Lue keskustelun säännöt.
Mikä lapsellani on? Pakkomielteisyys..
03.11.2013 |
10 vuotias tyttö on alkanut viimeisen kuukauden aikana kertoilemaan tällaisia asioita "äiti, pureskelin lyijykynää koulussa" tai "huitaisin vahingossa kaveria ja sitten pyysin anteeksi". Meistä ns. mitättömiä juttuja mutta häntä ne jollain lailla vaivaa ja hänen on saatava ne sanotuksi äidille ja usein myös hän tulee kysymään minulta että haluisi kertoa iskällekin, jahkaa ja jahkaa ja lopuksi ei saa rauhaa ja kertoo nämä samat asiat iskälle. Ihan kuin hän ei saisi ajatuksiltaan rauhaa.. Jollain lailla nyt on joku hullusti kun tuntuu että hänen ajatuksensä pyörii pään sisällä kehää.. pelottavaa. Miten meidän vanhempien tulisi häntä auttaa ja suhtautua näihin "ripittäytymisiin". Hän on luoteeltaan vastuuntuntoinen, kiltti ja herkkä. Myönnän että me vanhemmat olemme vaativia, liiankin, mutta hyvin rakastavia. Olemme molemmat myös tarkkoja ja vastuuntuntoisia, lieneekö malli nyt mennyt liiaksikin lapseen :( auttakaa, mua ahdistaa tosi paljon lapsen puolesta kun hän itkee ettei hän saa noita ajatuksiaan pois vaikka haluisi.
Kommentit (52)
Olisi mukavaa jos asiasta oikeasti tietävät voisivat antaa kannustavia neuvoja! Itsellä sama tilanne..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oli mitä oli, niin hienoa että olet huomannut asian, olet huolissasi etkä ota sellaista näkökulmaa, että missään ei ole mitään vikaa. Käy vaikka jossain terapeutilla tms. jutelemassa asiasta, ensin vain te vanhemmat, ja miettikää miten voisitte auttaa ja tuke tyttöä. Ja jos tuntuu, että tarvitsette terapiaa perheenä, niin voitte aloittaa senkin.
Minulla on erittäin hyviä kokemuksia kunnan tarjoamista palveluista, meillä terapia tosin tuli päihdehuollon puolelta (tytön teini-iässä aloittaman juomisen vuoksi), mutta tyttö kävi siellä muutaman kuukauden yksin, samon me vanhemmat keksenämme ja muutaman kerran koko perheenä. Saimme siis apua, tyttö sai apua, minkäänlaista ongelmaa päihteiden käytön kanssa ei enää ole.
Miten te suhtaudutte siihen, kun tyttö puhuu noista ajatuksistaan? Luulen että parasta olisi kuunnella mitä tyttö kertoo, sillä ne jutut tuntuvat olevan hänelle tosi vakavia. Ja sitten ottaa vastuu pois tytöltä jollain tavalla, kertoa että asia on kunnossa, että ei tarvitse huolehtia, että antaa vain ajatusten tulla jos tulevat (ja mennä saman tien pois jos ovat mennäkseen). Nimittäin jos yrittää kovasti olla ajattelematta jotain, niin sehän ei onnistu.
Omalla lapsellani on jonkin verran pakko-oireita. Ne tulevat ja menevät, harvoin onneksi tulevat niin voimakkaina että lasta itseään häiritsee ja pelottaa.
[quote author="Vierailija" time="04.11.2013 klo 12:37"]
Miten te suhtaudutte siihen, kun tyttö puhuu noista ajatuksistaan? Luulen että parasta olisi kuunnella mitä tyttö kertoo, sillä ne jutut tuntuvat olevan hänelle tosi vakavia. Ja sitten ottaa vastuu pois tytöltä jollain tavalla, kertoa että asia on kunnossa, että ei tarvitse huolehtia, että antaa vain ajatusten tulla jos tulevat (ja mennä saman tien pois jos ovat mennäkseen). Nimittäin jos yrittää kovasti olla ajattelematta jotain, niin sehän ei onnistu.
Omalla lapsellani on jonkin verran pakko-oireita. Ne tulevat ja menevät, harvoin onneksi tulevat niin voimakkaina että lasta itseään häiritsee ja pelottaa.
[/quote]
Juuri näin! Kuuntelen omaani (vaikka itseäkin ahdistaa lapsen puolesta) ja kerron että ajatukset tulevat ja menevät ja yritän siirtää ajatukset muualle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.11.2013 klo 12:46"]
[quote author="Vierailija" time="04.11.2013 klo 12:37"]
Miten te suhtaudutte siihen, kun tyttö puhuu noista ajatuksistaan? Luulen että parasta olisi kuunnella mitä tyttö kertoo, sillä ne jutut tuntuvat olevan hänelle tosi vakavia. Ja sitten ottaa vastuu pois tytöltä jollain tavalla, kertoa että asia on kunnossa, että ei tarvitse huolehtia, että antaa vain ajatusten tulla jos tulevat (ja mennä saman tien pois jos ovat mennäkseen). Nimittäin jos yrittää kovasti olla ajattelematta jotain, niin sehän ei onnistu.
Omalla lapsellani on jonkin verran pakko-oireita. Ne tulevat ja menevät, harvoin onneksi tulevat niin voimakkaina että lasta itseään häiritsee ja pelottaa.
[/quote]
Juuri näin! Kuuntelen omaani (vaikka itseäkin ahdistaa lapsen puolesta) ja kerron että ajatukset tulevat ja menevät ja yritän siirtää ajatukset muualle.
[/quote]
näin teen. Olen sanonut että mitä vain voi ja saa kertoa ja olen kuunnellut. Olen myös sanonut ettei ole pakko kaikkea kertoa, jokaisella on omia juttujaan. Olen vain halannut ja pidellyt sylissä. Olen sanonut ettei murehtisi vaan äiti ja iskä kantaa sen vastuun. Kiitos asiallisista kommenteista ja neuvoista, olen saanut kovasti voimia näistä.
Onko kokemuksia meneekö ohi ilman psykiatrista apua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.11.2013 klo 14:05"]
Onko kokemuksia meneekö ohi ilman psykiatrista apua?
[/quote]
tämä minuakin kiinnostaisi, onko kenelläkään kokemusta lyhyestä jaksosta pakko-oireista käyttäytymistä? esim. stressin tm elämän muutoksen takia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä syyt; lapsi vaativa itselleen ja te vaativia vanhempina, alkava murrosikä ja lapsen täydellisyyttä tavoitteleva luonne. Ei nämä asiat psykiatrilla parane, relatkaa vähän, niinkuin edellinen sanoi. Ristiriitojen sieto kasvaa, kun lapsi kasvaa. Ei kaikkeen tässä maailmassa tarvita lääkäriä, usein pärjää maalaisjärjellä.
Huolellisuus, tavoitteellisuus ja täsmällisyys ovat kulttuurissamme korkealle arvostettuja hyveitä. Moraalisuuteen ja syyllisyysherkkyyteen suhtaudumme mielellämme ymmärtäväisesti; huoleton, spontaani ja itseään ajatteleva lapsi saa tuomionsa kotona ja koulussa. Joillakin varmuuden maksimointi, säästäväisyys, täsmällisyys, täydellisyyden tavoittelu, siisteys ja moralismi saavat jatkuvaa ahdistusta ja rituaalinomaista käyttäytymistä tuottavia muotoja. Liialliset pelot, mielikuvat ja yllykkeet pyörivät päässä ja aiheuttavat piinaa sekä itselle että läheisille. Mielettömiksi koetut ajatukset tuntuvat samaan aikaan hävettäviltä ja mahdottomilta vastustaa. Erilaiset rituaalit ja rutiinit vievät ajan ja energian sekä kaventavat sosiaalista kenttää. Kyseessä saattaa olla pakko-oireinen häiriö eli pakkoneuroottisuus. Syyllisyyden kokemisen suhteen ihmisluonteet vaihtelevat tunnetusti paljon. Psykopaatti näkee itsellään vain oikeuksia, pakkoneurootikko velvollisuuksia ja syyllisyyden aiheita. Talousrikollinen näyttää selviytyvän elämästään ilman näkyviä tunnontuskia kun toisaalla seurakuntanuori ajautuu itsemurhan partaalle huomatessaan merkkejä orastavasta seksuaalisuudestaan. Pitkään on pohdittu kasvatuksen ja perimän suhdetta näiden ilmiöiden synnyssä.
Ehkä kuitenkin geeneiltään neuroottiset vanhemmat siirtävät myös kasvatuksen kautta lapsilleen ylitiukan moraalin ja syyllisyyden.