Onko mahdollista keskustella asiatasolla uskonnosta?

Tämä vaikuttaa liian järkevältä aloitukselta tästä aiheesta. Jännä nähdä mitä tästä seuraa ja seuraako mitään.

Jos molemmilla osapuolilla on halu kuunnella ja ymmärtää toista ja keskustelua käydään asiallisessa ja kunnioittavassa ilmapiirissä, niin sitten on. Mutta täällä av:lla se ei ole mahdollista, niin kuin on valitettavasti jo tässäkin ketjussa ehditty nähdä.

Korkeampi voima on olemassa..varmasti.

Se on ääretön ja rajaton tietoisuuden tila.

Se ei ole ajatuksen tuote.

Me yksilöt olemme ajatustuotteita.

Me yksilöt olemme rajallisia.

Koska korkeampi voima on rajaton ja ääretön ja ajatustuote, emme me rajalliset ja ajatustuotteet voi koskaan millään tavalla ymmärtää korkeimman voiman todellista luonnetta.

Ajatellaan korkeimmasta voimasta mitä hyvänsä, sitä se ei ole, koska se ei ole ajatusta.

Korkeammalla voimalla ei ole nimeä.

Vierailija kirjoitti:

Jos puhutaan uskomuksista, on aika vaikea välttyä erimielisyyksiltä.

Tuo kun kuulostaa monista siltä kuin puhuisitte keijukaisten olemassaolosta, ja se nyt vaan ärsyttää useita.

Eri mielisyyksiä saa ollakin, voisi melkein sanoa, että pitääkin olla. Ei keskustelu ole kovinkaan antoisaa, jos siinä koko ajan vain komppaillaan toista ja ollaan kaikesta samaa mieltä. Olennaista onkin juuri se, että miten ne mielipiteet esittää ja miten toinen niihin vastaa. Perustelut ovat myös tärkeitä.

Antoisinta ja avartavinta keskustelu on juuri silloin, kun sen myötä oppii jotain uutta. Kun toinen auttaa näkemään asioita eri vinkkelistä, oivaltaa uusia asioita, laajentaa maailmankuvaa ja ymmärrystä, haastaa hyvän tahtoisesti näkemyksiäsi jne. Ja on ihan ok, olla sovussa yhtä mieltä siitä, että ollaan asiasta eri mieltä ja se on molemmille ihan fine.

Mä olin ennen ateisti, tietenkin. Se oli vain loogista. Elämässä tuli eteen suuria vaikeuksia, joita kävin läpi itseni kanssa, selvisin niistä jollain ihmeellä.. niissä kriiseissä minuun alkoi kasvaa hengellisyys. Jos kuvaan sitä kokemusta luottamuksen tunteena, luottamuksensa siihen, että " elämä kantaa"( kliseisesti sanottu, mutta tuo on se kokemus) ja että minä ihmisenä olen hyvin pieni osatekijä omankaan elämäni suhteen. Elämää ei voi järkeistää tai lopullisesti ymmärtää, mutta riittää,että hyväksyy elämän kaikkineen ( vaikeuksineen päivineen) ja se riittää. Se ei ole minun varassani. Se on ihme, elämä siis.

Siihen liittyi tuo hengellisyys; on olemassa jotain suurempaa,joka kantaa.

Ymmärrän siis hyvin myös johonkin tiettyyn jumalaan uskovia. Omani ei kohdennu mihinkään erityiseen uskontoon, mutta kokemus lienee sama.

Uskonto tuo turvaa,sellaista taustatukea ja ajatusta, ettei tarvitse yksin pärjätä.

Asiasta vänkäävillä ei varmasti ole tätä kokemusta, joten he keskustelevat ja argumentoivat asiatasolla,kun taas sen kokevat keskustelevat kokemusta sillä. Ei nämä näkökulmat helposti kohtaa. Haluaisin vielä muistuttaa,että uskonto on USKOnto juuri siitä syystä. Se on kokemuksellinen,yksilön sisäisestä maailmasta kumpuava näkemys elämään,joka on todellinen ( vähän kuin ihmisen itsetunto). Ei sen ole tarkoituskaan olla looginen tai tieteellisesti pätevä, silloin se ei olisi USKOnto. Se on vahva oletus siitä, miten elämän ihmeen ymmärtää.

Vierailija kirjoitti:

Mä olin ennen ateisti, tietenkin. Se oli vain loogista. Elämässä tuli eteen suuria vaikeuksia, joita kävin läpi itseni kanssa, selvisin niistä jollain ihmeellä.. niissä kriiseissä minuun alkoi kasvaa hengellisyys. Jos kuvaan sitä kokemusta luottamuksen tunteena, luottamuksensa siihen, että " elämä kantaa"( kliseisesti sanottu, mutta tuo on se kokemus) ja että minä ihmisenä olen hyvin pieni osatekijä omankaan elämäni suhteen. Elämää ei voi järkeistää tai lopullisesti ymmärtää, mutta riittää,että hyväksyy elämän kaikkineen ( vaikeuksineen päivineen) ja se riittää. Se ei ole minun varassani. Se on ihme, elämä siis.

Siihen liittyi tuo hengellisyys; on olemassa jotain suurempaa,joka kantaa.

Ymmärrän siis hyvin myös johonkin tiettyyn jumalaan uskovia. Omani ei kohdennu mihinkään erityiseen uskontoon, mutta kokemus lienee sama.

Uskonto tuo turvaa,sellaista taustatukea ja ajatusta, ettei tarvitse yksin pärjätä.

Asiasta vänkäävillä ei varmasti ole tätä kokemusta, joten he keskustelevat ja argumentoivat asiatasolla,kun taas sen kokevat keskustelevat kokemusta sillä. Ei nämä näkökulmat helposti kohtaa. Haluaisin vielä muistuttaa,että uskonto on USKOnto juuri siitä syystä. Se on kokemuksellinen,yksilön sisäisestä maailmasta kumpuava näkemys elämään,joka on todellinen ( vähän kuin ihmisen itsetunto). Ei sen ole tarkoituskaan olla looginen tai tieteellisesti pätevä, silloin se ei olisi USKOnto. Se on vahva oletus siitä, miten elämän ihmeen ymmärtää.

Kokemusta sillä=kokemustasolla

Up

Uskoisin täysillä mutta yksi asia mättää pahasti: armosta puhuminen.

Että kaikki saa anteeksi armosta, eikä sillä että eräät on tehnyt muiden elämän helvetiksi, ole merkitystä. Ja he siitä armosta kovimmin laulaa.

Kaikilla on teoriassa sama ihmisarvo, mutta esim narsistit valitsee tehdä väärin muita kohtaan. Se vaan ei haittaa heitä itseään mitenkään.

Kukaan ei ole täydellinen, normaalitkin ihmiset erehtyy. Virheitä on kahdenlaisia, niitä missä mokaa vaan itsensä ja niitä missä vahingoittaa muita. Normaali ihmisellä on omatunto ja moraali, osaa pyytää anteeksi ja yrittää parantaa tapojaan.

Narsistien omatunto on puhdas sillä se on käyttämätön. Ja osaavat syyttää muita, vaikka vika on vain itsessä.

Harva asia on täysin musta tai valkoinen, mutta kaikki on jompaankumpaan suuntaan.

Mitä järkeä on kilvoittelussa ja oikeiden valintojen pohdinnassa, kun pahantekijää suojelee armo aina ja ehdottomasti?? Vaikka olisi istunut vankilassa "sovittamassa" henkirikoksen, se ei tuo edesmennyttä takaisin.

Esim seksuaalirikos voi vaikuttaa uhrilla seuraavankin sukupolveen, ettei edes pysty saamaan lapsia. Tälläkin palstalla saatiin yksi julki-imetyksen ihmettelijä hengiltä yms.

Tylyä on meininki.