Lue keskustelun säännöt.
Kun lapsi ei haluaisi isälleen :(
04.11.2013 |
Erostamme on nyt aikaa n. vuosi. Eksäni petti minua uuden naisystävänsä kanssa jo avioliiton aikana ja jatkoi elämäänsä uuden naisen kanssa. Lapset alkoivat vierailla isänsä luona säännöllisesti viime keväästä alkaen. Eksä ja uusi nainen muuttivat kesällä virallisesti yhteen ja heille on tulossa yhteinen lapsi ensi keväänä.
Lapset 6-v ja 10-v ovat alkaneet vastustella isälleen menoa. Kummallisia oireita aina isällä olemisen jälkeen: vatsakipua, korvakipua, itkuisuutta. Lapset eivät osaa vastata, vaikka olen yrittänyt kautta rantain kysellä, mistä oireet johtuvat. Onko normaalia reagointia eroon?
Isä ei suostu keskustelemaan aiheesta, koska kokee kaiketi syyllisyyttä tilanteesta ja kaikenlaiset keskustelut lapsien hyvinvointiin liittyen hän kokee syyllistävinä.
Lapset ovat pidennetyn viikonlopun isällän.
Kuinka lähtisin selvittämään tilannetta? Isän mielestä "kaikki on hyvin", vaikka näen lapsistani ettei ole.
Itse en eroa olisi toivonut, olen parhaani yrittänyt ja ystäväpiirini mukaan voin rehellisesti sanoa, että tein kaikkeni. (vaikka meitä ex-vaimoja täällä aina haukutaan) olen tahtomattani tilanteessa.
Kuinka lähtisit purkamaan tilannetta?
Kommentit (54)
[quote author="Vierailija" time="05.11.2013 klo 10:45"]
[quote author="Vierailija" time="04.11.2013 klo 17:28"]
:D En ole eksälleni kertonut, että täällä palstalla käsittelen asioita.
Enkä tarvitse tukea eksän haukkumiseksi. Itselläni on myös eronneita ystäviä, jotka pitävät yhteyttä kerran pv. Olen tehnyt kaikkea tuota: puhun ystävällisesti lapsille isästä, uudesta vauvasta, isän rakkaudesta, jopa uudesta naisystävästä (jota ei tarvitsisi tehdä :D)
Isä sen sijaan haukkuu minua useimmiten puhelimessa minulle, eikä suostu keskustelemaan lasten asioista millään tavoin.
Oletteko ihan tosissaan, että jätän itse vastaamatta jos lapsi soittaa tai en saisi vastata tai puhua? Minusta tuo kuulostaa sairaalloiselta lähestulkoon.
Puhun juurikin, mitä kivaa olen tehnyt ja mainitsen tuttuja asioita kotoa ikävää lievittäääkseni (koska se on auttanut)
En ole surullinen, en ole katkera. Minulla on myös oma elämä elettävänä, tapaan ihmisiä, käyn harrastuksissa jne. Miksi minun pitäisi olla katkera ja surullinen ja välittää näitä tunteita eteen päin? Ajatteleeko joku tosissaan, ettei lapsi sure eroa tavallaan? :O
t ap
Vähän ristiriitaista tarinaa tukemisesta, kuitenkin edellisissä viesteissäsi kirjoitit, että puhut lapsillesi omasta ikävästä ja kuinka sinä aikuisena pärjäät. Kysymys ei edelleenkään ole Sinusta! Tue vaan niitä lapsiasi, kehumalla isää ja toista kotia, uutta siskoa tai veljeä. Se on tietenkin vaikeaa, koska sinulla näyttää olevan omat tunteet vielä pelissä. Aikaisemmista kävi myös ilmi, että olet exälle kertonut palstailleesi Teidän yhteisistä asioista. Mies ei varmaan halua sellaista kasvatusta tai ohjeistusta itselleen, mikä on täältä opittua.
Jatka vaan omaa elämääsi, vaikuttaa, että olet hyvin päässyt uuteen alkuun. Ota myös opiksesi niistä kirjoituksista, mitkä ei ole Sinulle niin mieleisiä.
Tsemppiä ja jaksamista sinulle!
[/quote]
Olen sanonut lapsilleni, että kaipaan ja ikävöin heitä, mutta kaikin tavoin muuten olen tukenut heitä juuri, kuten täälläkin on neuvottu. En edelleenkään aio olla pitämättä yhteyttä lapsiini juuri niin paljon kuin he tarvitsevat. Minulla ei ole tunteita eksääni kohtaan enää. En ole kertonut hänelle palstailleeni täällä. En ymmärrä, miten viestini ovat ristiriitaisia. Olen laittanut lapseni edelle aina kaikessa tässä elämässä, josta syystä varmaan miehenikin lähti vieraisiin. Minua voi viimeksi syyttää itsekkyydestä. Päinvastoin, nyt joudun terveellä tavoin itsekkyyttä opettelemaan. Uskon, että kun aikaa kuluu lapsetkin tottuvat tilanteeseen. Ja lisäksi olen kuullut, että isän uudessa perheessä on kovasti riidelty, mikä varmasti voi vaikuttaa lasten viihtyvyyteen siellä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
:D En ole eksälleni kertonut, että täällä palstalla käsittelen asioita.
Enkä tarvitse tukea eksän haukkumiseksi. Itselläni on myös eronneita ystäviä, jotka pitävät yhteyttä kerran pv. Olen tehnyt kaikkea tuota: puhun ystävällisesti lapsille isästä, uudesta vauvasta, isän rakkaudesta, jopa uudesta naisystävästä (jota ei tarvitsisi tehdä :D)
Isä sen sijaan haukkuu minua useimmiten puhelimessa minulle, eikä suostu keskustelemaan lasten asioista millään tavoin.
Oletteko ihan tosissaan, että jätän itse vastaamatta jos lapsi soittaa tai en saisi vastata tai puhua? Minusta tuo kuulostaa sairaalloiselta lähestulkoon.
Puhun juurikin, mitä kivaa olen tehnyt ja mainitsen tuttuja asioita kotoa ikävää lievittäääkseni (koska se on auttanut)
En ole surullinen, en ole katkera. Minulla on myös oma elämä elettävänä, tapaan ihmisiä, käyn harrastuksissa jne. Miksi minun pitäisi olla katkera ja surullinen ja välittää näitä tunteita eteen päin? Ajatteleeko joku tosissaan, ettei lapsi sure eroa tavallaan? :O
t ap
Vähän ristiriitaista tarinaa tukemisesta, kuitenkin edellisissä viesteissäsi kirjoitit, että puhut lapsillesi omasta ikävästä ja kuinka sinä aikuisena pärjäät. Kysymys ei edelleenkään ole Sinusta! Tue vaan niitä lapsiasi, kehumalla isää ja toista kotia, uutta siskoa tai veljeä. Se on tietenkin vaikeaa, koska sinulla näyttää olevan omat tunteet vielä pelissä. Aikaisemmista kävi myös ilmi, että olet exälle kertonut palstailleesi Teidän yhteisistä asioista. Mies ei varmaan halua sellaista kasvatusta tai ohjeistusta itselleen, mikä on täältä opittua.
Jatka vaan omaa elämääsi, vaikuttaa, että olet hyvin päässyt uuteen alkuun. Ota myös opiksesi niistä kirjoituksista, mitkä ei ole Sinulle niin mieleisiä.
Tsemppiä ja jaksamista sinulle!
Olen sanonut lapsilleni, että kaipaan ja ikävöin heitä, mutta kaikin tavoin muuten olen tukenut heitä juuri, kuten täälläkin on neuvottu. En edelleenkään aio olla pitämättä yhteyttä lapsiini juuri niin paljon kuin he tarvitsevat. Minulla ei ole tunteita eksääni kohtaan enää. En ole kertonut hänelle palstailleeni täällä. En ymmärrä, miten viestini ovat ristiriitaisia. Olen laittanut lapseni edelle aina kaikessa tässä elämässä, josta syystä varmaan miehenikin lähti vieraisiin. Minua voi viimeksi syyttää itsekkyydestä. Päinvastoin, nyt joudun terveellä tavoin itsekkyyttä opettelemaan. Uskon, että kun aikaa kuluu lapsetkin tottuvat tilanteeseen. Ja lisäksi olen kuullut, että isän uudessa perheessä on kovasti riidelty, mikä varmasti voi vaikuttaa lasten viihtyvyyteen siellä.
ap
Hei AP
Pari lainausta sinun tekstistä, jotka mielestäni olivat ristiriitaisia:
Tästä olen keskustellut heidän kanssaan, että vaikka äidillä on myös ikävä, äiti on aikuinen ja pärjää kyllä. Ja pärjäänhän minä, siinä ei ole ongelmaa.(ei todellakaan ole tukemista, vaan sidot lapset itseesi, lapset ovat lojaaleja vanhemmilleen)
Laitoin eksälle viestin ajatuksistani lasten vointiin liittyen ja tähän ketjuun, mitä olen kirjoittanut ja vastaus tuli nopeasti(ymmärsin varmaan väärin, kun viittasit tähän ketjuun)
Sinun ei edelleenkään pidä soittaa lapsillesi ja heidän soittaessa voit todellakin sanoa, että jutellaan, kun tulette taas minun luokse. Toki vastaat puheluihin, mutta tuet asiaa siten, etteivät soittelisi sinulle.
Se ei ole tukemista, että voivottelet lapsille omaa jaksamista. Lapsi tarvitsee aikuisen, joka on luotettava ja tukee lasta, tässä asiassa lähinnä isän viikonloppuja.
Olet hienosti päässyt eteenpäin ja selvinnyt erosta, tsemppiä eteenpäin!
Ps.kaikki palaute kannattaa huomioida, vaikkei välttämättä ole mieleistä. Näkökantoja ilmeisesti etsit täältä, etkä tukea tähänastisille toimillesi?
[quote author="Vierailija" time="05.11.2013 klo 14:31"]
:D En ole eksälleni kertonut, että täällä palstalla käsittelen asioita.
Enkä tarvitse tukea eksän haukkumiseksi. Itselläni on myös eronneita ystäviä, jotka pitävät yhteyttä kerran pv. Olen tehnyt kaikkea tuota: puhun ystävällisesti lapsille isästä, uudesta vauvasta, isän rakkaudesta, jopa uudesta naisystävästä (jota ei tarvitsisi tehdä :D)
Isä sen sijaan haukkuu minua useimmiten puhelimessa minulle, eikä suostu keskustelemaan lasten asioista millään tavoin.
Oletteko ihan tosissaan, että jätän itse vastaamatta jos lapsi soittaa tai en saisi vastata tai puhua? Minusta tuo kuulostaa sairaalloiselta lähestulkoon.
Puhun juurikin, mitä kivaa olen tehnyt ja mainitsen tuttuja asioita kotoa ikävää lievittäääkseni (koska se on auttanut)
En ole surullinen, en ole katkera. Minulla on myös oma elämä elettävänä, tapaan ihmisiä, käyn harrastuksissa jne. Miksi minun pitäisi olla katkera ja surullinen ja välittää näitä tunteita eteen päin? Ajatteleeko joku tosissaan, ettei lapsi sure eroa tavallaan? :O
t ap
Vähän ristiriitaista tarinaa tukemisesta, kuitenkin edellisissä viesteissäsi kirjoitit, että puhut lapsillesi omasta ikävästä ja kuinka sinä aikuisena pärjäät. Kysymys ei edelleenkään ole Sinusta! Tue vaan niitä lapsiasi, kehumalla isää ja toista kotia, uutta siskoa tai veljeä. Se on tietenkin vaikeaa, koska sinulla näyttää olevan omat tunteet vielä pelissä. Aikaisemmista kävi myös ilmi, että olet exälle kertonut palstailleesi Teidän yhteisistä asioista. Mies ei varmaan halua sellaista kasvatusta tai ohjeistusta itselleen, mikä on täältä opittua.
Jatka vaan omaa elämääsi, vaikuttaa, että olet hyvin päässyt uuteen alkuun. Ota myös opiksesi niistä kirjoituksista, mitkä ei ole Sinulle niin mieleisiä.
Tsemppiä ja jaksamista sinulle!
Olen sanonut lapsilleni, että kaipaan ja ikävöin heitä, mutta kaikin tavoin muuten olen tukenut heitä juuri, kuten täälläkin on neuvottu. En edelleenkään aio olla pitämättä yhteyttä lapsiini juuri niin paljon kuin he tarvitsevat. Minulla ei ole tunteita eksääni kohtaan enää. En ole kertonut hänelle palstailleeni täällä. En ymmärrä, miten viestini ovat ristiriitaisia. Olen laittanut lapseni edelle aina kaikessa tässä elämässä, josta syystä varmaan miehenikin lähti vieraisiin. Minua voi viimeksi syyttää itsekkyydestä. Päinvastoin, nyt joudun terveellä tavoin itsekkyyttä opettelemaan. Uskon, että kun aikaa kuluu lapsetkin tottuvat tilanteeseen. Ja lisäksi olen kuullut, että isän uudessa perheessä on kovasti riidelty, mikä varmasti voi vaikuttaa lasten viihtyvyyteen siellä.
ap
Hei AP
Pari lainausta sinun tekstistä, jotka mielestäni olivat ristiriitaisia:
Tästä olen keskustellut heidän kanssaan, että vaikka äidillä on myös ikävä, äiti on aikuinen ja pärjää kyllä. Ja pärjäänhän minä, siinä ei ole ongelmaa.(ei todellakaan ole tukemista, vaan sidot lapset itseesi, lapset ovat lojaaleja vanhemmilleen)
Laitoin eksälle viestin ajatuksistani lasten vointiin liittyen ja tähän ketjuun, mitä olen kirjoittanut ja vastaus tuli nopeasti(ymmärsin varmaan väärin, kun viittasit tähän ketjuun)
Sinun ei edelleenkään pidä soittaa lapsillesi ja heidän soittaessa voit todellakin sanoa, että jutellaan, kun tulette taas minun luokse. Toki vastaat puheluihin, mutta tuet asiaa siten, etteivät soittelisi sinulle.
Se ei ole tukemista, että voivottelet lapsille omaa jaksamista. Lapsi tarvitsee aikuisen, joka on luotettava ja tukee lasta, tässä asiassa lähinnä isän viikonloppuja.
Olet hienosti päässyt eteenpäin ja selvinnyt erosta, tsemppiä eteenpäin!
Ps.kaikki palaute kannattaa huomioida, vaikkei välttämättä ole mieleistä. Näkökantoja ilmeisesti etsit täältä, etkä tukea tähänastisille toimillesi?
[/quote]
Palaute on ollut mieluista, ihan kaikenlainen ja kiitos siitä. Edelleenkin soitan lapsilleni kerran päivässä, se nyt ei vielä kenenkään psyykettä tuhoa. Päinvastoin mielestäni lapsen on hyvä saada kuulla äidin ääni, meillä puhelut molemmin puolin ovat auttaneet ikävöintiin. Minä olen lähemmäs 40-v aikuinen, joten koen kyllä pärjääväni ja olen lapselleni näin juuri tästä syystä sanonutkin, että aikuiset pärjäävät ja aikuisten tehtävänä tukea lapsia. Minä en ole koskaan voivotellut kenellekään omaa jaksamistani. Jos sinä haluat jankata samaa asiaa ja olla petetylle ja eronneelle ilkeä, ihmettelen omia motiivejasi miksi ihmeessä?
Ja jos olisinkin surullinen ajoittain, se sallittakoon minulle. Perheneuvolassa olivat sitä mieltä, että lapset saavat nähdä vanhempansa myös surullisena, mutta lasten kanssa hyvä keskustella siitä, että tämä suru menee ohitse, eikä ole vaarallista. Minusta on sairasta, että sinä minua tuntematon ihminen painostat minua olemaan olematta yhteydessä omiin lapsiini, jotka erosta huolimatta ovat edelleen meidän yhteisiä lapsia? Ja sekä perheneuvolan psykologi, terveydenhoitaja että lasten isä ovat sitä mieltä, että puhelut lasten ja minun välillä auttavat ikävään, joten sinun mielipiteesi siitä vrt. eksäni ja ammattiauttajien mielipiteisiin on minulle samantekevää.
Toivottavasti sait mitä halusit haavoittamalla toista arimpaan kohtaan, se ei ole lasten tukemista, että heidät jätetään yksin selviämään ikävästä oli tilanne mikä tahansa! Tee sinä lapsistasi sairaita kasvattamalla heidät tuolla tavoin, muitakin tapoja on olemassa.
ap
Enkä todellakaan soittele eksälleni, vaan yritin saada keskustelua aivan järkevästi aiheesta aikaiseksi hänen kanssaan. Häntä, eikä nykyistään häiritse puheluni, koska ne menevät lapsille suoraan. Yksi puhelu per ilta, hyvän yön toivotukset.
Yleensä vanhemmat toivottelevat yökyläillessäkin hyvää yötä lapsillensa.
ap
[quote author="Vierailija" time="05.11.2013 klo 14:44"]
[quote author="Vierailija" time="05.11.2013 klo 14:31"]
:D En ole eksälleni kertonut, että täällä palstalla käsittelen asioita.
Enkä tarvitse tukea eksän haukkumiseksi. Itselläni on myös eronneita ystäviä, jotka pitävät yhteyttä kerran pv. Olen tehnyt kaikkea tuota: puhun ystävällisesti lapsille isästä, uudesta vauvasta, isän rakkaudesta, jopa uudesta naisystävästä (jota ei tarvitsisi tehdä :D)
Isä sen sijaan haukkuu minua useimmiten puhelimessa minulle, eikä suostu keskustelemaan lasten asioista millään tavoin.
Oletteko ihan tosissaan, että jätän itse vastaamatta jos lapsi soittaa tai en saisi vastata tai puhua? Minusta tuo kuulostaa sairaalloiselta lähestulkoon.
Puhun juurikin, mitä kivaa olen tehnyt ja mainitsen tuttuja asioita kotoa ikävää lievittäääkseni (koska se on auttanut)
En ole surullinen, en ole katkera. Minulla on myös oma elämä elettävänä, tapaan ihmisiä, käyn harrastuksissa jne. Miksi minun pitäisi olla katkera ja surullinen ja välittää näitä tunteita eteen päin? Ajatteleeko joku tosissaan, ettei lapsi sure eroa tavallaan? :O
t ap
Vähän ristiriitaista tarinaa tukemisesta, kuitenkin edellisissä viesteissäsi kirjoitit, että puhut lapsillesi omasta ikävästä ja kuinka sinä aikuisena pärjäät. Kysymys ei edelleenkään ole Sinusta! Tue vaan niitä lapsiasi, kehumalla isää ja toista kotia, uutta siskoa tai veljeä. Se on tietenkin vaikeaa, koska sinulla näyttää olevan omat tunteet vielä pelissä. Aikaisemmista kävi myös ilmi, että olet exälle kertonut palstailleesi Teidän yhteisistä asioista. Mies ei varmaan halua sellaista kasvatusta tai ohjeistusta itselleen, mikä on täältä opittua.
Jatka vaan omaa elämääsi, vaikuttaa, että olet hyvin päässyt uuteen alkuun. Ota myös opiksesi niistä kirjoituksista, mitkä ei ole Sinulle niin mieleisiä.
Tsemppiä ja jaksamista sinulle!
Olen sanonut lapsilleni, että kaipaan ja ikävöin heitä, mutta kaikin tavoin muuten olen tukenut heitä juuri, kuten täälläkin on neuvottu. En edelleenkään aio olla pitämättä yhteyttä lapsiini juuri niin paljon kuin he tarvitsevat. Minulla ei ole tunteita eksääni kohtaan enää. En ole kertonut hänelle palstailleeni täällä. En ymmärrä, miten viestini ovat ristiriitaisia. Olen laittanut lapseni edelle aina kaikessa tässä elämässä, josta syystä varmaan miehenikin lähti vieraisiin. Minua voi viimeksi syyttää itsekkyydestä. Päinvastoin, nyt joudun terveellä tavoin itsekkyyttä opettelemaan. Uskon, että kun aikaa kuluu lapsetkin tottuvat tilanteeseen. Ja lisäksi olen kuullut, että isän uudessa perheessä on kovasti riidelty, mikä varmasti voi vaikuttaa lasten viihtyvyyteen siellä.
ap
Hei AP
Pari lainausta sinun tekstistä, jotka mielestäni olivat ristiriitaisia:
Tästä olen keskustellut heidän kanssaan, että vaikka äidillä on myös ikävä, äiti on aikuinen ja pärjää kyllä. Ja pärjäänhän minä, siinä ei ole ongelmaa.(ei todellakaan ole tukemista, vaan sidot lapset itseesi, lapset ovat lojaaleja vanhemmilleen)
Laitoin eksälle viestin ajatuksistani lasten vointiin liittyen ja tähän ketjuun, mitä olen kirjoittanut ja vastaus tuli nopeasti(ymmärsin varmaan väärin, kun viittasit tähän ketjuun)
Sinun ei edelleenkään pidä soittaa lapsillesi ja heidän soittaessa voit todellakin sanoa, että jutellaan, kun tulette taas minun luokse. Toki vastaat puheluihin, mutta tuet asiaa siten, etteivät soittelisi sinulle.
Se ei ole tukemista, että voivottelet lapsille omaa jaksamista. Lapsi tarvitsee aikuisen, joka on luotettava ja tukee lasta, tässä asiassa lähinnä isän viikonloppuja.
Olet hienosti päässyt eteenpäin ja selvinnyt erosta, tsemppiä eteenpäin!
Ps.kaikki palaute kannattaa huomioida, vaikkei välttämättä ole mieleistä. Näkökantoja ilmeisesti etsit täältä, etkä tukea tähänastisille toimillesi?
[/quote]
Palaute on ollut mieluista, ihan kaikenlainen ja kiitos siitä. Edelleenkin soitan lapsilleni kerran päivässä, se nyt ei vielä kenenkään psyykettä tuhoa. Päinvastoin mielestäni lapsen on hyvä saada kuulla äidin ääni, meillä puhelut molemmin puolin ovat auttaneet ikävöintiin. Minä olen lähemmäs 40-v aikuinen, joten koen kyllä pärjääväni ja olen lapselleni näin juuri tästä syystä sanonutkin, että aikuiset pärjäävät ja aikuisten tehtävänä tukea lapsia. Minä en ole koskaan voivotellut kenellekään omaa jaksamistani. Jos sinä haluat jankata samaa asiaa ja olla petetylle ja eronneelle ilkeä, ihmettelen omia motiivejasi miksi ihmeessä?
Ja jos olisinkin surullinen ajoittain, se sallittakoon minulle. Perheneuvolassa olivat sitä mieltä, että lapset saavat nähdä vanhempansa myös surullisena, mutta lasten kanssa hyvä keskustella siitä, että tämä suru menee ohitse, eikä ole vaarallista. Minusta on sairasta, että sinä minua tuntematon ihminen painostat minua olemaan olematta yhteydessä omiin lapsiini, jotka erosta huolimatta ovat edelleen meidän yhteisiä lapsia? Ja sekä perheneuvolan psykologi, terveydenhoitaja että lasten isä ovat sitä mieltä, että puhelut lasten ja minun välillä auttavat ikävään, joten sinun mielipiteesi siitä vrt. eksäni ja ammattiauttajien mielipiteisiin on minulle samantekevää.
Toivottavasti sait mitä halusit haavoittamalla toista arimpaan kohtaan, se ei ole lasten tukemista, että heidät jätetään yksin selviämään ikävästä oli tilanne mikä tahansa! Tee sinä lapsistasi sairaita kasvattamalla heidät tuolla tavoin, muitakin tapoja on olemassa.
ap
Olen todella pahoillani, jos haavoitin sinua! Kaikki lainaukset oli suoraan omiasi, kehoitin vastaamaan niihin puheluihin, sanoin ettet soittaisi itse, kehoitin tukemaan isän luona käyntejä. En kyllä tiedä, mikä on se kasvatusmalli, mistä minä olen puhunut ja mitä omiin lapsiini pitäisi soveltaa. En enää kerro mielipiteistäni, jos ne poikkeavat AP:n mielipiteestä, koska sitähän ei oikeasti haluta kuulla.
Kerran vielä, anteeksi, että aiheutin tuskaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Missä kohti kerron voivottelevani lapsille? - lapset ovat itse sanoneet, että pärjäätkö äiti ja minä olen vastannut olevani aikuinen, joka pärjää. Tämäkin on ihan tavallista käytöstä erolapsille. Olen tukenut isän luona käyntejä ihan kaikella tavoin, mutta lapset viihtyvät paremmin minun kanssani, koska heille kaikki on uutta ja outoa kenties vielä ja isällä ja uudella ystävättärellä riitaakin vielä. Tämä ainakin selvisi nyt. Minusta sinä kyllä tulkitset hieman oman ajattelusi kautta sanomisiani, mutta voin olla väärässäkin.
ap
Ja psykologi ainakin neuvolasta oli sitä mieltä, ettei ikävästä kertominen vahingoita lasta. Se vahingoittaa, jos tunteista jätetään puhumatta ja aikuiset, että lapset patoavat niitä sisälleen erotilanteessa. On tietenkin asioita, joita ei lapsille tarvitse kertoa. En minäkään pettämisestä yms puhu heille, enkä pidä heitä ystävinä. Enkä edes puhu ystävieni kanssa erosta heidän kuullensa.
Eli ikävästä saa ja pitää puhua, surusta, muistakin tunteista. Tämä oli psykologin neuvo.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinä olet selvästi vahva ja selväjärkinen, älä anna noille muutamille katkerille kommenteille liikaa painoarvoa. Niitä näyttää täällä tulevan usein.
Jollain tavalla sun pitäisi selvittää onko isän luona jotain pielessä, vai johtuuko tämä erotilanteesta ja uusista kuvioista. Ehkä lapset voisivat käydä jonkun ulkopuolisen ammatti-ihmisen luona joka tutkailisi tilannetta.
Mun poikani tuli eron jälkeen mielellään mulle, vaikka selvästi halusi että olisi palattu yhteen kaikki. Nyt erosta on jo muutama vuosi ja valitettavasti pojan tuleminen nykyään on vaikeampaa. Täällä ei ole yhtään kaveria ja vaikka tekemistä on kaikenlaista, se ei yksin tai pelkästään mun kanssa jaksa aina kiinnostaa.
En ole kuullut että olisi oireillut äidillänsä, mutta ei ehkä pienistä narinoista mulle kertoisikaan. Välit on hieman viileät nykyään, mikä ei ole hyvä asia myöskään lapsen kannalta. Siihen kannattaa panostaa, kuten olet tehnytkin, että pystyy asiallisesti keskustelemaan exän kanssa. Mulle se on aika vaikeaa (itsestä johtuen).
Ikävä voi ilmetä fyysisenäkin oireiluna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ongelma: Liikaa muutoksia liian nopeasti. Tuskin siinä sen kummempaa on. Oletteko joutuneet muuttamaan uuteen kotiin, siis sinä ja lapset? Nuo kipuilut ovat varmasti psykosomaattisia. Sanoisin, että on aika normaalia reagointia. Heidän elämäänsä on tullut eron lisäksi nyt uusi ihminen eli tämä äitipuoli ja siihen vielä kaupan päälle uusi sisarpuoli tulossa. Pistäähän se pienen ihmisen pään sekaisin.
Ehkä lapsia vain ahdistaa mennä uuteen paikkaan, jossa on uusi ihminen. Ehkä he kokevat olevansa ulkopuolisia. Ovatko lapset läheisiä isänsä kanssa? Esim. minä en koskaan ole ollut läheinen oman isäni kanssa, enkä varmaan olisi ollut kovin riemuissani jos yhtäkkiä olisi ollut jotain isäviikonloppuja tiedossa.
Meillä erosta 6-7v eivätkä lapset (8v ja 11v) vieläkään lähde mielellään. Äitipuolen kokevat ankaraksi, isän kanssa haluaisivat joskus viettää aikaa. Puhuminen ei ole millään lailla auttanut. Yritän saada lapset näkemään lähtemisen hyvät puolet, mutta koskaan ei ole pakko lähteä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset ikävöivät minun kanssani isäänsä ja isänsä luona minua.
Olen itse kahden tulen välissä, mieheni haluaa ehdottomasti pitää luonaan kyseiset päivät, joista lastenvalvojan kanssa sovittu. Periaatteessa minun on siis "pakko" antaa lapset isälleen, koska hän niin haluaa ja siitä sopimukset.
Itse yritän kannustaa, puhua positiivisesti, enkä ole puhunut pahaa uudesta ystävättärestä tai eksästä. Säälittää lapset :/. Juttelemme puhelimessa päivittäin, laitamme viestejä. Tuntuu, ettei eksä tai hänen avopuolisonsa näistä tykkää, mutta olen ajatellut sen olevan lasten edun mukaista ja niin sitä heille perustellutkin. Isänsä ei jotenkin osaa asettua lastensa asemaan tilanteessa.
ap
Onko vinkkejä, miten voisin jututtaa lasta syyllistämättä eksää?
Onko siellä jotain mistä et pidä tai miten voisin kysellä utelematta...?
Vaikea tilanne :(
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus olenkin kritisoinut, että puhutaan aina vanhemman oikeudesta tavata lastaan, mutta missä ovat ne lasten oikeudet?
-ap
Lapsilla on koti ja siellä äiti ja isä ja tämä on ollut se koko maailma, josta lapsi on lähtenyt kasvamaan. Sitten tämä paletti hajoaa ja pitäisi toisten määräyksistä viettää esim. joka toinen viikonloppu vieraassa paikassa (vaikka se isä siellä olisikin, mutta tämä onkin toisen naisen kanssa eikä äidin). Sitten taas palata kotiin ja siellä on äiti, mutta isä ei. Ja viiko-pari päästä sama uudelleen tai sitten vuoroviikoin ensin kotona, sitten isän luona, sitten taas kotona. Lisänä sitten syntymässä oleva pikkusisarus, joka saakin sen isän kokonaan ja isän kotona onkin ihan toisen perheen koti.
Moniko aikuinen jaksaisi tällaista elämää? Esim. kaukosuhteissa pyritään yleensä jossain vaiheessa muuttamaan yhteen tai ainakin ikävästä, ehkä ajoittaisesta mustasukkaisuudesta ym. puhutaan paljon.
Aika samanlaisia tunteita niillä lapsillakin on, vaikka aikuiset mieluusti sanovatkin, että lapset sopeutuvat nopeasti.
Ja en nyt väitä, etteikö monet lapset sopeutuisi erolapsen elämään, uuteen äiti-/isäpuoleen ja sisaruspuoliinsa ja nauttisi elämästään niin, mutta kaikki lapset eivät vain tykkää uudesta tilanteesta, vaikka aikuiset tekisivät ja ovat tehneet kaiken lapsen etu mielessä.
Ei halua meilläkään lapset kovin innolla isälleen mennä, erosta jo vuosia kuitenkin, ja hänet tuntien ja juttuja menosta siellä kuultuani enpä kyllä kuitenkaan ala edes ihmettelemään kauheasti asiaa.
Surullista että isä ei näe mitä tekee lapsille toiminnallaan, ja en usko että he kasvettuaan isommiksi tulevat olemaan kovinkaan paljoa hänen kanssa tekemisissä. Toisinaan oli rajuakin fyysistä oireilua ja kipuilua, ja koulussa tuli ongelmia. Ei ole kivaa katsoa sivusta kädet sidottuna kun voi kuitenkin vain omaan vanhemmuuteensa vaikuttaa.
Joskus on itkevät lapset pakotettu lähtemään isälle, ja sitä jankutusta ja itkua miks mun pitää edes sinne mennä kuuluu vaihtelevasti välillä. Joskus uhmaavat ja kieltäytyvät kertakaikkiaan menemästä.
Koitan saada heidät näkemään tapaamiset positiivisina, mutta 15 vuotta sen ex puolison kanssa saa minut ymmärtämään hyvin miksi hänen kanssa ei mielellään ole kukaan ihminen tekemisissä, ja miksi en enää jaksa kohta yrittää edes houkutella heitä lähtemään isälleen, tehkööt isompina jo niinkuin tykkäävät. Enhän minä missään vaiheessa ole ketään kuitenkaan kieltänyt tai estänyt menemästä sinne, itse hän vieraannuttaa lapset vuosien varrella elämästään.
Mitä, jos antaisit lapsille tilaa olla rauhassa isänsä luona?! Sano nyt vielä, että päivittäin muistutat kuinka äiti ikävöi jne.
Siis puhut miehen kanssa päivittäin tai laitat viestejä? Miksi? Eihän se ole mitään lapsen edun ajamista, että sinä ja ex-miehesi pidätte jatkuvasti yhteyttä. Parempi olisi antaa eksän elää rauhassa omaa elämäänsä uuden puolisonsa kanssa. Minä olin aikoinani samassa tilanteessa (olin se uusi nainen) ja oli todella ärsyttävää, kun miehen ex jatkuvasti pommitti puheluilla.
Eihän sinun ja eksän tarvitse jutella muista kun tapaamisista, että kuka hakee tai vie ja niin edelleen. Ota myös huomioon, että jos eksäsi nykyinen puoliso ärsyyntyy sinusta, se saattaa heijastua lapsiin, jolloin lapset kärsivät. Jos ja kun tämä nyksä on ilmeisesti toistaiseksi lapseton, niin hän ei välttämättä osaa asettua lasten asemaan eikä toimia ns. neutraalisti. Lapsista tulee hänen silmissään äkkiä "sen ex-muijan kakaroita".
Minä sanoisin, että ovat mustasukkaisia tulevasta vauvasta, kokevat jäävänsä kolmannen luokan kansalaisiksi.
Tämän saatte aikaan lapsillenne, kun puoliso ei kelpaa vaan pitää lähteä katselemaan aidan taakse vihreäpää ruohoa. Näin näitä ongelmalapsia tehdään.
Kärsikää nyt sitten vaan.
[quote author="Vierailija" time="04.11.2013 klo 17:28"]
:D En ole eksälleni kertonut, että täällä palstalla käsittelen asioita.
Enkä tarvitse tukea eksän haukkumiseksi. Itselläni on myös eronneita ystäviä, jotka pitävät yhteyttä kerran pv. Olen tehnyt kaikkea tuota: puhun ystävällisesti lapsille isästä, uudesta vauvasta, isän rakkaudesta, jopa uudesta naisystävästä (jota ei tarvitsisi tehdä :D)
Isä sen sijaan haukkuu minua useimmiten puhelimessa minulle, eikä suostu keskustelemaan lasten asioista millään tavoin.
Oletteko ihan tosissaan, että jätän itse vastaamatta jos lapsi soittaa tai en saisi vastata tai puhua? Minusta tuo kuulostaa sairaalloiselta lähestulkoon.
Puhun juurikin, mitä kivaa olen tehnyt ja mainitsen tuttuja asioita kotoa ikävää lievittäääkseni (koska se on auttanut)
En ole surullinen, en ole katkera. Minulla on myös oma elämä elettävänä, tapaan ihmisiä, käyn harrastuksissa jne. Miksi minun pitäisi olla katkera ja surullinen ja välittää näitä tunteita eteen päin? Ajatteleeko joku tosissaan, ettei lapsi sure eroa tavallaan? :O
t ap
Vähän ristiriitaista tarinaa tukemisesta, kuitenkin edellisissä viesteissäsi kirjoitit, että puhut lapsillesi omasta ikävästä ja kuinka sinä aikuisena pärjäät. Kysymys ei edelleenkään ole Sinusta! Tue vaan niitä lapsiasi, kehumalla isää ja toista kotia, uutta siskoa tai veljeä. Se on tietenkin vaikeaa, koska sinulla näyttää olevan omat tunteet vielä pelissä. Aikaisemmista kävi myös ilmi, että olet exälle kertonut palstailleesi Teidän yhteisistä asioista. Mies ei varmaan halua sellaista kasvatusta tai ohjeistusta itselleen, mikä on täältä opittua.
Jatka vaan omaa elämääsi, vaikuttaa, että olet hyvin päässyt uuteen alkuun. Ota myös opiksesi niistä kirjoituksista, mitkä ei ole Sinulle niin mieleisiä.
Tsemppiä ja jaksamista sinulle!