Jumissa surkeassa, seksittömässä parisuhteessa. Lähteminen silti pelottaa.

Sama... paitsi että olen yli 40.

Sama tilanne. Todella vaikeaa tehdä lopullista päätöstä vaikka ymmärtääkin ettei tässä ole mitään järkeä. Kumminkin olen nyt päättänyt että etsin oman asunnon. Alkuun voi olla yksinäistä mutta kyllä siihen taas sopeutuu ja voi nauttiakin. Joskus sitten löytää uuden rakkauden.

Kumpi osapuoli pihtaa, vaimo vai mies? Kuinka pitkään suhde on jatkunut?

Minä lähdin, mutta palasin takaisin. Saatiin eron aikana puhuttua asiat selviksi ja nyt on hellyyttä ja seksiä taas.

Lähdin. Oltiin oltu kymmenen vuotta yhdessä, mutta samalla yksin. Seksikään ei kiinnostanut kumpaakaan.

Muutos pelottaa aina, se on ihan normaalia ja se pelko pitää vain hyväksyä sellaisenaan. Muistan, kun olin ekaa yötä omassa kämpässä enkä saanut unta, kun muuttolaatikoiden keskellä patjalla maaten mietin ainoastaan sitä, että olin tehnyt aivan kauhean virheen. Seuraavana päivänä järjestin tavarat paikoilleen ja nautin kodistani välittömästi. Siitä alkoi elämäni paras aika.

Jos ei se voi mennä huonommaksi, niin sittenhän se paranee. Muuta.

Ootko asunut koskaan yksin vai muuttanut heti kotoa muutettuasi parisuhteeseen? Pelottaako ettet selviä yksin?

Itse olin huonossa suhteessa. Ei mitään yhteistä enää ollut. Lähtö tuntuu hankalalta, kun pitkään olimme yhdessä olleet ja oli lapset.

Ihastuin toiseen mieheen ja sain vastakaikua. Oli pakko lähteä ja päätös oli hyvä. Suhde kesti 20 vuotta, joista viimeiset kolme oli surkeaa.

Nyt mä ymmärrän paremmin miksi ihmiset pettää. Huonosta suhteesta ei uskalleta lähteä ennen kuin on joku toinen katsottuna ja testattuna? Yksin jääminen pelottaa niin paljon, että mielummin on huonosssa suhteessa kuin yksin?

Vierailija kirjoitti:

Ootko asunut koskaan yksin vai muuttanut heti kotoa muutettuasi parisuhteeseen? Pelottaako ettet selviä yksin?

Olen asunut yksinkin, mutta siitä on jo 10 vuotta aikaa. Toki se vähän jyskyttää takaraivossa, että jos en selviä yksin ja myös se, että mitä jos en ikinä löydä enää ketään. Sillä kyllähän edes tämä kaverillinenkin suhde tuo tietynlaista turvaa.

Ap

Mä olen juuri eronnut tuollaisesta liitosta, meillä on kaksi lasta. Pelottaa, enkä usko että ikinä enää ketään löydän. Mutta silti, kärsin liikaa rakkaudettomassa liitossa.

Nyt on hyvä hetki aikuistua ja tutustua itseensä sekä kehittyä ihmisenä. Olet jo iso tyttö, et tarvitse kainalosauvaa (eli nykyistä miestä) pärjätäksesi elämässä. Opettele olemaan omillasi, siitä on ihan älyttömän paljon apua elämässä, myös tulevissa parisuhteissa (joita varmasti tulee).

Ajatus siitä, ettet enää koskaan saa ketään, ei tosiaan ole realistinen. Tiedät sen varmasti itsekin. Olet vielä nuori, ja elämää on paljon edessä.

Älä stressaa tulevista. Isoissa muutoksissa alku on aina vaikein, mutta kyllä se siitä lähtee sujumaan.

Vierailija kirjoitti:

Nyt on hyvä hetki aikuistua ja tutustua itseensä sekä kehittyä ihmisenä. Olet jo iso tyttö, et tarvitse kainalosauvaa (eli nykyistä miestä) pärjätäksesi elämässä. Opettele olemaan omillasi, siitä on ihan älyttömän paljon apua elämässä, myös tulevissa parisuhteissa (joita varmasti tulee).

Ajatus siitä, ettet enää koskaan saa ketään, ei tosiaan ole realistinen. Tiedät sen varmasti itsekin. Olet vielä nuori, ja elämää on paljon edessä.

Älä stressaa tulevista. Isoissa muutoksissa alku on aina vaikein, mutta kyllä se siitä lähtee sujumaan.

Kiitos näistä sanoista. Ja oikeassa olet, ei ole hyvä roikkua kenessäkään vain siksi, että yksin oleminen pelottaa. Ja pahintahan kuitenkin olisi se, että havahdun 10 tai 20 vuoden päästä siihen, että tilanne olisi edelleen sama ja olisin edelleen yhtä onneton. Täytyy ilmeisesti vaan ottaa itseä niskasta kiinni ja tehdä vihdoin päätöksiä ja lopettaa se kauhuskenaarioiden pyörittely päässä.

Ap

Ajattelen aina, että erossa heitetään jotakin arvokasta roskakoriin. Mietin jossakin aiheessa eroa, mutta koin tekeväni jotakin tosi väärää toista kohtaan ja lapsiani kohtaan. Kysyin kerran mieheltäni, miksi me olemme yhdessä. Olemme kiintyneet toisiimme myös henkisesti. Vaikka fyysinen yhteys vähenee ja seksi voi loppua, olemme yhtä.

Nykyään erotaan aivan liian helposti. Miksette käsittele liittojanne ammattilaisten avulla?

Avioliitossakin luvataan tahtoa rakastaa.

Ymmärrän, jos pettämistä tai lyömistä (tai lyömisen uhkaa mielisairauden vuoksi). Ei tule muita järkeviä eron syitä mieleen.

Erot rapauttavat yhteiskuntaa ja moraalia. Lapset ja muut sukulaiset kärsivät. (tulee isoäitipuolia ja lapsenlapsipuolia)

Vierailija kirjoitti:

Nyt mä ymmärrän paremmin miksi ihmiset pettää. Huonosta suhteesta ei uskalleta lähteä ennen kuin on joku toinen katsottuna ja testattuna? Yksin jääminen pelottaa niin paljon, että mielummin on huonosssa suhteessa kuin yksin?

On ymmärrettävää, että pelkää lähteä omilleen. Taloudellisesti voi tulla iso pudotus, vaikka usein näkee ajatuksia ettei rahan takia kannata olla yhdessä. Minkälaista on kyhjöttää yksin asunnossa, kun ei ole varaa mennä minnekkään.

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen aina, että erossa heitetään jotakin arvokasta roskakoriin. Mietin jossakin aiheessa eroa, mutta koin tekeväni jotakin tosi väärää toista kohtaan ja lapsiani kohtaan. Kysyin kerran mieheltäni, miksi me olemme yhdessä. Olemme kiintyneet toisiimme myös henkisesti. Vaikka fyysinen yhteys vähenee ja seksi voi loppua, olemme yhtä.

Olen samaa mieltä. Suomessa kukin saa itse päättää puolisonsa ja sen, kenen kanssa haluaa lisääntyä.

Sata vuotta sitten ei juuri kukaan eronnut jahyvä niin. Talouden takia oli pakko pysyä yhdessä ja suuren lapsimäärän takia.

Lähteminen ei ole uroteko. Se on pahimmillaan itsekäs teko joka rikkoo monen elämän.

Vierailija kirjoitti:

Lähteminen ei ole uroteko. Se on pahimmillaan itsekäs teko joka rikkoo monen elämän.

Jos ei ole lapsia niin kenen elämän se rikkoo? Kumppanin? Anopin? Appiukon? Ja jos se ero rikkoo vaikka sen toisen osapuolen elämän, niin millä perusteella sen lähtijän pitäisi uhrata oma elämänsä sen takia, ettei toiselle tule paha mieli?

Kannattaa AP erota. Itse jätin exäni, jota ei seksi kiinnostanut. Melko pian löysin uuden naisen ja taas on vipinää.

Keskustele seksittömyydestä miehesi kanssa. Paneutukaa siihen asiaan yhdessä. Olette kuitenkin joskus nauttineet toisistanne. Jos ei millään leiskahda niin kuuntele vielä hetken aikaa sydäntäsi ja tee mitä se sanoo.