Miksi saman perheen jäsenet muistavat perheessä tapahtuneet

Muistot ovat kovin henkilökohtaisia ja kaikilla on omansa.

Silminnäkijähavainnot on hyvä esimerkki. Saman tapahtuman nähneet ihmiset voivat muistaa paljon asioita ihan eritavalla, vaikka heiltä kysellään tapahtumien kulkua heti tuoreeltaan ja he ovat täysin sivullisia henkilöitä. Voi vain kuvitella miten pitkä aika ja muistajan muut henkilökohtiaset motiivit muuttaa muistoja.

Muuta en tiedä, mutta toivon sydämestäni että tuollaisille mielenterveyden oireiden väheksyjille huomautettaisi, että jos 12-henkisestä sisarusparvesta 4 oireilee ja 2 muuta tukee näiden tarinaa, niin silloin varsin mainiosti saattaa olla kyse on asioista jotka ovat tapahtuneet perheessä noiden ihmisten lapsuuden aikana.

Mutta toisaalta, järkiargumentithan eivät pure uskovaisiin. Toivottavasti eivät kuitenkaan siirrä saamaansa kohtelua omille lapsilleen.

Näiden kuuden, asian kieltävän kohdalla defenssimekanismi suojelee mieltä järkkymiseltä. Se ei tosin tarkoita, että näin tulisi olemaan aina. jokin tapahtuma voi murentaa suojamekanismit, jolloin maailma romahtaa.

Torjunta. Kun on tapahtunut niin vaikeita asioita ettei psyyke pysty niitä käsittelemään, mieli kieltää ne. Tosin ne sitten näkyvät tavalla tai toisella fyysisinä vaivoina tai neuroottisena käytöksenä. Ja juuri tässä ihmiset eroavat synnynnäisestikin paljon toisistaan; mitä psyyke pystyy käsittelemään ja millä tavalla. Edelliselle kommentoijalle; on mahdotonta olla siirtämättä omia käsittelemättömiä traumoja lapsiinsa. Ne siirtyvät vääjäämättä. Vain selvitetyt ongelmat eivät siirry. Siis ap:n sisarukset ovat rakentaneet vahvat muurit tosiasoiden ypärille ja eivät välttämättä ole tietoisia niistä kamaluuksista mitä ovat kokeneet. Hyvässä terapiassa muurit murtuisivat ja kamalta kokemukset pääsisivät ulos. Onnittelut teille jotka olette kohdanneet kipeät asiat.

Joo, onhan täälläkin moni sanonut että ei jostain syystä muista lapsuuttaan ollenkaan, jostain teinistä asti vasta muistoja, kun normaali ihminen muistaa yleensä noin neljävuotiaasta asti edes jotain, jotkut voi muistaa nuoremmastakin. Minä muistan ensimmäiset muistot jopa  alle 2v. mutta vain pari pientä pätkää, neljävuotiaasta muistan jo aika paljon, esim. mitä mietiskelin silloin itsekseni.

Mun hyvälle ystävälle kävi niin, että kun hän oli jo aikuinen ja pienen tytön äiti, paljastui, että hänen isänsä oli käyttänyt hyväkseen hänen serkkujaan, kun he kaikki olivat lapsia. Kun tämä paljastui, ystäväni mieli "avautui" ja kaikki hänen lapsena kokemansa kauheudet vyöryivät mieleen. Isä oli siis käyttänyt häntäkin hyväkseen, hänen mielensä oli sulkenut moiset pois kokonaan!!!  Ennen tuon asian julkituloa hän olisi voinut vaikka vannoa isänsä olevan ihan kunnollinen ja normaali ihminen.

[quote author="Vierailija" time="05.11.2013 klo 10:47"]

Mun hyvälle ystävälle kävi niin, että kun hän oli jo aikuinen ja pienen tytön äiti, paljastui, että hänen isänsä oli käyttänyt hyväkseen hänen serkkujaan, kun he kaikki olivat lapsia. Kun tämä paljastui, ystäväni mieli "avautui" ja kaikki hänen lapsena kokemansa kauheudet vyöryivät mieleen. Isä oli siis käyttänyt häntäkin hyväkseen, hänen mielensä oli sulkenut moiset pois kokonaan!!!  Ennen tuon asian julkituloa hän olisi voinut vaikka vannoa isänsä olevan ihan kunnollinen ja normaali ihminen.

[/quote]

Voi kauheaa:((( Mutta juuri näin mieli toimii, ja ihmistä vaivaa jokin, mitä hän ei osaa yhdistää mihinkään.  On hyvin yleistä että ihminen torjuu asiat, onneksi useimmiten ei ole noin hirveää, mutta vähemmilläkin teoilla saa lapsen mielen murskattua. Ja lapsi kieltää itsensä ja luulee aikuisenakin, että hän on huono, mutta vanhemmat ja lapsuus tosi hyvät.

[quote author="Vierailija" time="05.11.2013 klo 10:50"]

[quote author="Vierailija" time="05.11.2013 klo 10:47"]

Mun hyvälle ystävälle kävi niin, että kun hän oli jo aikuinen ja pienen tytön äiti, paljastui, että hänen isänsä oli käyttänyt hyväkseen hänen serkkujaan, kun he kaikki olivat lapsia. Kun tämä paljastui, ystäväni mieli "avautui" ja kaikki hänen lapsena kokemansa kauheudet vyöryivät mieleen. Isä oli siis käyttänyt häntäkin hyväkseen, hänen mielensä oli sulkenut moiset pois kokonaan!!!  Ennen tuon asian julkituloa hän olisi voinut vaikka vannoa isänsä olevan ihan kunnollinen ja normaali ihminen.

[/quote]

Voi kauheaa:((( Mutta juuri näin mieli toimii, ja ihmistä vaivaa jokin, mitä hän ei osaa yhdistää mihinkään.  On hyvin yleistä että ihminen torjuu asiat, onneksi useimmiten ei ole noin hirveää, mutta vähemmilläkin teoilla saa lapsen mielen murskattua. Ja lapsi kieltää itsensä ja luulee aikuisenakin, että hän on huono, mutta vanhemmat ja lapsuus tosi hyvät.

[/quote]

Järkyttävintähän tossa oli se, että toi isä jatkoi edelleen puuhiaan!!! Nyt vain oli vuorossa seuraava sukupolvi :-( Arvaa syyttelikö ystäväni itseään muistamattomuudestaan, koska jos olisi asian tiedostanut, niin ei tietenkään olisi omaa tytärtään laskenut ukin luo yökylään...

Niin. Kyse voi olla torjunnasta eli siitä, että nuo kuusi suojelevat omaa mielenterveyttään kieltäytymällä muistamasta asioita.

Mutta kuten kakkonen sanoi, voi olla myös niin, että he ovat aidosti kokeneet asiat toisin kuin toinen puoli sisaruksista. Eivät ole siis silloin tapahtumahetkelläkään tulkinneet tapahtumia samalla lailla.

Kannattaa siis muistaa, että varsin arkisista ja positiivisistakin tapahtumista kullakin on oma tulkintansa, eivätkä ne välttämättä ole lainkaan samoja. Mitä dramaattisempi tapahtuma, sitä todennäköisemmin tulkinnat - siis ilman mitään torjuntaa, saati tietoista valehtelua - eroavat toisistaan.

Minusta olennaisinta EI ole, että kaikki "muistavat asiat samalla lailla". Vaan että te oppisitte kunnioittamaan kunkin subjektiivisia mielikuvia.

Ja tämä koskee ihan yhtä lailla sinua, ap. Et saa tulkita, että kuusi muuta valehtelee tai pettää itseään tms. vaan sinun pitää aivan yhtä lailla kunnioittaa sitä, että heidän mielestään lapsuus EI ollut niin kauhea.

Täytyy myös muistaa, että ap kuuluu suureen sisarussarjaan, jossa osa muistaa tapahtumat, osa taas ei, tai ainakin sanoo ettei muista. Onko iällä jotain tekemistä muistamisen kanssa? Ne jotka olivat tapahtumien aikaan jo isompia, muistavat, mutta silloiset pikkulapset eivät muista. Nuorimmat eivät ehkä ole edes ymmärtäneet, mitä tapahtui. Vai joutivatko hekin vuorollaan tekojen kohteiksi?

Ihmismieli on siitä mielenkiintoinen, että jokainen muistaa yhteisetkin kokemukset omalla tavallaan. Joillakin torjunta on voimakkaampaa kuin toisilla. Jotkut ovat varmasti solidaarisia vanhempiaan kohtaan ja yrittävät selittää kaikki parhain päin. "Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että menestyisit ja kauan eläisit ...". Neljäs käsky on monelle niin vahva merkitykseltään, että vanhempien ja heidän tekojensa arvosteleminen on niin epäkunnioittavaa, ettei sitä voi tehdä. Luultavasti monessa muussakin suuressa sisarusparvessa on samanlaisia kokemuksia ja muistoja ja samanlaista torjuntaa. Kunpa löytäisitte toisia saman kohtalon kokeneita, niin saisitte vertaistukea.

Nämä uskovaiset suvut tuppaa olemaan vielä kaiken muun lisäksi aika sukurutsaisia, joten sitäkin kautta tulee ihan geneettisiä ongelmia, myös melenterveysongelmia.

Meillä äiti oli ihan sadisti kun olin pieni. Kohdisti kurinpidon erityisesti minuun, vanhimpaan lapseen. Kasvatus sisälsi mm. jos olin siivonnut huoneeni huolimattomasti, äiti vaati että kirjoitan vihkoon 100 kertaa tekstin "kun teen työn, teen sen hyvin". Nurkassa seisottamista, joskus tuntikausia. Äidin mielestä nöyryyttäminen oli oiva keino kasvattaa lasta, joten nurkassa seisottamista harrastettiin erityisesti silloin kun mulla oli kavereista kylässä (rangaistus saattoi tulla jostain vaikka edellisviikolla tehdystä jutusta). Äidin mielestä eim. hihattomat vaatteet oli riettaita, enkä saanut kesälläkään pitää semmoisia. Lienee selvää että äiti osti pitkälle teini-ikään vaatteni, ja ne oli aina pari numeroa liian suuria, esim. teininä äidin mielestä oli ok että kuljin miesten talvitakissa. Lienee selvää että tulin kiusatuksi äidin kasvatustyylin ja pukeutumisjuttujen takia. Remmiä muistan saaneeni vielä 13-vuotiaana, ja tästä äiti tietysti kehuskeli ystävilleni, että "meidän xxx on niin lapsellinen että pitää ihan selkäsaunoja antaa".

Äiti kiistää tänäpäivänä vilpittömästi kaiken tällaisen. Syyttää mua menneisyyden vääristelystä ja hänen mustamaalaamisestaan. Joskus epäilin omaa mielenterveyttäni, että oikeastiko muka keksin nämä jutut mutta keskustelin sisarusteni kanssa jotka kyllä muistavat äidin kiusanneen mua pienestä tytöstä lähtien.

10 lisää... Ettei ap:lle jää käsitystä, että vähättelen 4+2:n tilannetta: vaikka sanoinkin, että hänen itsensäkin täytyy kunnioittaa niiden muistikuvia, joiden mielestä lapsuus oli ihan ok, TÄRKEINTÄ tietysti se muistikuvien todellisuuden kunnioittaminen olisi niille, jotka kärsii nyt mielenterveysongelmista lapsuuden traumojen takia.

Jos itse on mielestään kokenut väkivaltaa ja nöyryyttämistä, jo se voi järkyttää mieltä, että muut väittävät sinun keksineen tai liioittelevan tapahtumia (kuten 13 sanoo).

10

Ihmisen muisti on ihan mukavissakin asioissa kaikkea muuta kuin täydellinen. Eräät tutut kertoivat käyneensä eräässä huvipuistossa samalla reissulla kuin kävivät toisten tuttujemme häissä. Sanoin, että kyseinen huvipuisto avattiin vasta pari vuotta noiden häiden jälkeen. Ei se heitä hetkauttanut, kun he kerran muistavat sen käynnin ihan elävästi.

[quote author="Vierailija" time="05.11.2013 klo 11:39"]

Meillä äiti oli ihan sadisti kun olin pieni. Kohdisti kurinpidon erityisesti minuun, vanhimpaan lapseen. Kasvatus sisälsi mm. jos olin siivonnut huoneeni huolimattomasti, äiti vaati että kirjoitan vihkoon 100 kertaa tekstin "kun teen työn, teen sen hyvin". Nurkassa seisottamista, joskus tuntikausia. Äidin mielestä nöyryyttäminen oli oiva keino kasvattaa lasta, joten nurkassa seisottamista harrastettiin erityisesti silloin kun mulla oli kavereista kylässä (rangaistus saattoi tulla jostain vaikka edellisviikolla tehdystä jutusta). Äidin mielestä eim. hihattomat vaatteet oli riettaita, enkä saanut kesälläkään pitää semmoisia. Lienee selvää että äiti osti pitkälle teini-ikään vaatteni, ja ne oli aina pari numeroa liian suuria, esim. teininä äidin mielestä oli ok että kuljin miesten talvitakissa. Lienee selvää että tulin kiusatuksi äidin kasvatustyylin ja pukeutumisjuttujen takia. Remmiä muistan saaneeni vielä 13-vuotiaana, ja tästä äiti tietysti kehuskeli ystävilleni, että "meidän xxx on niin lapsellinen että pitää ihan selkäsaunoja antaa".

Äiti kiistää tänäpäivänä vilpittömästi kaiken tällaisen. Syyttää mua menneisyyden vääristelystä ja hänen mustamaalaamisestaan. Joskus epäilin omaa mielenterveyttäni, että oikeastiko muka keksin nämä jutut mutta keskustelin sisarusteni kanssa jotka kyllä muistavat äidin kiusanneen mua pienestä tytöstä lähtien.

[/quote]

Voi sanonko mitkä!! Miten olet selvinnyt? Ihan hirveää!