Lue keskustelun säännöt.
Raskaus - milloin se ihana aika alkaa?
Vierailija
09.11.2013 |
Odotin raskautta todella paljon, mutta kamalaa on ollut lähes koko ajan. Ensimmäiset 13 viikkoa oli niin paha olo että pystyin syömään väkisin noin 500 kaloria päivässä, ja jossain vaiheessa kuvioon astui närästys, joka valvotti kaikki yöt. Pahoinvointi kesti ympäri vuorokauden. Heti ensimmäisillä viikoilla minulla oli emätintulehdus, joka aiheutti valtavat vatsakivut ja tietysti huolen keskenmenosta.. Usean lääkärikäynnin ja "ei sinulla mitään ole, vatsakivut kuuluvat alkuraskauteen"-toteamuksen jälkeen sain vihdoin oikean diagnoosin ja lääkkeet.
Kun pahoinvointi loppui, helpotti muutamaksi päiväksi. Sitten kaikki raskausoireet loppuivat, ja (yhden keskenmenon kokeneena ja sitä pelkäävänä) olen ollut siitä asti huolissani onko sikiö kuollut. Rinnat eivät ole enää niin turvonneet, närästys katosi jne. Alkuraskauden ultrassa viikolla 10 kaikki oli hyvin, mutta raskausoireet loppuivat viikon 13 jälkeen.. Seuraavaan ultraan on vielä melkein kolme viikkoa, ja tulen varmaan hulluksi ennen sitä kun mietin yötä päivää onko kaikki kunnossa. Jos olisi varaa, menisin yksityiselle ultraääneen.
Nyt minua on vaivannut muutaman viikon virtsatieinfektio, joka ei tunnu lääkkeillä talttuvan. Parhaillaan on taas menossa antibioottikuuri, katsotaan toimiiko. Virtsatieinfektion aikana alavatsa on ollut niin kipeä, että käveleminen on hankalaa, välillä supistelee ja jos se keskenmeno ei ole jo tullut, niin kohta varmaan viimeistään tulee.
Kaiken kipeyden ja muun harmin vuoksi olen todella stressaantunut, kiukkuinen, itkuherkkä ja kaiken aikaa ihan valtavan vihainen. En halua mennä edes ihmisten ilmoille kun jopa vastaantulijoiden naamat ärsyttävät niin paljon. Lisäksi joudun perussairauteni vuoksi pistämään Klexanea, ja se on aiheuttanut jatkuvaa verenvuotoa nenästä. Ei huvita mennä julkisille paikoille niistämään verta. Mieheni on saanut kaiken raivoamisen ja itkemisen niskoilleen, kun ei ole ketään muutakaan kenelle purkaa. Seksiä ei ole ollut koko raskauden aikana kuin pari kertaa, ja sekin pistää vituttamaan. Suurimman osan ajasta ei ole kyllä tehnyt mielikään, mutta silti harmittaa kun sekin asia on miten sattuu.
Unirytmit ovat heittäneet häränpyllyä ja joko en saa stressaamiselta nukuttua tai sitten nukun kokonaisen päivän. Nytkin istun yöllä yhdeltä kirjoittamassa tätä kun en saa unta.
Jos seuraavassa ultrassa selviää, että vauva on kunnossa, olen varmasti helpottunut ja jaksan taas touhuta tulevaisuutta varten ja olla iloisempi. Nyt on vaan mieli todella matalana. Jos käy ilmi että raskaus on mennyt kesken, en kyllä halua yrittää hetkeen uudelleen.. Tuon perussairauteni vuoksi koko raskaus on ollut älytön ruljanssi (käyn viikoittain laboratoriokokeissa, toisesta kolmanneksesta asti viikottain lääketiputushoidossa, neuvolan lisäksi kahdella erikoislääkärillä yms.) ja sitten vielä nuo kaikki raskauden aiheuttamat oireet päälle. Jos pahin tapahtuu, olen vuoden sisällä kokenut nämä asiat kaksi kertaa ikään kuin turhaan, ja tarvitsen taukoa. Haluan lapsen, ja jaksankin hoidot ym. jos palkkiona on se lapsi, mutta kaksi keskenmenoa vuoden sisällä kaiken tämän rumban jälkeen syö liikaa voimia.
Tällä tekstillä ei ollut sen kummempaa tarkoitusta, kunhan halusin vain avautua. Pelottaa ja ahdistaa.
Kommentit (13)
Varmaan alkaa helpottaa siinä 18 vuoden kuluttua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen pahoillani että sulla on noin vaikeaa, ei raskaus ole ihanaa kuin harvoilla, yleensä se on aika epämukavaa suurimman osan aikaa, mutta rajansa toki epämukavuudellakin. Koska sinulla on noita muita juttuja noin paljon, niin kerjäät vaan sen ultaran mahdollisimman pian, kyllä minäkin sain ylimääräisen ultran alkuraskaudesta kun oli edellinen mennyt kesken. Kyllä ne halutessaan saa sut johonkin väliin.
Jos on rankka raskaus, ei ehkä missään vaiheessa kovinkaan ihanaa. Useimmat käyvät normaalisti töissä äitiyslomaan tai melkein asti kuitenkin, ehkä se ihana vaihe on yleensä alun ja lopun välinen aika. Tsemppiä ja päivä kerrallaan. Jos oma puolisoni olisi noin kipeä, ottaisin arjen itselleni ja järjestäisin puolisolle lepoa mahdollisimman paljon.
Ei se ihanuus (?) välttämättä koskaan ala. Mä tunnen erään naisen, jolla oli kauhea pahoinvointi koko raskauden ajan, oli sairaalassakin välillä. Yhden terveen lapsen saivat mutta yhtään enempää eivät koskaan hankkineet. Nimenomaan siksi, koska oli niin paskamainen raskaus. Saivat siis sen lapsensa nuorina ja edelleen ovat saman miehen kanssa yhdessä.
kaipa se on ihanaa niillä joilla ei ole minkäänlaisia vaivoja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko käynyt neuvolassa kuuntelemassa sydänääniä? Sillähän näkee jo paljon että onko asiat kunnossa. Sinulla on niin stressaava raskaus että luulisi niiden ottavan sinut kuunteluun jotta voisit rauhoittua. Ainakin meillä olisi neuvolassa saanut käydä kuunteluttamassa niitä "jos nyt ei ihan joka päivä käy". Säästin ne omat kertani sinulle ;)
Minulla elämä muuttui siedettävämmäksi koko raskauden ajan. Tai helpointa oli ensimmäiset 12 vko kun en tiennyt mitään koko jutusta. Sitten oli sopeutumista ja pahoinvointia, sen jälkeen lantion kipuja. Mutta vaivat vähenivät koko ajan loppua kohti ja paras olo oli ne viimeiset viikot. Viimeisenä päivänä ennen synnytystä olin hoitamassa sekalaisia asioita ja olisin mielelläni ollut töissä sen vikan kuukauden, se oli raskauden helpoin kuukausi.
Ei se ala välttämättä ollenkaan. Minullakin oli epämukavaa koko raskausajan, etenkin viimeiset viikot olivat painajaista! No, vauvan tulo oli ihanaa, mutta kyllä ei sen vauvankaan kanssa koko ajan ole ihanaa. Kaikki ei nauti siis vauvavuodestakaan, varsinkaan jos vauvalla on jotain ongelmia, koliikkia, refluksia ym. Taaperovaiheessa jo helpottanee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="09.11.2013 klo 01:59"]
Ainut mistä nautin koko raskausaikana oli synnytys.
Voisin milloin tahansa synnyttää vielä kerran tai pari, mutta en siedä enää raskautta, joten kaksi riittää.
[/quote]
Minuäkin voisin synnyttää milloin vain, mutta raskautta en halua enää ikinä kokea.
T: yksi sektio, yksi km ja kolme synnytystä alateitse
Mulla takana kolme onnistunutta raskautta. Ensimmäinen oli rankin "valivali" -raskaus. Kipuja oli, kun kohtu kasvoi, ja sen takia olin ihan paniikissa koko raskauden ajan. Jäin saikullekin jo tosi aikaisin, koska itkin vaan. Toinen raskaus oli ihan ok, ei erityistä. Kolmannessa oli kaikki vaivat, pahoinvoinnista alkoi heti ja tuli raskausdiabetes, tiukka ruokavalio, selkä- ja liitoskivut jne. mutta mä silloin tajusin mitä on olla onnellisesti raskaana. Mä sanoisin, että kaikki on kiinni korvien välistä. Jos sä koet että se ultra olisi nyt apu niin käy ultrassa. Mut voi myös olla, että sulla ne hormoonit tekee olon kurjaksi. Tää on nyt sitä, että luonto valmistaa sua vauvaan. ;D Ei ehkä lohduta, mut koita ajatella, että raskaus on aina ihme, samoin pieni vauva, ja nuo ajat menee kuitenkin tosi nopeasti ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Raskausaika voi olla vaikeaa alusta loppuun, niin se vain on. Mutta jälkeenpäin tajuat, että raskausaika on vain yksi erikoinen (ja lyhyt!) ajanjakso elämässäsi, jonka seurauksena lapsesi, uusi ihminen, on syntynyt. Ja mielessäsi ovat vaippaihottumat, uhmaiät, lapsen pärjääminen hoidossa, koulussa, murrosiän kuviot... Eli ota iisisti ja salli itsellesi pieni surkeus nyt, jotkut esim. oksentaa koko raskausajan.
juu, täällä viikko 35 menossa, ja vieläkin odotellaan sen ihanuuden alkamista =D näyttää kyl siltä, et olo pahenee vaan, ennenkun loppuu...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos kaikille viesteistä! Auttaa tietää ettei muillakaan niin auvoista se odotusaika ole ollut. Uskon että jos vain tietäisin vauvan varmasti olevan kunnossa, en välittäisi niin paljon näistä kaikista vaivoista, vaan todellakin osaisin kivuista ym. huolimatta ajatella raskausaikaa omana, erilaisena elämänvaiheena ja arvostaa sitä. Nyt kun nukuin kunnon yöunet, olen taas paljon positiivisemmalla mielellä :) Virtsatieinfektiokaan ei tunnu ihan niin pahalta enää (koputan puuta).
Toki raskaudessani on ollut iloisiakin hetkiä, mm. ultra jossa näin vauvan ensimmäistä kertaa, ja miehen kanssa on tullut höpöteltyä paljon vauvasta ja tulevaisuudesta - onneksi hänkin on ainakin lähes yhtä innoissaan kuin minä! Vauvanvaatteiden kanssa söpöstely ja äitikavereiden kanssa jutustelu on ollut myös ihanaa.
En ole käynyt kuuntelemassa neuvolassa sydänääniä, eikä kukaan ole maininnutkaan minulle että niin pääsisi tekemään. Pitääpä soittaa huomenna neuvolaan ja selostaa tilanne, jos pääsisin vaikka käymään. Tosin olen käsittänyt että ääniä ei aina saada kuuluville, sittenhän vasta olenkin huolissaan jos niitä ei kuulu eikä tiedetä onko jotain vialla! Minun neuvolantätini on melkoinen hössöttäjä ja on tähän mennessä mm. epäonnistunut laittamaan kaikki lähetteet, joiden olisi pitänyt mennä eteenpäin.. Mm. labraan ja ultraääneen. Hän ei myöskään osannut laskea oikein laskettua aikaani, vaan minun piti ensikertalaisena neuvoa hänelle se. Onneksi käyn sen perussairauteni vuoksi Naistenklinikalla kontrolleissa, joten asioita ei tarvitse laskea tuon hössön varaan.
Alkuraskauden emätintulehduksen vuoksi kävin viikolla 6 ylimääräisessä ultraäänessä terveysaseman kautta. Silloin ultraa piti vaatimalla vaatia, ja he saivat minut onneksi tungettua johonkin väliin. Kuulemma neuvolassa on vain kaksi lääkäriä, jotka tekevät ultraäänitutkimuksia, ja ymmärsin että vaatimustani ei katsottu hyvällä. Minut ultrasi lääkäri, joka oli tuttu keskenmenoon päätyneen raskauteni ajalta, ja hän teki tiettäväksi että ihan turhaan joudutaan nyt käyttämään aikaa tutkimukseen.. Aiemmin, keskenmenoni yhteydessä, hän syytti minua siitä etten ollut kertonut perussairaudestani. Olin kyllä kertonut sekä aikaa varatessa että minua hoitaneelle lääkärillekin, en vain tiennyt ettei tieto kulkenut tälle toiselle lääkärille asti. En siis ole kovinkaan luottavainen että saisin nyt aikaa ultraan pelkojeni perusteella. Mutta tosiaan, tuo sydänäänten kuuntelu olisi varmaankin hyvä juttu.
Tsemppiä kaikille muillekin ei-niin-ihanista raskauksista "nauttiville" :)
ap
Ainut mistä nautin koko raskausaikana oli synnytys.
Voisin milloin tahansa synnyttää vielä kerran tai pari, mutta en siedä enää raskautta, joten kaksi riittää.