Lue keskustelun säännöt.
Mikä lapsellani on? Pakkomielteisyys..
03.11.2013 |
10 vuotias tyttö on alkanut viimeisen kuukauden aikana kertoilemaan tällaisia asioita "äiti, pureskelin lyijykynää koulussa" tai "huitaisin vahingossa kaveria ja sitten pyysin anteeksi". Meistä ns. mitättömiä juttuja mutta häntä ne jollain lailla vaivaa ja hänen on saatava ne sanotuksi äidille ja usein myös hän tulee kysymään minulta että haluisi kertoa iskällekin, jahkaa ja jahkaa ja lopuksi ei saa rauhaa ja kertoo nämä samat asiat iskälle. Ihan kuin hän ei saisi ajatuksiltaan rauhaa.. Jollain lailla nyt on joku hullusti kun tuntuu että hänen ajatuksensä pyörii pään sisällä kehää.. pelottavaa. Miten meidän vanhempien tulisi häntä auttaa ja suhtautua näihin "ripittäytymisiin". Hän on luoteeltaan vastuuntuntoinen, kiltti ja herkkä. Myönnän että me vanhemmat olemme vaativia, liiankin, mutta hyvin rakastavia. Olemme molemmat myös tarkkoja ja vastuuntuntoisia, lieneekö malli nyt mennyt liiaksikin lapseen :( auttakaa, mua ahdistaa tosi paljon lapsen puolesta kun hän itkee ettei hän saa noita ajatuksiaan pois vaikka haluisi.
Kommentit (52)
No, aivot ovat kummalliset, ja välillä joku asia saattaa jäädä kiertämään samaa kehää uudestaan ja uudestaan.
Ajattele esimerkiksi ns. "korvamatoja", eli päässä soivia musiikkipätkiä. Nämähän eivät ole vaarallisia, mutta ärsyttäviä kylläkin.
Yritä ottaa sama asenne lapsen ajatusjumeihin: ei se ole mikään syy ahdistua että lapsella on tällainen ajatuksen tasolla syntynyt korvamato.
Sinun tehtäväsi aikuisena on rauhallisesti ja määrätietoisesti auttaa lastasi parhaan kykysi mukaan. Et liene neurologi tai psykiatri, joten mitäpä jos alottaisit lääkärikäynnistä?
Toinen asia on ravinto. Googlaamalla brain food löysin esimerkiksi tällaisen linkin: http://www.bbcgoodfood.com/howto/guide/10-foods-boost-your-brainpower
Rasvaista kalaa, pähkinöitä, C-vitamiinia, B-vitamiineja (vitamiinit mieluiten ruuasta!), hitaita hiilihydraatteja jne. Kasvava koululaisesi tarvitsee kylliksi ruokaa, mutta sellaista jossa on rakennusaineksia ja energiaa myös aivotyöskentelyyn.
Ota rauhallisesti ja auta lastasi, näin pähkinänkuoressa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedäkään, mutta "oletus" on tämä. Voin ainoastaan puhua omasta näkökulmastani ja ymmärrän että se on minun kokemukseni ei välttämättä totuus.
Lapseni kelpaa sellaisena kuin hän on. Emme missään nimessä vaadi täydellisyyttä, eihän kukaan ole täydellinen. Hän pärjää hyvin koulussa ja kokeista tulee kiitettäviä, kehumme häntä siitä että hän jaksaa olla reipas koulun kävijä ja tehdä läksyjään, emme siitä että hän tuo kiitettäviä. Usein kerron ns. mokan sattuessa oman kokemukseni omasta mokasta. Että sellaista sattuu eikä se haittaa.
Miksi olette liian vaativia?
Ehkä rakkaus ei näy lapselle asti, pelkät rajat vain.
[quote author="Vierailija" time="04.11.2013 klo 14:05"]
Onko kokemuksia meneekö ohi ilman psykiatrista apua?
[/quote]
Saattaa mennä ainakin hetkellisesti mutta sitten aktivoitua uudestaan jossain toisessa elämäntilanteessa. Esim mulla alkoi juuri lapsena pakko-oireet, sitten olivat muutaman vuoden pois ja nyt sitten palasivat kunnolla takaisin. Ja olen joutunut sairauseläkkeelle niiden takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, pyydän että viet lapsesi psykiatrille. Ne pakko-oireet on niin hallitsevia ja mua ahdisti lapsena ne rituaalit todella paljon. Myöhemmin tulivat takaisin. Älä viivyttele, vaan hanki apua. Mieluumin turha käynti psykiatrilla nyt kuin se, että lapsesi jää sairauseläkkeelle parikymppisenä niin kuin minä.
Enemmän olisin huolissani jos lapsi salailisi ja valehtelisi asioista, kuin että mieluummin kertoo asioista itse. Oletteko kieltäneet pureskelemasta lyijykynää, ja kertoneet hänelle että väkivalta on ehdoton ei ja pahasta? Nyt hän on ilmeisesti näin tehnyt ja omatunto vaivaa. Itse taistelin omatuntoni kanssa nuorena, koska lintsasin koulusta kiusaamisen takia.
Juhani, 33
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin... olemme hyvin perhekeskeisiä, halailemme, silittelemme ja pusuttelemme lapsiamme. Vietämme aikaa yhdessä, juttelemme paljon ja sanomme myös useasti että rakastamme heitä. Mutta kuten aiemmin kirjoitin, olemme tiukkoja mitä sääntöihin ja huonoon käytökseen tulee. Ristiriidassa varmasti on monikin asia sillä saralla, esim minä äitinä huudan ja saatan samalla vaatia lapsia olemaan huutamatta. Pyydämme kyllä huonoa käytöstämme anteeksi lapsiltamme. Ehkä tosiaan varaan ajan lääkäriltä niin hän voi arvioida tarvittaessa vaikka koko perheen. Pelottaa vain niin vietävästi mikä lapsellani on hätänä :,(
Minulla on vähän sellainen käsitys, että kun näitä kohtuullisen lieviä pakko-oireita ruvetaan nyt psylologin toimesta syynäämään, niin lapsi saattaa tuntea itsensä epänormaaliksi. Toisella lapsellani on tic-oireita aina välillä, ei kuitenkaan kesä-aikaan, eli liittyvät koulusta tulevaan stressiin. Mielestäni eivät vaadi lääkäriä tai psyiatria, kyllä ne ajallaan aina ohi menee ja isompi lapsi pystyy niitä jo vähän kontrolloimaankin. Lapsilla aivot vasta kehittyvät sekä stressinsieto on hyvin erilainen eri lapsilla, kyllä se siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 22:22"]
Toi kuulostaa vahvasti pakko-oireiselta häiriöltä. Itsellä se alkoi juurikin noin lapsena. Lapselle kannattaa hakea mahdollisimman pian apua. Itse olen nyt jo aikuinen ja sairauseläkkeellä pakko-oireisen häriön takia.
[/quote]
voitko kertoa sairastumiseta lapsuudessasi? Miten se alkoi ja minkälaisia oli oireet?
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 23:09"]
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 22:22"]
Toi kuulostaa vahvasti pakko-oireiselta häiriöltä. Itsellä se alkoi juurikin noin lapsena. Lapselle kannattaa hakea mahdollisimman pian apua. Itse olen nyt jo aikuinen ja sairauseläkkeellä pakko-oireisen häriön takia.
[/quote]
voitko kertoa sairastumiseta lapsuudessasi? Miten se alkoi ja minkälaisia oli oireet?
[/quote]
Alkoi just tuollaisena pakonomaisena tunnustamisena. Mun oli pakko koko ajan tunnustaa vanhemmilleni, isovanhemmille pakonomaisesti asioita. Esim että kun puhuin, niin sylkeä saattoi roiskua päiväpeitteelle tai käytin esim liikaa vessapaperia. En saanut rauhaa jos en ollut tunnustanut kaikkea "väärää" mitä tein. Sitten jossain vaiheessa mukaan tuli käsienpesu yms. Suosittelen että viet lapsesi psykologille/psykiatrille, sillä tuo kuulostaa niin mun sairastumisen alulta. Sitten kun se pahenee, niin se pahenee kunnolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi helvetti. Olette sitten pilanneet lapsenne mielenterveyden loppuiäkseen ihan itse. Ihan surkeaa touhua! Perhe-elämän pitäisi olla rentoa eikä suorituskeskeistä nipottamista.
Lapsen mieli on herkkä. te olette nyt haavoittuneet sitä! Yksissä tuumin. Ja niin, se ei näy ehkä kaikissa lapsistanne, mutta osa meistä kun on herkempiä kuin toiset.
Voiko mitään enää tehdä. Jaa-a. Anteeksipyyntö ei ainakaan pelkästään riitä. Voi miten itsekästä teiltä vanhemmat! Ja nyt vielä pelkurina olette.
säälin lasta. Säälin teitä.
toivottavasti lapsi saisi nyt kaiken mahdollisen avun. Älkää nyt h-ti ainakaan asettuko avun esteeksi enää. Itsekritiikkiä vielä enemmän peliin.
Kehukaa lasta. Viimeistään nyt. Kaikesta mistä vaan ikinä voitte. Pitäkää hyvänä.
onko varmaa ettei lapsi ole joutunut hyväksikäytön kohteeksi myös? On niin pelotellun kuuloinen raukka ettei taatusti uskaltaisi EDES sitä kertoa. Edes äidilleen.
Lähetän lämpimiä ajatuksia lapselle!
[quote author="Vierailija" time="05.11.2013 klo 11:55"]
Ap, pyydän että viet lapsesi psykiatrille. Ne pakko-oireet on niin hallitsevia ja mua ahdisti lapsena ne rituaalit todella paljon. Myöhemmin tulivat takaisin. Älä viivyttele, vaan hanki apua. Mieluumin turha käynti psykiatrilla nyt kuin se, että lapsesi jää sairauseläkkeelle parikymppisenä niin kuin minä.
[/quote]
Olemme viemässä lasta lääkäriin. Sinulle kaikkea hyvää ja voimia! <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mäkin takerrun tohon perheenne vaativuuteen, kuulostaisi siltä että tyttö kokee huonoa omatuntoa "väärin"tekemisestä. Relatkaa vähän koko perhe! Eiköhän tuo pakko-oire mene ajan kanssa ohi, uusi varmaankin tulee tilalle.
Omaa poikaani vaivaa lievät pakko-oireet, ne vaihtelevat kyllä enkä jaksa olla niistä huolissani!
Niin, liika sääntöjen noudattamisen vaatimus ja autoritaarinen kuri voi johtaa tunne-elämän häiriöihin ja tuollaiseen oireiluun, jolla omaa ahdistusta yritetään sietää ja kestää. Pakko-oireethan johtuvat ahdistustasta. Säännöt ovat tarpeen, mutta rajansa vaativuudessakin, ja nimenomaan siinä miten lapsen erehdyksiin suhtaudutaan, suhtaudutaanko niihin lempeän ymmärtävästi ja ohjaavasti, vai onko ne vanhemmilla katastrofi johon puututaan ankarasti eli siten, että vanhempi torjuu lapsen tunnetasolla. Lapsi oppii pelkäämään virheitä ja ajatukset lähtevät pyörimään ahdistuksissa niin että lapsi alkaa tavoitella täydellisyyttä ja yrittää hillitä ahdistustaan pakkotoiminnon tai - ajatuksin.
[quote author="Vierailija" time="04.11.2013 klo 10:27"]
Niin, liika sääntöjen noudattamisen vaatimus ja autoritaarinen kuri voi johtaa tunne-elämän häiriöihin ja tuollaiseen oireiluun, jolla omaa ahdistusta yritetään sietää ja kestää. Pakko-oireethan johtuvat ahdistustasta. Säännöt ovat tarpeen, mutta rajansa vaativuudessakin, ja nimenomaan siinä miten lapsen erehdyksiin suhtaudutaan, suhtaudutaanko niihin lempeän ymmärtävästi ja ohjaavasti, vai onko ne vanhemmilla katastrofi johon puututaan ankarasti eli siten, että vanhempi torjuu lapsen tunnetasolla. Lapsi oppii pelkäämään virheitä ja ajatukset lähtevät pyörimään ahdistuksissa niin että lapsi alkaa tavoitella täydellisyyttä ja yrittää hillitä ahdistustaan pakkotoiminnon tai - ajatuksin.
[/quote]
ymmärrän ja tunnistan tämän :(
t. ap
Ap kerrot että olette tiukkoja - olisiko nyt syytä hellittää? Uskomattoman paskaa vanhemmuutta kun pilaatte lapsen jo noin nuorena.
Ei tuo välttämättä niin kovin vakavaa ole, tai pysyvää. Itselläni oli tuontapaista ikävuosina 9-13 (tai 14), ja pahempaakin. Esim. minulla oli pakkomielle, etten pysty nielemään sylkeäni, ellen saa jotain karkkia suuhun sulamaan samalla. Tämä nimenomainen pakkomielle kesti vuoden verran, ja onnistuin saamaan 6 reikää hampaisiin yhdessä vuodessa noin. Sitten oli tosiaan noita pelkoja, etten hallitse omaa käytöstäni tai että olen tehnyt jonkun asian "jonkun muun kuin oikean itseni hallinnassa".
Ahdistavaa se oli, mutta minä en kertonut asioista ikinä vanhemmille enkä kellekään muullekaan. Kärsin vaan itseksni ahdistukseni. Teini-iän tullessa meni itsestään sitten ohi, eikä minulla ole sen jälkeen ollut minkäänlaisia pakko-oireisen oloisia käytöksiä.
Kamalaa syyllistämistä monelta! Mulla sama huoli omasta lapsesta..kaikkeni koitan ja itse olen huomannut että oireita tulee kun lapsi stressaa tai ahdistuu eli kaikin keinoin koitan sitä välttää.
Toi kuulostaa vahvasti pakko-oireiselta häiriöltä. Itsellä se alkoi juurikin noin lapsena. Lapselle kannattaa hakea mahdollisimman pian apua. Itse olen nyt jo aikuinen ja sairauseläkkeellä pakko-oireisen häriön takia.