Pitääkö ystävän antaa tehdä virheensä rauhassa?

Jaat neuvoja kysyttäessä et muuten.

Muistele omia virheitäsi ja mieti pystyikö kukaan sinua neuvonut ehkäisemään sinun valintojasi.

Salasuhteessa elävä on niin rakastunut ja sokaistunut ettei kuitenkaan kuuntele järjen ääntä. Et voi mitään.

Työpaikan valitsija valitsee sen oman perhetilanteensa mukaan ei siten kuten sinä tahtoisit. Hän todennäköisesti punnitsee asiaa monelta kantilta. Jos sinä painostat valitsemaan sen toisen työpaikan ja pian sen jälkeen hänen perheensä rikkoontuu olet syyllinen eroon. Älä puutu.

Kolmas tapaus. Et todellakaan tiedän kenenkään parisuhteesta riittävästi. Älä puutu.

Et sinä tiedä  paremmin. 

Mutta kyllähän sinä nyt omat näkemyksesi saat kertoa. Hullua se olisi, että vaan kannustaisit ja tukisit, jos itse olet huolissasi että päätös on ihan huono. Sano ihmeessä huolesi ääneen, ja sitten keskustelette niistä jos se toinen haluaa. 

Ystävä voi silti tehdä, ja todennäköisesti tekeekin, päätöksen oman mielensä mukaan, sinun huolistasi piittaamatta, ja siihen hänellä on ehdoton oikeus. Mutta minusta on sekin jotenkin epärehellistä, jos hyvä ystävä ei kerro oikeita mielipiteitään vaan vaan hymistelee jotain teennäistä tukea vaikka oikeasti pelkää katastrofia. En minä ainakaan omilta ystäviltäni sellaista toivoisi, vaan suoraa puhetta, ja sen jälkeen sen hyväksymistä että teeen kuitenkin omien päätösteni mukaan.

Ei noihin kuitenkaan pysty vaikuttamaan, joten turha aiheuttaa kitkaa ystävyyssuhteisiin. Voithan sanoa, että sinä tekisit ehkä toisin, mutta että jokainen tekee omat ratkaisunsa.

Mun kamulla sama tilanne kun tuolla sun salasuhteessa olevalla. Nyt on välitkin tulehtuneet kun me muut ollaan kaveriporukassa sitä paheksuttu ja ihan suoraan sanottukin ettei kantsisi turhaan ootella. Rakkaus on sokia!

Ei siis ehkä kantsi puuttuu jos ei haluu että ottaa nokkiinsa.

Pitää antaa tehdä omat virheensä. Ja sitten kun lyötynä siipi maassa tulee valittamaan, et ala viisastelemaan että "niinhän minä arvelinkin mutta en silloin sanonut mitään".

Minä ainakin odottaisin ystävältä, että sanoo rehellisen mielipiteensä. Eli jos joku multa kysyy, että mitä sä ajattelet tästä, niin aloitan yleensä: "Voinhan olla väärässäkin, mutta mielestäni...ja jos mun mielestäni joku on tekemässä ihan ehdottoman korjaamattoman virheen, niin saatan sanoa sen näin: "Olen vähän miettinyt ja ajatellut ja ollut huolissani, oletko ajatellut asiaa toiselta kannalta että jos , niin....mitä ajattelet tästä" ja siitä syntyy sitten keskustelua, jossa kannattaa omat kiihkoilut jättää väliin, korkeintaan jatkaa "Minä vain pelkään, että joudut pettymään tms. ettet nyt vaan tekisi virhettä, toivottavasti olen väärässä"

Mutta jos sun mielipidettä ei kysytä, pidät sen omanasi. Muu on tunkeilua. ....minullakin meinaan on naisystävä, joka eronsa jälkeen kävi läpi joukon ns. aviollisia-ihan-pian-jätän-vaimon-miehiä.... onneksi tullut jo järkiinsä. Mutta  anna heidän kompuroida ihan itse, mutta varoittaa voit.

Eikö ystävän kuulukin kertoa oma mielipiteensä tilanteisiin jotka huolestuttavat? Vaikka ystävä ei sinulta kysyisikään. Ja en tarkota oman kantansa esille tuomista sillä, että kieltää tai yrittää komennella, vaan että sanoo vain oman näkökulmansa asioihin ja toivoo että ystävä näkisi kaikkien vaihtoehtojen eri puolet ym :)

Samoilla linjoilla siis ollaan, täällä ap vielä.

Muistin juuri omalla kohdallani, että kun aikanaan vuosia sitten olin eroamassa, en kestänyt kritiikiä lainkaan. Pidin elämässäni vain heidät, jotka tukivat. Ero tosin ei ollut virhe, mutta voin kuvitella, että monesta se näytti siltä.

Keskusteluista olisi ollut hyötyä, mutta ei niistä "hullu, ette kyllä eroa, on se sitten niin hyvä mies, tuu ny järkiis"- moitteista.

Teillä on ollut hurjan hyviä näkökulmia tähän, kiitos paljon.