En voisi asua enää pikkupaikkakunnalla

Minä vuonna muutit, AP, pois pikkukaupungista?

Itse olen viihtynyt tässä suhteessa parhaiten Lontoossa. Kukaan ei oikeasti välitä pätkääkään, millainen olet tai mistä tulet. Saat olla ihan rauhassa oma itsesi. Vaihtoehdot ovat rajattomat, voit tehdä mitä milloinkin huvittaa. Ja toisin kuin yleensä kuvitellaan, suurkaupunkilaiset ovat myös ystävällisiä ja kohteliata, eli esimerkiksi lastenvaunujen tai isojen matkalaukkujen kanssa kulkiessa aina autetaan (toisin kuin vaikkapa Kemin rautatieasemalla, niin isoja kantamuksia sinulla ei ole, ettäkö joku tarjoaisi apuaan).

Mulla on ikävä sinne pikkupaikkakunnalle josta olen kotoisin. Asun nykyään pääkaupunkiseudulla. Ennen lapsia vannoin että sinne tuppukylään, mistä olen lähtenyt, en palaa. Nyt kun on lapsia, ajatus paluusta käy silloin tällöin mielessä.

Itse yllätyin siitä, että ihmiset välittävät siitä mitä naapurit tekevät. Itse en välitä paskan vertaa siitä koska naapuri tuli kotiin tai mitä hän pihassaan teki tai kuka kävi jne. En myöskään välitä siitä, mitä ihmiset minusta sanovat tässä pienessä kylässä. Yllätyin kun aikuisiällä ensimmäistä kertaa huomasin miten tärkeää ihmisille on ihmissuhteet ja kaikki sellainen sosiaalinen turhuus. Itse kun olen aina ollut hyvin välinpitämätön ihmissuhteista tai ylipäätään mistään ihmisiin liittyvästä kontaktista. On minulla tärkeämpää ajateltavaa ja tekemistä. Huomasin kuitenkin olevani suhteellisen yksin (mikä tietysti on hyvä juttu kun tykkää yksin olla) ja huomasin että ihmiset oikeasti välittävät tyhjänpäiväisyyksistä. En ikinä voisi asua kaupungissa. Liikaa ihmisiä ja ääniä.

Muutin pikkukaupunkiin, virhe!

Niin kauan viihdyin täällä, kun olin lasten kanssa kotona enkä tuntenut muita kuin miehen sukulaisia, mutta mentyäni työelämään tajusin meiningin. Hirvittävää utelua, tunkeutumista yksityiselle alueelle (henkisesti), kyttäämistä (työkaverit poikkeaa lenkkeillessään kurkistelemaan millaisessa asunnossa asut) ja häpeilemätöntä juoruilua ja arvostelua ja spekulointia muiden ihmisten asioista. Mikä tahansa käy aiheeksi, ulkonäkö, asunto, auto, ihmissuhteet, käytös, raha, menneisyys...

Todellakin suunnitellaan muuttoa pois, ei täällä kestä hullukaan. Olen huomannut, että jatkuva kyttäyksenpelko vaikuttaa valintoihini ja avoimmuuteeni. En uskalla puhua juuri mitään ihmisille täällä, sillä tiedän että toisten asioihin ei suhtauduta ystävällisen kiinnostuneesti, kuten olen tottunut, vaan seläntakana pyöritellään silmiä. Koen, että täällä kyynistyy, latistuu, tulee surulliseksikin.

Ja mikäkö minussa on sitten vikana? Olen asunut "maailmalla", ulkomaillakin, ja minulla on yliopistokoulutus (hienohelma!). Meikkaan ja tällään ja kuljen (matalissa) korkkareissa, mikä vaikuttaisi olevan hirvittävää diivailua. 

[quote author="Vierailija" time="11.11.2013 klo 12:14"]

Itse olen viihtynyt tässä suhteessa parhaiten Lontoossa. Kukaan ei oikeasti välitä pätkääkään, millainen olet tai mistä tulet. Saat olla ihan rauhassa oma itsesi. Vaihtoehdot ovat rajattomat, voit tehdä mitä milloinkin huvittaa. Ja toisin kuin yleensä kuvitellaan, suurkaupunkilaiset ovat myös ystävällisiä ja kohteliata, eli esimerkiksi lastenvaunujen tai isojen matkalaukkujen kanssa kulkiessa aina autetaan (toisin kuin vaikkapa Kemin rautatieasemalla, niin isoja kantamuksia sinulla ei ole, ettäkö joku tarjoaisi apuaan).

[/quote]

Tää on ihan totta. Lontoossa saat oikeesti olla ihan rauhassa. Toisin kuin esim. Helsingissä, siellä ihmiset tuijottaa. Yleensä minua ahdistaa väenpaljous ja tungos, mutta Lontoossa se ei ahdistanut pätkääkään.

[quote author="Vierailija" time="11.11.2013 klo 12:32"]Ja mikäkö minussa on sitten vikana? Olen asunut "maailmalla", ulkomaillakin, ja minulla on yliopistokoulutus (hienohelma!). Meikkaan ja tällään ja kuljen (matalissa) korkkareissa, mikä vaikuttaisi olevan hirvittävää diivailua.[/quote]

Kuulostaa valitettavan tutulta... Varsinkin se hämmensi aluksi, että ruokakaupassa käännytään katsomaan, jos korkokengät kopisee. Näin Pohjanmaalla vuonna 2013.

[quote author="Vierailija" time="11.11.2013 klo 11:48"]

Kokemuksia pieneltä paikkakunnalta; siellä on hyvä asua ja elää (niinkuin tässäkin ketjussa monet ovat todenneet) JOS sulaudut joukkoon. Et ole mitään liian vähän etkä ainakaan liikaa. Et pidä merkkivaatteita, etkä muutenkaan pukeudu erikoisesti. Farkut ja maripaita ovat hyvä univormu. Goretex-ulkoiluasu on toki must! Et saa käyttää meikkiä ainakaan liikaa, hiuksesi ovat leikatut niinkuin muillakin, kylän omassa kampaamossa.

Perheesi harrastaa hiihtoa, yleisurheilua ja partiota. Paikallisessa musiikkiopistossa voi myös käydä, teatterireissut lähimpään isoon kaupunkiin ovat leuhkimista ja olet niin ollaksesi.

Mikäli et sulaudu tähän joukkoon, olet leuhka, teennäinen ja kuvittelet itsestäsi liikoja. Silloin kuulut paarialuokkaan, josta puhutaan ja jota kytätään.

[/quote]

Niin totta. Eräs ystäväni sanoi viisaasti, että kuihtuva maaseutu ei enää palaa entiselleen, mutta sen saisi eläväksi uusilla tuulilla, uusilla elämäntavoilla, esim. jollain ekoyhteisöillä tai vaikka ihan jollain muullakin, tästä hyötyisivät nykyisinkin maalla elävät. Mutta sehän ei juuri onnistu, koska kärjistetysti sanoen maalaiset viihtyvät vain itsensä kaltaisten parissa, eivätkä todellakaan haluaisi jotain hippihöppiäisiä esim. julkista liikennettä parantamaan. Mieluummin valitetaan. Tämä on toki yleistys, mutta esim. aiemmassa viestissäni kuvaamilleni ihmisille on hirveän tärkeää, että kaikki ihmiset ovat samanlaisia.

21

Pakko itsekin osallistua tähän keskusteluun. Olen asunnut isoissa kaupungeissa ja pienissä kylissä. Tällähetkellä asun pienessä kaupungissa ja suunnitelmissa on muuttaa pois. Esteenä on ettei talo mene kaupaksi, mies ei halua muuttaa, lapset viihtyvät täällä. Minua myös ahdistaa kun paikkakunnalla ei ole työtä, kaupat sulkevat ovensa, kukaan ei kutsu kyläilemään. Olen aika räväkkä persoona ja täällä minun pitää hillitä itseäni kun heti katsotaan kieroon. Esim.jos on nauravainen, ajatellaan että on hullu. Jos haluaa viikonloppuna käydä ottamassa muutaman sidukan paikallisessa, näkee tappelua, ankeata tunnelmaa, samat tympeät naamat. On ihanaa käydä joskus Tampereella ja tuntea elävänsä.

Suomessahan ei ole yhtään suurkaupunkia kansainvälisessä mielessä, mutta jos vielä joskus Suomessa haluaisin asua, niin itselleni Helsingin lisäksi Tampere ja Turku olisivat kokoluokaltaan ookoo asuinkaupunkeja. Joku Lappeenranta, jossa on yli 70 000 asukasta on taas todella pikkuruinen kaupunki, joka ei tarjonnaltaan tai sosiaalis-kulttuuriselta ympäristöltään juurikaan poikkea jostain Mikkelistä tai Kouvolasta.

Olen asunut aikoinaan 5 miljoonan ihmisen kaupungissa ja nykyisessä kotikaupungissani on lähes 20 miljoonaa asukasta. Hassu ja pieni satamakaupunkihan se Helsinki on noihin verrattuna, mutta tärkeintä on se yleinen ilmapiiri ja se, että saa tosiaan elää rauhassa omaa elämäänsä.

Olen asunut pienellä paikkakunnalla, 10 000 asukasta ja nyt Helsingissä. Molemmissa saan samanlaista juoruilua osakseni, ei mitään eroa.

Vierailija kirjoitti:

En minäkään voisi enää asua kotipaikkakunnallani, töitä ja harrastusmahdollisuutta omalla tasollani ei ole lähimaillakaan. Mutta on juttuja, joita edelleen kaipaan, kuten luonnon rauha ja lyhyet etäisyydet. Toisaalta en kaipaa niitä ihmisiä siellä..juoruilu ja mustamaalaaminen saavat täysin uusia ulottuvuuksia pienellä asuinpaikkakunnalla.

ja tuo saattaa tapahtua ilman mitään syytä