Lue keskustelun säännöt.
Täällä kehutaan kotirouvana/äitinä oloa
Kommentit (55)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini oli kotona, ja hänelle oli katkera paikka huomata lähemmäs nelikymppisenä ettei hän ollut saanut elämässään vielä mitään aikaan. Lasten kaitseminen ja kotityöt kun eivät oikein riitä elämän sisällöksi, etenkään kun ikätoverit ovat jo edenneet hyviin asemiin työelämässä ja osalla on oma yritys.
Kotiäiteilyn jälkeen hän oli pudonnut urakelkasta täysin, ja paluu työelämään tapahtui kassalla istumisen ja erilaisten pienipalkkaisten asiakaspalvelutöiden kautta.
Nykyään hän on matalapalkka-alalla kaupungilla ja etenemismahdollisuuksia ei ole.
Bonuksena voidaan mainita, että tuleva eläke on hyvin pieni eikä isä ole vieläkään oppinut tekemään osaansa kotitöistä.Kaikilla ei ole hurjia urahaaveita. Ja se ei tee kenestäkään huonompaa ihmistä.
Ja mitataanko elämässä kaikki siinä, miten olet menestynyt palkkatyössä?
Ei kaikkea, mutta aika paljon kuitenkin.
Jos toinen menestyvä asianajaja ja tienaa +100 000€ vuodessa, häntä arvostetaan huomattavasti enemmän kuin sellaista joka on vuodesta toiseen kotona.
Mulle on kuitenkin tärkeämpää se että voin arvostaa itse itseäni, ja se edellyttää että annan ensisijaisesti lapsilleni aikaa enkä hulppeita taloudellisia puitteita. Joku pystyy antamaan molemmat, jollain aika jää kortille vain tarjotakseen kohtuullisen elintason, kaikki eivät voi valita lainkaan - en arvostele muiden valintoja, mutta itselle omien arvojen mukaisen valinnat on tärkeämpää kuin se että muut ihailisivat tilipussiani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Millä rahalla oikein maksatte elämisenne, jos ette saa palkkaa mistään? Kotihoidontuella ja lapsilisillä ei mitään vuokria maksella.
Kotirouvuus on työ siinä missä muukin. Ei sitä kukaan tietenkään ilmaiseksi tee, paitsi jos on idiootti ja luulee että kuuluu vaan nöyristellä. Sellaisesta asemasta keskustellaan miehen kanssa ja sovitaan etukäteen miten homma toimii. Tehdään avioehto joka varmistaa ettei mahdollisen eron tapahtuessa jää puille paljaille. Minä olen ollut kohta 15 vuotta kotirouvana. En minä mikään sylkykuppi ole. Koskaan ollutkaan. Ja eläke pitää huolehtia kuntoon sekä testamentit. Minulla on parempi eläke kuin monilla kodin ulkopuolelta työstä eläkkeelle jäävillä naisilla ja sehän monia vituttaa.
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini oli kotona, ja hänelle oli katkera paikka huomata lähemmäs nelikymppisenä ettei hän ollut saanut elämässään vielä mitään aikaan. Lasten kaitseminen ja kotityöt kun eivät oikein riitä elämän sisällöksi, etenkään kun ikätoverit ovat jo edenneet hyviin asemiin työelämässä ja osalla on oma yritys.
Kotiäiteilyn jälkeen hän oli pudonnut urakelkasta täysin, ja paluu työelämään tapahtui kassalla istumisen ja erilaisten pienipalkkaisten asiakaspalvelutöiden kautta.
Nykyään hän on matalapalkka-alalla kaupungilla ja etenemismahdollisuuksia ei ole.
Bonuksena voidaan mainita, että tuleva eläke on hyvin pieni eikä isä ole vieläkään oppinut tekemään osaansa kotitöistä.
Niin. Myös näitä kaupan kassoja, asiakaspalvelijoita ja pienipalkkaisia kaupungin työntekijöitä tarvitaan. Kaikki nelikymppiset eivät ole projektipäällikköjä tai menestyvän yrityksen pyörittäjiä. Mediaanipalkkakin Suomessa tuon ikäisillä on kovin vaatimaton. Tietysti on asia erikseen, jos joku omassa elinpiirissään kadehtii ystäviään. Mutta on erikoista, että siihen heräisi vasta vuosikymmenten kotonaolon jälkeen. Useimmille kyseessä on tietoinen valinta, jonka seuraukset käsitetään jo huomattavasti aikaisemmassa vaiheessa.
Vierailija kirjoitti:
Olin kahdeksan vuotta kotona kolmen lapsemme kanssa ja se oli ihanaa, mutta riitti. Opiskelin silloin uuden ammatin ja uuteen työhön meno oli silloin ihan parasta ja olen todella innoissani työstä vieläkin, 11 vuotta myöhemmin.
Lapset ovat jo isoja teinejä, koti on siisti omakotitalo isolla pihalla ja kotona ei olisi mitään minua innostavaa tekemistä lasten ollessa koulussa ja miehen töissä. Olen myös sen verran tekeväinen ihminen, että saisin jo muutamassa viikossa tylsistymishepulin täällä kotona. Jos ainoat tekemiseni olisivat siivous ja järjestely, ruokakaupassa käyminen ja ruuanlaitto, pihatyöt ja perheen koiran kanssa kävely, niin se ei vain riittäisi tekemiseksi. Eläkkeellä ehdin sitten hidastelemaan ja katselemaan seiniä, nyt nelikymppisenä se ei ole kiinnostavaa.
Et vissiin harrasta mitään tai omaa yhtään mielikuvitusta? Jos olisit miljonääri niin jatkaisitko silti työssäsi? Varmaan tulee tylsät eläkepäivät niitä seiniä katsellessa.
Vierailija kirjoitti:
Millä rahalla oikein maksatte elämisenne, jos ette saa palkkaa mistään? Kotihoidontuella ja lapsilisillä ei mitään vuokria maksella.
Ei kotirouvat missään vuokralla asu :,D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini oli kotona, ja hänelle oli katkera paikka huomata lähemmäs nelikymppisenä ettei hän ollut saanut elämässään vielä mitään aikaan. Lasten kaitseminen ja kotityöt kun eivät oikein riitä elämän sisällöksi, etenkään kun ikätoverit ovat jo edenneet hyviin asemiin työelämässä ja osalla on oma yritys.
Kotiäiteilyn jälkeen hän oli pudonnut urakelkasta täysin, ja paluu työelämään tapahtui kassalla istumisen ja erilaisten pienipalkkaisten asiakaspalvelutöiden kautta.
Nykyään hän on matalapalkka-alalla kaupungilla ja etenemismahdollisuuksia ei ole.
Bonuksena voidaan mainita, että tuleva eläke on hyvin pieni eikä isä ole vieläkään oppinut tekemään osaansa kotitöistä.Kaikilla ei ole hurjia urahaaveita. Ja se ei tee kenestäkään huonompaa ihmistä.
Ja mitataanko elämässä kaikki siinä, miten olet menestynyt palkkatyössä?
Ei kaikkea, mutta aika paljon kuitenkin.
Jos toinen menestyvä asianajaja ja tienaa +100 000€ vuodessa, häntä arvostetaan huomattavasti enemmän kuin sellaista joka on vuodesta toiseen kotona.
Onko se elämän onnellisuus tosissaan kiinni vain siitä, kuinka paljon muut sinua arvostavat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini oli kotona, ja hänelle oli katkera paikka huomata lähemmäs nelikymppisenä ettei hän ollut saanut elämässään vielä mitään aikaan. Lasten kaitseminen ja kotityöt kun eivät oikein riitä elämän sisällöksi, etenkään kun ikätoverit ovat jo edenneet hyviin asemiin työelämässä ja osalla on oma yritys.
Kotiäiteilyn jälkeen hän oli pudonnut urakelkasta täysin, ja paluu työelämään tapahtui kassalla istumisen ja erilaisten pienipalkkaisten asiakaspalvelutöiden kautta.
Nykyään hän on matalapalkka-alalla kaupungilla ja etenemismahdollisuuksia ei ole.
Bonuksena voidaan mainita, että tuleva eläke on hyvin pieni eikä isä ole vieläkään oppinut tekemään osaansa kotitöistä.Minulle on kovaa vauhtia käymässä näin. En kai silti kadu kuitenkaan. En olisi kyennyt laittamaan ihan pieniä lapsia päiväkotiin, ja painamaan pitkää päivää uraputkessa. Sitä olisin katunut enemmän.
On myös olemassa kultainen keskitie. Laitoin lapsen hoitoon 2-vuotiaana ja siitä lähtien olen tehnyt 80 % työaikaa. Jää paljon aikaa perheelle, silti etenen uralla. Kun lapsi on isompi, voi uraan laittaa paukkuja enemmän. Rakastan työtäni ja uskon, että lapselle tekee hyvää nähdä, että äidilläkin on oma elämä eikä hän elä vain toisia varten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä voisin olla kotiherrana. Ei vaan ole olemassa sellaista naista, joka elättäisi miestä. Naisia elättäviä miehiä löytyy suomesta satoja tuhansia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä rahalla oikein maksatte elämisenne, jos ette saa palkkaa mistään? Kotihoidontuella ja lapsilisillä ei mitään vuokria maksella.
Ei kotirouvat missään vuokralla asu :,D
Ainakin pk-seudulla on paljon kotirouvia jotka asuvat vuokralla, esim. Lähi-idästä ja Afrikasta kotoisin olevat äidit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä yllätin itsenikin nauttimalla kotirouvuudesta niin paljon että jäin kotiin vielä pariksi vuodeksi senkin jälkeen kun lapset olivat jo koulussa.
Ennen lapsia olin uraohjus ja suunnittelin hankkimani max yhden lapsen ja pitäväni äitiyslomaa max vuoden.
Olin kotona 10 vuotta ja nautin. Työelämään paluun jälkeen en ole löytänyt enää vanhaa kunnianhimoista itseäni, ennen mulla oli ura nyt mulla on työ enkä haaveile mistään tittelistä ja urakehityksestä, muu elämä on niin paljon tärkeämpää ja kiinnostavampaa.
Siskoni joka taas oli aina halunnut olla kotirouva ei viihtynyt kotona ollenkaan ja miehensä ulkomaankomennuksenkin aikana etsi itselleen työpaikan uudessa asuinmaassa.
Mahtavaa kun voi tehdä sellaisia ratkaisuja jotka sopivat itselle ja omalle perheelle.
T: kolmen lapsen äiti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini oli kotona, ja hänelle oli katkera paikka huomata lähemmäs nelikymppisenä ettei hän ollut saanut elämässään vielä mitään aikaan. Lasten kaitseminen ja kotityöt kun eivät oikein riitä elämän sisällöksi, etenkään kun ikätoverit ovat jo edenneet hyviin asemiin työelämässä ja osalla on oma yritys.
Kotiäiteilyn jälkeen hän oli pudonnut urakelkasta täysin, ja paluu työelämään tapahtui kassalla istumisen ja erilaisten pienipalkkaisten asiakaspalvelutöiden kautta.
Nykyään hän on matalapalkka-alalla kaupungilla ja etenemismahdollisuuksia ei ole.
Bonuksena voidaan mainita, että tuleva eläke on hyvin pieni eikä isä ole vieläkään oppinut tekemään osaansa kotitöistä.Kaikilla ei ole hurjia urahaaveita. Ja se ei tee kenestäkään huonompaa ihmistä.
Ja mitataanko elämässä kaikki siinä, miten olet menestynyt palkkatyössä?
Ei kaikkea, mutta aika paljon kuitenkin.
Jos toinen menestyvä asianajaja ja tienaa +100 000€ vuodessa, häntä arvostetaan huomattavasti enemmän kuin sellaista joka on vuodesta toiseen kotona.Onko se elämän onnellisuus tosissaan kiinni vain siitä, kuinka paljon muut sinua arvostavat?
Ei, mutta on sillä silti väliä. Kun joku kysyy mitä teet työksesi, kyllä se ennen pitkää alkaa käymään itsetunnon päälle jos joka kerta pitäisi sanoa että "en mitään, olen vain kotona".
Minulle on tärkeää olla osa työyhteisöä ja kokea että teen jotain muiden hyväksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Millä rahalla oikein maksatte elämisenne, jos ette saa palkkaa mistään? Kotihoidontuella ja lapsilisillä ei mitään vuokria maksella.
Kukaan rikas harvemmin asuu vuokralla. Lapsilisät laitetaan osakkeisiin. Kotihoidontukea en saa koska lapset on päiväkodissa. Nostan myös työttömyyskorvausta mitkä sijoitan osakkeisiin. Mies laittaa lisäksi tililleni kuussa 1800e käyttörahaa.
Vierailija kirjoitti:
Minä voisin olla kotiherrana. Ei vaan ole olemassa sellaista naista, joka elättäisi miestä. Naisia elättäviä miehiä löytyy suomesta satoja tuhansia.
Mun mies on kotona ja minä käyn töissä. Olen aina ollut meistä urakeskeisempi ja tienannut paremmin joten tämä oli meille paras ratkaisu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini oli kotona, ja hänelle oli katkera paikka huomata lähemmäs nelikymppisenä ettei hän ollut saanut elämässään vielä mitään aikaan. Lasten kaitseminen ja kotityöt kun eivät oikein riitä elämän sisällöksi, etenkään kun ikätoverit ovat jo edenneet hyviin asemiin työelämässä ja osalla on oma yritys.
Kotiäiteilyn jälkeen hän oli pudonnut urakelkasta täysin, ja paluu työelämään tapahtui kassalla istumisen ja erilaisten pienipalkkaisten asiakaspalvelutöiden kautta.
Nykyään hän on matalapalkka-alalla kaupungilla ja etenemismahdollisuuksia ei ole.
Bonuksena voidaan mainita, että tuleva eläke on hyvin pieni eikä isä ole vieläkään oppinut tekemään osaansa kotitöistä.Kaikilla ei ole hurjia urahaaveita. Ja se ei tee kenestäkään huonompaa ihmistä.
Ja mitataanko elämässä kaikki siinä, miten olet menestynyt palkkatyössä?
Ei kaikkea, mutta aika paljon kuitenkin.
Jos toinen menestyvä asianajaja ja tienaa +100 000€ vuodessa, häntä arvostetaan huomattavasti enemmän kuin sellaista joka on vuodesta toiseen kotona.Onko se elämän onnellisuus tosissaan kiinni vain siitä, kuinka paljon muut sinua arvostavat?
Ei, mutta on sillä silti väliä. Kun joku kysyy mitä teet työksesi, kyllä se ennen pitkää alkaa käymään itsetunnon päälle jos joka kerta pitäisi sanoa että "en mitään, olen vain kotona".
Minulle on tärkeää olla osa työyhteisöä ja kokea että teen jotain muiden hyväksi.
Sehän on ihan sitä, miten asennoituu. Sanotko olevasi "vain kotona", vai että teet kotona tärkeää lasten kasvatustyötä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini oli kotona, ja hänelle oli katkera paikka huomata lähemmäs nelikymppisenä ettei hän ollut saanut elämässään vielä mitään aikaan. Lasten kaitseminen ja kotityöt kun eivät oikein riitä elämän sisällöksi, etenkään kun ikätoverit ovat jo edenneet hyviin asemiin työelämässä ja osalla on oma yritys.
Kotiäiteilyn jälkeen hän oli pudonnut urakelkasta täysin, ja paluu työelämään tapahtui kassalla istumisen ja erilaisten pienipalkkaisten asiakaspalvelutöiden kautta.
Nykyään hän on matalapalkka-alalla kaupungilla ja etenemismahdollisuuksia ei ole.
Bonuksena voidaan mainita, että tuleva eläke on hyvin pieni eikä isä ole vieläkään oppinut tekemään osaansa kotitöistä.Kaikilla ei ole hurjia urahaaveita. Ja se ei tee kenestäkään huonompaa ihmistä.
Ja mitataanko elämässä kaikki siinä, miten olet menestynyt palkkatyössä?
Ei kaikkea, mutta aika paljon kuitenkin.
Jos toinen menestyvä asianajaja ja tienaa +100 000€ vuodessa, häntä arvostetaan huomattavasti enemmän kuin sellaista joka on vuodesta toiseen kotona.Mulle on kuitenkin tärkeämpää se että voin arvostaa itse itseäni, ja se edellyttää että annan ensisijaisesti lapsilleni aikaa enkä hulppeita taloudellisia puitteita. Joku pystyy antamaan molemmat, jollain aika jää kortille vain tarjotakseen kohtuullisen elintason, kaikki eivät voi valita lainkaan - en arvostele muiden valintoja, mutta itselle omien arvojen mukaisen valinnat on tärkeämpää kuin se että muut ihailisivat tilipussiani.
Minun äitini oli vain kotona siihen asti kun olin 10, eikä se mitään herkkua ollut. Joo, sain välillä kyydin kouluun ja kotona oli välipala valmiina, mutta siinä se. Eipä ne äidin leipomukset ja läksyissä auttaminen kovin paljon mieltä ylentäneet, mieluummin olisin ottanut saman elintason mikä kavereillakin oli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini oli kotona, ja hänelle oli katkera paikka huomata lähemmäs nelikymppisenä ettei hän ollut saanut elämässään vielä mitään aikaan. Lasten kaitseminen ja kotityöt kun eivät oikein riitä elämän sisällöksi, etenkään kun ikätoverit ovat jo edenneet hyviin asemiin työelämässä ja osalla on oma yritys.
Kotiäiteilyn jälkeen hän oli pudonnut urakelkasta täysin, ja paluu työelämään tapahtui kassalla istumisen ja erilaisten pienipalkkaisten asiakaspalvelutöiden kautta.
Nykyään hän on matalapalkka-alalla kaupungilla ja etenemismahdollisuuksia ei ole.
Bonuksena voidaan mainita, että tuleva eläke on hyvin pieni eikä isä ole vieläkään oppinut tekemään osaansa kotitöistä.Kaikilla ei ole hurjia urahaaveita. Ja se ei tee kenestäkään huonompaa ihmistä.
Ja mitataanko elämässä kaikki siinä, miten olet menestynyt palkkatyössä?
Ei kaikkea, mutta aika paljon kuitenkin.
Jos toinen menestyvä asianajaja ja tienaa +100 000€ vuodessa, häntä arvostetaan huomattavasti enemmän kuin sellaista joka on vuodesta toiseen kotona.Onko se elämän onnellisuus tosissaan kiinni vain siitä, kuinka paljon muut sinua arvostavat?
Ei, mutta on sillä silti väliä. Kun joku kysyy mitä teet työksesi, kyllä se ennen pitkää alkaa käymään itsetunnon päälle jos joka kerta pitäisi sanoa että "en mitään, olen vain kotona".
Minulle on tärkeää olla osa työyhteisöä ja kokea että teen jotain muiden hyväksi.Sehän on ihan sitä, miten asennoituu. Sanotko olevasi "vain kotona", vai että teet kotona tärkeää lasten kasvatustyötä.
Se olisi aika huono vastaus, koska samalla tavallahan kaikki muutkin vanhemmat tekevät tärkeää lastenkasvatustyötä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä rahalla oikein maksatte elämisenne, jos ette saa palkkaa mistään? Kotihoidontuella ja lapsilisillä ei mitään vuokria maksella.
Kukaan rikas harvemmin asuu vuokralla. Lapsilisät laitetaan osakkeisiin. Kotihoidontukea en saa koska lapset on päiväkodissa. Nostan myös työttömyyskorvausta mitkä sijoitan osakkeisiin. Mies laittaa lisäksi tililleni kuussa 1800e käyttörahaa.
Rikas harvemmin asuu vuokralla, mutta toisaalta harva kotiäiti on mikään rikas perijätär.
Minä jäin kotiin kun saimme ensimmäisen lapsen. Ennen lapsen saantia olin umpikujassa; oman alan töitä ei meinannut saada, yritin kouluunkin hakea mutta en päässyt. Toisaalta en ole ikinä ollut yhtään urahenkinen tyyppi, enkä yhtään tiennyt mitä lähtisin opiskelemaan. Olin kuitenkin jo useamman vuoden salaa haaveillut että sitten kun saamme lapsia, haluaisin jäädä kotiin piiitkäksi aikaa, jopa loppu elämäksi. Tämä sopi miehelle paremmin kuin hyvin. Mitään kroisoksia ei olla, mutta miehellä on hyvä palkkainen työ, ja itselläni on hiukan pääomatuloja jotka laitan kuukausittain eläkesäästöön. Avioehtoa ei ole koska menimme naimisiin kun meillä ei ollut mitään omaisuutta. Kaikki on yhteistä.
En kaipaa töihin yhtään. Arki sujuu mukavasti. Parisuhde voi hyvin. Ja täytän päiväni perus ruutiinien lisäksi sellaisilla asioilla jotka ovat minulle hyväksi. Kyselijöille jotka kysyvät olenko missä töissä, vastaan vain että ”en ole työelämässä” :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä rahalla oikein maksatte elämisenne, jos ette saa palkkaa mistään? Kotihoidontuella ja lapsilisillä ei mitään vuokria maksella.
Ei kotirouvat missään vuokralla asu :,D
Ainakin pk-seudulla on paljon kotirouvia jotka asuvat vuokralla, esim. Lähi-idästä ja Afrikasta kotoisin olevat äidit.
Kyllä he on ihan työttömiä eikä mitään kotirouvia, vai luulet etteivät he nosta tukia??
Ei kyllä kehuta. Aina on haukuttu ja jänkätty eläkkeistä ja plaah. Jos on rahaa niin paljon ettei tarvi käydä töissä niin voi voi.
Itse mielummin lenkitän koiraa, ratsastan, joogaan, treenaan, luen, opiskelen jotain diipadaapaa jne.
Onhan se hienoa jos joku nauttii työstään mitä tekee. Itse vihaan aamulla herätyksiä joten se rajaa aika paljon työmahdollisuuksia pois jos ei halua työskennellä virka-aikaan.