Kiinnostun miehistä netissä ja he todella minusta. En vain voi jatkaa juttua pidemmälle koska hävettää oma lihavuus niin paljon.
Näytän kuvissa tosi kauniilta ja normaalilta. Olenkin parhaimmillaan todella nätti. Olen yrittänyt selittää ihmisille, jotka kiinnostuvat minusta, niin ohimennen, että olen lihonut paljon.
Aina vähättelevät jotenkin asiaa ja ovat todella kiinnostuneita. Itsekin haluaisin tavata ja kaikkea mutta kun en vaan voi. Pelkään, että minuun petytään ja tulen häpäistyksi. Pelkään, että en olekaan enää heille se ihminen josta olivat kiinnostuneita koska painan liikaa. ;(
Tämä on minulle ihan aito ongelma. Vaikka joku hyväksyisi minut lihavana niin en sitä kuitenkaan itse pystyisi tekemään. Inhoan kroppaani.
Terveisin stlnishäiriöinen ikänsä. Lihomista ja laihtumista, molempia radikaalisti vuorotellen.
Kommentit (55)
No, mikset laita itsestäsi totuudenmukaista kuvaa sinne nettiin. Ja laita bioosi, että olet lihava?
Mitä jos vaikka laittaisit edes yhden rehellisen kuvan ilman kuvakulma asetteluja ja kuvan muokkauksia.
Vierailija kirjoitti:
No, mikset laita itsestäsi totuudenmukaista kuvaa sinne nettiin. Ja laita bioosi, että olet lihava?
En ole jaksanut kuvata itseäni enää aikoihin. Ehkä siinä on myös taustalla se, etten hyväksy itseäni tällaisena ja valehtelen itsellenikin. Vihaan tätä.
Ajattelen jotenkin päässäni että kohta laihdun taas kun se kausi alkaa ja kilot tippuu, niin monta kertaa sekin tapahtunut. Voivoi..
Tiedä pitäiskö kirjoittaa kuvaukseen, että olen lihava vai miten sen toisi esiin. Ap
Eipä meillä miehillä kaikilla ole samanlainen naismaku.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, mikset laita itsestäsi totuudenmukaista kuvaa sinne nettiin. Ja laita bioosi, että olet lihava?
En ole jaksanut kuvata itseäni enää aikoihin. Ehkä siinä on myös taustalla se, etten hyväksy itseäni tällaisena ja valehtelen itsellenikin. Vihaan tätä.
Ajattelen jotenkin päässäni että kohta laihdun taas kun se kausi alkaa ja kilot tippuu, niin monta kertaa sekin tapahtunut. Voivoi..
Tiedä pitäiskö kirjoittaa kuvaukseen, että olen lihava vai miten sen toisi esiin. Ap
Pyydä ystävääsi ottamaan irmtsestäsi rehellinen kuva itsestäsi. Sellainen kuitenkin, missä olet nätti ja hymyilevä ja iloinen. Todennäköisesti, koska olet syömishäiriöinen ruuminkuvadi on vääristynyt. Tiedän tämän itse, koska itselläni näin on. Olen itse syömishäiriöinen. Olen sairastanut bulimian, sitten ahmimishäiriön. Olen nyt sairaalloisen lihava,mutta olen terapiassa ja syön laihdutuslääkettä ja terapia ja laihdutuslääke ovat auttaneet minua.
Suosittelen, että haet kuitenkin apua syömishäiriööösi, etkä odota liian kauan, kuten minä tein. Sairastuin 12- vuotiaana, ja olen nyt yli 50- vuotias.
Moni ylipainoinen nainen on pariutunut.
Jos olet mukava persoona, liikakilot tulevat sillä kompensoiduiksi. Ja moni kelpo mies pitää vähän tukevammista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, mikset laita itsestäsi totuudenmukaista kuvaa sinne nettiin. Ja laita bioosi, että olet lihava?
En ole jaksanut kuvata itseäni enää aikoihin. Ehkä siinä on myös taustalla se, etten hyväksy itseäni tällaisena ja valehtelen itsellenikin. Vihaan tätä.
Ajattelen jotenkin päässäni että kohta laihdun taas kun se kausi alkaa ja kilot tippuu, niin monta kertaa sekin tapahtunut. Voivoi..
Tiedä pitäiskö kirjoittaa kuvaukseen, että olen lihava vai miten sen toisi esiin. Ap
Käytä jotain kauniimpaa sanaa. Itsesi haukkuminen antaa vaikutelman, että olet masentunut, ja masentunut ihminen on yleensä aika rasittavaa seuraa. Sano vaikka olevasi muodokas, pyöreä ja pehmeä - kuulostaa kivammalta.
Minusta ainakin olisi kivaa, jos olisi muhkeampi naisystävä. Oon usein nähnyt todella viehättäviäkin pluskokoisia naisia . He ovat parhaimmillaan todella naisellisia.
Miksi ihmeessä laitat vanhan kuvan esille, laita nykyinen.
Suuri osa keski-ikäisistä miehistä laittaa nuoruudenkuvan, jossa painoa oli 20-30 kiloa vähemmän, hiukset ja hampaat olivat omat - älä tee niin.
kynsien ihailija kirjoitti:
Minusta ainakin olisi kivaa, jos olisi muhkeampi naisystävä. Oon usein nähnyt todella viehättäviäkin pluskokoisia naisia . He ovat parhaimmillaan todella naisellisia.
Muhkea on hyvä sana! Ap:n kannattaa profiilistaan sanoa olevansa, pyöreä ja muhkea! Tuossa on vähän huumoriakin. Kukaan laiheliinia kaipaava ei profiiliin reagoi, joten aikaakin säästyy osapuolilta.
Vaihda some kirrjallisuuteen ja löydä itsesi uudelleen.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä laitat vanhan kuvan esille, laita nykyinen.
Suuri osa keski-ikäisistä miehistä laittaa nuoruudenkuvan, jossa painoa oli 20-30 kiloa vähemmän, hiukset ja hampaat olivat omat - älä tee niin.
Noin saa nykyhetken ulkonäön vaikuttamaan todellista rumemmalta kun antaa nähdä paremman version itsestään.
Voithan toki laihduttaa jos haluat, ei se ruoka itsestään mene alas, eikä ilmaiseksi tule herkut kotiin.
Olen samaa mieltä kuin edelliset, laita uusi kuva ilmoitukseen. Vaikkei yhteydenottoja tulisikaan enää niin paljon, ainakin he ovat sitten oikeasti kiinnostuneita, kun tietävät, miltä oikeasti näytät. Vaikka ulkonäkö onkin tärkeää ensivaikutelman luomisessa, se ei ole kaikista tärkein asia parisuhteessa. Sitä paitsi osa miehistä pitää pyöreämmistä naisista. Ei kannata antaa valheellista kuvaa itsestään.
Kehonkuvan miettimiseen ei kannattaisi ajatuksiaan keskittää. Mitä väliä, vaikka on reilusti massaa.
Varsinkin kun sinulla on kauniit kasvot, sinulla on kaikki tarvittava ulkoinen. Arvosta sitä.
Totuudenmukaiset kuvat ilmoitukseen niin ongelma poistuu sillä. Kun kuvat on ajantasalla niin paino ei tule toiselle osapuolelle yllätyksenä. Matcheja tulee vähemmän mutta ainakin tiedät niistä tulleista matcheista että heitä ei sinun paino haittaa. Näin selfieaikana on vähän huono perustella, että en ole ehtinyt kuvaamaan itseäni.
Sulla ei taida olla yhtään vartalokuvaa profiilissa, kuten monella kaltaisellasi?
Haaskaatte eniten omaa aikaanne sillä että peittelette totuutta. Saatatte kirjoitella viikkotolkulla ihmisten kanssa jotka sitten lopulta näkevät sen piilotetun totuuden kun näette ja on hyvin mahdollista että miehestä ei sitten kuulu enää mitään ja kaikkien aikaa meni hukkaan, koska kuvittelivat sinut erilaiseksi..
Mikäli se kroppa olisi heti nähtävillä, niin voisit varmistua että yllätyksiä ei tule kenellekään ja säästäisit kaikkien aikaa. Muhkeista naisista pitäviä miehiä on kyllä olemassa, mutta mistä ne voisivat löytää teitä kun piilotatte kroppanne tahallaan
Vierailija kirjoitti:
Voithan toki laihduttaa jos haluat, ei se ruoka itsestään mene alas, eikä ilmaiseksi tule herkut kotiin.
Porukka alapeukuttaa vaikka kommentti on fakta. Missä kuplassa palsta elää?
-eri
Ei millään pahalla oikeasti mutta noin vaikeasti oireileva syömishäiriö ja sen taustatekijät kannattaisi koittaa saada kuntoon ennen kuin etsii parisuhdetta. Tuo että et laita edes rehellisiä kuvia itsestäsi ja "pelaat Tinderiä" kertoo sinusta aika paljon eikä mitään hyviä asioita
Terveisin siis syömishäiriöinen piti kirjoittaa. Ap