Vahinkolapselle ei syntymäpäiviä haluttu järjestää

Mulla on melkein samat kokemukset paitsi että en ole vahinkolapsi.

Ehkä sinun olisi aikanaan pitänyt ymmärtää pyytää päästä sijaisperheseen?

Tsemppiä sinulle. En osaa aivan kuvitella tilannettasi, koska itselläni on ollut hyvä lapsuus. Sen kuitenkin haluan sanoa, että osa kuvaamistasi asioista (koliikki, sairastelut ja vaikeutesi) ovat tavallaan olleet ehkä lapsen luontaisia reaktioita äitinsä reaktioihin. Eli kun äitisi (omista psyykkisistä syistään: ei ehkä kokenut kestävänsä äitiyttä) tavallaan torjui sinut vauvana, reagoit lapsena tähän torjuntaan. Lapsi heijastelee tietyllä tavalla vanhemman reaktioita. Esimerkiksi itse näin äidin vauvoineen julkisessa tilassa, ja ihmettelin kun vauva "jutteli" koko ajan, mutta äiti ei reagoinut lapseen ollenkaan. Minusta se oli outoa. Siis koko tunnin aikana äiti ei "jutellut" mitään takaisin eikä reagoinut lapseen. Ikään kuin jokin side olisi puuttunut. Tuntui, että lapsi pulisi koko ajan huomion nälässään nimenomaan, koska lapseen ei reagoitu mitenkään. Oikein sydän märkäni, kun olisi tehnyt mieli mennä juttelemaan ja hymyilemään sille vauvalle.

Eli olet ehkä ollut koko ikäsi äitisi huomiota vailla. Positiivinen kannustus ja äidin rakkauden hehku on jäänyt uupumaan. Ehkä kuitenkin helpointa olisi ajatella, että äitisi ei varsinaisesti inhonnut sinua, vaan heijasti muut tuntemuksensa (avuttomuutensa, riittämättömyyden tunteensa, avioliittonsa ongelmat, inhon isääsi kohtaan jne.) sinuun. Syy ei pohjimmiltaan ole sinussa alkuunkaan. Omalla tavallaan äitisikin oli syvästi vailla jotain, ja siksi ei kyennyt antamaan sinullekaan. Äitisi kyvyttömyys ei kuitenkaan kerro sinusta.

Vaille jäämisen tunteelle et varmaan mitään voi, mutta yritä huomata, miten kuitenkin ehkä muualla, vaikka töissä tai harrastuksissa, sinusta pidetään ja sinua kohdellaan aivan normaalin hyvin. Noista suhteista puuttuu se psyykkinen taakka, mikä äitisuhteessasi hiertää. Sinä olet riittävä. Ja jokainen lapsi on siinä mielessä vahinko tai pikemminkin ihme, ettei lasta voi räätälöidä tai tehdä mittojen mukaan. Lapsi on oma ihmisensä, jota rakastetaan, jotta hänestä tulisi tuo oma ihmisensä. Olet käynyt läpi paljon, ja jäänyt paljosta vaille, silti olet sitkeästi selvinnyt. Siinä on suuresti syytä rakastaa sitä ihmistä, joka olet.

Toivon sinulle voimia ja hyvää tulevaisuutta. Olet joutunut kestämään paljon. Katkeruus menneestä ei kuitenkaan auta. Yritä rakentaa omaa elämääsi.

Mikään tuosta ei ole sinun syytäsi. Käytä loppuelämäsi opetellen rakastamaan ja hyväksymään itsesi. Yhteyden katkaisu perheeseen on viisasta!

Vierailija kirjoitti:

Tsemppiä sinulle. En osaa aivan kuvitella tilannettasi, koska itselläni on ollut hyvä lapsuus. Sen kuitenkin haluan sanoa, että osa kuvaamistasi asioista (koliikki, sairastelut ja vaikeutesi) ovat tavallaan olleet ehkä lapsen luontaisia reaktioita äitinsä reaktioihin. Eli kun äitisi (omista psyykkisistä syistään: ei ehkä kokenut kestävänsä äitiyttä) tavallaan torjui sinut vauvana, reagoit lapsena tähän torjuntaan. Lapsi heijastelee tietyllä tavalla vanhemman reaktioita. Esimerkiksi itse näin äidin vauvoineen julkisessa tilassa, ja ihmettelin kun vauva "jutteli" koko ajan, mutta äiti ei reagoinut lapseen ollenkaan. Minusta se oli outoa. Siis koko tunnin aikana äiti ei "jutellut" mitään takaisin eikä reagoinut lapseen. Ikään kuin jokin side olisi puuttunut. Tuntui, että lapsi pulisi koko ajan huomion nälässään nimenomaan, koska lapseen ei reagoitu mitenkään. Oikein sydän märkäni, kun olisi tehnyt mieli mennä juttelemaan ja hymyilemään sille vauvalle.

Eli olet ehkä ollut koko ikäsi äitisi huomiota vailla. Positiivinen kannustus ja äidin rakkauden hehku on jäänyt uupumaan. Ehkä kuitenkin helpointa olisi ajatella, että äitisi ei varsinaisesti inhonnut sinua, vaan heijasti muut tuntemuksensa (avuttomuutensa, riittämättömyyden tunteensa, avioliittonsa ongelmat, inhon isääsi kohtaan jne.) sinuun. Syy ei pohjimmiltaan ole sinussa alkuunkaan. Omalla tavallaan äitisikin oli syvästi vailla jotain, ja siksi ei kyennyt antamaan sinullekaan. Äitisi kyvyttömyys ei kuitenkaan kerro sinusta.

Vaille jäämisen tunteelle et varmaan mitään voi, mutta yritä huomata, miten kuitenkin ehkä muualla, vaikka töissä tai harrastuksissa, sinusta pidetään ja sinua kohdellaan aivan normaalin hyvin. Noista suhteista puuttuu se psyykkinen taakka, mikä äitisuhteessasi hiertää. Sinä olet riittävä. Ja jokainen lapsi on siinä mielessä vahinko tai pikemminkin ihme, ettei lasta voi räätälöidä tai tehdä mittojen mukaan. Lapsi on oma ihmisensä, jota rakastetaan, jotta hänestä tulisi tuo oma ihmisensä. Olet käynyt läpi paljon, ja jäänyt paljosta vaille, silti olet sitkeästi selvinnyt. Siinä on suuresti syytä rakastaa sitä ihmistä, joka olet.

Ei äidin käytös vaikuta koliikkiin tai oppimisvaikeuksiin mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sinun olisi aikanaan pitänyt ymmärtää pyytää päästä sijaisperheseen?

Sehän onkin lapsen tehtävä. Siinä oot mihin synnyt ellei ulkopuoliset ymmärrä puuttua asiaan.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sinun olisi aikanaan pitänyt ymmärtää pyytää päästä sijaisperheseen?

Taisi olla hiukan toinen aika,mitä tänäpäivänä,kun lapset huostaanotetaan jo väärin tehdystä makaronilaatikosta. Typerä kommentti.

Surulliseksi vetää. Onnekkaita ovat he jotka saavat elää lapsuutensa välittävässä perheessä jossa vallitsee hyvä yhteishenki.

Kaikkea hyvää aloittajalle ja muille vastaavanlaista kokeneille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tsemppiä sinulle. En osaa aivan kuvitella tilannettasi, koska itselläni on ollut hyvä lapsuus. Sen kuitenkin haluan sanoa, että osa kuvaamistasi asioista (koliikki, sairastelut ja vaikeutesi) ovat tavallaan olleet ehkä lapsen luontaisia reaktioita äitinsä reaktioihin. Eli kun äitisi (omista psyykkisistä syistään: ei ehkä kokenut kestävänsä äitiyttä) tavallaan torjui sinut vauvana, reagoit lapsena tähän torjuntaan. Lapsi heijastelee tietyllä tavalla vanhemman reaktioita. Esimerkiksi itse näin äidin vauvoineen julkisessa tilassa, ja ihmettelin kun vauva "jutteli" koko ajan, mutta äiti ei reagoinut lapseen ollenkaan. Minusta se oli outoa. Siis koko tunnin aikana äiti ei "jutellut" mitään takaisin eikä reagoinut lapseen. Ikään kuin jokin side olisi puuttunut. Tuntui, että lapsi pulisi koko ajan huomion nälässään nimenomaan, koska lapseen ei reagoitu mitenkään. Oikein sydän märkäni, kun olisi tehnyt mieli mennä juttelemaan ja hymyilemään sille vauvalle.

Eli olet ehkä ollut koko ikäsi äitisi huomiota vailla. Positiivinen kannustus ja äidin rakkauden hehku on jäänyt uupumaan. Ehkä kuitenkin helpointa olisi ajatella, että äitisi ei varsinaisesti inhonnut sinua, vaan heijasti muut tuntemuksensa (avuttomuutensa, riittämättömyyden tunteensa, avioliittonsa ongelmat, inhon isääsi kohtaan jne.) sinuun. Syy ei pohjimmiltaan ole sinussa alkuunkaan. Omalla tavallaan äitisikin oli syvästi vailla jotain, ja siksi ei kyennyt antamaan sinullekaan. Äitisi kyvyttömyys ei kuitenkaan kerro sinusta.

Vaille jäämisen tunteelle et varmaan mitään voi, mutta yritä huomata, miten kuitenkin ehkä muualla, vaikka töissä tai harrastuksissa, sinusta pidetään ja sinua kohdellaan aivan normaalin hyvin. Noista suhteista puuttuu se psyykkinen taakka, mikä äitisuhteessasi hiertää. Sinä olet riittävä. Ja jokainen lapsi on siinä mielessä vahinko tai pikemminkin ihme, ettei lasta voi räätälöidä tai tehdä mittojen mukaan. Lapsi on oma ihmisensä, jota rakastetaan, jotta hänestä tulisi tuo oma ihmisensä. Olet käynyt läpi paljon, ja jäänyt paljosta vaille, silti olet sitkeästi selvinnyt. Siinä on suuresti syytä rakastaa sitä ihmistä, joka olet.

Ei äidin käytös vaikuta koliikkiin tai oppimisvaikeuksiin mitenkään.

Millaiset tutkintopaperit mahtavat löytyä tältä henkilöltä,joka väittää,ettei äidin/isän käytös vaikuta oppimisvaikeuksiin? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä sinun olisi aikanaan pitänyt ymmärtää pyytää päästä sijaisperheseen?

Taisi olla hiukan toinen aika,mitä tänäpäivänä,kun lapset huostaanotetaan jo väärin tehdystä makaronilaatikosta. Typerä kommentti.

Edelleen lapsia huostaanotetaan useimmiten liian myöhään eikä todellakaan mistään makaroonilaatikoista joten typerä kommentti sinultakin.

Itse epäilen olevani vahinkolapsi.

Isosisaruksestani on paljon valokuvia alkaen synnäriltä. Pelkästään synnäriltä otettuja valokuvia albumillinen, ristiäiskuvia jne sitten sitäkin enemmän.

Minusta näitä kuvia ei löydy. Ei ole ainuttakaan kuvaa esim. minusta heti synnärillä, ei ristiäisistäni jne.

Olin aina se "huonompi lapsi" isosisarukseeni verrattuna.

Sisarukseni valitsi itselleen harrastukset. Minä sitten "sain" mennä samaan harrastukseen. Kun ei ollut kuulema järkeä alkaa kuskata eri suuntiin.

Sinänsä toki ymmärrettävää tuo kuljetusasia, mutta se ei, että en saanut itse valita yhtäkään harrastusta.

Kaikella tapaa isosisarukseeni panostettiin, minä nyt sitten lähinnä vain hengailin siinä mukana.

Vierailija kirjoitti:

Itse epäilen olevani vahinkolapsi.

Isosisaruksestani on paljon valokuvia alkaen synnäriltä. Pelkästään synnäriltä otettuja valokuvia albumillinen, ristiäiskuvia jne sitten sitäkin enemmän.

Minusta näitä kuvia ei löydy. Ei ole ainuttakaan kuvaa esim. minusta heti synnärillä, ei ristiäisistäni jne.

Olin aina se "huonompi lapsi" isosisarukseeni verrattuna.

Sisarukseni valitsi itselleen harrastukset. Minä sitten "sain" mennä samaan harrastukseen. Kun ei ollut kuulema järkeä alkaa kuskata eri suuntiin.

Sinänsä toki ymmärrettävää tuo kuljetusasia, mutta se ei, että en saanut itse valita yhtäkään harrastusta.

Kaikella tapaa isosisarukseeni panostettiin, minä nyt sitten lähinnä vain hengailin siinä mukana.

Luultavasti käynyt perinteisesti: ensimmäistä lasta ehtii kuvailemaan, koska lapsia on vain yksi. Toisen lapsen syntyessä on lapsia kaksi jolloin aika menee wnwmmön lastenhoitoon kuin kuvien ottamiseen. Ei välttämättä kerro siis mitään siitä, onko lapsi toivottu vai ei, aika vaan jakautuu aivan erilailla kuin yhden lapsen vanhempina. Harrastus toki olisi ollut mukava saada itse valita, mutta jos aikataulut ovat olleet kiireisiä niin ihan perusteltu juttu, että sisaruksia kuljetetaan samaan paikkaan.

Tosi ikävää Ap.

Vierailija kirjoitti:

Ei äidin käytös vaikuta koliikkiin tai oppimisvaikeuksiin mitenkään.

Olet oikeassa. En oikeastaan tarkoita, että puhtaan fyysiset vaivat olisivat äidin käytöksen seurausta, vaan että ihminen on psykofyysinen kokonaisuus ja koliikkivauvankin kanssa eletään vuorovaikutuksessa. Eli toisin sanoen itkuinen vauva lisää äidin epävarmuutta ja heikentää jo valmiiksi rikkinäistä kykyä luoda rakastavaa sidettä vauvaan ja siten taas vähentää rauhoittavaa käytöstä lasta kohtaan, mikä taas lisää itkuisuutta jne. Äidin masennus toimii samoin. Ja osin näen myös, että ehkä osalla ihmisten fyysisistä vaikeuksista on psyykkinen alkujuuri. Samoin oppimisvaikeuksia ainakin vaikeuttaa se, ettei lapseen panosteta. Ei huomioida, auteta läksyissä, ei opeteta, kannusteta.

Mutta oikeassa olet tosiaan siinä, että koliikki sinällään ei ole äidistä johtuvaa. Olisi pitänyt avata asiaa enemmän. Ja edelleen kaikkea hyvää jatkoon aloittajalle!

Äidin holtiton panohimo realisoitui.