiningillä. Nykyinen englannin tasoni on lähellä natiivia. Luen ja kirjoitan päivittäin englanniksi. Puhuminenkaan ei ole ongelma.

Minulla on kolmas vieras kieli, jolla pärjään ihan OK puhuen ja kuunnellen. Sen olen oppinut vain  olemalla tekemisissä kielen kanssa paljon. Ei ole kieliopillisesti oikein, mutta tulen ymmärretyksi ja ymmärrän muita ihan OK.

Olen seurannut kahden suomen kielen opiskelijan opintotapaa. Toinen menee kielioppi edellä, toinen puhumisen edellä. Kielioppisella on hyvä suomen taito, mutta se on tavallaan hirveän kaavamaista ja hän stressaa pieniäkin virheitä. Puhumaan opettelevalla on omat mielenkiintoiset tapansa soveltaa suomea, mutta silti häntä ymmärtää. Hänen tapansa kommunikoida, virheistä huolimatta, on lähempänä natiivia suomalaista kuin kielioppioppijan. Hän myös oppi puhekielen äkkiä, kun kielioppioppijalle tuli henkinen seinä vastaan, kun siihen asti opittu suomi ei nyt pidäkään enää paikkaansa eikä sillä pärjää natiivisti puhuvien kanssa, koska suomea puhutaan ja kirjoitetaan eri tavalla.

Olen ihan hirveän kade ihmisille, jotka oppivat kielioppia pänttäämällä! Olisi niin paljon helpompaa.

Eip olekaan.

Peruskouluissa ja lukioissa vieraiden kielten kielioppiin ja oikeinkirjoittamiseen ja kaikkeen sellaiseen on pakko kiinnittää huomioita, koska kaikki se on määrätty opetussuunnitelmissa ja tietyt asiat on pakko opettaa.

Mutta kansalai-ja työväen opistojen kielten harrastuspiireissä opettajat eivät hakkaa kielioppia opiskelijoiden päähän.

Siellä rohkaistaan puhumaan kieltä vähilläkin taidoilla ja opettelemaan laajaa sanavarastoa. 

Se kielioppi sanajärjestyksineen ja aikamuotoineen, tulee sitten siinä sivussa, automaattisesti.

Olet siis väärässä ap!

Vierailija kirjoitti:

Jos ajatellaan miten ihminen luontaisesti oppii kielen, niin aika erilainenhan se menetelmä tosiaan on kuin se mitä kouluissa yritetään. 

Ei vauva / lapsi mitään kielioppia opiskele. Vaan kuuntelee, omaksuu, jäljittelee ja yrittää kommunikoida. 

Kaksi olennaista eroa: kouluissa ei ole vauvoja, ja oppiminen tapahtuu yleensä eri maassa kuin missä kieltä yleisesti puhutaan. Jos tarkoitus on koululaisena tai aikuisena oppia vieras kieli, niin väitän että on paljon tehokkaampaa jos kieltä todella opetetaan eikä vain altisteta sille ja toivoa että jotain tarttuu. Varsinkin kun aikaa on vain pari tai muutama tunti viikossa eikä kieltä puhuta muussa ympäristössä.

Ap:n asenne taitaa olla ainoa asia, joka on 70-luvulta. Minä kieltenopettajana pidän monipuolisia oppitunteja reippaalla meiningillä. Tervetuloa siis kursseille!

T: Ei mistään nipottava kieltenope

Yliopiston kieltenopetuskin on aika vanhanaikainen kaikista teknisistä hienouksista huolimatta. Välillä kyllä mietin, miksi ihmeessä pyrin opiskelemaan ranskaa yliopistoon. Näitä kuivia kielitiedetermejä käytetään vain joissain analyyseissa ja tutkielmissa, mutta arkipäivän kielitaidon kanssa niillä ei ole mitään tekemistä. Ja niitä sitten pitää pakosti alkaa miettimään ryhmissä. Ei ihme, että ryhmätöitä vihataan yliopistoissa vaikka se onkin olennainen osa vissiin työelämässäkin. Pakottamalla asiat ei etene hirveen pitkälle yleensä.

T: ranskan pääaineopiskelija Helsingin yliopistosta