Olen yli neljäkymmentä enkä ole ikinä leiponut pullaa tai kakkua.
Enkä ole leiponut kyllä juuri mutään muutakaan. Muistelen, että joskus nuorens olisin kerran tehnyt sämpylöitä ja mokkapaloja. Kaksi vuotta sitten ostin jopa kakkuvuoan ja tein jonkun tortun. Sen jälkeen en ole ko. vuokaa käyttänyt.
Jos joskus haluan pullia perheelle, on helpompaa hakea ne kaupasta. Ei edes olisi järkeä paistaa neljää pullaa. Se määrä riittää perheellemme ja loput olisivat ihan turhaa ylimääräistä epäterveellistä syötävää. Yleensä täytekakuistakin, jotka siis olen tehnyt valmiiseen pohjaan, menee loput roskiin.
Joo, katselen Suomi leipoo -ohjelmaa, josta tämä tuli mieleeni.
Kommentit (6)
Säälittävää minusta! Tuolla ei voi kyllä ylpeillä.
No lasten kanssa on kyllä kiva leipoa. Jos ei halua tehdä pullaa, voi tehdä myös sämpylöitä ja osan niistä voi sitten pakastaa. Sateisena päivänä, jos ei halua mennä ulos, leipominen on mukavaa vaihtelua.
Itse leivoin lähes joka viikko pullaa, kun lapset olivat pieniä. Oli kivaa tekemistä kun harrastusrumbaa ei vielä ollut.
Ja aina tulee syötyä se puolen litran taikina noin 1-2 päivässä. Nelihenkisen perheen aamupala, päiväkahvihetki ja iltapala, eli jos jokainen syö pari /muutaman pullaa aamulla päivällä ja illaalla niin ei riitä kuin päiväksi tai pariksi.
Miten kukaan tulee kuin vihaiseksi yhdestä pullasta?
Valmiit täytekakkupohjat tietenkään ei tule syötyä koska ovat pahoja.
Nykyään hoidan usein keittiön siivouspuolen ja kouluikäiset lapset hoitavat useimmiten leipomisen. Jostain syystä en jaksa enää leipoa pullaa kuten ennen kun lapset olvat pienempiä, muukaan leipominen ei innosta kuten nuorempana.
[quote author="Vierailija" time="05.11.2013 klo 20:39"]
Enkä ole leiponut kyllä juuri mutään muutakaan. Muistelen, että joskus nuorens olisin kerran tehnyt sämpylöitä ja mokkapaloja. Kaksi vuotta sitten ostin jopa kakkuvuoan ja tein jonkun tortun. Sen jälkeen en ole ko. vuokaa käyttänyt.
Jos joskus haluan pullia perheelle, on helpompaa hakea ne kaupasta. Ei edes olisi järkeä paistaa neljää pullaa. Se määrä riittää perheellemme ja loput olisivat ihan turhaa ylimääräistä epäterveellistä syötävää. Yleensä täytekakuistakin, jotka siis olen tehnyt valmiiseen pohjaan, menee loput roskiin.
Joo, katselen Suomi leipoo -ohjelmaa, josta tämä tuli mieleeni.
[/quote]
Leipositko lapsena eis mutakakkui?
No eikö nyt ois sit jo korkea aika?
Äitini on kohta 70, eikä hän ole koskaan leiponut. Minä leivon hänenkin edestä.
En ihmettele jos menee täytekakku roskiin, kun on tehty valmis pohjaan. Maku ei ole kauhean hyvä. Mielummin ostaisit leipomosta kakun.