Kun ystävä ei enää kysele kuulumisia

Kiireitä on ja tulee olemaan aina. Koskaan pitäisi kuitenkaan olla niin kiire, että ystävän kuulumisia ei jaksaisi kysellä. 

Suurin osa elämäni ystävyyssuhteista on tyssännyt juuri tuohon - toista ei ole kiinnostanut pätkääkään kuulumiseni. Ajoittain olen kelvannut kuuntelemaan loputonta suoltoa toisen elämän koukeroista, mutta se rooli ei enää näin viisikymppisenä kiinnosta.

Ystäväsi on muuttunut miehen.avioliiton ja muun perhehössötyksen myötä. Toisnsanoen,hän ei enää koe,että sinun elämässäsi olisi mitään hänelle itselleen niin kiinnostavaa, että jaksaisi pitää yllä yhteyttä. Tiedän tunteen, olen samassa tilnateessa ollut. Laitoin välit poikki-oli vieläpä onnesta soikeana saadessaan tulla lapseni kummiksi, lupauksia tukemisesta,lapsen hoidosta,puistoiluista jne mutta hohhoijjaa..todellinen luonne paljastuikin sitten lopulta. Ei kiitos epäaidoille/liian kiireisille "ystäville". Ole ap tyytyväinen,että pääset eroon. Pidä kohteliaat "kerran vuodessa synttärionnittelut/joulukortti"-välit, älä sen kummempaa ja kohta huomaat,kuinka on kulunut jo monta vuotta,kun viimeksi "ystävästäsi" kuulit. 

Tuskin haluat että hän alkaa väkisin kyselemään kuulumisia, eli ei ole aidosti mukana, vaan se olisi pelkkä näytelmä. Eli sanominen ei siinä mielessä kannata. Voit vetää johtopäätökset tilanteesta itse. Joku toinen voi tykätä kysyä sinulta mitä kuuluu ja tulla ystävän paikalle. Onko hänellä ollut aina niin, että joku toinen menee muiden edelle vai teki päätöksen vähentää yhteydenpitoa. 

Vierailija kirjoitti:

Tuskin haluat että hän alkaa väkisin kyselemään kuulumisia, eli ei ole aidosti mukana, vaan se olisi pelkkä näytelmä. Eli sanominen ei siinä mielessä kannata. Voit vetää johtopäätökset tilanteesta itse. Joku toinen voi tykätä kysyä sinulta mitä kuuluu ja tulla ystävän paikalle. Onko hänellä ollut aina niin, että joku toinen menee muiden edelle vai teki päätöksen vähentää yhteydenpitoa. 

Samaa mieltä. 

Vierailija kirjoitti:

Olen vähän tuollaisessa tilanteessa hyvän ystävän kanssa. Hänestä ei kuulu juuri koskaan mitään. Syyksi hän on sanonut kiireet ja ongelmat mm. mielenterveyden kanssa. On se varmaan totta, mutta en silti täysin ymmärrä miksei pysty ollenkaan pitämään yhteyttä.

Se miksi ei pysty pitämään ollenkaan yhteyttä,riippuu mielenterveydellisestä ongelmasta ja siitä,mitä hänen elämässään on muita kuormittavia tekijöitä tai sitten on kyse ihan puhtaasta valehtelusta, eli tekosyistä,koska ei nyt halua loukata sinua suoraan sanomalla,ettei jaksa pitää yhteyttä syystä tai toisesta.. Elämä nyt vain on sellaista-toiset ihmiset tippuvat matkasta,toiset jäävät,toisia tulee tilalle-anna uudelle siis tilaa ja anna ystäväsi ihan rauhassa ottaa yhteyttä tai olla ottamatta, hänen valintansa se on. 

Itsellä valitettavasti kävi lukioaikaisten ystävien kanssa näin. Muutettiin eri kaupunkeihin, yhteydenpito harveni. Sain lapsen, jonka jälkeen itse yritin pitää yhteyttä, mutta ei vastakaikua, joten miksi vaivautuisin itsekään. On tullut selväksi, ettei heitä kiinnosta. Onneksi aikuisiällä olen saanut uusia ystäviä, joiden kanssa oleminen on vastavuoroista.

Elämä on sellaista, että itselle hyvät ihmiset pysyvät matkassa mukana. Miksi roikkua sellaisissa ystävyyssuhteissa, jotka ovat satunnaisia viestejä kerran tai pari vuodessa.

Itse myös tietoisesti olen pudottanut elämästäni muutaman ”ystävän” jotka piilovittuilivat minulle kaikesta. Murensivat itsetuntoani naureskelemalla, milloin millekin tekemiselleni tai kyseenalaistivat osaamistani eri asioiden suhteen. Itse pidän sen nyrkkisäännön, että olen enää sellaisten ystävä, joiden seurassa minulla on hyvä olla.

Itse en enää pidä yhteyttä kovinkaan paljon hyvään ystävääni, joka sai lapsen. Ymmärrän elämäntilanteen, mutta en jaksa pelkästään kuunnella lapsijuttuja.. joko hänen tai ystävien lapset.. plaa plaa.. mitään muuta ei enää ole.

Hänen ajatusmaailmansa on myös muuttunut totaalisen mulkun miehen vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Itse en enää pidä yhteyttä kovinkaan paljon hyvään ystävääni, joka sai lapsen. Ymmärrän elämäntilanteen, mutta en jaksa pelkästään kuunnella lapsijuttuja.. joko hänen tai ystävien lapset.. plaa plaa.. mitään muuta ei enää ole.

Hänen ajatusmaailmansa on myös muuttunut totaalisen mulkun miehen vuoksi.

Et itse vaikuta aidosti olevan ystävä,ainakin asenteesi on tympeä ja kypsymätön. Olet selkeästi lapseton ja suht nuori, eivätkä teidän ajatus/kokemusmaailmanne elämästä enää ilmeisestikkään kohtaa. Kerro ystävällesi ystävällisesti, että olet pahoittanut mielesi/miksi sinusta tuntuu pahalta/haluaisit puhua jostain muustakin,kuin lapsista välillä(mutta ymmärrät  varmasti kuitenkin,että ystäväsi lapset ovat nyt/aina hänen elämänsä tärkeimmät ja ihmeellisimmät ihmiset,minkä ymmärtäisit,jos itselläsikin jälkikasvua olisi). Moni ihminen muuttuu parisuhteen myötä,eikä aina parempaan suuntaan,mutta todelliset ystävät pitävät kiinni myös muista ihmissuhteistaan,ellei kyseessä sitten ole todellakin narsisti/väkivaltainen/alkoholisti jne,minkä vuoksi ystäväsi energia menee kaikkeen muuhun kuin kivaan kaveri-aikaan. Yritä puhua tästä hänelle,jos hän vaikka havahtuisi, mikäli tilanne on hänen omasta mielestään jotenkin ongelmallinen myös. Tarkemmin ajatellen, on varmaan sittenkin hyvä asia ystäväsi kannalta,että etsii lisäksesi muuta seuraa/tapaatte jälleen vasta,kun olet hiukan..noh-ajatusmaailmaltasi aikuistunut/kokenut vanhemmuuden myös itse? Se homma ei tosin ihan kaikille sovi. 

Anteeksi vain, mutta miksi helvetissä minun ja puolisoni pitäisi hankkia lapsia? Olen kyllä ihan kypsä aikuinen.

En voi sietää tuota mamma-ajattelua, että vähätellään lapsettomia. Ihan samalla tavalla vähättelen monia niitä naisista, jotka valitsevat mulkun miehen, lihovat ja hankkivat niitä muksuja. En arvosta sellaista pullan tuoksuista elämää jossain perähikiällä.

Näin käy heposti ja usein, on osa elämää. Itselläkin on vaikea päästää irti suhteista, jos ne joskus ovat olleet syviä ja on pitkä menneisyys. Olisi vain osattava hyväksyä ja päästää irti.

On käynyt. Olisi kiva että sanottaisiin suoraan mikä tuli, koska nyt en tiedä miten minun pitäisi toimia tämän radiohiljaisuuden kanssa. Kyseessä vieläpä kummilapseni äiti, ja olemme molemmat nelikymppisiä. Jos ei halua olla enää tekemisissä niin tottakai se sopii minulle. En oikein pidä tästä tyylistä että jätetään toinen miettimään tekojaan ja sanomisiaan, että jos on loukannut toista, kun mitään ei enää ikinä kuulu. Viesteihin vastataan valikoidusti, tai ei ollenkaan. Toivoisin että edestään löytäisi tämän, ja huomaisi itse miten itse käyttäytyi toista kohtaan.

Jos ei enää paljoa tiedä toisen elämästä, voi olla hankala esittää mitään täsmäkysymyksiä kuulumisiin liittyen. Se, että hän kertoo omista kuulumisistaan kertoo kuitenkin minusta siitä, että hän haluaa jakaa asiat kanssasi ja ehkä hän odottaa, että sinäkin kertoisit samalla tavalla oma-aloitteisesti, mitä sinulle kuuluu. Ehkä hän tahollaan ihmettelee, mikset sinä enää jaa asioitasi hänen kanssaan kuten ennen ja kuten hän edelleen tekee.

Vierailija kirjoitti:

Jos ei enää paljoa tiedä toisen elämästä, voi olla hankala esittää mitään täsmäkysymyksiä kuulumisiin liittyen. Se, että hän kertoo omista kuulumisistaan kertoo kuitenkin minusta siitä, että hän haluaa jakaa asiat kanssasi ja ehkä hän odottaa, että sinäkin kertoisit samalla tavalla oma-aloitteisesti, mitä sinulle kuuluu. Ehkä hän tahollaan ihmettelee, mikset sinä enää jaa asioitasi hänen kanssaan kuten ennen ja kuten hän edelleen tekee.

Ystävyyssuhteisiin liittyy aina vastavuoroisuus, jos ei tiedä toisen elämästä oikein mitään niin tämähän avaa loputtomia mahdollisuuksia keskusteluille ja kysymyksille. Ei riitä, että vaan toinen hoitelee kyselyt ja yhteydenpidot ja keskustelunavaukset. 

Mulla oli tällainen tilanne hyvän, puolen elämän ajan tuntemani ystäväni kanssa. Suretti, kun hänellä ei enää ollut aikaa minulle. Puheluihin hän ei enää vastannut kuin pari kertaa vuoteen, vaan laittoi parin päivän päästä viestiä "sori rakas ystävä, ihan hirvee kiire, ikävä sua, soittelen heti kun ehdin!!" mutta eipä soitellut. Tai lupasi pyytää kylään, kun tietää aikatauluistaan mutta kutsua ei sitten tullutkaan.

Otin asian puheeksi ja kaveri loukkaantui. Hänellä ei yksinkertaisesti ole enemmän aikaa ystäville, hän selitti. Otti päähän, koska niissä harvoissa puheluissamme hän selitti, mitä kaikkea kivaa on muiden ystävien kanssa tehnyt. Olisin toivonut, että hänellä olisi ollut munaa sanoa totuus - en ole hänelle enää tarpeellinen.

Lopetin siis yhteydenpidon ja siirryin surutyöhön. Vuoden aikana olemme törmänneet kerran ja olen kuullut häneltä samat "hei mennään kahville joku kerta, mä soittelen"- läpät. Parin päivän depis on seurannut, kun taas joutuu muistelemaan hyvät ajat ja muistuttamaan itseään, että niitä ei saa takaisin, vaikka lähtisi toisen pelinappulaksi.

Suosittelen tältä pohjalta, että ap repäisee itsensä irti ja alkaa etsiä oikeita ystäviä tässä hetkessä.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli tällainen tilanne hyvän, puolen elämän ajan tuntemani ystäväni kanssa. Suretti, kun hänellä ei enää ollut aikaa minulle. Puheluihin hän ei enää vastannut kuin pari kertaa vuoteen, vaan laittoi parin päivän päästä viestiä "sori rakas ystävä, ihan hirvee kiire, ikävä sua, soittelen heti kun ehdin!!" mutta eipä soitellut. Tai lupasi pyytää kylään, kun tietää aikatauluistaan mutta kutsua ei sitten tullutkaan.

Otin asian puheeksi ja kaveri loukkaantui. Hänellä ei yksinkertaisesti ole enemmän aikaa ystäville, hän selitti. Otti päähän, koska niissä harvoissa puheluissamme hän selitti, mitä kaikkea kivaa on muiden ystävien kanssa tehnyt. Olisin toivonut, että hänellä olisi ollut munaa sanoa totuus - en ole hänelle enää tarpeellinen.

Lopetin siis yhteydenpidon ja siirryin surutyöhön. Vuoden aikana olemme törmänneet kerran ja olen kuullut häneltä samat "hei mennään kahville joku kerta, mä soittelen"- läpät. Parin päivän depis on seurannut, kun taas joutuu muistelemaan hyvät ajat ja muistuttamaan itseään, että niitä ei saa takaisin, vaikka lähtisi toisen pelinappulaksi.

Suosittelen tältä pohjalta, että ap repäisee itsensä irti ja alkaa etsiä oikeita ystäviä tässä hetkessä.

Aivan. 

Elämä vie ihmisiä eri suuntiin. Se on ihan luonnollista. Jos toinen ei halua olla yhteydessä, on aika päästää irti ja luopua siitä ystävyydestä. 

Vierailija kirjoitti:

On käynyt. Olisi kiva että sanottaisiin suoraan mikä tuli, koska nyt en tiedä miten minun pitäisi toimia tämän radiohiljaisuuden kanssa. Kyseessä vieläpä kummilapseni äiti, ja olemme molemmat nelikymppisiä. Jos ei halua olla enää tekemisissä niin tottakai se sopii minulle. En oikein pidä tästä tyylistä että jätetään toinen miettimään tekojaan ja sanomisiaan, että jos on loukannut toista, kun mitään ei enää ikinä kuulu. Viesteihin vastataan valikoidusti, tai ei ollenkaan. Toivoisin että edestään löytäisi tämän, ja huomaisi itse miten itse käyttäytyi toista kohtaan.

Aikuinen ihminen voi kysyä ihan suoraan, että mikä mättää. Jos siihenkään ei saa vastausta, sitten ei toki voi mitään. Siinä vaiheessa itse unohtaisin koko tyypin. 

Kaikki virtaa. Elämäntilanteet muuttuu. Tietysti vauva on naisen prioriteetti. Hullua olis jos ei olis.