Miksi äidin pitää olla edelleen kotona ykkönen?

[quote author="Vierailija" time="10.11.2013 klo 14:47"]

[quote author="Vierailija" time="10.11.2013 klo 14:36"]

[quote author="Vierailija" time="10.11.2013 klo 14:33"]

Johtajuutta ei voi jakaa. Jonkun on otettava se asema jossa pitää narut käsissään. Se voi olla mies tai nainen, mutta toisen pitää tietää missä mennään ja jakaa tehtävät.

Kun toinen ottaa johtajuuden on toisen alistuttava. Tilanne on sekava ja stressaava jos kumpikaan ei onko homma hanskassa.

[/quote]

Olen periaatteessa tästä samaa mieltä. Ihmetyttää vain, miksi 99% perheistä se johtaja on nainen. Miksi näin on?

[/quote]

No äitiyslomalla on ainakin merkitystä. Ja perinteillä/tavoilla. 

Lisäksi kokemukseni mukaan äiti saa nopeammin negatiivista palautetta jos ei osaa/halua hoitaa monia lapseen liittyviä asioita kunnolla/kuten aina ennenkin. Mies vastaavasti ei niinkään saa sitä neg. palautetta, vaan jo pienestäkin yrityksestä saa pos. palautetta. Selkeä esimerkki meidän perheessä tästä on ollut se, että jos minä (nainen) vein lapsen päiväkotiin pari minuuttia myöhässä aamupalata, niin tästä huomautettiin minulle (Aamupala ON klo 8.00 ja silloin on oltava paikalla jos ruokaa haluaa!). Sen sijaan jos mies vei lapsen paljonkin myöhässä, niin hänelle vain ystävällisesti todettiin, että puuroa ei saa enää lämmittää, mutta näkkiä voidaan kyllä hakea ja vaikka jogurtti ja onhan se lapsen saaminen päikkyyn joskus niin kamalan vaikeaa että aikataulut paukkuu.

[/quote]

Sama havaittu negatiivisen palautteen osalta.. itseäni henk.koht ärsyttää ko.asia. 

[quote author="Vierailija" time="10.11.2013 klo 14:09"]

Koska ainakaan meidän perheessä miehestä ei ole ykköspaikalle. Olen kuulkaas kokeillut. Isä sai isäkuukauden aikana näyttää kykynsä. Eihän siitä mitään tullut.

Pyykit oli kaikki pesemättä, kodinhoitohuoneessa aivan hillitön sotku ja pyykkivuori. Kahdessa päivässä kaikki astiat käytettynä tiskialtaan läheisyydessä. Mitään ruokaa ei saatu. Sille vauvallekaan mies ei saanut mitään järkevää syötävää järjestettyä. Jääkaapissa oli lähinnä maitoa ja makkaraa. Vessat siivoamatta, lattiat täynnä kaikenlaista ryönää, lista on loputon.

Joo, syötetään lapsille ikuiset ajat makkaraa, viinirypäleitä ja maitoa. Annetaan niiden kulkea paskaisissa kamppeissa. Eikä vahingossakaan tarjoilla niille raitista ilmaa.

Sossujen pelossa jätin kokeilun kesken ja viimeisen viikon miehen isäkuukaudesta minä tein kaikki ruuat, pyykkäsin, tiskasin, siivosin päivätyöni jälkeen. Miehen ei tarvinnut muuta kuin olla kotona ja katsoa, että vauva ei tapa itseään.

Nyt ollaan molemmat työelämässä, mutta edelleen minä uhraudun ja teen kaiken. Ei vaan voi mitään, kun toisella ei ole minkäänlaista tajua arjen pyörityksestä. Oi kun haaveilen siitä päivästä kun viimeinen lapsi lentää pesästä. Silloin lennän minäkin, ja kauas.

[/quote]

Kuvasit juuri vaimoni. Ei riipu siis sukupuolesta. Muita hyviä selityksiä löytyy kyllä, mutta mikään ei liity sukupuoleen millään lailla.

Riittääkö sinulle elämässäsi se aika, jonka ajattelet saavasi itsellesi lasten muutettua ja otettuasi ilmeisesti avioeron? Oikeasti? Katkeroidutko sittenkin liiaksi sitä odotellessa? Kostatko kaikki vuodet tuota ärsyyntyneisyyttäsi miehellesi ja epähuomiossa lapsillesi? Olisiko syytä toimia aiemmin?

 Taitaa syynä olla tuo vuosituhansia vanha roolijako miesten ja naisten kesken, kulttuurinmuutos on tapahtunut niin nopeasti ettei asenneilmapiiri ole pysynyt perässä. Ei siitäkään ole pitkä aika, kun työssäkäynti/elatus kuului vastaavalla tavalla miesten vastuulle. Miesten vastuun ulottaminen lasten- ja kodinhoitoon on vielä uudempi asia. Tästä ei ole juurikaan puhuttu siihen aikaan, kun nykylasten vanhemmat ovat olleet lapsia.

 Ongelma ei siis ole vain naisten vaikeuksissa päästää irti "vallasta". Myös miehet ovat kasvaneet samassa maailmassa ja oppineet, että näin sen kuuluu ollakin. Uskaltaisin jopa väittää, että miehille kynnys muuttaa tilannetta on naisia korkeampi, sillä hehän hyötyvät siitä: Voi lukea lehden rauhassa, kun vaimo hoitaa lapset valmiiksi kouluun/tarhaan...

 Siivous tai lupalappujen täyttely ei ole avaruustiedettä. Ei siis ole osaamattomuudesta kiinni terveen aikuisen ihmisen kohdalla.

Minua ei haittaa niinkään hommien tekeminen, mutta harmittaa että kaikki erilaisten asioiden muistaminen on minun muistini varassa. Lupalaput, lääkärikäynnit, eväät, vaatteiden pakkaaminen jne. Jos minä en niitä muista niin asia jää hoitamatta. 

Onko joku keksinyt miten juuri tuota vastuuta saisi jaettua? Tekemisessä mies on kyllä vahvasti mukana. 

Meillä kun mulla on mt-tausta niin mies tekee kivasti ja mä saan lukea aamun lehteä rauhassa.

Ennen pakkasin tavaroita, sit kun en vaan jaksanut, enkä pakannut, mies on ruvennut sitä kautta tekemään sitäkin tarvittaessa. Aina joskus pakkaan minäkin edelleen. 

Eli miehen saa tekemään jotain jos ei itse kykene tai ei tee ja mies kuitenkin sen verran fiksu, että haluaa sen asian tulevan tehdyksi.

Mutta on meilläkin mun vastuulla monet muistamisasiat, mutta en koe niitä niin raskaiksi kuin fyysistä tekemistä kuten pukeminen, aamupalan laitto ym.

En tiedä onko kyse siitä että mies ei halua ottaa vastuuta eikä siitä osaako. Luulisi että kuka tahansa aikuinen selviäisi normaaleista asioista, ruokahuollosta, pyykkihuollosta, ulkoilusta, lasten pukemisesta ja asioiden huollosta. Miksi sitten niin moni mies ei näistä selviydy? Minä siis uskon että miehet EIVÄT HALUA näitä vastuita itselleen. Jos heitä yrittää pakottaa, tekevät kaiken päin peetä (ja jopa niin että lapsen terveys/turvallisuus vaaraantuu) etteivät vaan joudu enää uudestaan samaan hommaan.

[quote author="Vierailija" time="10.11.2013 klo 13:54"]

Musta tuntuu, että monessa perheessä tilaa isälle ei juuri anneta. Minulla on 4 poikaa ja olen päättänyt kasvattaa heidät niin, että eivät jää tossun alle suhteessa. Saavat ihan yhtälailla hoitaa vauvaa ja OSAAVAT ihan yhtälailla hoitaa vauvaa kun äitikin. En anna heidän uskoa sitä, että nainen määrää kotona kaapinpaikan ja sen miten lapset kasvatetaan. Pikkuhiljaa aivopesen heitä tasa-arvoon. Muissakin asioissa. 

[/quote]

Isät osaavat hoitaa taaperoiästä lähtien lasta täysin samanveroisesti kuin äitikin. Vauva-aikana äiti (suositeltavasti) imettää, jolloin hänen ja vauvan suhde on täysin ainutkertainen.

Minä väsyin tilanteeseen että yksin hoidin kolmen lapsen perheessä kaiken. Yhden lapsen kanssa jaksoin, kahden kanssa aloin olla väsynyt ja kolmannen kanssa uuvuin. Ja siis palasin aina töihin lapsen ollessa n. 1,5-2v joten kävin ihan vastaavissa ja yhtä vaativissa töissä kun mies mutta sen lisäksi minulla oli vastuu suuresta osasta kotitöitä jne. Perheneuvolassa täyttelimme lappuja kotitöiden jakaantumisesta ja mies näki ja myönsikin että tein yksin saman verran kun mitä teimme miehen kanssa vuorotellen, eli minä tein 75% ja mies 25% hommista. Ja miehen 25%:sta osa oli sellaisia että teki vasta kun oli pakko (esim. vei auton katsastukseen vasta kun poliisi oli pysäyttänyt jne). Muutosta parempaan ei kuitenkaan tullut. Vaikka mies ymmärsi, tiedosti, ja myönsi epätasaisen työnjaon. Hän ei halunnut tehdä enempää. Erosin.

Eihän kotihommat taida olla ainoa asia, joissa monet miehet luistavat vaan kiinnostamattomuus ulottuu muillekin elämän osa-alueille. Miehille annetaan aina nuoruudesta lähtien enemmän anteeksi. Tällainen ajatus tuli mieleeni, kun tänään linja-autossa hieman päihtyneeltä (huumeet) vaikuttava nuori mies ilmoitti, että alkaa nukkua siinä viereisellä penkillä. Käski herättää hänet, kun jään. Hän heräsi, kun auto oli ohittanut hänen pysäkkinsä ja alkoi minua sättiä siitä, kun en ollut herättänyt häntä ja hänen pysäkkinsä oli jo mennyt. Enhän edes tiennyt, missä hänen oli tarkoitus jäädä. Olenko minä vastuussa vieraasta aikuisesta ihmisestä, joka on saattanut itsensä sellaiseen tilaan, että ei kykene arkipäiväiseen selviytymiseen? Onko tuollaisia aina paapomassa joku ja sitten odottavat, että joku muu kuitenkin hoitaa asiat eikä itse tarvitse?  Tuntuu usein siltä, että monet miehet ajattelevat, että heillä on oikeus marmattaa toiselle ihmiselle omista virheistään ja jos heitä ei palvele. Ryhtiä tarvitsisivat.