Lue keskustelun säännöt.
Kun ystävä ei enää kysele kuulumisia
L-86
16.09.2020 |
Onks kellään kokemusta läheisinä pitämistänne ystävistä, jotka ei enää kysele kuulumisia tai jaksa kysellä tai kuunnella mitä elämäänne kuuluu? Miten ootte toimineet tällaisten ystävien kanssa? Mulla itsellä on ystävä, jonka kanssa ystävystyttiin vähän päälle parikymppisinä opiskelijoina ja meillä klikkasi heti, ollaan koettu yhdessä monet naurut ja surutkin. Nyt 12 vuoden jälkeen vaan tuntuu että tää on jotenkin muuttumassa aika yksipuoliseksi tää ystävyys.
Itse kyselen usein kuulumisia, viestittelen, ehdotan tapaamisia ja omia kuulumisia kyllä tämä henkilö jaksaa kertoilla ihan mittaviin yksityiskohtiin asti, mutta minun kuulumisiani hän ei vaivaidu kyselemään. En muista milloin hän olisi viimeksi kysynyt mitään muuta kuin palvelusta. Tätä on jatkunut nyt ehkä parin vuoden ajan eli siitä lähtien, kun hän tapasi miehensä, meni naimisiin ja aloitti suunnittelemaan lasten hankintaa. Hänellä ei enää taida olla aavistustakaan siitä mitä mun elämään oikeasti kuuluu tällä hetkellä, itselleni on sattunut yhtä jos toista viime vuosina ja tuntuu pahalta, että häntä ei hirveästi tunnu kiinnostavan, miten voin. Ymmärrän toki kyllä että ehkä hän ei sitten vaan jaksa tai pysty kuuntelemaan mua tai kyselemään kuulumisia jos omassa elämässä on paljon muita kiireitä.
Miten te toimisitte, kertoisitteko frendille suoraan tuntemuksistanne vai antaisitteko vain olla?
Kommentit (43)
Huomasin tämän myös kerran yhden pitkäaikaisen ystäväni kanssa. Kertoi pitkät pätkät omia juttujaan, mutta kun minä kerroin jotain omasta elämästäni niin kommentoi välillä "joo" oikeasti kuuntelematta. Nykyään nähdään muutaman kerran vuodessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Antaa hänen siis mennä minne elämä vie, opetuksena tästä on, että itse voi vaan omaan elämään vaikuttaa.
Eipä sille mitään voi. Usein arki erottaa ystävät etenkin, jos ollaan eri vaiheessa elämässä esim. toisella pienet lapset ja toinen vielä sinkku. Suosittelen, että etsit uusia ystäviä.
Elämä on jatkuvasti muuttuva tilanne, ap. Jos olet luonteeltasi sellainen, että mielelläsi muodostat pitkäaikaisia ihmissuhteita joihin ammennat uskollisuutta ja sitoutumista, tulet pettymään monta kertaa ellet hienosäädä tutkaasi. Tämä on rankka läksy opittavaksi ihmisille, jotka ovat uskollista ystävämateriaalia.
Taidankin huomenna soittaa yhdelle ystävistäni, johon olen pitänyt liian vähän yhteyttä. Elämä on niin täynnä stressiä tällä hetkellä, ettei ystäville ole ollut tarpeeksi aikaa. Tai voimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Elämä on jatkuvasti muuttuva tilanne, ap. Jos olet luonteeltasi sellainen, että mielelläsi muodostat pitkäaikaisia ihmissuhteita joihin ammennat uskollisuutta ja sitoutumista, tulet pettymään monta kertaa ellet hienosäädä tutkaasi. Tämä on rankka läksy opittavaksi ihmisille, jotka ovat uskollista ystävämateriaalia.
tämä on valitettavasti totta. meitä on moneen junaan mutta herkkyystasot eivät aina vastaa toisiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nostan tämän aiheen, on tärkeä. Itse koen samoin, on kauheeta kun luulet että sinulla on ystäviä mutta sitten ei olekaan. Olen muutoinkin sosiaalisesti heikossa asemassa ja ystävät olleet minulle voimavara. Nyt ei enää, ei heitä kiinnosta minä enää ollenkaan
Nostan vuorostani ketjun ylös koska tämä aihe osuu lähelle. Kyse on ihmisestä jota pidän vanhimpana sekä läheisimpänä ytsävänäni. Olemme tunteneet yläasteelta asti, olimme amiksessa yhtäaikaa ja päädyimme samaan työpaikkaankin useaksi vuodeksi. Tämä nykyinen yhteydenpidollinen ongelma ei tosin ole mitään uutta tältä henkilöltä, koska hän on näin menettänyt kaikki vanhat, sekä jotkut uudet, ystävänsä koska ei pitänyt vanhoihin tuttaviin vastavuorisesti yhteyttä. Tuolloin minäkin lopetin yhteydenpidon koska hän aivan selvästi vaihtoi meidät vanhat "maalaistollot" uusiin "jännempiin" kavereihin kaupungissa. Pariin vuoteen en ollut yhteydessä häneen kunnes päädyimme sattumalta samaan työpaikkaan ja lopulta ystävystyimme uudelleen. Olimme paljon tekemisissä töissä ja työpaikan ulkopuolella. Nauroimme paljon, juttua riitti ja nykytilanteestakin huolimatta voin sanoa että hän on lämminhenkinen ja avoin ihminen jolle uskalsi purkaa erikoisempiakin huolia/ajatuksia.
Mutta ongelmat alkoivat kun vaihdoimme työpaikkaa. Tietenkin osasin odottaa, että yhteydenpito tulee harvenemaan koska emme ole enää päivittäin tekemisissä eikä meillä ollut säännöllisiä yhteisiä menoja. Mutta yllätyin silti siitä kuinka hänen puolelta yhteydenpito laski kuin kuuluisa lehmänhäntä. Mainittakoon tässä ettei hänellä ole lapsia tai muutenkaan kiireinen elämä eli en valita siitä kun perheenäiti ei pidä yhteyttä. Oma-aloitteisesti hän pistää viestiä kokoajan harvemmin, nykyään hyvä jos muistaa edes myöhässä onnitella synttäreitä, ja vielä harvemmin hän ehdottaa näkemistä livenä, eli ei ikinä. Minun viesteihin vastaamisenkin alkaa olemaan harvinaista. Ja tietenkin siksi en minäkään ota usein häneen yhteyttä kuin 4-5 kertaa vuodessa. Eli se, että olemme vielä kavareita vuosien jälkeen, on kiitos minun, ja löisin vetoa että jos alottaisin tänään radiohiljaisuuden niin en saisi ikinä viestiä missä kysyisi "onko kaikki ok?". Tämä ärsyttää vielä enemmän siitä syystä, että hän aina mainostaa kuinka sydämmellinen ja muut huomioon ottava ihminen hän on mutta, kuitenkin häneltä puuttuu ne perustietotaidot sosiaalistensuhteiden ylläpidosta.
Tähän mennessä jos olen ehdottanut tapaamista niin hän on kuitenkin lähes aina tulossa tai ainakin sovimme toisen ajan ja kun näemme ollemme taas kuin vanhat hyvät kaverit. Siksi on vaikeaa antaa tämän ystävyyden vain kuolla pois vaikka tämä yksipuolinen yhteydenpito ja piittaamattomuus katkeroittaa koko ajan enemmän...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen aina yksin ja muilla rikas elämä ihmisineen, miksi minun pitäisi heiltä kysellä miten menee. Kun hyvin menee kuitenkin.
Mulla "ystävä", joka taas ei kerro mitään omista kuulumisistaan. Muutin pari vuotta sitten ja emme ole nähneet sen jälkeen, mutta s-postilla/viesteillä olen pitänyt yhteyttä. Itse olen kertonut omista ja lasten kuulumisista, mutta kun kysyn hänen kuulumisistaa, niin en ole saanut 2 vuoden aikana mitään irti, pelkästään vain sen että ihan hyvää kuuluu...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hän ei ole enää ystäväsi. Korkeintaan kaverisi, mutta tuskin edes kovin hääppöinen sellainen.
En tosin tunne taustaanne, että oletko mahdollisesti itse aiheuttanut ystävyytenne epätoivottua kulkusuuntaa. Suosittelen keskustelemaan hänen kanssaan asiasta, jotta näet kysymyksiisi oikean vastauksen.
Kun soitan ystävälle, niin en ehdi edes moikata, kun tulee tunnin verran niitä kuulumisia ja kuuntelen hiljaa, kunnes hän sanoo että oli kiva jutella, hei hei. Sain kysymättä enemmin kuin tarpeeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun soitan ystävälle, niin en ehdi edes moikata, kun tulee tunnin verran niitä kuulumisia ja kuuntelen hiljaa, kunnes hän sanoo että oli kiva jutella, hei hei. Sain kysymättä enemmin kuin tarpeeksi.
Tämä kätyös ihmetyttää minuakin. Esimerkiksi tässä vähänaikaa sitten vanha kaverini, jonka kanssa juttelin viimeksi 10 vuotta sitten, otti täysin yllättäen yhteyttä minuun. Oli kuulemma miettinyt miten minulla menee ja etsi numeroni. Ensiksi ilahduin asiasta ja ryhdyimme vaihtamaan kuulumisia, mutta hyvin nopeasti sain muistutuksen siitä miksi olin alunperinkin lopettanut tälle ihmiselle puhumisen. Hän puhui vain ja ainoastaan itsestään, pariin kertaan hän kysyi minusta jotain mihin vastasi "jaa" ja jatkoi omia juttujaan. Huomasin että tämä meni taas siihen missä minä osoitan kiinnostusta hänen jutuilleen ilman vastavuoroisuutta häneltä. Ja kun yritin välillä ottaa itseni puheeksi niin keskustelu, no, se vaan pysyi hänessä. Tämän yhteydenoton jälkeen en ole hänen kanssaan enää jutellut. Ihmettelenpähän vain miksi vaivautui ottamaan yhteyttä...
Vierailija kirjoitti:
Mulla "ystävä", joka taas ei kerro mitään omista kuulumisistaan. Muutin pari vuotta sitten ja emme ole nähneet sen jälkeen, mutta s-postilla/viesteillä olen pitänyt yhteyttä. Itse olen kertonut omista ja lasten kuulumisista, mutta kun kysyn hänen kuulumisistaa, niin en ole saanut 2 vuoden aikana mitään irti, pelkästään vain sen että ihan hyvää kuuluu...
Noin mäkin vastaan, koska ei mun elämässä tapahdu oikein mitään. Samaa arkea samassa työpaikassa samassa työtehtävässä ja asun edelleen samassa paikassa. Ei muutoksia ihmissuhteissa, terveydentilassa eikä missään muussakaan asiassa. Sama kissakin on ollut jo 15 vuotta. Elämäni on tasaisen mukavaa.
Aion siivota nämä "kaverit" elämästä täysin. Poistan somesta heidät ja en enää vastaa, miksi vastaisin kun aina vain heidän käytös vituttaa.
Tässä esimerkkejä näiden "kaverien" käytöksestä. Laitan viestin kysyäkseni kuulumisia. Ei mitään vastausta aina. Jos minulta kysytään kuulumisia ja vastaan viestittely tyrehtyy kun toinen ei jaksa vastata vaikka minulle viestiä laittoi. Jos näkemistä ehdottaa niin ehdotetaan viikkojen päähän ja lykkäillään näkemistä. Ymmärtäisi vielä jos oikeasti ihminen olisi muka niin kiireinen, ei ole.
En jaksa ihmisiä joille olen heidän prioriteettilistansa häntäpäässä. Miksi pitää sellaisia ihmisiä elämässä? Kaveruus oli joskus hyvää mutta meni.
Yksi tosi kiireinen ystäväni vastaa aina parin tunnin sisällä. Ymmärrän sen jos joskus vastaaminen unohtuu tai ei jaksa mutta kun tuosta tulee kaava, ei kiitos enää. Kiitos riitti.
Vierailija kirjoitti:
Aion siivota nämä "kaverit" elämästä täysin. Poistan somesta heidät ja en enää vastaa, miksi vastaisin kun aina vain heidän käytös vituttaa.
Tässä esimerkkejä näiden "kaverien" käytöksestä. Laitan viestin kysyäkseni kuulumisia. Ei mitään vastausta aina. Jos minulta kysytään kuulumisia ja vastaan viestittely tyrehtyy kun toinen ei jaksa vastata vaikka minulle viestiä laittoi. Jos näkemistä ehdottaa niin ehdotetaan viikkojen päähän ja lykkäillään näkemistä. Ymmärtäisi vielä jos oikeasti ihminen olisi muka niin kiireinen, ei ole.
En jaksa ihmisiä joille olen heidän prioriteettilistansa häntäpäässä. Miksi pitää sellaisia ihmisiä elämässä? Kaveruus oli joskus hyvää mutta meni.
Yksi tosi kiireinen ystäväni vastaa aina parin tunnin sisällä. Ymmärrän sen jos joskus vastaaminen unohtuu tai ei jaksa mutta kun tuosta tulee kaava, ei kiitos enää. Kiitos riitti.
Parin tunnin sisällä on mielestäsi liian pitkä viive?? Luulen, että nämä ihmiset on ihan onnellisia siitä, ettet ole jatkossa heidän kanssaan tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Aion siivota nämä "kaverit" elämästä täysin. Poistan somesta heidät ja en enää vastaa, miksi vastaisin kun aina vain heidän käytös vituttaa.
Tässä esimerkkejä näiden "kaverien" käytöksestä. Laitan viestin kysyäkseni kuulumisia. Ei mitään vastausta aina. Jos minulta kysytään kuulumisia ja vastaan viestittely tyrehtyy kun toinen ei jaksa vastata vaikka minulle viestiä laittoi. Jos näkemistä ehdottaa niin ehdotetaan viikkojen päähän ja lykkäillään näkemistä. Ymmärtäisi vielä jos oikeasti ihminen olisi muka niin kiireinen, ei ole.
En jaksa ihmisiä joille olen heidän prioriteettilistansa häntäpäässä. Miksi pitää sellaisia ihmisiä elämässä? Kaveruus oli joskus hyvää mutta meni.
Yksi tosi kiireinen ystäväni vastaa aina parin tunnin sisällä. Ymmärrän sen jos joskus vastaaminen unohtuu tai ei jaksa mutta kun tuosta tulee kaava, ei kiitos enää. Kiitos riitti.
Hyvä tehdä tällainen puhdistus näin uudelle vuodelle. Vievät turhaa energiaa kun heidän käytös pistää vain v*tutt*maan joten parempi vain ettei uhraa heille ajatustakaan enää. Koska selvästi hekään eivät uhraa sinuun. Elämä taas tuntuu kevyeltä kun keskittyy vain niihin ihmisiin jotka osaavat pitää kaverisuhteista huolta.
Kiitos tästä ketjusta! Tää tuli juuri oikeaan hetkeen.
En haluaisi, mutta on pakko päästää irti 15 vuotta kestäneestä ystävyyssuhteesta. Sattuu, mutta yksipuolista ystävyyttä ei ole olemassa. Päihteet on hänelle se ykkösjuttu, muu saa nyt mennä, enkä mahda asialle mitään. Kokonaan en ystävyyttämme katkaise, haluan olla tukena, jos joskus ymmärtää haluta taistella päihteistä eroon.
Tekee pahaa, kun hän on ollut minulle todella tärkeä ihminen, ja kaiken lisäksi ainoa oikea ystävä. Onko vinkkejä, miten sietää tätä tyhjyyttä? Miten eteen päin? Kavereista on seuraa, mutta samanlaista sielunsiskoa ei ole tullut vastaan. Tuntuu, että olen nyt ihan yksin, eikä tämä päätös ole ollut helppo.
Ystävyyden loppuminen tai muuttuminen kaverisuhteeksi tuntuu aina kurjalta. Se on verrattavissa jopa parisuhteen päättymiseen. Oma ystävyyteni parhaan ystäväni kanssa (takana melkein 20 yhteistä vuotta) alkoi hitaasti mutta varmasti hiipumaan viitisen vuotta sitten. Yhteydenpito väheni kaverini löydettyä miehen ja huomasin jossakin vaiheessa olevani aina se, joka aloittaa keskustelut, kyselee kuulumisia, muistaa syntymäpäivät. Häneltä ei tullut vastakaikua ja keskustelumme latistuivat aika pinnallisiksi. Itse kävin läpi eron, muutot, masennukset ja työttömyyskriisitkin ja huomasin, että ystävääni ei hirveästi kiinnostanut kuunnella tai edes kommentoida, jos avauduin asioistani (tai yritin avautua). Pahinta oli havahtua siihen tosiasiaan, että kiinnostuksen kohteemme, huumorintajumme ja kommunikaatiomme ei enää toiminut, oltiin ihan eri aaltopituuksilla yhtäkkiä.