Itsemurha synnytysvaurioiden takia?

Tähän liittyy sadistinen keskiaikainen ajatus, että mahdollinen vammautuminen synnytyksessä on luonnollinen asia, jolle ei kuulu mitään tehdä ja jonka riskin on ottanut, kun on mennyt haaransa levittämään. Ajatus, että naisen kuuluu kärsiä, jos on harrastanut seksiä. Eivät nämä ole yleensä selkeästi tiedostettuja ajatuksia, mutta vaikuttavat siellä taustalla kulttuurissa. Kunnollinen naismyönteinen hoito pyrkisi siihen, että synnyttävä äiti saadaan siitä koettelemuksesta mahdollisimman hyvään kuntoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ne synnytysvauriot taida selittää äitien itsemurhia. Synnytysvaurioita saaneiden itsemurhaluvut vs. vauriottomat eivät luultavasti (juu mutua) eroa toisistaan yhtä paljon kuin vaikkapa päihdeongelmaisten, lapselleen vamman aiheuttaneiden (raskausaikana tai lapsen synnyttyä), syömishäiriöisten äitien itsemurhaluvut vs vähemmän ongelmaisten äitien.

Omakohtaisesti tulin teininä raskaaksi koska kondomista luovuttiin liian aikaisin aloittaessa ihan pillerit (terkan ohjeiden mukaan kuitenkin). En tajunnut olevani raskaana vaikka olin ihan fiksu ollakseni teini. Join alkoholia paljon. Kun sain tietää olevani raskaana muistan ajatelleeni, että "mä kyllä tapan itseni jos mun lapsi on vammainen koska join" ja aivan tosissaan tein sen päätöksen vaikken koskaan aiemmin ollut ollut itsetuhoinen. No lapsi oli terve ja sai hyvän kodin. Itseni tappamista mietin adoptionkin jälkeen aika usein, muttei tunne ollut yhtä vahva. Syyllisyys ei ollut niin vahva.

Synnytysvauriot on kyllä varmasti masentavia, mutta ei kaikki ihmiset ajattele vain omaa napaansa. Ei naiset niiden takiaan itseään tapa kun kerran heillä on syy elää, se lapsi. Pitäisi niitä synnytyksiä hoitaa paremmin ja naisia, mutta nyt on pikkaisen kaukaa haettua. Ehkä pidätyskyvytön nainen, joka on ravistellut vauvansa vammaiseksi, voi tehdä itsarin. Mutta ei kyllä pidätyskyvytön äiti muuten vaan

Viestisi on todella tyhmä, julma ja lapsellinen. Synnytyksestä voi tulla paljon pahempiakin vaurioita kuin pidätyskyvyttömyys. Ja se pidätyskyvyttömyyskin on erittäin rankasti elämänlaatua laskeva asia.

Niin on, mutta eivät synnytysvauriot nosta itsemurhariskiä mitenkään äärimmäisesti verrattuna vaikka päihde- tai syömishäiriötaustaan. Ei se ole vaurioiden vähättelyä jos vain kertoo mikä nostaa itsemurhariskiä ja mikä vähemmän. Itsemurhan jälkeen ei ole elämää. Sinun viestisi on vain tyhmä.

Lähde?

No tottakai pitää linkata lähde jos vastaa eri tavalla kuin piti. Muuten kyllä riittää lähteeksi AV, kuten kaikkiin muihin kommentteihin ja aloitukseen. 1/200 naisesta menee jo ihan alittiutensa ja hormonien takia psykoosiin synnytyksen jälkeen. Psykoosissa itsemurha on jo paljon todennäköisempää kuin ei-psykoosissa. Ai vaurioit laukaisee ne psykoosin useammin? Mmmm joo, no ehkä, ootte varmaan oikeessa.... Hyvää yötä

Eli olet vain turha suunpieksäjä. Niin arvelinkin.

Jos menettäisin pidätyskyvyn ja joutuisin sen takia olemaan koko elämän vain kotona, hirttäisin itseni heti.

Olisi kamalaa olla "se äiti" joka ei pääse töihin, tapaamaan ystäviä, osallistumaan lasten elämään (juhlat, harrastukset tms.) tai tekemään miehen kanssa koskaan mitään. Ihmiset eivät oikeasti tajua miten kamala asia pidätyskyvyttömyys on, se on uskomattoman nöyryyttävä vaiva joka tekee kaiken elämisen mahdottomaksi.

Minkä vuoksi naisista ei pidetä huolta enää synnytyksen jälkeen? Suomessa jätetään todella yksin. MIKSI?

Luojan kiitos mun lapset syntyivät Saksassa.

Vierailija kirjoitti:

Minkä vuoksi naisista ei pidetä huolta enää synnytyksen jälkeen? Suomessa jätetään todella yksin. MIKSI?

Tämä on totta neuvolan puolelta. Itse olin menehtyä vajaa 3 v (2017) sitten sektion jälkeisiin komplikaatioihin. Massiivinen verenvuoto jonka jälkeen ensin kaavinta, huomattava verensiirto ja uusinta leikkaus ja teholla olin 2 pv huonossa kunnossa. Muutamia päiviä tämän jälkeen keuhkokuume ja pitkä sairaalassa olo. Onnekseni tämmöisen synnytyksen jälkeen jälkitarkastus oli äitiyspoliklinikalla. Sairaalassa hoidettiin hyvin (oulu) mutta neuvolassa vähäteltiin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ne synnytysvauriot taida selittää äitien itsemurhia. Synnytysvaurioita saaneiden itsemurhaluvut vs. vauriottomat eivät luultavasti (juu mutua) eroa toisistaan yhtä paljon kuin vaikkapa päihdeongelmaisten, lapselleen vamman aiheuttaneiden (raskausaikana tai lapsen synnyttyä), syömishäiriöisten äitien itsemurhaluvut vs vähemmän ongelmaisten äitien.

Omakohtaisesti tulin teininä raskaaksi koska kondomista luovuttiin liian aikaisin aloittaessa ihan pillerit (terkan ohjeiden mukaan kuitenkin). En tajunnut olevani raskaana vaikka olin ihan fiksu ollakseni teini. Join alkoholia paljon. Kun sain tietää olevani raskaana muistan ajatelleeni, että "mä kyllä tapan itseni jos mun lapsi on vammainen koska join" ja aivan tosissaan tein sen päätöksen vaikken koskaan aiemmin ollut ollut itsetuhoinen. No lapsi oli terve ja sai hyvän kodin. Itseni tappamista mietin adoptionkin jälkeen aika usein, muttei tunne ollut yhtä vahva. Syyllisyys ei ollut niin vahva.

Synnytysvauriot on kyllä varmasti masentavia, mutta ei kaikki ihmiset ajattele vain omaa napaansa. Ei naiset niiden takiaan itseään tapa kun kerran heillä on syy elää, se lapsi. Pitäisi niitä synnytyksiä hoitaa paremmin ja naisia, mutta nyt on pikkaisen kaukaa haettua. Ehkä pidätyskyvytön nainen, joka on ravistellut vauvansa vammaiseksi, voi tehdä itsarin. Mutta ei kyllä pidätyskyvytön äiti muuten vaan

Viestisi on todella tyhmä, julma ja lapsellinen. Synnytyksestä voi tulla paljon pahempiakin vaurioita kuin pidätyskyvyttömyys. Ja se pidätyskyvyttömyyskin on erittäin rankasti elämänlaatua laskeva asia.

Niin on, mutta eivät synnytysvauriot nosta itsemurhariskiä mitenkään äärimmäisesti verrattuna vaikka päihde- tai syömishäiriötaustaan. Ei se ole vaurioiden vähättelyä jos vain kertoo mikä nostaa itsemurhariskiä ja mikä vähemmän. Itsemurhan jälkeen ei ole elämää. Sinun viestisi on vain tyhmä.

Lähde?

No tottakai pitää linkata lähde jos vastaa eri tavalla kuin piti. Muuten kyllä riittää lähteeksi AV, kuten kaikkiin muihin kommentteihin ja aloitukseen. 1/200 naisesta menee jo ihan alittiutensa ja hormonien takia psykoosiin synnytyksen jälkeen. Psykoosissa itsemurha on jo paljon todennäköisempää kuin ei-psykoosissa. Ai vaurioit laukaisee ne psykoosin useammin? Mmmm joo, no ehkä, ootte varmaan oikeessa.... Hyvää yötä

Voin taata sinulle että pelkästään joka päiväisen tuskaisen kivun kokeminen varsinkin niin herkällä alueella kuin naisen alapää riittää suunnittelemaan itsaria, ilman mitään psykoosia. Itse asiassa, nainen ei edes tarvitse synnytysvammoja, pahempi IC riittää..

Mitä ap tavoittelee tällä keskustelulla? Että kukaan ei uskaltaisi pönkiä lapsia tähän maailmaan? Itse sain vaikeat komplikaatiot, kuolion alavatsaani. Olihan se tuskallista ja ahdistavaa, mutta olihan minulla siinä se vastasyntynyt luomassa uskoa tulevaan. Tulin täysin kuntoon lääkäreiden hoidolla. 

Tiedän useamman ihmisen joka on päätynyt kyseiseen ratkaisuun erilaisten sairauksien takia. Vielä useampi erityisesti vanhempi ihminen on kertonut että ratkaisee asiat itse ennen kuin makaa vaipoissa mistään mitään ymmärtämättömänä tai kovissa kivuissa.

Olen jo saanut esimakua suomalaisen terveydenhuollon hoidosta ja tuntuu että elämänlaatu on täysin toissijainen asia enkä enää ihmettele ihmisten ratkaisua.

Vierailija kirjoitti:

Mitä ap tavoittelee tällä keskustelulla? Että kukaan ei uskaltaisi pönkiä lapsia tähän maailmaan? Itse sain vaikeat komplikaatiot, kuolion alavatsaani. Olihan se tuskallista ja ahdistavaa, mutta olihan minulla siinä se vastasyntynyt luomassa uskoa tulevaan. Tulin täysin kuntoon lääkäreiden hoidolla. 

Kaikki ei tule kuntoon. Ei tarvitse olla psykiatri että ymmärtää että ahdistunut ja tuskainen äiti vaikuttaa pidemmän päälle myös lapseen negatiivisesti.

Mulla levisi häpyliitos ja lantio niin etten pitkään aikaan pystynyt nostamaan toista jalkaa maasta ollenkaan, pidätyskyky ( virtsa) katosi myös joksikin aikaa, sekä toinen tuli välillä housuun huomaamatta, vaikka yleisesti olikin pidätyskykyä. Tämä sen jälkeen kun täysin väärässä tarjonnassa ollutta lasta synnytin 24h, jonka jälkeen sektio  ( pään irrottaminen olikin melkoista painia )-tulehdukset ja viikon tippa. Seuraavalla lapselle vaadin sektion, että joutuisi kärsimään taas kummankin synnytystavan komplikaatiot. 

Vierailija kirjoitti:

Luojan kiitos mun lapset syntyivät Saksassa.

Avaatko vähän lisää tätä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ap tavoittelee tällä keskustelulla? Että kukaan ei uskaltaisi pönkiä lapsia tähän maailmaan? Itse sain vaikeat komplikaatiot, kuolion alavatsaani. Olihan se tuskallista ja ahdistavaa, mutta olihan minulla siinä se vastasyntynyt luomassa uskoa tulevaan. Tulin täysin kuntoon lääkäreiden hoidolla. 

Kaikki ei tule kuntoon. Ei tarvitse olla psykiatri että ymmärtää että ahdistunut ja tuskainen äiti vaikuttaa pidemmän päälle myös lapseen negatiivisesti.

Ja sun ratkaisu on? 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä luulen että suurempi syy äitien itsemurhiin on hoitamatta jätetty synnytyksen jälkeinen masennus. Ja/tai yksinäinen vanhemmuus.

Tämä.

Synnytyksen jälkeinen masennus oli diagnoosina tuntematon vielä 1980-luvulla, kun sain esikoiseni. Se johti syrjäytymiseeni työelämästä ja avioeroon. Olinhan "vain" tavallinen hullu, apaattinen ja masentunut mistä lie syystä. Mieskään ei jaksanut.

Äiti voi päätyä itsemurhaan vielä vuosienkin jälkeen, kun vanhemmuuden (usein yh) taakka ilman apua ja tukea käy sietämättömäksi.

Itsellä on eri asiasta johtuva fyysinen, pysyvä vamma ja olen sen takia masentunut ja itsetuhoinen aika usein. Uskon täysin, että jos elämänlaatuni olisi parempi, niin en olisi masentunut ja itsetuhoinen. Tai olisi ainakin oikeaa toivoa paremmasta, vaikka masennusta olisikin. Ennen kuin tapahtui omalle kohdalle niin uskoin siihen soopaan, että ihmisen onnellisuus pysyy samassa vammautumisesta huolimatta ja sairaanakin pystyy elämään hyvää elämää. En ole kyllä pystynyt, kuulostaa ihan älyttömältä nykyään, että onnellisuus ei olisi olosuhteista kiinni. Tuli oltua aika lapsellinen aiemmin, kun uskoin kaikkiin mukatutkimuksiin ja kuvittelin, että inspiroivat vammaistarinat ovat joku yleisin kokemus vammautumisesta.

Vierailija kirjoitti:

Mulla levisi häpyliitos ja lantio niin etten pitkään aikaan pystynyt nostamaan toista jalkaa maasta ollenkaan, pidätyskyky ( virtsa) katosi myös joksikin aikaa, sekä toinen tuli välillä housuun huomaamatta, vaikka yleisesti olikin pidätyskykyä. Tämä sen jälkeen kun täysin väärässä tarjonnassa ollutta lasta synnytin 24h, jonka jälkeen sektio  ( pään irrottaminen olikin melkoista painia )-tulehdukset ja viikon tippa. Seuraavalla lapselle vaadin sektion, että joutuisi kärsimään taas kummankin synnytystavan komplikaatiot. 

Paranitko siis noista lopulta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ap tavoittelee tällä keskustelulla? Että kukaan ei uskaltaisi pönkiä lapsia tähän maailmaan? Itse sain vaikeat komplikaatiot, kuolion alavatsaani. Olihan se tuskallista ja ahdistavaa, mutta olihan minulla siinä se vastasyntynyt luomassa uskoa tulevaan. Tulin täysin kuntoon lääkäreiden hoidolla. 

Kaikki ei tule kuntoon. Ei tarvitse olla psykiatri että ymmärtää että ahdistunut ja tuskainen äiti vaikuttaa pidemmän päälle myös lapseen negatiivisesti.

Ja sun ratkaisu on? 

Ihan ensimmäiseksi vaivat pitäisi ottaa tosissaan, tutkia ja hoitaa niin hyvin kuin mahdollista. Tämä ei toteudu nykyään läheskään aina.

Toiseksi esimerkiksi keskusteluapua pitäisi olla helpommin ja paljon enemmän saatavilla.

Vierailija kirjoitti:

Jos menettäisin pidätyskyvyn ja joutuisin sen takia olemaan koko elämän vain kotona, hirttäisin itseni heti.

Olisi kamalaa olla "se äiti" joka ei pääse töihin, tapaamaan ystäviä, osallistumaan lasten elämään (juhlat, harrastukset tms.) tai tekemään miehen kanssa koskaan mitään. Ihmiset eivät oikeasti tajua miten kamala asia pidätyskyvyttömyys on, se on uskomattoman nöyryyttävä vaiva joka tekee kaiken elämisen mahdottomaksi.

Kai kuitenkin harkitsisit avannetta/avanteita ennen hirttäytymistä? Moni on saanut niiden avulla elämänsä takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ap tavoittelee tällä keskustelulla? Että kukaan ei uskaltaisi pönkiä lapsia tähän maailmaan? Itse sain vaikeat komplikaatiot, kuolion alavatsaani. Olihan se tuskallista ja ahdistavaa, mutta olihan minulla siinä se vastasyntynyt luomassa uskoa tulevaan. Tulin täysin kuntoon lääkäreiden hoidolla. 

Kaikki ei tule kuntoon. Ei tarvitse olla psykiatri että ymmärtää että ahdistunut ja tuskainen äiti vaikuttaa pidemmän päälle myös lapseen negatiivisesti.

Ja sun ratkaisu on? 

Ihan ensimmäiseksi vaivat pitäisi ottaa tosissaan, tutkia ja hoitaa niin hyvin kuin mahdollista. Tämä ei toteudu nykyään läheskään aina.

Toiseksi esimerkiksi keskusteluapua pitäisi olla helpommin ja paljon enemmän saatavilla.

Miksi susta niitä vaivoja ei hoideta? Kyllä mun sänkyni vieressä sen kuolion kanssa oli koko sairaalan lääkärikaarti, ylilääkäriä myöten tsemppaamassa. Onko sulla omaa kokemusta asiasta?

Vierailija kirjoitti:

Jos menettäisin pidätyskyvyn ja joutuisin sen takia olemaan koko elämän vain kotona, hirttäisin itseni heti.

Olisi kamalaa olla "se äiti" joka ei pääse töihin, tapaamaan ystäviä, osallistumaan lasten elämään (juhlat, harrastukset tms.) tai tekemään miehen kanssa koskaan mitään. Ihmiset eivät oikeasti tajua miten kamala asia pidätyskyvyttömyys on, se on uskomattoman nöyryyttävä vaiva joka tekee kaiken elämisen mahdottomaksi.

Tuliko yhtään mieleen että kommenttisi on aika haitallinen niitä kohtaan, joilla on pidätysvaiva? On tyhmää sanoa, että tap p aisin itseni heti jos sitä ja tätä. Et voi sitä mistään tietää. Yleensä se selviämisen vietti on todella vahva ja ihminen keksii kaikenlaisia oljenkorsia, että jaksaisi jatkaa elämää, vaikka kuinka tiedostaa, että tulevaisuus ei toiveikkaalta näytä.