Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Jokaisen turhasta narisijan kannattaa lukea Olavin tarina
03.11.2013 |
Pikku-Olavi sai elää vain kaksi vuotta
Lokakuut ovat kuukausista pahimpia. Elimistökin tuntee sen eikä anna unohtaa.
Viime viikolla Emma Koivisto, 33, eli taas vuoden pahimman päivän. Lokakuun 15:nnen, poikansa kuolinpäivän. Olavin kuolemasta tuli kuluneeksi neljä vuotta.
Suru ja ahdistus ovat helpottaneet, mutta kokonaan tuska ei poistu.
- Toipumiseni on muuttunut hirveästi. Olavin kuoleman jälkeen en nähnyt valoa missään ja olin pitkään masentunut. Jaksoin muiden lasteni takia. Aika on parantanut ja tuonut uusia ulottuvuuksia.
Vuosi sitten Koivisto aloitti sairaanhoitajaopinnot. Opiskelu on auttanut toipumisessa.
Kasvu lakkasi
Olavi syntyi terveenä poikana kesäkuussa 2007. Koiviston perheessä oli ennestään 3- ja 4-vuotiaat lapset.
Ensimmäinen puoli vuotta Olavin elämässä oli normaalia aikaa. Vauva kehittyi kuten muut ikäisensä.
Kuusikuukautisneuvolassa tapahtui käänne. Olavi ei ollut kuukauteen kasvanut yhtään.
Vaikka joulunpyhät olivat alkamassa, neuvolalääkäri lähetti perheen heti Hämeenlinnan sairaalaan, josta annettiin lähete Tampereen yliopistolliseen sairaalaan.
- Tampereella huomattiin, että poika on kellastunut. Olavi oli viikkoa aiemmin alkanut syödä soseita, joten ajattelin, että väri johtuu porkkanasta, Emma kertoo.
Olavi oli myös ollut pari viikkoa tavallista väsyneempi.
Laboratoriokokeissa selvisi, ettei Olavin maksa toimi kunnolla. Perhe vietti joulun sairaalassa. 27. joulukuuta vauva siirrettiin Helsinkiin Lastenklinikalle.
- Olavi sai diagnoosiksi akuutin maksan vajaatoiminnan. Hänet laitettiin hätälistalle elinsiirtojonoon. Sinne laitetaan, kun elinaikaa on alle 72 tuntia.
Painajaismaiset tunnit alkoivat.
- Oli paniikki, kun kello kävi eikä mitään kuulunut.
Yhdeksän tunnin jälkeen tuli tieto, että Olaville oli löytynyt uusi maksa. Seuraavana aamuna, uudenvuodenaattona, aloitettiin vaativa 14 tuntia kestänyt maksansiirto.
- Kaikki meni hyvin, ja Olavi pääsi omalle osastolle viikon tehohoitojakson jälkeen. Neljän viikon päästä maksan valtimo meni kuitenkin tukkoon.
Se tarkoitti uutta maksansiirtoa.
Joulu kotona
Lääkärit halusivat odottaa ja antaa Olavin voimistua. Poika ei kuitenkaan kasvanut yhtään sairastelunsa aikana.
Alkukesästä 2008 Olavi lisättiin uudestaan elinsiirtolistalle, tällä kertaa ei-kiireelliselle.
Kesällä hän sai infektioita ja joutui olemaan sairaalassa lähes puoli vuotta. Äiti ajoi päivittäin Forssasta Helsinkiin poikansa luo. Viikonloput perhe vietti Lastenklinikalla.
Toinen maksansiirto tehtiin lokakuussa 2008.
- Se onnistui hyvin. Parin viikon jälkeen alkoi kuitenkin tulla hyljintöjä, jotka vaurioittivat maksaa. Olavi pystyi silti jotenkuten elämään maksan kanssa.
Joulun 2008 koko perhe sai olla yhdessä. Se oli Olavin ensimmäinen joulu kotona.
Vaikka pojan piti käydä sairaalassa tarkastuksissa lähes viikoittain, perhe eli suhteellisen normaalia arkea.
- Kesä 2009 oli hyvä. Me saimme olla paljon kotona. Olavin piti aloittaa elokuussa päiväkoti.
Heinäkuun lopussa tapahtui käänne huonompaan. Olavin kunto heikkeni ja hänen elimistöönsä kertyi nestettä, koska maksa ei toiminut kunnolla.
Kolmatta elinsiirtoa suunniteltiin ja elokuussa Olavi laitettiin siirtolistalle. Syyskuussa Olavi sai sairaalasta vesirokkotartunnan.
- Se vei hänet niin huonoon kuntoon, että hänet piti ottaa pois elinsiirtojonosta. Leikkausta varten pitää olla vastustuskykyä, Emma sanoo.
Perhe odotti Olavin paranemista. Välillä poika pääsi kotiin lomille.
Kohtalokas virus
Lokakuussa tuli viimeinen, kohtalokas niitti.
Olavi sairastui virukseen, joka pesiytyi hänen ruokatorveensa. Poika oksensi verta suuria määriä. Viruksen takia hän joutui lopullisesti pois elinsiirtolistalta.
- Viimeisinä päivinään Olavi jaksoi vielä leikkiä ja istuskella, mutta ei enää seistä. Hän oli siinä vaiheessa todella sairas pieni poika, äiti muistelee.
Olavin hautajaisiin tuotiin vanhempien toivomuksesta kukkien sijasta pehmoleluja. Ne lahjoitettiin Olavin osastolle Lastenklinikalle. (JOHN PALMéN)
14. lokakuuta Olaville tehtiin viimeinen suuri operaatio, jossa katsottiin mistä hän vuotaa verta. Tähystyksessä todettiin, että virus oli katkaissut Olavin ruokatorven.
- Salissa lääkärit päättivät, että korjausleikkausta on turha yrittää, ei ole enää järkeä kiusata pientä.
Lääkäri tuli kertomaan Koivistoille asian, jota yksikään vanhempi ei halua kuulla. Mitään ei ollut enää tehtävissä.
- Se oli elämäni yksi kamalimmista hetkistä. Mieheni oksensi. Minä olin toisaalta myös helpottunut. Olin lähes kaksi vuotta seurannut Olavin taistelua ja elänyt epävarmuudessa toivoen parempaa. Olin helpottunut, että hänen ei enää tarvitsisi kärsiä, Emma kertoo.
Vanhempien syliin
Vanhemmat pyysivät, että Olavi siirrettäisiin teholta omalle osastolle saattohoitoon. Pyyntöön suostuttiin ja Koivistot saivat olla poikansa luona loppuun asti. Olavi oli vielä tajuissaan.
Koko yön ja seuraavan päivän vanhemmat pitelivät poikaansa sylissä vuorotellen.
Lokakuun 15. päivä Olavi nukkui äitinsä sylissä monta tuntia. Pojan hengitys oli raskasta. Hän sai kipulääkkeitä.
- Viimeisinä tunteina toivoin, että Olavi luovuttaisi. Hänestä näki, kuinka hän hiipui. Kerroin hänelle, että me selviämme, voit lakata taistelemasta.
Iltapäivällä äiti siirsi pojan isän syliin. Olavi avasi hetkeksi silmänsä, katsoi vanhempiaan ja hymyili.
- Siihen hän kuoli, isänsä syliin. Pitelimme häntä ja hyvästelimme. Emme olisi halunneet päästää hänestä irti.
Vanhemmat pukivat Olavin ja kuljettivat hänet tämän omilla rattailla Lastenklinikan ruumishuoneelle. Seuraavana päivänä koko perhe tuli hyvästelemään pojan kappeliin.
- Kuljetimme Olavin arkussa omalla autollamme Forssaan, jonne hänet haudattiin.
Olavin lyhyen elämän aikana Emma Koivisto eli vain hetken kerrallaan. Jokaisesta päivästä hän toivoi hyvää. Vaikka Olavi selvisi monesta koettelemuksesta ihmeen lailla, hän kuoli kahden vuoden ja neljän kuukauden ikäisenä.
- Ei mene päivääkään, ettenkö ajattelisi häntä, mutta enää en itke kovin usein. Minulla on pojasta hyviä muistoja. Ne rauhoittavat mieltäni.
TIIA PALMÉN
http://static.iltalehti.fi/uutiset/olavi2131102AA_503_uu.jpg
Kommentit (25)
Voi miten surullista, nyt kyllä kyyneleet valuu :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 16:21"]
Meinaatko, että turhasta nariseminen johtuu siitä, ettei tiedä Suomessakin olevan lapsikuolleisuutta. En usko kenenkään turhanarisemisen loppuvan jutun lukemiseen.
[/quote]
Minusta on oikein terveellistä välillä tarkistaa omat arvonsa.
Se, että huomaa omien asioiden olevan itseasiassa ihan hyvin, on monelle tervetullut totuus.
En jaksa/ viitsi kinata sinun tyylisten ihmisten kanssa, se on turhaa energian haaskausta.
ohis
Minua pisti silmään tuo vesirokko juttu, kun ne lapset joiden sairaus estää rokotuksen ottamisen saa sitten taudin sen takia kun ihan terveet kieltäytyy rokotuksesta.
Miten tuo lapsi on voinut saada sen vesirokkotartunnan sairaalasta?
Eikö luulisi olevan eristyksessä, kun on noin sairas ja huono vastustuskyky jo muutenkin?
""Kolmatta elinsiirtoa suunniteltiin ja elokuussa Olavi laitettiin siirtolistalle. Syyskuussa Olavi sai sairaalasta vesirokkotartunnan.""
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 16:48"]
Miten tuo lapsi on voinut saada sen vesirokkotartunnan sairaalasta?
Eikö luulisi olevan eristyksessä, kun on noin sairas ja huono vastustuskyky jo muutenkin?
""Kolmatta elinsiirtoa suunniteltiin ja elokuussa Olavi laitettiin siirtolistalle. Syyskuussa Olavi sai sairaalasta vesirokkotartunnan.""
[/quote]
Siellä sairaalasta oli varmaan joku turhasta valittava hoitsu joka käski pestä kädet ja siihen vastattiin, että ei me mitään pöpökammoisia olla, parantaa vain vastustuskykyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 16:48"]
Miten tuo lapsi on voinut saada sen vesirokkotartunnan sairaalasta?
Eikö luulisi olevan eristyksessä, kun on noin sairas ja huono vastustuskyky jo muutenkin?[/quote]
Toisesta Iltalehden artikkelista samaan lapseen liittyen: "Elinsiirtopotilaat pitäisi eristää muista, mutta eristyshuoneita ei ollut. -- Lastenklinikalla ei ole potilaille omia huoneita eikä omia vessoja. Se aiheuttaa tartuntariskejä."
Surullinen tarina, mutta silti ihmisillä on oikeus olla tyytymättömiä, turhautuneita, väsyneitä, ärtyneitä, vaikka kotona olisi terveet lapset. Minulla ei ole, mutta saata silti ärsyyntyä tyhjänpäiväisyyksistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 16:59"]
Surullinen tarina, mutta silti ihmisillä on oikeus olla tyytymättömiä, turhautuneita, väsyneitä, ärtyneitä, vaikka kotona olisi terveet lapset. Minulla ei ole, mutta saata silti ärsyyntyä tyhjänpäiväisyyksistä.
[/quote]
Tottakai saa olla, se että jollakin on finni nenässä on ihan yhtä kamalaa kuin se, että toisen lapsi kuolee 2v....
Esim. nuo niin muodikkaat tyylibloggarit ovat jotain niin uskomatonta, etten niitä voi lukea. Minä mieluummin seuraan jonkun tyypin oikeita tekoja, vaikka sellaisen joka raajat halvaantuneena tekee sellaisia asioita, joita terve ihminen ei edes aina tee.
Joku joka tekee vapaaehtoistyötä toisten hyvinvoinnin eteen.
Minusta ei ole mitään niin turhamaista, kun joku bloggari, joka ostaa laukkuja ja vaatteita ja sitten niitä kuvataan ja esitellään toisille. APUA!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tuollaisia tarvitse laittaa samalle viivalle: finni ja 2-vuotiaan kuolema. Jos tuolle linjalle lähdetään, niin sitten pitäisi vertailla 2-vuotiaan kuolemaa Suomessa, lääkittynä, vanhempiensa hellässä sylissä ja pahoinpitelijöiden käsissä raiskaukseen kuolevia lapsia vaikka Intiassa.
Ihan hyödytöntä, ei tuollaisella keinotekoisella vertailulla saa ketään jalostumaan ihmisenä niin, että pikkuasiat eivät enää elämässä nypyttäisi.
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 16:56"]
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 16:48"]
Miten tuo lapsi on voinut saada sen vesirokkotartunnan sairaalasta?
Eikö luulisi olevan eristyksessä, kun on noin sairas ja huono vastustuskyky jo muutenkin?[/quote]
Toisesta Iltalehden artikkelista samaan lapseen liittyen: "Elinsiirtopotilaat pitäisi eristää muista, mutta eristyshuoneita ei ollut. -- Lastenklinikalla ei ole potilaille omia huoneita eikä omia vessoja. Se aiheuttaa tartuntariskejä."
[/quote]
Voi hyvä ihme. Siinä valuu hukkaan viemäriin se upea työ jota tehdään.
Noilla rahoilla, joita turhaan sitten joudutaan uusiin hoitoihin käyttämään pitäisi saada parannettua tilannetta.
Ei tosiaan ole Suomessa asiat hyvin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 17:09"]
Ei tuollaisia tarvitse laittaa samalle viivalle: finni ja 2-vuotiaan kuolema. Jos tuolle linjalle lähdetään, niin sitten pitäisi vertailla 2-vuotiaan kuolemaa Suomessa, lääkittynä, vanhempiensa hellässä sylissä ja pahoinpitelijöiden käsissä raiskaukseen kuolevia lapsia vaikka Intiassa.
Ihan hyödytöntä, ei tuollaisella keinotekoisella vertailulla saa ketään jalostumaan ihmisenä niin, että pikkuasiat eivät enää elämässä nypyttäisi.
[/quote]
On tosi monta turhasta valittajaa, jolle ei ole koskaan tapahtunut mitään vakavaa, niin että olisi oppinut olemaan kiitollinen siitä mitä on. Valitusta tulee vaan ihan joka asiasta, koskaan ei osaa olla tyytyväinen.
Nimenomaan jollekin se finni nenässä voi olla ylitsepääsemätön ongelma, kun samalla aikaa jonkun lapsi kuolee.
Jos ei tuo sulle mene perille, selitä minulle, miksei?
Ymmärrän täysin mitä tarkoitat, ap! Itsekin olen joutunut elämässäni sellaiseen tilanteeseen, lapsen sydän pysähtyi, ettei mikään pikku juttu enää purista. Olen onnellinen jokaisesta sekunnista, jonka saan olla perheeni parissa. Tärkeintä on rakastaa miestään ja lapsiaan, eikä marista turhaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Okei, ei tarvitse suuttua. En vain voi uskoa, että lehtiartikkeli muuttaa syvällisesti elämänkatsomusta ja arvomaailmaa, mutta hyvä jos se herättää ihan todella. Koitan turhaan selittää sitä, että kovakaan kohtalo läheisellä, tuntemattomalla tai jopa itsellä ei välttämättä poista päiviä, jolloin narisuttaa turhasta. Niin täydellistä ei ainakaan minusta tule, jos täydellisyyden määritelmä on seesteinen kiitollisuus kaikesta mitä elämä tarjoaa.
Jokainen kiukkuaa siinä omassa mittakaavassaan. Jos elämäni pahin kokemus olisi lapselle puhjennut pölyallergi, kokisin sen työläänä Jos sen sijaan on tottunut siihen, että uusia sairauksia löytyy jatkuvasti, oppii lähinnä ottamaan asian kerrallaan. Voin kuitenkin ymmärtää sitä perhettä, jolle keliakia on uuvuttava diagnoosi. Tai teiniä, jonka luokkakuva menee pilalle, kun nenässä on finni.
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 17:14"]
Nimenomaan jollekin se finni nenässä voi olla ylitsepääsemätön ongelma, kun samalla aikaa jonkun lapsi kuolee.
Jos ei tuo sulle mene perille, selitä minulle, miksei?
[/quote]
Kuvitteletko, että lapsen kuolema tekee sitten esimerkiksi siitä lapsensa menettäneestä vanhemmasta jonkin pyhimyksen, joka ei enää valita turhasta, kun todellakin tietää pahemmasta?
Ei se kuule noin mene. On lapsen kuolema pysähdyttävää ja asiaa pitää kantaa koko loppuelämä. Mutta ainakin mun tuntemat lapsensa menettäneet on kyllä silti edelleen ihan samanlaisia kitisijöitä kuin ennenkin. Ei lapsen menettäminen tee kenestäkään pyhimystä, vaikka ilman muuta arvostan näitä tuttujakin siitä, että ovat selvinneet tuosta tuskaisesta taipaleesta jatkamaan elämäänsä.
Onko se nyt taas niin, että jos tietää, että Afrikassa kuolee lapsia nälkään, niin ei saa kenellekään puhua väsymyksestään, joka johtuu lapsen korvatulehduskierteestä? Kaikki pitää vain pitää sisällään, kun onhan jossain päin maailmaa kuitenkin lapsi, jolla on asiat huonommin.
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 17:24"]
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 17:14"]
Nimenomaan jollekin se finni nenässä voi olla ylitsepääsemätön ongelma, kun samalla aikaa jonkun lapsi kuolee.
Jos ei tuo sulle mene perille, selitä minulle, miksei?
[/quote]
Kuvitteletko, että lapsen kuolema tekee sitten esimerkiksi siitä lapsensa menettäneestä vanhemmasta jonkin pyhimyksen, joka ei enää valita turhasta, kun todellakin tietää pahemmasta?
Ei se kuule noin mene. On lapsen kuolema pysähdyttävää ja asiaa pitää kantaa koko loppuelämä. Mutta ainakin mun tuntemat lapsensa menettäneet on kyllä silti edelleen ihan samanlaisia kitisijöitä kuin ennenkin. Ei lapsen menettäminen tee kenestäkään pyhimystä, vaikka ilman muuta arvostan näitä tuttujakin siitä, että ovat selvinneet tuosta tuskaisesta taipaleesta jatkamaan elämäänsä.
[/quote]
Ei kaikki opi koskaan, se on surullista.
Kun minun siskoni kuoli, kyllä se opetti minua ihmisenä. Jos joskus sorrun turhasta valittamiseen, pelkkä ajatus siskosta palauttaa asiat oikeaan arvojärjestykseen.
Minusta se olisi monelle tosi hyvä oppia enemmän arvostamaan sitä mitä on, eikä aina valittaa.
Samalla toki on muistettava, että suomalaiset valittaa aina ja pahoittavat mielensä ja minusta se elämäntyyli on äärettömän rasittava.
Olen jopa katkaissut välini yhteen kaveriin, kun ei sillä koskaan ollut mitään hyvää sanottavaa, pelkkää valitusta.
Sellaiset ihmiset imee minusta energiaa ja siihen en suostu.
Kun suomalainen kohtaa kadulla tutun, aletaan kertoa kilpaa omista ja tuttujen sairauksista :(
[quote author="Vierailija" time="03.11.2013 klo 17:14"]
Nimenomaan jollekin se finni nenässä voi olla ylitsepääsemätön ongelma, kun samalla aikaa jonkun lapsi kuolee.
Jos ei tuo sulle mene perille, selitä minulle, miksei?
[/quote]
Sinä itse vähättelet toisten ylitsepääsemättömiä ongelmia. Miksi toisen ihmisen tuska olisi jotenkin vähemmän arvokas kuin tämän lapsensa menettäneen äidin? Minusta on aika epäempaattista alkaa määrittelemään "oikeita" ongelmia. Tai jos tuole linjalle lähdetään, niin sitten tuolle lapsensa menettäneelle öidille voi sanoa, että älä valita turhasta kun tuolla afrikassa on varmaan äitejä jotka ovat menettäneet useita lapsia ja itse ovat kuolemassa aidsiin.
Alue: Aihe vapaa
Meinaatko, että turhasta nariseminen johtuu siitä, ettei tiedä Suomessakin olevan lapsikuolleisuutta. En usko kenenkään turhanarisemisen loppuvan jutun lukemiseen.