Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Uskoako miestä?
06.11.2013 |
Meillä on ollut ollaan-ei olla suhde jo yli vuoden. Itse olen välillä halunnut että tehään kunnolla päätös että ollaan tai sitten ei olla - mies on kumminkin harannut vastaan, tai jos on suostunut niin hyvin pitkin hampain. Nyt olen kuitenkin itse lopen kyllästynyt, ja lopettamassa tätä juttua. Nyt sitten mies haluaa naimisiin, perheen, ym.. Kuten sanoin niin olen lopen kyllästynyt, enkä jaksa uskoa että noista jutuista huolimatta mikään välttämättä muuttuisi, kun mies on saanut tilanteen "rauhoittumaan".
Ennen ei ole kuitenkaan yrittänyt noin pontevasti.. Mitä mun kannattaisi tehdä? Kokeilenko VIELÄ vai annanko jo olla? Mikä ihmeen motiivi miehellä voi olla toimia noin?
Kommentit (8)
Nro 5:n tarina on just näitä ns. urbaanilegendoja, joiden takia naiset jää näihin paskoihin suhteisiin. Kun se kuulemma on joskus joltain onnistunut ja kun miehen jättää niin se tuleekin kontillaan takasin. Paskanmarjat, sanon minä! Ei miehet muutu ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No eipä ole mitään legendaa vaan ihan elettyä elämää! =D Ymmärrän tietysti että mahdollisuudet näin onnelliseen loppuun eivät ole suurensuuret, tarkoitan vaan, että en voinut mitenkään varmaksi tietää sitä, mutta päätin ottaa riskin. Kyllä minä sitä aikani jahkailin, eli en todellakaan tuosta noin vaan hypännyt takaisin. Mies sai nähdä vaivaa vakuuttaakseen minut, ja kun oli valmis näkemään vaivaa, niin siinä samalla sain nähdä, että hän todella halusi minut takaisin.
Luulen kuitenkin että mielipiteet 4/5 voittaa, eli alan katsella muualle. Jos mietin itseäni miehen tilanteessa en käyttäytyisi noin jos olisin kovin rakastunut
Tätä minäkin puntaroin ennen eroa. Itse olin niin rakastunut, että toisen sellainen jalka oven välissä -tyyli tuntui minusta surulliselta. Tuntui, ettei tosiaan oltu "yhtä rakastuneita" (kirjoitan kiireessä joten käytän vähän mutkat suoriksi -ilmaisuja...).
Eh. Olisiko miehesi niitä ihania elämänkumppaneita, joiden täytyy koko ajan haluta sitä mitä eivät saa?
Etsihän itsellesi helpompi mies. Muuttuu elämäkin kivemmaksi.
Miks naiset tuhlaa elämänsä tälläisten jahkailijoitten kanssa? Oikeasti, muuttuuko miehesi perusluonne sillä että menette naimisiin ja hankitte lapsia? ...Niin, ei muutu. Lähde nyt kun se on vielä helpompaa. 5 vuotta niin sulla on edelleen jahkaileva tuuliviiri plus pari pientä lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Naiset sietävät miehiltään keskimäärin aivan liikaa. Jos sinä haluat vakiintua ja mies pitää tuollaista naurettavaa ja alentavaa uunotuspeliä, pistä homma poikki.
Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi huonoihin suhteisiin.
T. Mies 28v.
No, meillä oli tuon kaltainen suhde. Tosin ihan tosissaan "oltiin", emme siis tapailleet muita, mutta silti miehellä tuntui olevan aina tarve varmistella takaoven olevan auki jos tarve vaatii... Enkä siis painostanut koskaan mihinkään yhteen muuttoon tai naimisiin menemiseen, enemmän kaipasin jonkunlaista henkistä sitoutumista minuun ja tulevaisuuteen. Tähän mies ei pystynyt. En osaa tarkemmin selittää millaista se oli, siis mikään pelimies hän ei ole eikä haaveillut (ainakaan ääneen) muista naisista, ehkä ennemmin halusi varmistaa aina sen oman rauhan ja yksinolon mahdollisuuden. Mitään kovin pitkän tähtäimen suunnitelmia ei voitu tehdä, kun mies saattoi haluta mennä yksin mökille tai eräilemään tms. Oma aika oli myös mulle tärkeää, mutta tärkeää oli myös voida tehdä yhteisiä suunnitelmia pariskuntana! Totesin vaan, että haluamme ilmeisesti erilaisia asioita eikä siinä mitään, hän jatkakoon yksinäisenä sutena ja itse etsin sellaisen parisuhteen, jollaisessa haluan olla. Voinet uskoa, että tätä kipuilin pitkään ennen lopullista irti repäisyä, koska rakkautta oli kyllä, ja kipuilin sen jälkeenkin kouraisevien sydänsurujen muodossa...
Kuinka meidän kävi? No, tuon irtiottoni jälkeen noin puolen vuoden päästä mies otti yhteyttä klassisesti, että "on tajunnut mitä menetti". Ja ettei se oma aika ja oman tilan varmistaminen tunnukaan enää niin mielekkäältä, varsinkin kun oli tajunnut, etten ollut koskaan edes vaatinut, ettei omaa aikaa saisi olla. Aina sai eräillä ja telttailla, KUNHAN sen ohella pystyy sitoutumaan johonkin yhteiseenkin. Kyllä minä mietin, otanko taas riskin mahdolliseen sydänsuruun ja riskin siitä, että mikään ei olisikaan muuttunut... mutta kun vaakakupin toisella puolella oli parhaassa tapauksessa loppuelämän parisuhde miehen kanssa, jota vilpittömästi rakastin edelleen, niin kyllä minä näin sen olevan sen arvoista. Ainakin tietäisin, että yritetty on.
Nyt ollaan kolmatta vuotta onnellisesti naimisissa (sekä keskenämme että pankin kanssa), tämä siis miehen aloitteesta. En ollut siis edelleenkään mistään naimisiin menosta edes puhunut, mutta hän tosiaan halusi koko paketin ja hyvähän tässä on.
Minun tapauksessani samaisen riskin ottaminen kannatti, itse tietysti teet omat valintasi. Ehkä mies on todellakin kypsynyt tuohon ratkaisuun, ehkä ei - sen tiedät vain katsomalla... Toivottavasti teillekin käy hyvin, tsemppiä! =)
Alue: Aihe vapaa
Kiva tarina numero 5
Luulen kuitenkin että mielipiteet 4/5 voittaa, eli alan katsella muualle. Jos mietin itseäni miehen tilanteessa en käyttäytyisi noin jos olisin kovin rakastunut :)