Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mitä tehdä? Parisuhdeongelma
13.09.2020 |
Olen nyt ollut teini-ajoisga asti saman miehen kanssa. Parisuhteemme on aina ollut pitkälti järkisyihin perustuva (turvallinen, vakaa, älykäs, hyvää sek*iä ym ym ym). Lapsen tulon jälkeen sek*i kuitenkin loppui kuin seinään ja oma pinnani on ollut todella lyhyt. En jaksa mitään, enkä halua tehdä mitään. Mietin olisiko synnytyksen jälkeinen masennus, mutta tilanne on nyt jatkunut jo vuosia lähes muuttumattomana, en usko että on siis siitä kyse. Parisuhde tuntuu kuolleen. Ollaan vanhempia ja kämppiksiä, mutta siinäpä se. Itse en jotenkin haluaisi tuhlata parhaita vuosiani kaverisuhteessa, mutta mies on sitä mieltä että kun on kerran naimisiin menty niin naimisissa pysytään ja tehdään kaikkemme että pysymme naimisissa. Itselläni ei siinä mielessä ole mikään kiire tästä pois, mutta toisaalta en kyllä erityisesti myöskään halua tässä olla. Mies on tietoinen tunteistani, mutta haluaa ylläpitää nykyistä tilannetta. Itse jään tässä ns. Saamapuolelle, eli en toimi miehelle äitinä tai muutakaan miksi mies erityisesti haluaisi minun jäävän. Saa kyllä seksiä satunnaisesti kun itse olen sillä tuulella. Muuten hädin tuskin näemme toisiamme.
Anteeksi sekava sepustus. Haluaisin kuitenkin jonkinlaisia näkemyksiä siltä, mikä nyt olisi fiksuin vaihtoehto. Pettämään en ala, eli joko pitäisi löytää keino sietää tällaista kaveruussuhdetta tai sitten ottaa ero, mutta siihenkin olisi hurjan korkea kynnys ryhtyä, erityisesti lapsen takia. Mies on siis erinomainen, ei luulisi olevan hänelle vaikeaa löytää uutta jälkeeni, mutta haluaa kuitenkin pysyä suhteessa ja työstää sitä.
Kommentit (34)
No burn outin syyt: nopeutettu yliopisto-opiskelu vauvan kanssa, töiden teko opintojen ja perhearjen keskellä, krooninen sairaus joka aiheuttaa 24/7 kipua. Ei ole mitenkään hoidettavissa, kaikki kokeiltu.
Haluttomuuteen olen yrittänyt myös ehdottaa miehelle avointa suhdetta, turha molempien kärvistellä ilman. Mies ei tähän suostu. Oman miehen naama vie halut samantien, muuten kuolaan suunnilleen kaikkien miesten perään, paitsi omani, vaikka sängyssä aiemmin ei ole ollut mitään ongelmaa. Tai siis ei ollut ennen lapsen tuloa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa että et kestä tavallista arkea. Siihen vastauksena ei ole miehen vaihto, vaan oman onnellisuuden lisääminen. Terapia, harrastus, enemmän omaa/parisuhdeaikaa... mitä se sinulle onkaan.
Niin ja vähemmän töitä. Itse olet itsesi ajanut tuohon, kun on liikaa lautasella.
Kuulostaa siltä että ongelma on täysin sinun korviesi välissä. Ainoa ratkaisu on sen hoitaminen kuntoon terapialla ja mahdollisesti lääkityksellä.
Mies vaikuttaa hyvältä tyypiltä, jonka moni ottaisi ilomielin puolisokseen. Mies myös ansaitsisi kumppanin joka kohtelisi häntä hyvin eikä ”kuolaa kaikkia muita miehiä kun oma mies vain ällöttää koko ajan”.
Sinun nyt vain täytyy työstää tämä asia ja päästää mies menemään jossain vaiheessa jos tilanne ei muutu. Mies ansaitsee parempaa.
Tiedän että ongelma on minussa. Lähinnä nyt mietin, että pitääkö yrittää pitää kaikki samana ja pyrkiä saamaan oma pää kasaan, vai ns aloitt tyhjältä pöydältä, päästää mies etsimään parempi nainen ja etsiä itsensä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On kuin omasta elämästä. Pitkä suhde ja tunteet miestä kohtaan hukassa täysin. Olen reilun vuoden odotellut, joskos syttyisin taas miehestäni, mutta ei näy ei sitä kipinää.
Vierailija kirjoitti:
On kuin omasta elämästä. Pitkä suhde ja tunteet miestä kohtaan hukassa täysin. Olen reilun vuoden odotellut, joskos syttyisin taas miehestäni, mutta ei näy ei sitä kipinää.
Itse pian 3 vuotta odotellut jos jotain tunteita tulisi. Lähinnä vain ärsyttää. Toki on pyritty työstämään suvdetta parempaan suuntaan, mutta omat tunteet miestä kohtaan täysin olemattomat. Elämä on toki helppoa näin, arki toimii ja lapset on onnellisia, mutta itse ei ole.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No sullahan on kaks vaihtoehtoa jäät tai lähdet. Tulee tunne että et tee mitään itsesi suhteen , eikö terapia avaa mitään uusia näköaloja? Sulla elämä juoksee koko ajan ohi ja sinä voivottelet ja ilmeisesti odotat että joku muu tekis sun olosi onnelliseksi. Kyllä se on sinun tehtäväsi ei kenenkään muun.
Olisiko teidän mahdollista saada lapsi hoitoon viikoksi esim isovanhemmille, ja pitää esim syyslomalla kahdenkeskinen reissu? Hotelliiin toiseen kaupunkiin, pukeutua toisianne varten pikkaisen arkea paremmin. Käydä ravintolassa syömässä tunnelmallinen illallinen, kylpylään mennä, jossain konsertissa tai leffassa/teatterissa käydä? Iltaisin kävelylle kahdestaan ja jonkinlaista roolileikkiä ehkä?
Jotain uutta ja jännittävää. Yrittäkää edes.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kuin omasta elämästä. Pitkä suhde ja tunteet miestä kohtaan hukassa täysin. Olen reilun vuoden odotellut, joskos syttyisin taas miehestäni, mutta ei näy ei sitä kipinää.
Itse pian 3 vuotta odotellut jos jotain tunteita tulisi. Lähinnä vain ärsyttää. Toki on pyritty työstämään suvdetta parempaan suuntaan, mutta omat tunteet miestä kohtaan täysin olemattomat. Elämä on toki helppoa näin, arki toimii ja lapset on onnellisia, mutta itse ei ole.
Ap
Kauemmin itsellänikin ollut enemmän ja vähemmän, mutta viimeisen vuoden ajan suoranainen inhotus läheisyyttä kohtaan ei ole lähtenyt. Meilläkin muutoin arki pelittää, parisuhteesta ei vaan tietoakaan. Surullista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kuin omasta elämästä. Pitkä suhde ja tunteet miestä kohtaan hukassa täysin. Olen reilun vuoden odotellut, joskos syttyisin taas miehestäni, mutta ei näy ei sitä kipinää.
Itse pian 3 vuotta odotellut jos jotain tunteita tulisi. Lähinnä vain ärsyttää. Toki on pyritty työstämään suvdetta parempaan suuntaan, mutta omat tunteet miestä kohtaan täysin olemattomat. Elämä on toki helppoa näin, arki toimii ja lapset on onnellisia, mutta itse ei ole.
ApKauemmin itsellänikin ollut enemmän ja vähemmän, mutta viimeisen vuoden ajan suoranainen inhotus läheisyyttä kohtaan ei ole lähtenyt. Meilläkin muutoin arki pelittää, parisuhteesta ei vaan tietoakaan. Surullista.
Tämä kuulostaa niin tutulta! Ja tosiaan kun mies on nion tyytyväinen suhteeseen ja lapsia tietysti mietin. En haluaisi ottaa niskoilleni 2 suvun raivoa kun rikon lasten perheen. Toisaalta en halua todeta sitten 50-vuotiaana, etten koskaan elänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisiko teidän mahdollista saada lapsi hoitoon viikoksi esim isovanhemmille, ja pitää esim syyslomalla kahdenkeskinen reissu? Hotelliiin toiseen kaupunkiin, pukeutua toisianne varten pikkaisen arkea paremmin. Käydä ravintolassa syömässä tunnelmallinen illallinen, kylpylään mennä, jossain konsertissa tai leffassa/teatterissa käydä? Iltaisin kävelylle kahdestaan ja jonkinlaista roolileikkiä ehkä?
Jotain uutta ja jännittävää. Yrittäkää edes.
Olemme vastavalmistuneita, ei ole syyslomia tiedossa, eikä muitakaan lomia ennen ensi kesää. Joulunakaan ei ole, kun molemmat vuorotyössä. Tässä on koko ajan kelannutp äässään, että katsoo mikä tilanne on kun koulu loppuu, katsoo mikä tilanne on kun muutetaan, katsoo mikä tilanne on kun tilanne tasoittuu töiden alkamisen jälkeen, nyt alkaa tekosyyt loppua. Mutta miten voisin laittaa oman onneni lasten hyvinvoinnin edelle. Teoriassa voisin hyvin elää tälläisessä kaverisuhteessa, jos en niin palavasti kaipaisi intohimoa ja rakkautta elämääni.
32 ja 33 oli ap.
No mee naiskeleen ympäriinsä kun sitä kuitenki haluut.
Alue: Aihe vapaa
Mä taas olen tyytyväinen että tein lapseni parikymppisenä. Nyt on jo monen monta vuotta ollut aikuinen lapsi, ja energiaa ja intoa riittää elämän osa-alueisiin laidasta laitaan! Nuoruus oli sellainen kuin halusinkin, ihania ystäviä, rakkaita ihmisiä, opiskelua, työtä, perhettä, mutta mitään noista ei liian tiukalla liealla, vaan nuorena ei vielä pingottanut ja epäillyt jatkuvasti teenkö nyt kaiken ihan oikein, vaan asiat tulivat eteen liikoja miettimättä.