Meidän sukulainen on vakavasti sairas

Jotenkin tuntuu etten osaa toimia tälläisessä 'paineessa". Eihän se kellekään helppoa ole saattaa ihmistä viimeiselle matkalle, mutta minusta tuntuu erityisen raskaalta. Koska on niin hirveän läheltä tämä henkilö. Joskus pelkään että perin hänen sairautensa sukurasitteen ansiosta ja sitä rataa. On vaan noloa kun itse on sekoamispisteessä vaikka hänen vaimo voisi siinä ennemmin olla. Näköjään pelkään kuolemaa hirveän paljon. Ja sitten kun joutuu kohtaamaan sen jokapäivä ei hyvä. Tai ei kuolemaa jokapäivä vaan kipua ja kärsimystä.

Sellaista elämä on. Ne jotka kuolevat terveinä, kuolevat tapaturmaisesti "liian nuorena". Aika pitkälle olet pötkinyt jos nyt kohtaat ensimmäistä kertaa kuoleman. Omassa perheessäni on tällä hetkellä kolme akuutissa kuolemanvaarassa olevaa ihmistä, joista kaksi vasta keski-ikäisiä. Täällä jännitetään että monetko hautajaiset pitää järjestää ennen joulua. Silti uskon, että aina jossakin on joku, jonka asiat ovat tätäkin huonommin. Siitäpä vinkkiä sinullekin.

N22

Raskas tilanne teille. Tämän kuolemanpelkoa vähentää oma ikääntyminen, ja se, että "teet sinunkaupat" kuoleman kanssa.

Esimerkkinä itseni: sairastin syövän reilut 20 vuotta sitten. Paranin, vaikka siskoni menehtyi samaan.

Nyt sairastuin uudelleen, eri syöpään. On geeniperäistä, enkä tiedä kuinka käy...

Uskomatonta, tunnen eläväni enemmän kuin koskaan, miettimättä tulevaa. Ikää nyt 60+.

Minusta on hyvä että olet miettinyt omia pelkojasi asian suhteen. Monesti läheisen sairaus ja kuolema ovat niitä hetkiä jotka laittavat meidät ajattelemaan asioita joita ei ole ennen tarvinnut juuri miettiä. Apua tuohon työstämiseen kannattaa myös hakea. Yleensä isovanhempien yms kautta kohdataan menetys jo aikaisemmin joten voi olla että tämä on ensimmäinen iso kriisi elämässäsi ja sen takia kohtaat ihan samoja asioita kun itse kohtasin paljon nuorempana joten jokainen käy varmaan samat tunteet läpi. Kuitenkin neuvoisin katsomaan pelon taakse ja olemaan mahdollisimman läsnä, itseä harmittaa että en nähnyt sukulaista hänen mielenterveysongelmien takia silloin kuin pystyin ja seuraavaksi hän olikin jo menehtynyt koska koin sen itselle hankalaksi.

Kirjoittamasi perusteella olet vielä todella nuori ja naiivi. Eikä siinä mitään väärää ole. Mikäli lohduttaa, tuo on elämää ja osa myös sinun kasvutarinaasi. Kokemuksella antaisin neuvon, että ole läheistesi seurana ja tukena nyt mahdollisimman paljon, ettei jää jossiteltavaa. Tekee myös hyvää sinulle suunnata huomiosi pois omasta itsestäsi pahimman kriisivaiheen keskellä.