Tokaluokkalaisen tytön "paras" kaveri hylkäsi yllättäen

Neuvot etsimään oikeita ystäviä, näiden lasten vanhemmat ovat varmasti niitä klassisia työpaikkskiusaajia, mistä lapsi muuten tapansa oppisi...

Mä koitan kehottaa ja rohkaista ylläpitämään useampia kaverisuhteita juuri tuosta syystä. Joidenkin lapsen empatiakyky on aivan olematon, ei yhtään osata asettua toisen asemaan tai tajuta sitä että miksi jonkun toisen pahasta mielestä pitäisi itse välittää yhtään.

Omalle lapsellesi voit sanoa että tälläisiä ihmisiä on aikuisissakin, ja on aina hyvä juttu kun he paljastuvat. Yhtään aikaa ja energiaa ei kannata heihin tuhlata.

Kuulun myös ihmisiin joilla on ollut tällainen kaveri, ja minun äitini teki täysin väärin, hän yritti korjata kaveruuttamme keksimällä kaikkea hauskaa tekemistä ja syitä tälle toiselle olla minun kaverini. Ostettiin aina hienot lahjat synttärinä jne.

Nyt aikuisena tajuan että niin ei olisi missään nimessä pitänyt tehdä, sillä viesti minulle oli se, että jotenkin käytös johtui minusta, ja minun pitää voittaa kaveri takaisin, ja nähdä vaivaa sen eteen että ystävyys säilyy, vaikka toisen puolelta koko kaveruus oli pelkkää hyväksikäyttöä.

Ymmärrän että äitini näki suruni kaverin menettämisestä, ja yritti auttaa, mutta meni kyllä pahasti pieleen. Vietin ala-aste vuoteni hännystellen tätä empatiakyvytöntä tuuliviiriä, eikä muita kaverisuhteita päässyt edes syntymään.

Toivon että äiti olisi vaan sanonut että ”pääsit k*sipäästä eroon, hieno juttu, ansaitset sata kertaa paremman kaverin!”

Jos ovat jo isompia tyttöjä, ei äidin pidä mennä sotkeutumaan asiaan.

Tyttöäsi alettaisiin vain kiusaamaan asiasta, että äiti etsii tytölle kavereita.

Ei ketään voi pakottaa kavereiksi.

Saattaa olla jotain sellaistakin että tuo toinen tyttö jotenkin kadehtii ap:n tyttärtä, koska ei joissakin asioissa yllä samaan kuin ap:n tyttö.

Tyttöä ärsyttää asia ja hän hakee seuraa, jossa voi ns. ”päteä” enemmän.

Kouluun yhteyttä myös, jos et ole jo ottanut. Siis mikäli ovat samalla luokalla. Meillä on lapsilla olleet niin mukavat opettajat, että ovat samanlaisessa tilanteessa jututtaneet lapsia ja asiat on selvinneet sillä.

Vierailija kirjoitti:

Jos ovat jo isompia tyttöjä, ei äidin pidä mennä sotkeutumaan asiaan.

Tyttöäsi alettaisiin vain kiusaamaan asiasta, että äiti etsii tytölle kavereita.

Ei ketään voi pakottaa kavereiksi.

Saattaa olla jotain sellaistakin että tuo toinen tyttö jotenkin kadehtii ap:n tyttärtä, koska ei joissakin asioissa yllä samaan kuin ap:n tyttö.

Tyttöä ärsyttää asia ja hän hakee seuraa, jossa voi ns. ”päteä” enemmän.

Hyvä pointti, voi olla että kadehtii tyttöäni jostain, meillä ainakin suht erilainen ympäristö kotona sen verran mitä olen ymmärtänyt rivien välistä. Ja koulussa kaverilla hankaluuksia oppia, tytölläni päinvastoin niin ehkä siitä voi tulla jotain ristiriitaa.

Vierailija kirjoitti:

Kouluun yhteyttä myös, jos et ole jo ottanut. Siis mikäli ovat samalla luokalla. Meillä on lapsilla olleet niin mukavat opettajat, että ovat samanlaisessa tilanteessa jututtaneet lapsia ja asiat on selvinneet sillä.

No en mä nyt tiedä pitäisikö opettajaa sekoittaa tähän ystävyys asiaan.. Miten koulu tuohon oikeastaan liittyy ja miten ope voisi vaikuttaa lasten ystävyyssuhteisiin, varsinkaan jos ei ole kyse mistään kiusaamisesta ja "paraskaveri" on vain vaihtunut?

Olen huomannut, että joskus myös vanhemmat sotkeutuvat liikaa kaverisuhteisiin - hyvää hyvyyttään tietysti. Kyllä tyttäresi löytää luokalta itselleen samanhenkisemmän kaverin. Eihän ketään voi pakottaa olemaan yhdessä, jos esim. harrastukset tai mielenkiinnon kohteet ovat muuttuneet. Tähän kannattaa vanhempien ja lasten henkisesti varautua: ystävyyssuhteet elävät ala-asteikäisillä ja kaverit vaihtuvat.

T. Ope

Tuo aika tyypillist' monille tytöille. Ennen oltiin yleensä muutaman tytön porukassa. Yhtäkki porukan johtohahmo päätti, että nyt ei kukaan saa olla jonkun tietyn tytön kaveri tai joutuu myös porukan ulkopuolelle. Aikamoista vallankäyttöä siis. Ei tarvinnut olla edes mitään selvää syytä, miksi joku joutui ulos porukasta. Ei niistä siihen aikaan yleensä kotona mitään kerrottu, saati että äidit olisivat sotkeutuneet niihin, ainakaan maalla. Jos joku jotain yritti selittää, niin käskettiin vain selvimään välit porukassa.

Valitettavan tuttua kyllä. Itse koin tuota ollessani tuon ikäinen. Nyt omat tytöt ovat juuri eskari-alakouluikäisiä, ja näitä pikku "narsisteja" löytyy lähipiireistään myös. Olen neuvonut omia tyttöjäni "levittämään verkkojaan vähän laajemmalle", eli hankkimaan useampia kavereita juuri sen takia, ettei yhden kaverin tehtyä ilkeästi joudu kokonaan yksin. Samalla olen painottanut kavereiden mukaanottamisen tärkeyttä. Ollaan puhuttu kans paljon siitä, miksi kavereita ei kannata laittaa suosikkijärjestykseen vaikka joku ystävä voi olla läheisempi kuin toinen. Jos on useampi ystävä ja on reilun kaverin maineessa ei ole niin haavoittuva eikä manipuloitavissa olemaan yhdelle pikku prinsessalle mieliksi.

Paljon vaikuttaa se, miten pystyy kavereiden vanhempien kanssa kommunikoimaan. Lapsethan saattaa ihan kypsymättömyyttään yrittää vaikka mitä kuvioita, mutta jos aikuiset puuttuu ja tekee selväksi sen, miten toisia kuuluu kohdella, niin lapsi todennäköisemmin lopettaa kurjat temput. Mutta sen olen oppinut, ettei niiden vanhempien kypsyydenkään varaan voi oikein laskea. Esikoisen kaveripiirissä on yksi tyttö, joka paitsi tekee itse tuota kavereiden vaihtamista ja heivaamista niin "kampanjoi" myös sen puolesta, että muutkin jättäisivät aina jonkun tietyn ulkopuolelle. Tästä on tytön äidille sanottu useammankin vanhemman toimesta, mutta äiti vaan on sitä mieltä, että hänen mussukassaan ei ole mitään vikaa ja tyttörassua vaan pidetään silmätikkuna. Joten en ole voinut antaa lopulta lapselleni muuta ohjetta kuin että etsi muita kavereita. Ja niin hän on tehnytkin ja hyvin on mennyt.

Poikani luokalla on tyttö, joka on eskarista alkaen toteuttanut samaa kaavaa: jättää ”parhaan” kaverinsa, ottaa uuden tytön omakseen, haukkuu edellisen kaverin, ei anna uuden leikkiä/ olla kenenkään toisen lapsen kanssa. Sitten puolen vuoden päästä sama rumba uudestaan. Hän on käynyt läpi jo lähes kaikki luokan tytöt.

Lapsen vanhemmat syyttävät aina ”jätettyä” tyttöä tästä ota-jätä- kaveruudesta, vaikka kyllä heidän kannattaisi jo katsoa peiliin. Luokalla ei ole kohta enää ketään, kenen kanssa heidän tyttärensä voisi olla.

Minun käsitykseni on, että tässä perheessä nimenomaan vanhemmat päättävät lapsen kavereista, eikä osa heistä ole ”kelvannut” heille, esim. yh-perheen tytär. Tuntuu aika pahalta katsella vierestä!

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut, että joskus myös vanhemmat sotkeutuvat liikaa kaverisuhteisiin - hyvää hyvyyttään tietysti. Kyllä tyttäresi löytää luokalta itselleen samanhenkisemmän kaverin. Eihän ketään voi pakottaa olemaan yhdessä, jos esim. harrastukset tai mielenkiinnon kohteet ovat muuttuneet. Tähän kannattaa vanhempien ja lasten henkisesti varautua: ystävyyssuhteet elävät ala-asteikäisillä ja kaverit vaihtuvat.

T. Ope

Ai hittolainen, että mua pistää välillä vihaksi tällaiset ammatti"kasvattajat". Itse olen ollut peruskoulun läpi kiusattu ja pari kaltaistani tunnen. Yksi suurin traumatisoiva kokemus meillä on ollut se, että aikuiset eivät tee mitään. Se on valtava hylkäämiskokemus lapselle/nuorelle. Monesti juuri tytöillä kiusaaminen on ulkopuolelle jättämistä, johon opettajat ei viitsi puuttua, kun "kuuluu ikään". Tottakai kaverisuhteet vaihtelee, mutta yleensä se on sellaista lähenemistä ja etääntymistä. Kuitenkin sellainen meno, että ensin ollaan tiiviisti yhdessä, yksi kaveri painostaa toista ottamaan välimatkaa kaikkiin muihin kavereihin (eli eristää tämän kaverinsa) ja sitten totaalisesti hylkää tämän jättäen täysin yksin, on ikävä kuvio ja traumaattinen tälle hylätylle. Myös tällaiset queen beet saattavat manipuloida jotain tyttöä asettamalla porukkaan pääsemisen ehdoksi sen, että pannaan välit poikki bestiksen kanssa. Tämä saattaa piittaamattoman open silmiin näyttää kaverisuhteiden elämiseltä, kun joidenkin välit on rikottu ja joku hylätty. Kyllä ammattikasvattaja voi opettaa myös sosiaalisia taitoja, toisten kunnioittavaa kohtelua ja empatiaa.

Vierailija kirjoitti:

Olisko ystävä pieni narskuntaimi? On aina sellaisen kanssa josta hyötyy sillä kertaa tarvitsemallaan tavalla?

.

Aika pieniä vielä nämä ala-koululaiset ja harjoittelevat vasta kaverisuhteita. Käsittääkseni vasta ala-asteen viidennellä/kuudennella tytöt pariutuvat. Sitä ennen tilanne elää. Älä ole huolissasi. Tyttäresi pärjää kyllä, eikä tämä kaverikaan ole narsisti. Ihan normaalia oman paikan etsimistä.

Vierailija kirjoitti:

Poikani luokalla on tyttö, joka on eskarista alkaen toteuttanut samaa kaavaa: jättää ”parhaan” kaverinsa, ottaa uuden tytön omakseen, haukkuu edellisen kaverin, ei anna uuden leikkiä/ olla kenenkään toisen lapsen kanssa. Sitten puolen vuoden päästä sama rumba uudestaan. Hän on käynyt läpi jo lähes kaikki luokan tytöt.

Lapsen vanhemmat syyttävät aina ”jätettyä” tyttöä tästä ota-jätä- kaveruudesta, vaikka kyllä heidän kannattaisi jo katsoa peiliin. Luokalla ei ole kohta enää ketään, kenen kanssa heidän tyttärensä voisi olla.

Minun käsitykseni on, että tässä perheessä nimenomaan vanhemmat päättävät lapsen kavereista, eikä osa heistä ole ”kelvannut” heille, esim. yh-perheen tytär. Tuntuu aika pahalta katsella vierestä!

Mitä ed. kuvatulle tytölle voi tehdä?

Psykologin juttusille, vai mitä?

Voit laittaa opettajalle Wilmassa viestiä ja VAATIA , että tällainen käytös loppuu ja tyttö saa kaverinsa takaisin bestiksekseen loppuelämäkseen. Opettaja kuuluu huolehtia tästä. Näin kaikki muutkin tekevät.

Onko oma tyttäresi tahattomasti tai tahallisesti loukannut toista?

Olen huomannut, että kolmen tytön kopla voi olla mahdoton jopa kuudesluokkalaisille tytöille! Saati sitten eka-tokaluokkalaisille!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse koin lapsena samaa ja poikien äitinä olen niin huojentunut, koska ei niiden kaveripiirissä ole ollut tommosta. Enemmänkin, että mitä isompi tiimi ni sen parempi :/ one for all all for one.

Itse asiassa tuo on nykyään aika tavallista pojillakin, että on vaan yksi paras kaveri, eikä mitään isoja kaveriporukoita ole. Liittynee siihen että pihapelit on vähentyneet ja pelataankin sisällä ruudun ääressä.

Kyllä ne pojat niitä tiimejä muodostaa peleissäkin. Aika harvoin  on vain yhtä bestistä.

Pojilla nimenomaan on yleensä laajempi kaveriporukka, mutta niistä usein yksi tai kaksi läheisempää.

Itselläni on edelleen sellainen viidenkympin molemmin puolin äijäporukka, jonka sisällä on erilaisia läheisempiä ystävyyksiä, mutta koko jengi viihtyy hyvin keskenään millä tahansa kokoonpanolla. Kiitollinen siitä.

Tutun kuuloista. Minulla on myös samanikäinen tytär. Hänelle on opetettu pienestä pitäen sitä, että tulee asettua toisen asemaan ja miettiä miltä toisesta tuntuu. Kyllä ne aidot sosiaaliset taidot ovat juuri sitä empaattisuutta,toisten huomioimista, rehellisyyttä ja reiluutta. Nämä Ilkeät toisia ulkopuolelle jättävät lapset tulevat vielä myöhemmin itse kärsimään, jos vanhemmat eivät riittävän ajoissa puutu heidän käytökseen ja opeta näitä tärkeitä sosiaalisia taitoja.

Minusta ongelma on osin myös siinä, että hyväksytään tytöiltä tämmöiset ”bestissuhteet” eikä opeteta ryhmässä ja porukassa toimimista. Eihän ne sosiaaliset taidot mihinkään kehity, jos aina leikkii vain sen yhden ja tietyn lapsen kanssa. Tilannehan voi olla niin, että se ”bestis” myötäilee aina eikä toisen osapuolen tarvitse koskaan opetella toisen huomioimista vaan ”vahvempitahtoinen” jyrää aina alleen sen toisen. Ryhmässä leikkiessä sosiaaliset taidot kehittyvät enemmän. Älkää siis vanhemmat lähtekö mukaan tähän lasten ”me halutaan leikki aina vain kahdestaan”-juttuun, jos haluatte että lapsenne kehittyy ja oppii sekä pärjää tulevaisuudessa esim. työelämässä.

Kokemusta on: lapseni traumatisoitui, eikä halua olla missään tekemisissä ex-kaverin kanssa. En voi siihen häntä pakottaa. Joskus on parempi lopettaa kaverikyläilyt, jos toinen mustamaalaa ja haukkuu selän takana. Miksi kenenkään pitäisi olla kaveri kiusaajan kanssa. Ei opettajatkaan voi pakottaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisko ystävä pieni narskuntaimi? On aina sellaisen kanssa josta hyötyy sillä kertaa tarvitsemallaan tavalla?

.

Aika pieniä vielä nämä ala-koululaiset ja harjoittelevat vasta kaverisuhteita. Käsittääkseni vasta ala-asteen viidennellä/kuudennella tytöt pariutuvat. Sitä ennen tilanne elää. Älä ole huolissasi. Tyttäresi pärjää kyllä, eikä tämä kaverikaan ole narsisti. Ihan normaalia oman paikan etsimistä.

Teini-ikäisen kehitystehtäviin kuuluu se, että oppii ”kaveeraamaan” isommassa porukassa tai esimerkiksi kolmen porukassa. Siis ei todellakaan mikään ”pariutuminen” pitäisi olla päämääränä vaan nimenomaan se, että niistä kahdenvälisistä bestissuhteista laajennetaan isompiin ryhmiin.

Nuorempi tyttäreni joutui pompottelevan kaverin uhriksi.

Hän ei ole oikein sosiaalisesti taitava, mutta hänellä oli 3 kaveria.

Sitten tuli yksi ,erittäin manipuloiva kaveri, koka kielsi yhteydenpidon muihin, nämä tietysti suuttuivat verisesti ja syystä.

Tyttäreni hengaili tämän pompottajan kanssa tovin, kunnes tämä löysi uuden pompotettavan.

Tyttäreni oli tovin yksin, kunnes sai välinsä palautettua yhteen entiseen ystävään.