En voisi asua enää pikkupaikkakunnalla

Minäkin olen asunut pikkupaikkakunnalla 20 v ja pk -seudulla vähän pitempään. Enkä menisi enää takaisin ex-kotikaupunkiin. Siellä on ankeaa. Yksinkertaisesti ihan hirveän ankeaa, pysähtynyttä ja tapahtumaköyhää. Ei valinnanvaraa ruokaravintoloissa, ei kulttuuritarjontaa, ei harrastusmahdollisuuksia.

Minulle käyvät kyllä muutkin kaupungit kuin Helsinki, mutta asukkaita pitää olla vähintään 100 000. Sen kokoisessa voi jo elää.

En minäkään voisi enää asua kotipaikkakunnallani, töitä ja harrastusmahdollisuutta omalla tasollani ei ole lähimaillakaan. Mutta on juttuja, joita edelleen kaipaan, kuten luonnon rauha ja lyhyet etäisyydet. Toisaalta en kaipaa niitä ihmisiä siellä..juoruilu ja mustamaalaaminen saavat täysin uusia ulottuvuuksia pienellä asuinpaikkakunnalla.

Palvelujen, ostosmahdollisuuksien, kulttuuritarjontan puute on ihan sama kun ei ole rahaa ostaa mitään.

Ymmärrän. Voiko isommillakin paikkakunnalla olla tuollaista, jos asukkaat ovat pelkästään paikallisia? eivätkä ymmärrä paremmin olla.

Aika hupaisaa. Itse olen kotoisin Helsingistä, ja muutin 35-votiaana pikkukaupunkiin. Mun mielestä täällä on ihanaa! Ihanaa kun kaikkialle on lyhyt matka ja asiat hoituvat helposti. Missään virastossa tms ei tarvitse jonottaa ja ruuhka on kolme autoa jonossa. Mun mielestä on kivaa, kun kaupassa, kirjastossa ja joka paikassa törmää tuttuihin. En usko, että naapurini kamalasti kytsivät asioitani, mutta jos heitä kiinnostaa menoni, niin sehän on hauskaa. Osaavatpahan ainakin reagoida jos outo hiippari hiippailee pihalla. Ostosmahdollisuuksia on ihan riittävästi. Nykyään Helsingissä ahdistaa, kun kaikkialta tunkee, että osta osta osta. Säälittää ihmiset, jotka elävät sellaisessa ympäristössä ;). Kulttuuriakin täältä löytyy, mutta pitää olla nopea ja tarkkana, ja mennä kun jokin vierailu on paikkakunnalla. Kaiken vielä kruunaa asuminen ison pihan ympäröimässä omakotitalossa hinnalla, jolla Helsingissä saisi kaksion.

Tiedän kyllä täältä kotoisin olevia ja poismuuttaneita, joita paikka ahdistaa. Ehkä he katselevat tätä kaikkea jotenkin eri silmin.

Itse olen sitä mieltä että sillä kaupungin koolla ei ole paljonkaan väliä, vaan niillä ihmisillä. Minulla on kokemusta aika monesta paikasta Suomessa ja yksikin pienempi kaupunki on sellainen minne voisin helposti muuttaa, on toki muitakin paikkoja. Tosin tässä isommassa kaupungissa jossa asun nyt on kyllä puolensa, palvelut ja tapahtumat, paljon ihmisiä. Mutta toisaalta eräässä pikkukaupungissa on aika virkistävää käydä kun toivotetaan hyvät joulun odotukset asioinneilla, on rauhallista ja kaikki palvelut lähellä, täällä kun ei toivota kukaan mitään paitsi pizzapaikan pitäjä:D Tiedän pikkukaupunkeja jotka ovat aika maalaisia ja joissa on paljon juoruajia, kaikki tietävät kaiken. Mutta sitten on niitä idyllisiä ja kivoja sellaisia missä ihmiset on samanlaisia kuin isommissa kaupungeissa. Sitten taas joissain isommissa kaupungeissa ihmiset osaavat olla joukoittain juntimpia kun monet pikkukaupunkien asukit, sanotaanko että Itä-Suomesta ja pohjoiseen mentäessä sellaisia löytyy...

Stadissa kivointa asua, täällä ei olla liian uteliaita, voi kuolla vaikka bussiin ja kukaan ei eväänsä hetkauta. 

[quote author="Vierailija" time="15.12.2013 klo 22:31"]

Palvelujen, ostosmahdollisuuksien, kulttuuritarjontan puute on ihan sama kun ei ole rahaa ostaa mitään.

[/quote]

Oikeassa olet. Eipä tuosta Helsingin tarjonnasta ole paljoa iloa jos olet työtön ja rahaton. Pääkaupunkiseudulla köyhät ovat vain lähiöissä poissa parempi osaisten silmistä. Pienemmällä paikkakunnalla on usein mahdollisuus vielä edes harrastaa jotain pienillä kuluillakin tai jopa maksutta.

[quote author="Vierailija" time="10.11.2013 klo 18:05"]

Oudointa on se, että kaiken tuon huomaa vasta muutettuaan pois ja opittuaan suhuässän. Siihen asti on ihan normaalia puhua naapureille, kysellä vointia ja kuulumisia. Kun on asunut vuoden Helsingissä kaikki muuttuu eli mikään entisellä kotipaikkakunnalla ei ole hyvin, kytätään ja kummastellaan.

Hulluinta on se, että kun Käpylästä muuttaa Lontooseen, näkee Helsingin pienuuden ja nurkkakuntaisuuden ja olemattoman kulttuuritarjonnan. Ja kun lähtee Lontoosta Shanghaihin, vasta sen Lontoon pienuuden tajuaakin! Ja on koko ajan ikävä kotiin Tornioon, missä kaikki oli tuttua ja turvallista.

[/quote]

Muuttakaa Kouvolaan, siellä ei ole puhuta naapureille mitään. 

Huvittaa aina tuo "verhojen heiluminen", eihän sellaista huomaa, ellei katsele niitä naapurin ikkunoita. Joskus lämpömittaria katsoessa siirrän vähän verhoa sivuun ja tulee mieleen, että luuleekohan tuokin ohikulkija minun häntä kyttäävän.

Olen asunut n. 3 milj. asukkaan kaupungissa ja 1000 asukkaan kylässä ja muutamia siltä väliltä. Kun haet oikeanlaista seuraa, vältät läskipäitä ja haet mukavaa tekemistä ja harrastusta niin ei mitään väliä missä asut. Ja samoin työpaikalla suhtaudu asioihin samoin ja puhu suusi puhtaaksi jos joku asia painaa ja sen jälkeen unohdetaan se.

Joka paikassa löytyy idiootteja suhteessa yhtä paljon, mutta isommassa paikassa kpl-määräisesti enemmän.

Täytyy kyllä sanoa, että Suomessa viihdyn aika heikosti ja tällä hetkellä perheen kanssa emme siellä asu. Jos Suomessa asuisin niin asuisin siellä 1000 asukkaan kylässä; siellä on tilaa olla ja vaikka urheiluharrastukset mm. hiihto ja pyöräily onnistuvat loistavasti.

Allekirjotian edellä mainitut. Olen myös pikkupaiaksta kotoisin ja siellä keskimääräinen koulutustaso on aika matala. Vanhempani ovat akateemisia, keskimääräisellä suomalaisella nykymittapuulla ihan keskiluokkaisissa, korkeintaan ylemmän keskiluokan ammateissa, mutta tuolla heitä pidettiin jonain huippurikkaina, hienostelevana "bättre folkina". Sain kuulla usein han suoraan ihmisten kommentoivan ihan jopa ruokakaupassa ostoksistani, että kyllähän sinulla on varaa, kun olet sen (jomman kumman vanhemman) tyttö. Ihan itse maksoin menoni 15-vuotiaasta eteenpäin kesätyörahoilla. 

Tai että kyllä sinulla on hyvä harrastaa, kun olet sen(jomman kumman vanhemman) tyttö. Harrastukseni oli urheiluharrastus, jota voi kuka tahansa pitkäjänteinen, kärsivällinen ja epämukavuudensietoinen harrastaa melekinpä missä tahansa, harrastus on oikeastaan maksuton. Kun menestyin kilpailuissa, minua pidettiin ylimielisenä. Tavoitteellinen harrastaminen oli kylän kulttuurissa hienostelua ja nestepäisyyttä, nuorten olisi pitänyt krokeintaan ahrrastaa partiota ja muuten notkua kotona ja kylillä. Kumma juttu, että näiden edellä mainittuja asenteita omaavien ihmisten omasta jälkikasvusta moni on syrjäytynyt tai perineet tuon saman maailmankatsomuksen.... 

Kiistelette siihen malliin niin kuin Helsinki olisi Suomen ainut kaupunki :D Onhan niitä ostos- ja kulttuurimahiksia muuallakin.

Kokemuksia pieneltä paikkakunnalta; siellä on hyvä asua ja elää (niinkuin tässäkin ketjussa monet ovat todenneet) JOS sulaudut joukkoon. Et ole mitään liian vähän etkä ainakaan liikaa. Et pidä merkkivaatteita, etkä muutenkaan pukeudu erikoisesti. Farkut ja maripaita ovat hyvä univormu. Goretex-ulkoiluasu on toki must! Et saa käyttää meikkiä ainakaan liikaa, hiuksesi ovat leikatut niinkuin muillakin, kylän omassa kampaamossa.

Perheesi harrastaa hiihtoa, yleisurheilua ja partiota. Paikallisessa musiikkiopistossa voi myös käydä, teatterireissut lähimpään isoon kaupunkiin ovat leuhkimista ja olet niin ollaksesi.

Mikäli et sulaudu tähän joukkoon, olet leuhka, teennäinen ja kuvittelet itsestäsi liikoja. Silloin kuulut paarialuokkaan, josta puhutaan ja jota kytätään.

25 jatkaa

Olen itsekin käpykylästä kotoisin, enkä usko sinne enää palaavani. Kotipaikkakuntani liitettiin kuntaliitoksen yhteydessä isompaan kaupunkiin, mutta eipä se mitenkään esim. paikkakunnalla asuvaan äitiini vaikuta. Olen hänelle monesti sanonut että muuttaisi pois sieltä ja tulisi tänne oikeaan kaupunkiin, missä rupukylän ahdasmielistä uteliaisuutta ei tarvitse sietää. Nyt kun hän asuu yksin, töitä lukuun ottamatta ei olisi mitään menetettävää. Joskus ahdistaa hänen puolestaan, kun pitää tuppukylässä yksin asua.

Itse olen muuttanut noin 15 vuotta sitten sieltä Jukka-Pojan kotinurkilta Turkuun ja kyllä tässä on aika tottunut suuremman kaupungin tarjontaan ja palveluun, joten aika maalaismeinigiltä tuntuu kun käy kotikonnuilla.

Esimerkkinä voisi mainita harrastukseen liittyvät aktiviteetit. Etelässä harjoitukset alkaa joksenkin minutilleen kuten on sovittu. Peräpohjolassa vartin tai puolentunnin myöhästymistä ei oikein noteerata mitenkään. Kai se johtuu siitä että toimintaa voi venyttää häntäpäästä, kun taas etelessä on muitakin tulossa ja seuraavan ryhmän vuoro heti perään.

Pikkupaikkakuntalainen täällä hei. En välitä paskaakaan siitä mitä minusta puhutaan tai ollaan puhumatta. Elän ihan itse omaa elämääni, käyn töissä, harrastan vapaa-ajalla, asun omassa talossani ja kasvatan lapsiani, etäsuhteessa olen "ison kaupungin mieheen". Kyllä se elämä menis vaikeeksi jos kuuntelis kaikkia kylänakkojen/ukkojen puheita ja vielä jaksais ahdistua niistä. Kyllä, puheenaihetta on varmasti meikäläisen elämässä riittänyt aviosotkuineen, exän hölmöilyineen jne. Hmm, varmaan ne puhuu siitäkin kun viime viikolla istuttiin apsilla kahvilla kahdestaan. Satuttiin törmäämään ja vaihdettiin lasten kuulumisia. Vein hänet kotiinsa kun olin autolla ja hän kävellen. Mitähän ne kylällä tuumaa kun myyn autoa torissa. Teenköhän nyt fiksuja kauppoja ollenkaan. Lähden muuten jouluksi ulkomaille miesystävän ja lapsien kanssa. Todennäköisesti oon ihan moraalton kun vien lapset jouluksi pois siän ja isovanhempien luota. Oikeesti, kuka näistä puheista jaksaa niin stressiä ottaa. Unohtuu se oma elämä elämättä ihan täysin. Oon onnellinen just näin, puhui muut mitä vaan.

Niin no tuskin kukaan aikuinen oikeasti jaksaa muiden puheista niin stressata. Monilla oma kokemus on kuitenkin varsin ikävä siitä pikkupaikkojen hengestä, eli jos voi asua kaupungissa ja nauttia ainoasta elämästään, miksi ei tekisi sitä? Ai niin, koska suomalainen ihanne on pikkupaikkakunnat ja omakotitalot:)

Minä oon onnellinen omassa elämässäni siellä missä oon, mulla on hyvä olla itteni kanssa. Viihdyn myös etärakkauteni luona kaupungissa, kerrostalon kuudennessa kerroksessa. Olkoon "suomalainen ihanne" mikä vaan... Vastaaja 29.

Helsingissä koko elämäni asuneena voin sanoa, että kyllä täälläkin tuntuu siltä, että kaikki tuntee kaikki ainakin suunnilleen samassa ikäluokassa. Asiaa tietenkin helpottaa se, että täällä on jatkuva muuttoliike ja uutta väkeä tulee kaupunkiin, mutta en minä esimerkiksi voi olla kovinkaan pitkään vaikka rautatieasemalla ilman, että näen ihmisiä jotka ainakin tiedän nimeltä, jos en tarkemmin tunne. On kavereiden sisaruksia, vanhempia, muita sukulaisia, on entisiä naapureita, entisiä työkavereita, työkavereiden entisiä puolisoita jne.

Ei Helsinki ole anonyymi paikka kuin muualta muuttaneille, ja voin kyllä helposti kuvitella, että jos pikkukaupungissa on ärsyttänyt juuri se samojen naamojen katseleminen ja juoruilu, niin Helsinki on iso muutos positiiviseen. Kaikkiahan sellainen ei häiritse tai he jopa pitävät siitä, ja se heille tietenkin suotakoon. Onneksi Suomessa voi vapaasti valita, missä asuu. :)