Lue keskustelun säännöt.
Jumissa surkeassa, seksittömässä parisuhteessa. Lähteminen silti pelottaa.
13.09.2020 |
Onko kohtalotovereita, miten lopulta onnistuit pyristelemään irti? Meillä arki muuten ihan ok, mutta ei seksiä, ei läheisyyttä. Olen vaan jotenkin niin tottunut asumaan kyseisen ihmisen kanssa. Yksin jääminenkin pelottaa. Olemme molemmat 30-vuotiaita.
Kommentit (56)
Vierailija kirjoitti:
Sama... paitsi että olen yli 40.
Sama ja 50 v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tekee tyttö- tai poikaystävällä, joka ei halua edes panna sinua? Ei yhtään mitään.
Entä fwb kamulla joka ei halua panna? 😂
Ohiksena pakko kommentoida.
Ja kundin ilme kun sanoin että tää oli tässä.
Oletteko oikeasti ystäviä? Olen ymmärtänyt, että friends with benefits tarkoittaa ystävyyttä, johon kuuluu seksi. Ei kai se ystävyys mihinkään katoa, vaikka seksi jäisikin pois kuvioista.
Meillä on se ero, että minä en pelkää yksin olemista tai sinkkuna elämistä. Se on minusta tosi mukavaa. Parisuhteen täytyy olla sitten vielä mukavampaa, jotta siinä on järkeä. Default-tilani on aina sinkkuus, ja parisuhde on siihen antoisa lisä.
Seksitön ja etenkin ilman läheisyyttä oleva liitto täälläkin. Puoliso vieläpä mielenterveysongelmainen.
Ei tästä voi lähteä, kun on pieniä lapsia.
Ikää jo himpun yli 40.
Vierailija kirjoitti:
Seksitön ja etenkin ilman läheisyyttä oleva liitto täälläkin. Puoliso vieläpä mielenterveysongelmainen.
Ei tästä voi lähteä, kun on pieniä lapsia.
Ikää jo himpun yli 40.
Miksi hankit lapsia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä tekee tyttö- tai poikaystävällä, joka ei halua edes panna sinua? Ei yhtään mitään.
Entä fwb kamulla joka ei halua panna? 😂
Ohiksena pakko kommentoida.
Ja kundin ilme kun sanoin että tää oli tässä.Oletteko oikeasti ystäviä? Olen ymmärtänyt, että friends with benefits tarkoittaa ystävyyttä, johon kuuluu seksi. Ei kai se ystävyys mihinkään katoa, vaikka seksi jäisikin pois kuvioista.
No totta tuokin.
Kyllä kaatui koko ystävyys. Oli muitakin ristiriitoja kuin pelkkä seksin karttelu esim epäluotettavuus
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ootko asunut koskaan yksin vai muuttanut heti kotoa muutettuasi parisuhteeseen? Pelottaako ettet selviä yksin?
Olen asunut yksinkin, mutta siitä on jo 10 vuotta aikaa. Toki se vähän jyskyttää takaraivossa, että jos en selviä yksin ja myös se, että mitä jos en ikinä löydä enää ketään. Sillä kyllähän edes tämä kaverillinenkin suhde tuo tietynlaista turvaa.
Ap
Eikö sulla sitten ole muita kavereita? Kuulostat aika epätoivoiselta ihmiseltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksitön ja etenkin ilman läheisyyttä oleva liitto täälläkin. Puoliso vieläpä mielenterveysongelmainen.
Ei tästä voi lähteä, kun on pieniä lapsia.
Ikää jo himpun yli 40.
Miksi hankit lapsia?
Mieti sitä, älä utele.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seksitön ja etenkin ilman läheisyyttä oleva liitto täälläkin. Puoliso vieläpä mielenterveysongelmainen.
Ei tästä voi lähteä, kun on pieniä lapsia.
Ikää jo himpun yli 40.
Miksi hankit lapsia?
Mieti sitä, älä utele.
On ihan normaalia katua. Se on sallittu tunne sinun tilanteessasi. Sitä ei tarvitse yrittää verhota esimerkiksi aggressioon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen tehnyt alusta asti selväksi, että jos seksi loppuu, loppuu parisuhdekin. Ei tule sitten yllätyksenä.
Sinun pitää ajatella, että parisuhde kanssasi ei ole mikään perusoikeus vaan erityinen etuoikeus, joka otetaan pois, jos tarpeisiisi ei vastata.
Itsenäisyydestä, jämäkkyydestä ja omanarvontunnosta se lähtee.
Eli jos kumppanisi ei pysty seksiin sairauden vuoksi, lopetat suhteen?
Mä en ihan ymmärrä mitä siinä voitetaan, että yhden sairastuneen ihmisen lisäksi meillä on myös yksi seksuaalisesti turhautunut ja onneton ihminen. Jos itse sairastuisin niin, että en enää seksiin kykenisi, niin en kyllä kehtaisi odottaa, että mieskin olisi loppuelämänsä ilman ihan vain solidaarisuudesta. Olisihan se ihan älyttömän itsekästä. Ja useimmiten miehet lähtee naisen sairastuttua muutenkin. Kyllä itse ainakin jatkaisin omaa seksielämääni, vaikka mies ei siihen enää pystyisikään.
Vierailija kirjoitti:
Eroaminen on todella raskasta ja pelottavaa, mutta todellakin sen arvoista. Kun vuosi sitten lähdimme miehen kanssa eri teille, olin kuukausia maassa ja ajattelin, että tämä on kauhea virhe, vaikka suhde olikin jo pitkään ollut ankea. Yksin eläminen melkein 8 vuoden jälkeen tuntui niin oudolta, olimme kuitenkin lähes koko aikuisiän olleet yhdessä. Onneksi pidin pääni, enkä pitänyt exään lähes mitään yhteyttä melkein puoleen vuoteen, että pystyn kunnolla toipumaan (ja edelleen olemme vain vähän yhteydessä).
Vähitellen kuitenkin elämä voittaa ja huomaa, kuinka ihanaa on ilman jatkuvaa huonon parisuhteen tuomaa stressiä ja surua. Vasta nyt olen tajunnut kunnolla, kuka minä olen oikeasti ja mitä haluan. On ollut enemmän energiaa ja uskallusta tehdä omia juttuja ja nähdä ystäviä. Olen myös alkanut tapailla uutta miestä, joka tuntuu niin upealta ja "helpolta" ihmiseltä hankalan exäni jälkeen.
Kunpa olisin itsekin uskonut jo paljon aikaisemmin, kun minua neuvottiin jättämään huono suhde.
Olen miettinyt eroa jo reilun vuoden. Emme osaa keskustella, mutta mieheni varmaan vaistoaa ja totta kai tietää, että läheisyyttä ei enää ole. Muuten menee pääsääntöisesti ok, mutta tuntuu kaveruussuhteelta. Viimeisin merkki itselleni on, että olen alkanut ajatella seksiä yhden tuttavani kanssa.
20 vuotta yhteistä taivalta takana ja lapset asuvat vielä kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eroaminen on todella raskasta ja pelottavaa, mutta todellakin sen arvoista. Kun vuosi sitten lähdimme miehen kanssa eri teille, olin kuukausia maassa ja ajattelin, että tämä on kauhea virhe, vaikka suhde olikin jo pitkään ollut ankea. Yksin eläminen melkein 8 vuoden jälkeen tuntui niin oudolta, olimme kuitenkin lähes koko aikuisiän olleet yhdessä. Onneksi pidin pääni, enkä pitänyt exään lähes mitään yhteyttä melkein puoleen vuoteen, että pystyn kunnolla toipumaan (ja edelleen olemme vain vähän yhteydessä).
Vähitellen kuitenkin elämä voittaa ja huomaa, kuinka ihanaa on ilman jatkuvaa huonon parisuhteen tuomaa stressiä ja surua. Vasta nyt olen tajunnut kunnolla, kuka minä olen oikeasti ja mitä haluan. On ollut enemmän energiaa ja uskallusta tehdä omia juttuja ja nähdä ystäviä. Olen myös alkanut tapailla uutta miestä, joka tuntuu niin upealta ja "helpolta" ihmiseltä hankalan exäni jälkeen.
Kunpa olisin itsekin uskonut jo paljon aikaisemmin, kun minua neuvottiin jättämään huono suhde.
Olen miettinyt eroa jo reilun vuoden. Emme osaa keskustella, mutta mieheni varmaan vaistoaa ja totta kai tietää, että läheisyyttä ei enää ole. Muuten menee pääsääntöisesti ok, mutta tuntuu kaveruussuhteelta. Viimeisin merkki itselleni on, että olen alkanut ajatella seksiä yhden tuttavani kanssa.
20 vuotta yhteistä taivalta takana ja lapset asuvat vielä kotona.
Tee tuosta virallisesti kaverisuhde ja hanki rakastaja.
Minusta on tyhmää ja kapeakatseista erota, vaikka "kaikki on hyvin". Ero ei ole mikään pieni asia ja toivoisi, että ensin yritettäisiin oikeasti pysähtyä ja kysyä itseltä ja toiselta, että miltä minusta tuntuu, miksi minusta tuntuu tältä ja voisimmeko yhdessä tehdä asialle vielä jotain. Kyllästyminen on laiska syy eroon. Yleisin syy eroon on, että tunneyhteys on vähitellen vain unohtunut koska siihen ei ole keskitytty. Parisuhde vaatii kummaltakin panostusta ja vilpittömyyttä.
Toki, elämme kaikki vain kerran ja meidän tulee ehdottomasti muistaa tämä. Tähän ketjuun tuskin tulevat tarinaansa kertomaan ne, jotka kuitenkin tosiasiassa kokevat tehneensä virheen ja toivoisivat pystyvänsä sen peruuttamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä näissä kuvauksista saa käsityksen, että myös jotain muuta puuttuu aktin lisäksi. Ilman seksiä voi ehkä olla, jos on muunlaista korvaamatonta läheisyyttä.
Erikseen on sitten ne, joille seksi on se jutun ydin asia.
Vierailija kirjoitti:
Minusta on tyhmää ja kapeakatseista erota, vaikka "kaikki on hyvin". Ero ei ole mikään pieni asia ja toivoisi, että ensin yritettäisiin oikeasti pysähtyä ja kysyä itseltä ja toiselta, että miltä minusta tuntuu, miksi minusta tuntuu tältä ja voisimmeko yhdessä tehdä asialle vielä jotain. Kyllästyminen on laiska syy eroon. Yleisin syy eroon on, että tunneyhteys on vähitellen vain unohtunut koska siihen ei ole keskitytty. Parisuhde vaatii kummaltakin panostusta ja vilpittömyyttä.
Toki, elämme kaikki vain kerran ja meidän tulee ehdottomasti muistaa tämä. Tähän ketjuun tuskin tulevat tarinaansa kertomaan ne, jotka kuitenkin tosiasiassa kokevat tehneensä virheen ja toivoisivat pystyvänsä sen peruuttamaan.
Hyvin ja hyvin. Kyllähän tämä elämä rullaa näinkin eteenpäin, mutta onnellinen en enää ole. Meillä ei ole enää hauskaa yhdessä, ei ole kosketusta ja läheisyyttä. Niiden puuttumisen myötä elämä on harmaata ja ilotonta vaikka emme riitelekään. Korkeintaan ärsytämme toisiamme aika ajoin.
Mietin tekisinkö kamalan virheen ja katuisinko myöhemmin jos hyppäisin tuntemattomaan. Sitten taas toisaalta tämä tälläinenkään elämä ei tunnu hyvältä ja nämä ajatukset jo itsessään tuntuvat jonkinlaiselta petokselta
Miten voisi löytää takaisin toisen luo?
Entä fwb kamulla joka ei halua panna? 😂
Ohiksena pakko kommentoida.
Ja kundin ilme kun sanoin että tää oli tässä.