avoparit. kummanko sukunimi lapsillanne on ja miksi näin?
meillä myös lapsella on isänsä sukunimi, mutta siihen ei ole mitään varsinaista syytä. Se vaan tuntui parhaalta (siis periaatteena antaa lapselle isän sukunimi, ei niinkään sen mukaan kumpi on nimenä parempi).
Kommentit (25)
Minulle oli täysin selvää, että äidillä ja lapsilla on oltava sama sukunimi. Jos mies haluaa, että hänelläkin on sama nimi kuin meillä muilla, menköön naimisiin kanssani!
Kun kummankaan nimi ei ollut selkeästi toista parempi, tuli valittua miehen nimi. Ehkä siksikin, että oli jo silloin tiedossa, että mies pitää oman nimensä, vaikka mentäisiinkin naimisiin, kun taas minä olisin saattanut vaihtaa. Naimisiin mentyämme päätin pitää kuitenkin oman nimeni, mutta eipä väliä...
Mentiin naimisiin vuoden päästä ja jo ennen ristiäisiä oli tiedossa, että minä otan miehen sukunimen. Oli siis järkevin vaihtoehto ja nyt ollaan kaikki saman nimisiä.
isästä ei voi olla koskaan varma, joten lapsella isän nimi, et tietävät kenen lapsi on :)
äitipuolensa lapsiksi. Mistäs kukaan sitten enää sitä oikeata äitiä tietää? Kiva, että lapsilla kuitenkin isän nimi...
Ja ihan hyvä niin, naimisiin mentiin myöhemmin ja halusin miehen sukunimen.
olemme mieheni kanssa vasta kihloissa - miten käy, ellemme ehdi naimisiin ennen lapsen syntymää? Haluaisin että minulla ja lapsellani on sama sukunimi!
Itselleni haluan mieheni sukunimen, mutta häistä ei ole vielä tietoa. Ehkä on silti turha antaa vauvalle edes väliaikaisesti omaa nimeäni, kun voimme yhtälailla antaa hänelle suoraan lopullisen nimen ja mennä sitten avioon vetkuttelematta.
nimi paljon paljon omaani harvinaisempi sekä kauniimpi.
Jos miehen nimi olisi ollut aivan karmea, olis tullut mun tavallinen nimi =)
Tämä ihan käytännön syistä. Hoidan kuitenkin enemmän lapsen asioita, neuvolakäynnit, lääkärikäynnit yms., on kätevämpi olla samanniminen.
Lapsihan saa ensin äidin nimen, jos vanhemmilla eri sukunimi. Isän nimen saamiseksi tarvitaan maistraattipaperit isyyden tunnustuksesta. Meillä meni siis yksinkertaisimman mukaan. Toki siis isä lapsensa on tunnustanut heti kun paperit kotiin tulivat, mutta ei ollut tarvetta kiirehtiä sitä nimen vuoksi.
saa tämä tuleva,koska aiemmasta liitosta olevalla pojalla minun nimeni. Kivampi että lapsilla sama sukunimi eli minun sukunimeni.
kaikilla on tavan vuoksi se isän nimi, muka varmistus että on isänsä lapsi.
ja sitten kun mentiin naimisiin otettiin kaikki miehen nimi.
Ja ihan periaatteesta. Mun lapsilla on sama nimi kun mulla. Piste.
tarkoituksena mennä naimisiin, sitten tarvitsee vain minun muuttaa nimeä...
Isät hylkää eron tullen lapsensa, äiti ei. (näin siis menee yleensä ihan tutkitun tiedon perusteella)
Ei tulisi mieleenkään antaa isän nimeä, jos itsellä on eri nimi. Pidän näitä miehen sukunimitapauksia alistuvan naisen tekoina.
Ei oikeestaan tullut muuta edes mieleen. Ehkä jos miehen sukunimi olis joku kamala niin vois olla mun nimikin.
En tee asioita perinteen vuoksi, mut jotkin asiat menee vaan luontevasti "valtavirran" mukaan. Otan naimisiin mennessämmekin miehen sukunimen omani perään ja sitte ollaan oikeestaan saman nimisiä kaikki. Ei mulla ole mitään tarvetta mahtailla sillä et voin laittaa lapset omalle nimellenikin ja musta on aika neitimäistä jos mies luopuu omasta nimestään naimisiin mennessä ; )
Ihan käytännön syystä neuvoisin kaikkia vanhempia laittamaan lapsensa sen vanhemman nimelle, joka heidän asioitaan viranomaisten suuntaan yleensä hoitaa. Olen työskennellyt rekisteriviranomaisena ja joskus oli todella vaikeaa yhdistää vanhempi ja lapsi kun heillä oli eri sukunimet.
Koululautakunnassa taas joskus oli esillä jonkun vanhemman tekemä kantelu tai tutkintapyyntö. Jos vanhempi oli rustannut paperiin kokonaan vain oman nimensä ja käytti lapsestaan pelkkää etunimeä, oli valitusta hankala käsitellä kun emme tienneet kenestä "marista" oli kyse. Kyllähän asian tietysti selville saa, en sitä väitä, mutta se hankaloitti ja hidasti prosessia.
Lapsella on minun sukunimeni, koska minun vartalostani hän on tullut ja minä hänen asiansa hoidan.
mä yksinkertasesti oon vaan tässä asiassa niin vanhanaikainen ja perinteinen, että mulle oli itsestään selvää että lapsi saa mieheni sukunimen.
ja samalla annoin sellasen selvän ja näkyvän siteen myös mieheni ja lapsemme välillä heti alusta alkaen. minähän sain kantaa lasta 9kk sisälläni ja tuntea hänen kasvavan ja liikkuvan. mies ei ikinä saa koke mitään vastaavaa